Nartuilla on rankka elämä...

...ainakin tällä tällä, kun juoksut alkoivat perjantaina 19.6. Edellisistä onkin jo yli puolisen vuotta, joten odoteltuhan näitä jo onkin. Tulimme torstaina bussilla Millin kanssa Muurameen. Kotona lähtiessämme en tajunnut ottaa juoksuhousuja mukaan, joten Riikka ja Antti saivat käydä juhannusostostensa lomassa hankkimassa Sittarista koiran juoksusuojan. Milli sai hienot, hieman pienemmät pöksyt kuin omansa. Se on selkeästi kyllä näihin pikkupöksyihin tyytyväisempi, kuin kotona oleviin mummomalleihin.

Muuten tuo pikkulehmänalku on hyvin masentunut. Se makaa ja katselee meitä kulmiensa alta, hakeutuu kylkeen ihan liki rapsuteltavaksi ja löntystää lenkeillä. Vähän sain sitä innostumaan frisbeestä, mutta muuten ollaan oltu aika hiljaksiin juhannusmeiningeissä.

Tottelavaisuusraportti

III - jatkokurssin taso 2 kerta:

- paikallaan makuu 1 minuutti. Milli pysyi maassa, kunnes minuutti oli lähes kulunut ja palasin sen viereen odottamaan viimeisten sekunttien kulumista. Silloin nousi istumaan ilman käskyä. Muuten meni tosi hyvin, vaikka ohi juoksi kirkuvia lenkkeilijätaitoluistelijoita joukkueen verran.

- Ohitukset: Edelleen toimivat mainiosti täällä. Oikea elämä unohdetaan tässä kohtaa... Juostenkaan kukaan ei häiritse Milliä enää.

- Sivulle tulot: parantuneet! Milli tulee jo lähemmäs ja suoraan, mutta jää edelleen liian taakse.

- Seuraaminen: normiseuraaminen NAMILLA ok, pysähdykset istuen/maahan/seisten menevät erinomaisesti, ja Milliin voi luottaa (treenipaikassa) kuin kallioon, ei varmasti lähde paikaltaan. Askelittain seuraamiset ovat Millin mielestä tappotylsiä: kaksi askelta oikealle, taakse, eteen jne. käännöksineen... Maa on paljon mielenkiintoisempaa!

- häiriöt: Kuten jo edellä tullut ilmi, treenipaikassa mikään ei häiritse Milliä. Ei ohitsekiitävät pallot, lelut, muovipussit, kepit... tänään superhäiriönä sivulletuloissa varis alle 5 metrin päässä. Milli ei reagoinut siihen mitenkään! Jee! :D

-Nouto: innostunut fiilis ollaan saatu tähän leikin kautta. Milli tuo kapulan suoraan mulle, eikä pureskele sitä enää :). Jee! Paikallaan lähdöstä luvan kauttakin osaa tän, mutta silloin fiilis puuttuu, joten tehdään vielä enimmäkseen leikkimällä.

- Kaukokäskyt: Maahanmenon Milli jo osaa. Tehtiin sekä istumasta että seisomasta maahan. Seisomasta Milli tuppaa mönkiä alas mennessään hieman eteenpäin, joten treenataan tätä käskymerkin osaamisesta huolimatta ihan lähietäisyydeltä, ettei eteenpäin raahautumisesta tule tapa.
Istumaan meno kaukokäskyllä oli uusi meille. Valitsin merkiksi sivulle käännetyn kyynärvarren ylöstuomisen. Milli oppi yhdistämään merkin jo parinkerran jälkeen istumiseen sekä seistessä että maasta noustessa. Jostain syystä istuminen on Millistä paljon tyhmempää kuin makaaminen, ja ilme on ajoittain "täytyykö?".

Kivasti meni siis tänään, liikkeissä Milliä voisi jo pitää vapaana, mutta en ole rohjennut vielä jättää hihnaa pois. Se roikkuu valjaissa maassa raahautuen. Ne varikset kun aiemmin ovat olleet suurisuuri häiriötekijä, mutta siitäkin ongelmasta ollaan pääsemässä tämän kerran perusteella ilmeisesti eroon.

