Jyskylän keikka
Lauantaiaamuna lähdimme lurputtimen kanssa posottamaan kohti Muurametta. Milli nukkui tyypilliseen tapaansa matkan, kuskin nauttiessa mahdollisuudesta hoilottaa radion mukana lauluja ylhäisessä yksinäisyydessään. Jätimme siis miehen kotiin. Oma tarkoitukseni oli suunnata entisen uintiryhmäni tapaamiseen, ja Milli pääsi siksi aikaa viettämään laatuaikaa mun iskän kanssa Muuramessa. Ilta sujui meillä molemmilla hienosti, tosin Millitin pääsi kuulemma iltaisella vierailullaan nappaamaan kolmasosan maitosuklaalevystä. No, noin pienestä määrästä ei haittaa ollut suklaan myrkyllisyydestä huolimatta. Omistaja ei nappaillut illan aikana kuin yhden IHANAN kuivan omenasiiderin. Oli muuten hyvää pitkäääästä aikaa! Miittingistä tullessani kahden jälkeen yöllä (onnellisena siitä, että sain auton liikkeelle jyrkkää lumista mäkeä ylö rkp:n majan pihasta...) vastassa oli selkeästi väsynyt ja riemukkaan illan viettänyt koira, joka tosin hylkäsi rakkaan omistajansa yöksi nukkuen vanhempieni välissä SÄNGYSSÄ ikionnellisena.....
Sunnuntaina kyläluutailimme. Ensin kävimme pappani luona (herättämässä pahennusta ;) ) ja sitten vuorossa Millille hieman mieluisampi vierailu entisen uintikaverini 16-viikkoista kultsua moikkaamaan. Meno oli varsin vallatonta, kun Milli alkoi leikkiä Fannin kanssa. Hauskaa tuntui olevan molemmilla, eikä pentukaan pelännyt Millin "hurjaa" leikkiärinää. Illan päätteeksi heitimme vielä kaupunkilenkin Jyväskylän uimahallille. Mukavasti palautui Millille mieleen hihnakäytöksen perusteita, eikä vetämistä tapahtunut lainkaan lenkin aikana!
Rallytoko
Rallin viimeinen kerta oli radan suorituskerta. Aluksi Tainan pystytellessä rataa harjoittelimme yksittäisiä juttuja ja lopulta oli vuorossa rata, joka meni näin (jos nyt oikein muistan):
-LÄHTÖ seuraten
--> 270 astetta vasempaan (eli koira joutuu peruuttamaan)
--> spiraali (3 tötsää-2tötsää-1 tötsä)
---> hidasta käyntiä --> juosten seuraamista
--> käännös vasempaan
---> seuraten 1 askel ja istu, 2 askelta ja istu, 3 askelta ja istu
--> 270 astetta oikeaan
--> istuminen ja kierretään koiran ympäri
--> käännös oikeaan
---> maahanmeno ja siitä suoraa seuraamaan (ei istumista)
-->käännös vasempaan
---> käännös vasempaan
---> koira eteen (front): 1 askel peruutusta (ihminen peruuttaa), koira seuraa edessä ja istuu, 2 askelta ja koira seuraa ja istuu, 3 askelta ja koira seuraa ja istuu
--> 360 astetta vasempaan
--> MAALI
Koira teki töitä, mutta ohjaaja oli tänään hitaalla ja koira ehti istua lähes joka välissä, vaikkei saisi. Mutta se teki vain, kuten on opetettu, eli istuu aina kun liike loppuu. Rallytokossa koiraa saa ohjeistaa ja kehua niin paljon kuin sielu sietää, ja tämä pääsi hieman multa unohtumaan. Mutta Hannan kanssa päätettiin tätä harrastusta jatkaa, jahka saamme itsellemme kylttejä tehtyä! :D
tiistai 17. marraskuuta 2009
perjantai 13. marraskuuta 2009
Aitoa draamaa ja sydämen tykytystä
Eilen torstaina lähdimme lenkille ihan normaaliin tapaan, ihan normaaliin aikaan ja ihan normaalin päivän päätteeksi. Kävelimme ihan normaalisti sitä ihan normaalia reittiä (Hannan esittelemänä: "ensin tonne, sitten tosta ja sit tuolta" ;) ). Kaikki oli ihan normaalia.
