Milli juoksee taas, ja pojat vinkuu

Milli on tarkka tyttö. 25.3 alkoi juoksut, joka on lähes päivälleen 7kk edellisten alusta (muistaakseni se oli 24.8, blogissa on jossain vanhoissa teksteissä varmistuskin). Aamulla ei vielä olleet paikat muuttuneet lainkaan, mutta lenkillä tavatut poikakoirat kosiskeluineen saivat Millin aloittamaan juoksut samoin tein. Nämä koiratuttavat olivat entuudestaan jo tuttuja, mutta päivää ennen juoksujen alkua tavattiin metsälenkillä jättimäinen seisoja, joka ilmestyi aivan yhtäkkiä juosten polkua pitkin. Ihmistä ei tietty mailla halmeilla. Kesti vähän aikaa tajuta, että kyseessä on jonkin sortin seisoja, koska koira oli kooltaan enemmän irlanninsusikoiran kokoinen. Koiraa ei pätkääkään kiinnostanut minä, vaan Milli. Ja mä oikeasti pelästyin sitä koiraa sen koon ja aktiivisuuden takia. Tajusin sillä olevan gps-pannan, ja koska en saanut sitä ajettua pois (mä en säikähdykseltäni osannut ehkä olla kovin vakuuttava..) ja se olisi varmasti seurannut meitä kotiin saakka, jäin odottelemaan hakijaa. Ja olin oikeassa, sillä hetken kuluttua koiraa tuli gps-paikantimen kanssa hakemaan metsästäjämiekkonen. Totesin vain, että onneksi ei tän nartun juoksut olleet vielä tärppipäivillä, sillä en tiedä, miten olisin uroksen saanut Millistä muuten eroon. Noh, mies oli mukava ja siinä sitten keskusteltiin gps-pannan toiminnasta ja hinnasta. Oli koirineen metsätreenillä, kyseessä nuori koira (taisi olla alta vuotias) ja yhtäkkiä koira oli singonnut jonnekin. Mulla jostain syystä riittää ymmärrystä tällaisissa tapauksissa ;) . Etenkin, kun mitään vahinkoa ei tapahtunut, niin kaikki oli ihan ok. Sattuu sitä paremmissakin piireissä. Ja olin juuri paasannut eräälle ystävälleni, kuinka nykyään ihmiset on turhan nipoja kaikesta ja mitään ei koskaan saa sattua tai paikalla on lakimies pienestäkin erheestä, ja kuinka sitten tunnetaan itsensä moraalisesti hyväksi ihmiseksi, kun päästään valittamaan muille jostain pikkujutuista (esimerkki elävästä elämästä; kakkamies - miten yksi ihminen voikin saada ilmeisesti jotain mehtavaa itsetunnon kohotusta siitä, että kyttää muiden koirien ulkoilutusta ja pissaamista; "otitko sen pussiin?" (juu, en, pissaa on katsos vähän hankala)). Mulla jotenkin kyl hermot sietää tollaista, kun mitään ei oikeasti käy ja kyseessä vahinko, jonka koiran omistajakin haluaa estää. Eri asia, jos omistaja ei siitä haluaisi ottaa vastuuta tai käyttäytyisi kuin se olisi mun vika, kun hänen koiransa karkaa mun hallinnassa olevan juoksuisen koiran luo (tällainenkin ihminen on tavattu - mun vika kuulemma, kun ulkoilutan heidän reitillään juoksuista koiraa..? ) Elämässä tapahtuu ja sattuu.

Vuosi 2011 käyntiin

Kyllä on sitten hankalaa ehtiä kirjoittamaan blogiin jotain. Siitä huolimatta, että poikamme on aivan ihanan mahtava ja helppo tapaus, ei aikaa tai sitten jaksamista kirjoittamiseen meinaa löytyä. Facebookin selaaminen käy helposti hiirellä klikkaillen, joten sen saan useasti viikossa käytyä läpi, mutta blogikirjoituksiin vaaditaan a)molemmat kädet (yhdellä sikahidasta ja hankalaa) b)aivot mukaan (ei onnistu yhtä aikaa, kun koetan pitää jätkää tyytyväisenä lattialla) c) aikaa (päiväuniaikaan vihonviimeistä on ottaa joku aikaa tarvitseva homma tehtäväkseen, sillä silloin muksu ei varmasti nuku).