Hyvää juhannusta!

Kesälomalla

Uskomatonta, miten nopeasti lomaKIN menee.... Justiinsa vasta kirjoittelin hätäpääällä todistuksia illat pitkät ja murehdin numeroita, mutta nyt alkaa jo kolmas lomaviikko. Pikku-uimareiden treenit ovat kesältä ohi, ja kisatkin ovat menneet täysin nappiin! Ensimmäiset kaksi kiireisintä lomaviikkoa ovat menneet, ja nyt onkin kalenterissa enemmän niitä päiviä, joiden kohdalla ei lue mitään. Siis niitä päiviä, joita aina töissä ollessa toivoisi saavansa, mutta nyt on vaikea viettää aikaa jouten.

Miksei työelämää ja vapaa-aikaa voisi jollain lailla mukavasti tasapainottaa? Tästä voisi vetää toisen suuren filosofisen kysymyksen; miksi ihmeessä ihmiset tekevät keskinmäärin 5 päivää viikossa töitä? Neljän päivän työviikko kolmen päivän levolla olisi optimaalinen tahti, sillä sairaspoissaolot ja "sairaspoissaolot" vähenisivät varmasti oleellisesti ja ihmiset jaksaisivat paljon enemmän. Pyörisikö yhteiskunta? Ihan varmasti, mutta ei yhtä kiivaalla tahdilla, kuin nyt. Jos olisin presidentti.. äh, tarvitsisi olla diktaattori, määräisin viikkoon kolme pyhäpäivää.

Jouten päivän viettäminen on hankalaa. Etenkin tällä säällä. Kun vettä kaadetaan taivaalta ja pilvet tekevät päivästä yötä pimeämmän, on hankala toteuttaa niitä "löhöilenmakoilenterassillaristikkoatehden"-suunnitelmia..

Jottei nyt menisi ihan off topiciin tämä, niin vedetään koirakin tähän tekstiin mukaan. Nimittäin koiran kanssa ulkoilu on vielä ihan jees tässä säässä, kiitos lähinnä Hannan ja Taikan lenkkiseuran. Hyvässä seurassa keskustellen kun ei säätä muista enää lainkaan, kun maailma parantuu Tampereen Sähkölaitoksen laskutusta myöden keskusteluissa. Mutta kotiin palaaminen metsäreissulta vetisen, kuralammikoissa uineen ja koristekarvoihinsa metsän pohjan keränneen walesin kanssa ei enää olekaan mitään herkkua. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen suunnitellut kehittävänä koirandippauslaitteen, jolla voisin käydä mustuneen koiran dippaamassa mukavasti läheiseen järveen ja kantaa kuraantumatta takaisin kotiin.

Koirista puheen ollen, teimme viime torstaina jälleen verijäljet koirille metsään. Kävin vetämässä jäljet puolen päivän aikaan, ja hieman yli viisi menimme koirinemme aloittamaan jäljestystä. Vedin kaksi 50+50 jälkeä yhdellä makuulla, ja asetin saaliiksi lihaköntit. Se oli virhe. Ne lihaköntit siis. Molemmat koirat löysivät jälkensä ja saapuivat "kaadoille", jotka olivat molemmat neljännespäivän muhimisen jälkeen täynnä muurahaisia sisältäpäin. Yöks, sanoin minä ja niin myös koirat. Onneksi olin valmistautunut, ja napannut pakkasesta kaksi lihaklönttiä lisää pussiin, joista toisen heitin Millille kaadoksi, ennen kuin se kerkesi edes tajuta asiaa. Milli söi lihan hyvällä ruokahalulla, Taika puolestaa piilotti saaliinsa (jonka Milli puolestaa löysi seuraavana päivänä).

Tottelevaisuutta

Keskiviikkoiltanan olimme jatko 2-kurssin toisella kurssikerralla. Aurinkokin päätti näyttäytyä pitäen meidät kurssilaiset lämpiminä kurssin ajan, kunnes taas painui pilvien taakse, kuten tälleKIN kesälle on tyypillistä. Liekö sitten kesäisen lämmin ilma, vai mikä, mutta Milli oli hyvin hyvin rauhallinen koko kurssikertamme ajan.