Olimme kävelleet siis ihan normaalisti noin puolisen tuntia, kun yhtäkkiä kesken meidän kiivaan ja henkevän keskustelun ryhdyin pälyilemään hiukan, että missähän se koira on. Ei muuten näkynyt missään. Huutelin, odottelimme ja houkuttelimme. Milli oli kadonnut.
Ensimmäisen puoli tuntia, sen iltaisen auringonlaskun ajan, kuljimme ympyrää siinä kohdin, missä Milli oli kadonnut. Sitten laajensimme etsintää Lintukallion tielle päin, jossa sain panikoivaan päähäni ajatuksen, että Milli on juossut jonkin eläimen perässä läheiseen Matkajärveen. Olin vakuuttunut, että jotain sille oli sattunut, kun jo yli puoli tuntia oli ollut poissa. Tässä vaiheessa soitimme molempien miehet apuun. Timo tuli järveä pitkin vastaan ja Jari ajeli autolla metsäautoteitä. Mietin jo kaikki pahimmat vaihtoehdot läpi: susi söi Millin (ilman ääntä ja ei täällä muutenkaan paljon susia ole), se juoksi 9-tielle ja jäi auton alle (pääsisikö se hirviaidan ali + tie on melko kaukana) tai sitten tippui läheiseltä korkealta kalliolta ja makaa verissään jossain puskassa.
Järvellä ei näkynyt merkkiäkään uponneesta koirasta. Onneksi. Päätimme palailla Kaarinan polulle ja lähemmäs Millin katoamispaikkaa. Timo lähti hakemaan autoa järven toiselta puolelta ja jakoi mennessään puhelinnumeroaan ihanille avuliaille ihmisille. Mieltäni rauhoitti hieman se, että alueella oli yön pimetessä alkamassa koirien Haku-treenit juuri sillä alueella, millä PikkuLehmäni katosi.
Kävelimme Hannan kanssa juuri hakuporukkaa kohden, kun Jari soitti kysyäkseen, oliko Millillä heijastinliivit päällä. Oli!!! Milli oli siis nähty todistettavasti elossa, lähellä sitä paikkaa, jossa se katosikin. Viiden minuutin kuluttua tästä Hannan puhelin pirisi jälleen, ja Jari kertoi Millin olevan nyt Polon takapenkillä lopen uupuneena. Se oli suorastaan ryöminyt esiin metsästä Jarin luokse ja kieltämättä vaikuttikin oudon väsyneeltä maaten rauhassa takapenkillä huolimatta meistä kaikista auton luona seisovista ihmisistä. Siirsin Millin omaan autoomme ja ajoimme kotiin tutkimaan koiran kunnon. Kunnossa oli, vain jo aiemmin ollut pieni haava oli auennut uudelleen. Koira oli erittäin janoinen ja lopen uupunut retkestään pimeässä metsässä. Se vaikutti aluksi olevan hieman poissa tolaltaan, ehkä jonkin asteisessa shokissa, mutta pienten unien, juoman ja ruuan jälkeen heilutti jälleen iloisesti häntäänsä ja painautui mun viereeni sohvalle makoilemaan.
Jos joskus seuraava kerta tulee, niin pitää luottaa siihen, että koira palaa lähtöpaikkaansa. Ilmeisesti oli ollut niin shokissa, kun ei löytänytkään meitä enää pimeässä metsässä, ettei kuullut edes huutojamme. Olimme myös kulkeneet polkuja ja teitä pitkin niin monta kertaa ympyrää, ettei hajuistakaan tainnut hyötyä koiralle enää olla. Onneksi, oi onneksi tämä päättyi onnellisesti!!