Jatkoimme tosiaan Millin kanssa koirakoulua. Toko tuntuu sujuvan ihan kivasti, välillä on pieniä motivaationpuute-hetkiä, mutta todella on meno erilaista, kuin viime keväänä! Kotona saan treenattua ihan äärimmäisen vähän, kun pääsen ilman lasta lenkille koiran kanssa, on ihana vain heittää aivot lumihankeen ja kävellä metsässä. Vaunulenkkejä on myös tehty, mutta ne eivät ole ihan yhtä rentouttavia. Vaunut ja vilkas pikkuwelssi + lumisohjo tiellä ei ole se ihan rentouttavin mahdollinen yhdistelmä...

Mutta jotta blogin ylianalysoiva ote ei heltiäisi, käydään edistyminen läpi tokon alo-luokan liike kerrallaan:
*luoksepäästävyys; noh, tää on se meidän ylivoimaisesti paras ja helpoin liike. Milli on luonnonlahjakkuus ;)
*paikallaan makuu; sujuu. Ainut ongelma on ennakointi, eli pitää varoa palkkaamasta Milliä ainoastaan liikkeen loputtua eli istumiseen, vaan suurimman osan ajasta kannattaa lopettaa liike jo kun olen palannut koiran luo ja Milli vielä makaa maassa.
*Seuraaminen hihnassa. Juu, väljää on vähän, mutta enää ei ainakaan laahata perässä (se saatiin korjattua sillä, että keksin palkata Millin heittämällä namin eteen). Ongelmana tuo väljyys, sekä ajoittaiset ihanat tuoksut maasta. Ja tietty se, että ohjaaja ei automaattisesti, noloa myöntää, erota oikeaa ja vasenta...
*Seuraaminen hihnatta; väljyys, väljyys, väljyys kaikessa on ongelma, mutta kaikenkaikkiaan ilman hihnaa on kauniimpaa kuin hihnalla..
*Maahanmeno seuraamisesta. Jee, nopeutta saatu tähän rutkasti! Jos Milli vaan on motivoitunut, niin menee maahan nopeasti ja varmasti! Ei enää arvo, istunko vai makaanko. Ja tässä liikkeessä ei varmaan kertaakaan ole noussut maasta ennen aikojaan.
*Luoksetulo; meillä on opittu bh-kurssilta tapa tulla ensin eteen ja siitä sivulle. sujuu, ja Milli tulee luokse vauhdilla ja tiiviisti mun eteen istumaan.
*Seisomaan jääminen seuraamisesta: sujuu, mutta aina tulee askel tai pari käskyn jälkeen. Tätät liikettä en muista ikinä treenata, ja se ehkä sitten näkyy...
*Hyppy; ei olla tehty ikiaikoihin tätä, joten sen sujuminen on täysi arvoitus. Aikaisemmin sujui hyvin, mutta esteelle lähtö perusasennosta oli nihkeää, kaksoiskäsky sanallisesti ja vartalolla vaadittiin lähes aina (mitäs menin opettamaan sellaista...)
*kokonaisvaikutus ei varmaan vielä ois mitään priimaa, sivu-käskyllä milli haahuilee edelleen ja joudun välillä komentamaan tiukasti huomiota itseeni. Parhaimmillaan tekeminen on iloista, pahimmillaan tekemistä ei ole...

Ja näihin analysointeihin, näihin tunnelmiin....

Milli ja vauva

Piiitkä blogitauko johtuu syystä että perheemme sai 9.9 lisäystä, tällä kertaa ei karvaista, vaan nahkaversion. Pieni pojanjötkäle siirtyi vatsasta tälle puolen maailmaa järkyttämään Millin mukavaa elämää. Tiistaina 7.9 heräsin aamulla siihen, että joka paikka oli märkänä ja samoin tein Millille tilattiin kyyti vanhempieni luo hoitoon. Milli pieni lähti, onnellisena kuten aina, smartin kyydissä hoitoon ja minä passatilla sairaalaan. Kotiin tultiin vielä tiistaipäiväksi, mutta koska synnytys saattoi alkaa milloin tahansa, jäi koira mummolaan. Ja siellä se olikin viikon ajan, kun me tutustuimme kaikessa rauhassa uuteen tulokkaaseen. Kissa oli vielä tuolloin edelleen kesätyöhommissa maalla.