Aloitimme treenit ohituksilla, jotka täällä sujuvat vallan mainiosti, mutta oikeassa elämässä hihna on kireänä kuin viulun kieli ja koira kulkee 45 asteen kulmassa kieli lärpättäen... Jatkoimme sivulletulo treenillä, joka ei todella ole Millin suosikki. Se lähtee innoissaan mua kohti, kääntyy kohdallani jalan viereen, mutta sen jälkeen se saattaa jäädä seisoksimaan katsellen taaksepäin, tullen kyllä sitten hidastetusti sivulle. Täytynee ottaa jotain parempaa namia tätä varten.

Seuraaminen on myös yksi tylsimmistä Millin mielestä. Tänään se kyllä seurasi, mutta se oli enemmänkin sellaista laiskaa raahautumista mun perässä. Istuminen pysähdyttäessä oli täysin unohtunut, koira otti kyllä kontaktin, mutta seisoi häntää heiluttaen suu auki vieressäni.

Seuraamisesta istuminen, maahanmeno ja seisomaan jääminen ovat edelleen Millille tällaisenaan (=hidastan vauhtia käskyn ajaksi) helppoja. Kokeilimme myös minuutin paikallaan makuuta. Saatumalta viereinen vehnis oli melko lähellä Milliä ja mikä pahinta, vehniksen emännällä oli RAPISEVA pussi taskussaan. Milli oli jo aiemmin kohotellut nenäänsä pussin suuntaan. Maassa se kuitenkin pysyi, vaikka poistuin vajaan 10 metrin päähän ja vehniksen emäntä rapisutteli Millin vieressä pussiaan. Pari kertaa Milli vilkuili viereistä paria kohden, mutta ei ollut aikeissakaan nousta paikoiltaan. Jee! :D

Tollerileirillä kuokkimassa, jälkikurssilla ja agilityssä

Kun joskus nuoruuden villeinä vuosina hairahduin viettämään juhannusta Himos-festivaaleilla, en olisi ikinä uskonut, että joskus olen Himoksella tollerileirillä walesinspringerspanielin kanssa. Niin siinä kuitenkin kävi. Viikonlopuksi nimittäin lähdimme ex tempore Hannan ja Taikan mukaan tollerileirille nuuskuilemaan.

Majoituimme hotellihuoneeseen Torvinokka-rakennukseen hotellialueen rantaan. Koirat valloittivat sängyn heti oven avattuamme ja nauttivat täysin siemauksin sängyn päällä pöllöilystä, joka kotona on kiellettyä puuhaa. Viikonloppuna seurasimme Taikan taipparitreenejä, ja siinä sivussa Millikin sai kosketuksen riistaan; variksiin, lokkeihin ja pupusiin. Sukkavaris nousi Millinkin suuhun. Lenkkeilimme Himoksen hienoissa maastoissa koirien kanssa. Koirista paras paikka oli varmasti laskettelurinne, jossa oli tilaa juosta ylös ja alas. Me emännät söimme itsemme pyöreiksi palloiksi ja herkuttelimme oikein urakalla iltaisin telkkarin ääressä. Nukkuminen oli hieman haasteellista, kun koirat kuuntelivat käytävän ääniä. Toisena yönä tosin sekin sujui jo paremmin, sen verran olimme kaikki tuolloin väsyksissä päivän ulkoiluista.

Maanantai-iltana jäljestimme taas kurssilla tonnikalajälkeä. "Milli ainakin syö" oli kommenttini, kun pohdittiin, söisikö koira tonnikalan vai ei. Vedimme jäljet sukkahousuun isketyllä tonnikalalla. Millille jätin matkan varrelle palasia tonnikalasta, jotta malttaisi mennä koko jäljen. Yllättäen kävikin niin, ettei Milliä juuri tämä tonnikala kiinnostanutkaan... Jäljellä se meni, maisteli tonnikalaa, mutta PUDOTTI sen suustaan irvistellen takaisin maahan, vilkaisten mua "eiks tää ookaan Rainbowta? Hyi!"-ilmeellä...

