Millipilli ja talvi

Voi kuinka kloira voikaan nauttia talvisäästä! Siis siitä, että on lunta. Tänään olimme lenkillä -19 asteen kelissä auringon paisteessa. Taika on ollut lomalla koko loppuviikon ajan, joten olemme Millin kanssa lenkkeilleet kahdestaan. Viime aikoina tämä omistaja on ollut kyllä tosi väsynyt, mutta Millillä on sitten virtaa senkin edestä.

Niin, siitä talvesta nauttimisesta: Milli pysähtyy välillä polulle, ottaa itsekseen leikkiinkutsuasennon (kohdistamatta toimintaa siis mitenkään minuun), haukkaa lunta polun pielestä ja pomppaa hurjaan juoksuun. Ajoittain se pomppaa innoissaan koiransyvyiseen lumihankeen ja työntää samettisen kuononsa lumen sekaan. Kun se nostaa päänsä, näyttää se ihan harmaantuneelta vanhalta walesilta. Mikään ei ole meidän yhteislenkeillä kivempaa Millin mielestä, kuin se, että se saa etsiä lumihangesta damia tai mun hanskaani. Piilotan tai heitän hanskan lumeen, ja Milli saa loikkia syvässä hangessa sitä hakemaan. Välillä se tosin näyttää ihan uimiselta :D.

Vaikka walesi on aluskarvaton, ei sitä palele liikkuessa. Ainut haittapuoli talvessa on tassujen lumipaakut, joita kerääntyy jäisiksi kokkareiksi tassukarvoihin. Huolimatta siitä, että olen tässä viikonloppuisin aina leikannut tassukarvat niin lyhyiksi kuin olen kyennyt. Siitähän Milli ei pidä, mutta ottaa nykyään jo sakset nähdessään "kylkiasennon" eli käy kyljelleen makaamaan. Se makaa liikkumatta leikkuun ajan, ja saan käännellä sitä tassuista ympäri toiselle kyljelle kuin mitäkin grillibroileria :D. Huomattavan helpottunut ilme heijastuu sen silmistä, kun se lopulta piinan päätyttyä kuulee sanan "vapaa". Se nousee, ravistaa itseään ja seisoo häntä heiluen mua katsoen. Milli ei kyllä ikinä loukkaannu, ja tämä on vain yksi esimerkki siitä. Sen tapa tulla korvat takana häntä heiluen pyytämään MULTA anteeksi, jos MÄ astun sen tassun päälle, kertoo ehkä jotain Millin luonteesta.

Millin juoksuilla - miksi kiimaa kutsutaan juoksuiksi?

Nyt ne on ohi! Juoksut. Aaah, ihanaa! Rättipäivät ovat luetut ja seuraavat odotettavissa vasta hieman yli puolen vuoden kuluttua! Uu jee! Kyllä ne kestikin.

Juoksut alkoivat su 24.1. Olin jo ennen joulua alkanut odottelemaan juoksuja, sen verran koira merkkaili, nuuskutti muiden haukkujen hajuja ja oli omissa maailmoissaan. Vuoto on Millillä ihan kamalan runsasta, joten turha toivo pärjätä ilman pökiä. Juoksujen alkaessa Milli muuttui ihan mahdottomaksi.

Etenkin, mitä lähemmäs tärppipäiviä tultiin (arviolta siinä pe 5.2-la 6.2). Tärppien aikaan se oli ihan kamala kiimainen narttu. Mitään mun sanomisia ei kuunneltu, ja kun metsässä päästin (hyi minua!) sen vapaaksi (ihan tosi, tuolla hangessa ei lenkkeile polun raivaajina kukaan muu kuin me hullut), se päästeli hetken päästä suoralla täysin vastakkaiseen suuntaan, kuin mihin me olimme menossa. Hanna kysyi jossain vaiheessa, että "onko tuo piste tuolla Milli?" Juu, olihan se. Tässä selvisi, miksi nartun kiimaa kutsutaan juoksuiksi. Koska ne JUOKSEVAT silloin. Huusin ja karjuin (jälleen kerran.. tästä on tullut jo tapa..) ja Milli pieni propellikorvaseni pysähtyi, kääntyi katsomaan, mietti hetken ja säntäsi (onneksi) meitä kohti kuin viimeistä päivää. Ihan kuin se olisi ajatellut, että "ups, en huomannut, että menitte sinne suuntaan", vaikka oli kyllä aluksi lähtenyt kanssamme samaan suuntaan, eli sinne umpihankeen. Milli olisi tosin seurannut valmista polkua, mitä pitkin oli mennyt muita koiria.

Juoksut loppuivat viime torstaina, 11.2 kestäen näin ollen 2,5 vko, joka ei ole lainkaan hullummin koiran juoksuiksi. Mitään kehittävää ei olla tehty, ainoastaan kunto kehittävää polkujen raivuuta metsässä (lumisateesta johtuen yhä uudelleen ja uudelleen...). Ei ainakaan ole tullut ketään vastaan! Eikä ole käärmeitä.