Kun Milli the propellikorva viimein kotiutui, muuttui sen iloinen jälleennäkemisen riemu lieväksi shokiksi. Varovainen haistelu päätyi usean päivän pituiseen nurkissa luuhailuun. Valeraskauden lisäksi vauvan kotiintulo sai Millin alamaihin, eikä se raukka uskaltanut astua mun lähellekkään, kun pidin vauvaa sylissä. Korvat lurpattaen (kuten aina, mutta jos vaan voitte kuvitella, niin ne vaikuttivat ikään kuin lurpattavan VIELÄ enemmän..) sain sen aika ajoin rapsuteltavaksi ja nuuhkaisemaan vauvaa varoen, kunnes se taas vetäytyi sulattelemaan uutta tilannetta olohuoneen nurkkiin ja omaan pesäänsä. Viikon päivät Milli kulki seiniä pitkin hylätyn näköisenä, kunnes viimein sain sen vakuutettua, että kyllä sillä on edelleen paikka meidän laumassamme. Kahden viikon kuluttua synnytyksestä kykenin jo lenkkeilemäänkin ihan kunnolla koiran kanssa, ja asiat muutenkin alkoivat koiran näkökulmasta katsottuna normalisoitua. Mitä nyt oli se vauva siinä, milloin sohvalla, sängyllä, sitterissä tai sylissä. Kissakin palasi kotiin kahden viikon kohdalla, joten Milli sai itselleen myös unikaverin kerrossänkypetiinsä. Kiitos kaikille Millin kanssa auttaneille, hoitajille ja lenkittäjille! :D

Viimeisen parin kuukauden ajan Milli on alkanut osoittaa ystävällisyyttä vauvaa kohtaan, vauvaakin tervehditään lenkiltä tultaessa, joskus jopa lipaisemalla (hyi, sanoo jotkut hassut ihmiset tässä välissä, mutta mä sanon, että ylihygieenisyys pannaan ;) ). Meillä ainakin tuntui parhaiten vauvaan totuttamisessa toimivan mahdollisimman avoin lähestymistapa, koira sai varovasti tulla heti alusta asti katsomaan vauvaa ja nuuskia sitä, ja sai vielä usein huomiota ja silityksiäkin näin tehdessään. Vauvan ja mun väliin sen on turha yrittää tunkea (kyllä, se on sitäkin yrittänyt), siitä tulee käsky muualle, mutta nätisti lähelle saa tulla. Ja nyt menee tosi ihanasti vauvan ja koiran yhteiselo. Ja mitä kissaan tulee, niin sille on ihan sama, onko mulla sylissä vauva vai kaukosäädin, sille on tärkeintä se, että kuppiin tulee safkaa (mielellään oikeaa lihaa eikä kissanruokaa..), se saa rapsutuksia ja pääsee pihalle hihnailemaan (tai mieluusti vapaana, mutta ei täällä asutusalueella uskalla päästää).

Mun huomio on Millille nykyään suuri palkkio, mikä on toki hienoa, sillä ajattelin jatkaa tokoilua sen kanssa. Kerran ollaan jo kurssilla oltu vauvan syntymän jälkeen, ja ehkä ikinä en ole Milliä nähnyt niin innokkaana! Se oli jopa yli-innokas, hyppi ja näykki kiihkoissaan mun kättä ja tarjosi vähän turhan nopeaan temppujaan unohtaen keskittyä kunnolla. Pysyi silti hienosti paikallaan makuussa, ja jäävissä liikkeissä oli ennen näkemätöntä nopeutta aiemman "viitsinköenköviitsimennämaahan"-asenteen tilalla. Tämä ongelma on noin kuusisataa kertaa mieluisampi mulle, kuin se järkyttävä motivaatiopula ja kiihkoissaan maan nuuskiminen viime keväänä. Joten katsellaan, joko sitten avattaisiin koeura keväällä :).

Flyball ja tokoa

(Liiallista) Koiran toimimisen analysointia (sori, sorrun tähän aina...)

Millillä on tänään ollut sekä tuhma päivä että kiltti päivä. Tuhma se oli metsälenkillä, niin eilen kuin tänäänkin. Ilmeisesti jotain riistaa liikkuu nyt aivan himskatisti metsässä, kun Lurppa ei kuuntele käskyjä. Pyörii ja hyörii vaan pensaikossa kaulapanta kilisten. Onneksi se panta kilisee, sillä korvaton koira on silloin helppo hakea pois ja palauttaa vähän korvia päähän. Hihnan jatkeena on siis menty osia metsälenkistä, etenkin tänään puolet lenkistä mentiin sitten hihnassa, kun vapaus oli hieman liian riemuisaa. Tosin aamulla lenkkeiltiin jo tunnin lenkki vapaana, jolloin tottelevaisuus ja kontakti oli priimaa. Sitten iltapäivällä puolitoista tuntia tottelevaisuus ja kontakti oli lähellä nollaa... Mutta kierrokset sentään katossa, hännän huiskeesta päätellen! Miten se voikin vaihdella noin paljon, ja saman päivän sisällä vielä..