Tiistain agility sujui jo astetta verran paremmin. Milliä pitää jäähdytellä aina autosta ulosottamisen jälkeen, jotta turhat kierrokset tasoittuvat. Parhaiten se käy pienellä haistelukierroksella ja lyhyillä kärsivällisyyttä ja katsekontaktia vaativilla tempuilla ennen treeniä. Milli sai olla liinassa, varmuuden vuoksi, sen verran tuolla pellolla treenaaminen on edelleen meille haasteellista; onhan se täynnä myyrän koloja ja eri eläinten jälkiä. Ajoittain kasvillisuuden seasta saattaa lähteä lentoon rastaita, tai matalalla ylilentää sorsia kaakattaen.
Kaikista näistä huolimatta tänään meillä meni ihan hienosti alkukankeuden jälkeen. Erja piti liinaan päästä kiinni varmuuden varalta, joten itse kykenin keskittymään koiran ohjaamiseen.

Saimme jo hieman vauhtia radalle (kaksi aitaa, putki, rengas, kepit ja keinu), tosin keinulla vauhtia on aivan liikaa. Jos Milli saisi mennä keinun yksin, sen varmasti juoksisi sen täysiä läpi ja vähät välittäisi rymähdyksestä.. Haasteellinen keinu tuntuu olevan Millin suosikkieste, sillä se on ainoa, jonne Milli ryntää suoraan. Muiden esteiden välissä nenä menee vielä maahan...

Uutena esteenä otimme A-esteen. Luulen, että Milli nauttii noista tasapainoilua vaativista esteistä, sillä A-esteen päällä tähystely tuntui sitä kovin kiinnostavan. Liekö etsinyt sieltä korkealta tiiraillen Taikaa? Mitään ongelmaa tässä esteessä ei ollut, ainoana mainittakoon se, että tälle esteelle Milli meni itsekseen useamman kerran tauon aikana, joten keinun suosikkiasema on selkeästi haastettu.
Viime kerran uutta estettä pussia kokeilimme lopuksi ratana A-esteen kanssa. Se sujui hienosti, vaikka noin joka toinen kerta Milli jostain syystä kääntyy pussissa ympäri ja pomppii mun luokse pussin ohi "mammatäällämäolenenköookinhyvä"-ilmeellä. :D

Pieni lisäys vielä kepeistä: Millin keppien meneminen on aivan superhauskaa katseltavaa. Se kun hyppää itsensä ympäri vähintään joka toisen kepin jälkeen. Kai tämä agility vain on niin riemuisaa :D

Tottelevaisuutta treenaamassa

Nyt on kyllä vähän liiankin tiukka viikko koiralle näiden harrastusten parissa, mutta onneksi kyse on nyt vain tästä ja ensi viikosta kun treenit eri lajeissa ovat näin tiuhaan. Jatkoimme siis Millin kanssa Tainan jatko taso 2 - kurssilla tottelevaisuustreenejä.

Aamulla kävimme remmilenkin pitkästä aikaa Ruutanan hiekkakentälle, jossa on kaukalo edelleen pystyssä. Se on täällä paras paikka omalle treenille rauhallisuutensa ja aidatun alueen vuoksi. Treenasimme edelleen sitä luoksetuloa, tarkoituksena oli saada koira innostumaan luoksetullessaan. Lisäksi otimme muutaman seuraamisen ja liikkeestä pysähtymisen. Lopuksi vielä Millin lempitemppu: jalan yli hyppyjä ja namien etsintää. Jalan yli hypyt saavat Milliin helposti lisää virtaa, joten joskus käytän tätä myös ennen koulutusta ikään kuin "lämmittelynä". Se on selkeästi Millistä kivaa yhdessä tekemistä, ja saa aikaan näin myös paremman kontaktin.

Illalla sitten jatkoimme Tainan koirakoulussa samojen asioiden treenaamista. Otimme ensin muutamat sivulle luoksetulot. Aamun treeni ja näiden viime päivien muut aktiviteetit näkyivät ainakin alussa Millissä keskittymiskyvyttömyytenä. Milli pysyi kyllä rauhallisena (oli varmasti jo aika väsy), mutta halusi vain haistella maata. Näitä ongelmia tosin oli vain aluksi, lopputunnista jaksoi olla kivasti kontaktissa.
Sivulletulon ongelma on edelleen se, etten saa ohjattua Milliä suoraan mun jalan viereen. Se istuu aina liian takana tai vähän vinossa. Koitetaan treenata tätä nyt kotona seinän vieressä, jospa se korjaisi edes vähän tuota vinoutta.

Seuraamiset sujuivat hyvin, tosin kontaktia ei aina siinä ole, vaikka koira käveleekin vieressä. Milli jää hienosti seisomaan, istumaan ja maahan, vaikka poistun sen rinnalta. Ja vaikka keli oli mitä kamalin kaatosade ja näinpä myös maa litimärkänä lätäköistä. Onneksi Milli ei turhia hienostele...
Lisäksi teimme noutoa (onneksi tuli patukka mukaan! Kapula jäi kyllä kotiin, en ajatellut yhtään sen mukaan ottoa...), maassa pysymistä n. 1 minuutin ajan ja erilaisia häiriö- ja ohitusharjoituksia. Milli pysyy kivasti häiriöiden alla näin treeneissä, mutta oikeassa elämässä ei ihan yhtä kivasti... Treenin puutetta, laiska minä..

Agilityä pellolla

Jatkokurssin toinen kerta oli eilen illalla. Viimeksi olimme aika pettyneitä treeniin ja mennessä mietitytti, että millainen kerta tämä tulisi olemaan. Olin aivan varma, että Milliä kiinnostaa edelleen kaikki muu, linnut, jänikset ja myyrät enemmän kuin mikään muu.

Alkuun menimme Taikan kanssa kentälle yhtäaikaa muiden koirien taukoillessa. Kenttä oli jaettu kahteen harjoittelupisteeseen, joissa molemmissa oli pieni rata eri esteistä. Olin varautunut lähmäämällä taskuni lihapullilla ja haisevilla kuivatuilla kaloilla. Se kannatti. Milli jaksoi kuunnella mua niin hyvin, että uskaltauduin päästämään sen irti. Se oli hienosti kontaktissa samassa paikassa, jossa viimeksi jänisten ja myyrien jäljestäminen oli viimeksi ollut se paras juttu.
Aluksi Erja opasti meitä miniradalla: pitkä putki, rengas ja kepit. Milli menee putken hienosti, se tuntuu oikein nauttivan siitä kun saa juosta sitä pitkin. Rengaskin sujuu, tosin sen koira haluaa jostain syystä aina mielummin kiertää. Liekö ohjauksessa jotain hämäävää... Kepit ovat minulle itselle haasteellisin ohjata. Koira menee ne hyvin, tosin kun into on oikein kova, niin se saattaa kesken pujottelun hypähtää riemukiepahduksen itsensä ympäri ja jatkaa sitten matkaa. Energiaa ja intoa on riittämiin, ja niistä aiheutuu ihan mieletön vauhti. Menimme radan muutaman kerran hyvin läpi, kunnes Taika päätti, että meidän rata on kivempi kuin se, mitä Hanna ja Taika tekivät. Millikin intoutui morjenstamaan Taikaa, mutta palasi hyvin kontaktiin kun sählinki oli ohi. Päätimme vaihtaa pareja, niin että Taika ja Milli treenaavat eri aikaan.