Mutta osittaisesta hihnalenkistä saattoi myös olla hyötyä. Olen jo aiemmin päästänyt ilmoille epäilyksen, että Milli ei jaksa enää iltaisin tottistreeneissä harjoittaa keskittymistä, sillä parin-kolmen tunnin vapaat metsäjuoksemiset kuluttavat niin sen fysiikkaa kuin aivojakin (niin kun se todellakaan ei pelkästään lenkkeile metsikössä, vaan hakee ja jäljestää koko lenkin ajan - yleensä keskellä tiheintä ja vaikeakulkuisinta pusikkoa..). Tänään siis juostiin ehkä n. 1,5 h vapaana ja loput hihnassa ja voi jee kun toimi koira hienosti treeneissä!! Piiiiiitkästä aikaa oli jotain tekemisen makua hommissa, ja Milli oma-aloitteisesti haki jatkuvaa kontaktia tuijottamalla ja tulemalla upeaan perusasentoon sivulle, myös ilman käskyä. Viime aikoina tällainen on ollut harvinaista, ja koira on tehnyt hommia lähinnä uhkailulla, kiristyksellä ja lahjonnalla.

Olen viikon aikana ehdollistanut Millin myös naksuttimeen. Se tuntuu auttavan. Olemme tehneet sisällä ja kotipihassa ihan yksinkertaisia temppuja (jotka on aina Millin mieleen enemmän, kuin oikeat tokoliikkeet), sivulle tuloa, istumista ja maahanmenoa. Istuminen ja maahanmeno ovat molemmat saaneet hiukan nopeutta ja varmuutta (=eli Milli kuuntelee oikeasti mitä sanon, eikä vaan arvo asentoa) naksuttimen avulla. Myös kontaktia on sillä harjoiteltu. Ja Milli tuntuu nyt virittyvän treenimoodiin, kun vain näytänkin sille naksutinta! Jee sillekin!

Kun nyt olen kovin taipuvainen analysoimaan tuota koiran toimimista, niin vielä löytyy yksi selitys onnistuneelle treenille. Se, että olen alkanut tekemään Millin kanssa kotona hommia. Aiemmin jäivät vain kerran viikkoon temppuilut, nyt naksutin käy yleensä vähintään kahdesti illalla ohjelmien mainoskatkoilla ja pari kertaa viikossa otetaan takapihalla hieman liikkeitä ja tietty myös niitä motivoivia temppuja.

Neljäskin selitys löytyy, mutten halua uskoa siihen. Se olisi nuo alkavat juoksut, jolloin Milli on aina kyhnympi ja miellyttämishaluisempi. Mutta unohdetaan tämä selitys, sillä se kantaa korkeintaan pari viikkoa. Keskitytään mieluummin noihin edellisiin syihin, koska ne voivat johtaa hieman pidemmälle.

Flyball

Tänään sitten kokeiltiin uutta ja ihmeellistä lajia, josta en ollut oikein kuullutkaan aiemmin. Flyballin idea on mitä ilmeisimmin se, että koira hyppii esteiden yli, vapauttaa pallon sinkoamistelineestä (vaimikäseon??), nappaa pallon ja juoksee esteiden yli takaisin. Ja sitä mennään neljän koiran viestinä. Hieman epäilytti tuon toimivuus Lurpan kohdalla, mutta mitäs sitä kokeillessa menettää?? Okei, nenän saattaa menettää, ainakin Millin tyylillä.