Milli jäi kentälle Taikan lähtiessä tauolle. Vaihdoimme rataa Eevan ohjaukseen. Radalla oli nyt kaksi hyppyestettä, pituus ja uutena esteenä pussi, jonka läpi Milli tosin oli jo rynninyt käydessään Taikan luona... Olivat molemmat jääneet jumiin pussiin, ja siinä sitten mietittiin, oliko siitä aiheutunut kovastikin traumoja pussia kohtaan. Turha pelko, sillä Milli rynnisti pussiin aivan suoraa päätä miettimättä lainkaan edellistä jumiin jäämistään...
Kaksi estettä peräkkäin ovat meille haaste. Tai lähinnä minulle itselleni. Koiralla ei mitään ongelmaa ole, itse vain olen liian hidas. Milli hyppää esteen yli jo valmiiksi niin pitkälle, että se suorastaan lentää minut kiinni. En löydä millään oikeaa tapaa ehtiä toisenkin esteen taakse niin, että Milli ei käänny minua vastaan. Jos taas yritän juosta nopeasti esteen taakse valmiiksi, Milli seuraa mua esteen ympäri. Jos taas olen liian hidas, se kääntyy mua vastaan palkkion toivossa. Tähän ongelmaan kaipaisin kyllä jotain neuvoja. Jotain ongelmaa mun omassa ohjauksessa on.
Pituus sujuu hyvin, siitä ei ole mitään mainittavaa.

Hallittavuus on edelleen meidän ongelma. Vaikka pystyin pitämään Milliä vapaana suurimman osan treeniä, se kerkesi silti salamannopeasti rynniä muutamat kerrat. Toisella kerralla luoksehuutoni kaikuivat kuuroille korville, tai lähinnä korvattomalle päälle, kun Milli intoutui loikkimaan pitkin peltoa gasellin lailla jonkun hajun perässä ja osittain puhtaasta innostuksestakin. Treenaamme edelleen kovasti luoksetuloa, mutta en tiedä, miten tuon hajujäljeltä luoksetulon saisi toimimaan. Hankintalistalla on nyt ainakin liina.

Millin arvostelu Tampereen Niihaman näyttelystä

EH siis tuli ja näin tuosta wannabe-lehmästä sanottiin:

"feminiininen, sopivan kokoinen, mittasuhteiltaan oikea. Oikea linjainen, kaunis ilmeinen kuiva nartun pää. Pitkä kaula. Oikea ylälinja, Oikein kulmautuneet raajat. Hyvät käpälät. Hieman matala ja ohut rintakehä. Normaalit rodunomaiset liikkeet. Oikean laatuinen, suora ja kiiltävä sopivasti hapsukas karvapeite."

Jälkikurssi

Työt on nyt sitten ohi tältä keväältä, ja voin rauhassa keskittyä harrastuksiin. Valmennuksia on jäljellä vielä ja olemme Millin kanssa aika ahkearasti erilaisilla koirakursseilla mukana. Kukapa sitä lomalla vain oleilla jaksaisi...

Tänään olimme jälkikurssilla. Teimme lihaliemijälkeä:kuumaan veteen liotetulla lihaliemellä, jota lorotettiin vanana pullosta). Jäljen päähän laitettiin palkinnoksi iso köntti jauhelihaa. Jälkeä piti varoa sotkemasta millään lailla, joten poistuminen lihan maahan laiton jälkeen tapahtui "kiertäen" jäljen kauempaa.

Taika meni jäljen kuten kuuluikin. Toisena mennyt koira hoksasi kyllä jäljen, mutta keksi aina kesken jälkeä itselleen jotain tekemistä, kuten tuikitärkeää vessapaperin syömistä.

Arvelin jo ennen kurssia, että noin 10 metrin jälki ei Millistä tuntuisi jäljeltä lainkaan, ja olinpahan oikeassa... Milli haistoi jäljen alussa maata, nosti nenänsä ilmaan ja ryntäsi lihaklöntin luo. Se siitä jäljestämisestä sitten. Toisaalta, hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä. :D

Ensi viikolla teemme sukkahousu-tonnikalajäljen. Aion laittaa jäljelle paloja tonnikalasta niin, ettei Milli rynni heti jäljen loppupääähän, vaan keskittyisi edes hiukan paremmin itse jälkeen. Houh... kunpa nyt edes joku lähtisi meiltä sujumaan. Tuntuu, että nyt ei suju agility eikä jäljestys. Pitäneekö meidän vain pitäytyä kotiaktiviteeteissa ja tokoilun parissa..