Milli-kulta oli hyvin kontaktia tarjoava jo ennen kokeilua kun odoteltiin kentän laidalla. Ansaitsi siis fyysisen vapauden, kun kerta henkinen ote piti. Ensin sinkoiltiin hieman pallon perässä ja innostettiin koiraa palloon. Millihän oli aivan fiilareissaan, ja palautti pallon hienosti mulle! Seuraavaksi kokeiltiin saada koira koskettamaan sitä "sinkoamistelinettä"(kaisillänytjokunimion?).
Ensialkuun Milli hyppi telineen yli ja tutki sen kaikki osat ja kolot oikein huolella läpi hyvin kiinnostuneena. Lopulta sain sen houkuteltua hyppäämään etukäpälillään telinettä vasten, jolloin palkkioksi lensi kädestäni heti pallo, ja Milli palautti sen iloisesti. Pian pallo laittettiinkin siihen reikään, josta sen on määrä laueta koiran koskettaessa telinettä käpälillä. Milli ajatteli, että loogisesti pallon saa kolosta kuonolla tai käpälillä, ja niinpä se tunki kuononsa siihen pallokoloon ja aikoi kaivaa kolon reunaa tassuillaan, josta seurasi se, että teline laukaisi pallon suoraan Millin nenään lähietäisyydeltä. Kaksi kertaa Neitilujapää testasi homman samoin, vingahtaen kyllä molemmilla kerroilla pallon tullessa lujaa kuonoon. Sitten sain sen hoksaamaan painaa lautaa hieman reunemmasta, jotta pallo sinkoasi kuonon ohi. Ou jee, se olikin hauskaa! Mua nauratti, kun Milli kiersi välillä telineen taakse odottamaan palloa - ajatuksena tietenkin se, että jos se pallo tungetaan tuohon telineen reikään, niin kai se sitten putoaa telineen taakse. Ei se mikään ihan tyhmä eläin ole :D.

Tämän enempää ei tehty, jottei kyllääntyminen iske. Niinpä siirryttiin tottishommiin.

Bh-tottis
Koska tänään oli monestakin mahdollisesta syystä hyvä päivä kontaktille, niin myös tottis sujui upeasti. Milli jaksoi ekaa kertaa varmaan puoleen vuoteen seurata pidemmänkin pätkän käännöksineen 89%:ssa kontaktissa (vrt. viimeisten kuukausien 20%:een kontaktiin). Ja kontaktin kadotessakaan se ei haistellut maata ja jäänyt jälkeen, vaan katsoi välillä vain eteensä, mutta pysyi rinnalla. Naksuttimen + eteenpalkkauksen (siis heitän namin eteen) avulla myös seuraamispaikka on jo parempi (eli koira ei roiku takana), vaikkakin edelleen on parannettavaa, ilmaa on välissä liikaa. Mutta toi kontakti tuntuu nyt tärkeämmältä, kuin se paikka. Joten olen ihan häpihäpijoijoi!
Myös jäävät liikkeet onnistuivat, vaikka maahan menossa jouduin antamaan kolme käskyä, sillä JUURI sillä hetkellä, kun Milli meinasi ekalla käskyllä mennä maahan, ilmaan leijaili joku jumalainen tuoksu ja koira jäi nenä ilmassa puoliväliin maahanmenoa. Seuraava käsky sitten ignoorattiin täysin, mutta kolmannella se palautui maan pinnalle ja kävi maahan. Liikkeestä istuminen sentään onnistui upeasti ja nopeasti!
Paikallaanmakuussa haluan olla edelleen varovainen, ja palkitsin koiraa usein. Pituutta makuulle tuli ehkä 3 min (toisen koiran suorituksen ajan), mutten halua ahnehtia liikaa. Milli pysyi hienosti ja on pysynytkin aiemmin viisikin minuuttia kerrallaan, mutta nyt palkkasin sitä usein välissä, jotta mielenkiinto touhuun säilyi. Ja säilyihän se!

Lopuksi mentiin vielä kentältä Hakametsän hallille seuraamaan Taikan tottistreenejä, ja tehtiin vähän liikkeitä siinä sivussa. Ajattelin aluksi, että treeni jo riittää, mutta Milli tarjosi halukkaasti kontaktia välittämättä melkoisesti liikenteestä (autoja, pyöriä, muita koiria, urheilevia lapsia ja aikuisia, juoksijoita jne..), joten tehtiin kevyttä kertausta vielä täälläkin.

Aina se on rakas, mutta tänään se on myös erittäin hyvä koira! :D

Milli mielikuvitustaippareissa

Rupesin tässä kovin pohtimaan, millainen Milli olisi taippareissa. Oikeastihan me ei voida sinne mennä, koska tuon eläimen uintihalukkuus on asteikolla 0-10:een ehkä tasolla 1; menee halukkaasti veteen, mutta on vain muutamaan kertaan kesän aikana oikeasti irrottanut tassut pohjasta ja uinut n. 10 metrin pikkulenkin. Ja yleensä se on vaatinut sen, että itse olen vedessä. Ja sitä on treenattu ihan kiitettävästi, ja kyllä se on edistynytkin, vrt. viime kesään, jolloin pieni pisamaeläin ei suostunut irrottamaan tassuja pohjasta lainkaan. (Koko hommahan on mun omaa vikaa, nostin pienen Millin pentusena veteen, ja se eksyi uimaan laiturin alle mennen paniikkiin... Tyhmä moka multa.)

Noh, mut pidetäänpä meilikuvitustaipparit täällä blogissa :D.

Sosiaalinen käyttäytyminen: No problemo, Milli tulee hyvin toimeen kaikkien kanssa (tosin vastaa kyllä, jos toinen koira sille alkaa rähähtää).

Tottelevaisuus: Nooh... kyllähän se tottelee, ellei sitten metsässä vierestä lähde ihana tipu tai kulje tuore pupunjälki. Silloin voi korvat tippua päästä ainakin hetkeksi.. Hyvänä päivänä tässä ei olisi mitään ongelmaa, huonona päivänä rastas säkättää metrin päässä puskassa ja lehahtaa lentoon koiran nenän edestä. Siinä menee sitten muutama minuutti, kun koira kiihtyy, eikä varmastikaan tule/kuuntele mua ekalla käskyllä...

Haku ja laukaus
Koiran on haettava väh. 10 m päässä väh. 5 min ajan - Juu, ei ongelmaa. Milli kyllä irtaantuu hakemaan, ja 5 minuuttia on lyhyt aika. Jos sillä sattuisi olemaan perskärpäspäivä, niin innostamalla sen viimeistään saa lähtemään hakuun.
Samalla on pidettävä yhteyttä ohjaajaan - Tässä on mahdollinen probleema. Yleensä sujuisi ihan ok, mutta jälleen; yksikin maasta nouseva lintu tai tuore jälki kadottaa korvat. Silloin saisin taas kutsua koiraa useaan kertaan, ennen kuin se tulisi (ja suoraan sanottuna siinä ei aina kaunis pyyntö auta :/ ).
Laukaus Hmmm.. suoraan sanottuna en osaa varmaksi sanoa tätä. Päivittäisellä metsälenkillä kuuluu tätä nykyään jatkuvasti laukauksia ampumaradalta (ja välillä myös ehkäpä metsästäjien aseista??), eikä Milli reagoi niihin mitenkään. Uskoisin, että laukaus siedettäisiin. Läheltä ammuttuna saattaisi hätkähtää outoa ääntä, mutta tuskin menettäisi millään tavoin toimintakykyään.

Jäljestäminen
6metrin taluttimessa seurattava jänön laahausjälkeä n. 120 m, yhdellä kulmalla No sehän vasta olisi mukavaa! Jos se jänö olisi vastakaadettu/todella täysin sulanut riistapupu, niin tuskin olisi ongelmaa tässä. Ja saa ilmeisesti hidastaakin koiraa, kulmassa voisi nimittäin Millin vauhdilla tulla muuten hukka.
Ei saa pelätä eikä raadella kaatoa. Ei tapahtuisi kumpaakaan. Milli haistelisi sitä, ehkä nostaisi sen suuhunsa ja kantaisi mulle.

Vesityö (uiminen ja riistapukki)
uitava väh. 5 m rannasta poispäin ja tuotava pukki ohjaajalle Viisi metriä poispäin ei ole paljon. Milli ei silti lähtisi sitä tällä hetkellä uimaan, ellen itse olisi vedessä. Jos se uisi, toisi se pukin melko varmasti ihan kiltisi mulle, se ei olisi ongelma. Tuo uiminen vain, ellei sitten omistaja saa pulahtaa veteen koiran mukana ;). Tuskin. Tosin lämmintä päivää se silloinkin vaatisi, että koirakin sinne veteen tulisi. Toistaiseksi Miltsu menee veteen vain viilentymään, joten syksyaikaan tuskin menee lainkaan.

Ja näin on blogitaipparit käyty läpi! Tosin ei päästy läpi, jollei kaatuisi korvattomuuteen metsän ihanuuden vuoksi (ja koska omistaja joutuu ärähtämään koiralle, jotta se palaa linnun perästä..), niin uiminen olisi se kompastuskivi. Tosin tämän kesän perusteella uskallan väittää, että jonkinlaiseen kuntoon uiminen on mahdollista saada ensi kesän aikana, päästiinhän tänä kesänä lähes täydestä uimattomuudesta kuitenkin siihen, että Milli ui n. 10 metrin kiepin vedessä. Joten katsotaan, mitä asialle voi tehdä ensi kesän aikana :D.
Toinen asia, jota pitää petrata vielä (vaikka sekin on viime kesästä parantunut) on tuo kiihtynyt korvattomuus metsässä. Milli ei ole varsinaisesti karannut kauas kesän aikana, mutta hajut ja linnut saavat aikaan käskyistä huolimatta odottelua ja ajoittain Milli palaa vasta, kun kutsun sitä örähtämällä vihaisesti. Ja yleensä se on vielä jossain lähellä, pari kertaa korvaton koira on ihan kirjaimellisesti haettu puskasta pyörimästä (häntä hurjasti viuhuen) narun jatkoksi, kun käskyt eivät ole menneet perille. Ja kyllä sekin loppuviimein menee mun omaan piikkiin, kun en ole osannut tehdä käskystä ehdotonta. Nyt sitten korjaillaan mokia. Mutta uskaltaisin väittää, että viime kesästä tämäkin on parantunut paljon ja koiraan on saatu paremmin korvia mukaan.

Ennusmerkkejä ilmassa: juoksut näkyvissä??

MillithaPilli on ollut melko alamaissa kotosalla. Lisäksi ihan kyhnä, kainalohoitoa vailla jatkuvasti. Lenkillä eroa ei huomaa, linnut ja muut vievät huomion noista naisellisista vaivoista ilmeisen tehokkaasti (kyllähän sen itsekin tietää, että naisellisiin vaivoihin ja niistä johtuviin kipuihin paras lääke on liikunta). Lisäksi MilliPikkuSilli on ollut muiden koirien kovan mielenkiinnon kohteena viime päivinä, poikien lisäksi paras kaveri TaiksutheKettuRepolainen on haistellut kovasti neitokaisemme takapäätä. Ja Millihän antaa haistella. Selkään ei saa yrittää, mutta haistella saa kovin.

Viimeksi juoksut alkoivat 24.1, ja Millin juoksenteluväli on ollut yleensä 7 kk. Joten kahdeksan päivän päästä tuo 7 kk:n väli on täynnä. Sen vain muistan talvelta, että silloinkin aloin nähdä merkkejä juoksuista jo muutamaa viikkoa ennen varsinaisten juoksujen alkamista. Povataan nyt kuitenkin, että seuraavan kolmen viikon aikana alkaa tapahtua! Ja oishan se ihan jees, että koiruuden rättipäivät olisivat luetut ennen vauvashown alkua. Siinä kun riittää sitten kuitenkin sitä puuhaa ihan riittämiin.

Savo Show 6.-8.8, asteita +30-36

No niin, nyt on Savo Showsta "kotiuduttu" vanhempieni luo Muurameen. Hieman pidennetty viikonloppureissumme sujui erittäin hyvin muuten, paitsi näyttelyn osalta. Toisaalta, ei nyt suuria odotuksia ihan realistisesti ollutkaan, kunhan lähdettiin tollerikaverin seurana onneamme kokeilemaan ja samalla tehtiin ekskursioreissu Kaavin maaseudulle. Vietettiin siis ikään kuin miniloma maalla :). Tollerikaveri, Taika sen sijaan veteli hienot tulokset; VSP:eitä, kolmet Cacibit ja viimeinen SERTikin sieltä ropsahti!! Onnea Taika, Hanna ja Anni! (Taikan blogin linkki tuossa reunassa, jonne Hanna varmasti päivittelee Savo Shown kuulumiset.)

Lähdettiin torstaina ajamaan Ruutanasta kohti Kaavia. Taika oli ollut koko päivän meillä Millin seurana päivähoidossa, ja parin puolentoistatunnin metsälenkin ja loputtoman yhdessä könyämisen ja kohkaamisen jälkeen matkalla meillä oli kaksi väsynyttä koiraa. Illalla oltiin melko myöhään perillä, mutta Milli ja Taika saivat vielä iltakävelyt maaseudun pimeässä elokuun yössä. Yö sujui koirilla hieman rauhattomasti jatkuvasti paikkaa vaihtaen, mutta perjantaina oltiin silti jälleen täynnä energiaa. Aamulenkillä nähtiin ja tutustuttiin yöpymispaikkamme Viljamaan kartanon kotieläimiin, joista voiton vei Millin ja Taikan mielestä ehdottomasti äärimmäisen tyhmänrohkea musta kani, joka ei pelännyt koiria lainkaan. Kania piti sitten pällistellä joka lenkillä, ja Milli koetti perinteiseen tyyliinsä keksiä keinoa saada pupu ulos häkistään. Eikä se suinkaan hännän viuhtomisesta ja ilmeestään päätellen olisi aikonut leikkiä jänön kanssa, vaan lähinnä saalistaa sen. Lampaat ja hevoset sen sijaan nuuskittiin useaan kertaan, mutta ne eivät saalisviettiä saaneet heräämään, saivat lähinnä koiramaiset tervehdykset päivittäin. Oli muuten hyvä ja etenkin koirien kanssa mahtava yöpymispaikka, suosittelen! Järven rannalla rauhallisten teitten vieressä ja metsäpolkujakin löytyi lenkkeilyyn.

Millin arvostelut kirjoittelen myöhemmin tuohon blogin reunaan, tulokset olivat laihat kaksi EH:ta ja yksi H. Hieman oltiin petytty, mutta EH:n antaneiden tuomareiden arvostelut ovat ihan linjassa Millin edellisten arvostelujen sekä toistensa kanssa. Arvosteluina ihan hyvät ja reilut. H:n antaneen tuomarin mielestä Milli on edelleen liian kevyt ja kaipaisi lisää massaa. Kehoitettiin kasvattamaan massaa entisestään. Tuskin sitä enää ruualla saadaan tuon enempää, jos massaa on tullakseen, se tulee vanhenemisen myötä, ei enää varsinaisesti suoraan syömisistä (vaikka toki hyvällä ja laadukkaalla ruualla on paikkansa). Liikuntaa on entisestä paha lisätä, kun jo nyt lenkkeillään metsässä päivittäin pari tuntia (ja Milli menee siellä metsänpohjaa pitkin hyppien ja pomppien, ei suinkaan kuin ajoittain tietä pitkin tasaisella). On se Milli silti meille ainutlaatuinen ja ihana, menestyi tai ei. :) Komeita koiria olivat kyllä walesikehissä menestyneet, onnea kaikille menestystä niittäneille!

Päivät olivat KUUMIA!! Perjantaina mittari näytti 28 astetta, lauantaina 33 astetta ja sunnuntaina 35 astetta. Milliä ei näyttelypaikalla kiinnostanut muu, kuin uimaan meneminen raviradan keskellä olevaan kuralammikkoon. Kehien jälkeen hurttimukset saivat tahtonsa läpi, vaikka aikamoinen lätäkkö kyseinen lampi olikin. Onneksi koirat voi aina pestä ja majapaikassa käytiin iltaisin uimassa hieman puhtaammassa vedessä iltalenkkeilyn yhteydessä. Millin ja Taikan kehät olivat, toisaalta mukavasti, toisaalta taas erittäin epämukavasti, päivittäin täsmälleen samaan aikaan, joten pääsimme lähtemään paikalta viettämään lomapäivää maaseudulle aina ihan ajoissa.

Reissu meni kaiken sähläämisenkin osalta hienosti, Millin tuntien yksi oven avaaminen ja karkaaminen aittahotellista pihamaalle oli pientä :D. Siinä oli meillä aamupalassa nielemistä, kun lauantaiaamuna kesken aamupalan katsoin ikkunasta ulos ja näin pihalla koiran. Hetken päästä päässä välähti, että kappas, walesi. Kappas, MUN walesi! Ja pian kipitti tolleri tyytyväisenä perässä, "Millipitäämustahuolta"-ilmeellä varustettuna. Siinä jäi puurot hetkeksi lautaselle jäähtymään, kun sännättiin pihamaalle ja palautettiin koiruudet huoneeseensa. Tällä kertaa ovi meni takalukkoon, kun pelkkä kiinnilaittaminen ei auta :D.

Hieno reissu oli loman kannalta ajateltuna, vaikka ei pahemmin näyttelyistä ollut kotiin tuomista. Ehkä Milli vaan on EH:n koiran, parempi kotona kuin showssa :). Mieluummin niin päin, jos valita tarvitsee. Seuraavaan näyttelyyn meneekin sitten varmasti aikaa ihan reilusti, tämä omistaja nimittäin aikoo synnyttää puolentoista kuukauden päästä ja siinä sitä sitten touhua riittääkin hetkeksi. Koirailu jää hetkeksi tauolle vauvan synnyttyä (ja ehkä vähän ennenkin, riippuu olosta) lenkkejä lukuun ottamatta. Sitten kun on taas aikaa ja puhtia, jatketaan tottista ja jälkihommia. En vielä tiedä, milloin olisi seuraavan näyttelyn aika ja paikka, vai tuleeko sitä edes.