Iso KIITOS Hannalle ja Jarille kun autoitte meitä!!! :)
Olimme kävelleet siis ihan normaalisti noin puolisen tuntia, kun yhtäkkiä kesken meidän kiivaan ja henkevän keskustelun ryhdyin pälyilemään hiukan, että missähän se koira on. Ei muuten näkynyt missään. Huutelin, odottelimme ja houkuttelimme. Milli oli kadonnut.
Ensimmäisen puoli tuntia, sen iltaisen auringonlaskun ajan, kuljimme ympyrää siinä kohdin, missä Milli oli kadonnut. Sitten laajensimme etsintää Lintukallion tielle päin, jossa sain panikoivaan päähäni ajatuksen, että Milli on juossut jonkin eläimen perässä läheiseen Matkajärveen. Olin vakuuttunut, että jotain sille oli sattunut, kun jo yli puoli tuntia oli ollut poissa. Tässä vaiheessa soitimme molempien miehet apuun. Timo tuli järveä pitkin vastaan ja Jari ajeli autolla metsäautoteitä. Mietin jo kaikki pahimmat vaihtoehdot läpi: susi söi Millin (ilman ääntä ja ei täällä muutenkaan paljon susia ole), se juoksi 9-tielle ja jäi auton alle (pääsisikö se hirviaidan ali + tie on melko kaukana) tai sitten tippui läheiseltä korkealta kalliolta ja makaa verissään jossain puskassa.
Järvellä ei näkynyt merkkiäkään uponneesta koirasta. Onneksi. Päätimme palailla Kaarinan polulle ja lähemmäs Millin katoamispaikkaa. Timo lähti hakemaan autoa järven toiselta puolelta ja jakoi mennessään puhelinnumeroaan ihanille avuliaille ihmisille. Mieltäni rauhoitti hieman se, että alueella oli yön pimetessä alkamassa koirien Haku-treenit juuri sillä alueella, millä PikkuLehmäni katosi.
Kävelimme Hannan kanssa juuri hakuporukkaa kohden, kun Jari soitti kysyäkseen, oliko Millillä heijastinliivit päällä. Oli!!! Milli oli siis nähty todistettavasti elossa, lähellä sitä paikkaa, jossa se katosikin. Viiden minuutin kuluttua tästä Hannan puhelin pirisi jälleen, ja Jari kertoi Millin olevan nyt Polon takapenkillä lopen uupuneena. Se oli suorastaan ryöminyt esiin metsästä Jarin luokse ja kieltämättä vaikuttikin oudon väsyneeltä maaten rauhassa takapenkillä huolimatta meistä kaikista auton luona seisovista ihmisistä. Siirsin Millin omaan autoomme ja ajoimme kotiin tutkimaan koiran kunnon. Kunnossa oli, vain jo aiemmin ollut pieni haava oli auennut uudelleen. Koira oli erittäin janoinen ja lopen uupunut retkestään pimeässä metsässä. Se vaikutti aluksi olevan hieman poissa tolaltaan, ehkä jonkin asteisessa shokissa, mutta pienten unien, juoman ja ruuan jälkeen heilutti jälleen iloisesti häntäänsä ja painautui mun viereeni sohvalle makoilemaan.
Jos joskus seuraava kerta tulee, niin pitää luottaa siihen, että koira palaa lähtöpaikkaansa. Ilmeisesti oli ollut niin shokissa, kun ei löytänytkään meitä enää pimeässä metsässä, ettei kuullut edes huutojamme. Olimme myös kulkeneet polkuja ja teitä pitkin niin monta kertaa ympyrää, ettei hajuistakaan tainnut hyötyä koiralle enää olla. Onneksi, oi onneksi tämä päättyi onnellisesti!!
Iso KIITOS Hannalle ja Jarille kun autoitte meitä!!! :)
maanantai 9. marraskuuta 2009
Ralliradalla
Tänään pääsimme kokeilemaan ihkaoikeata rallirataa! Jopa kolmea erilaista. Taina oli tehnyt meille "kartat", joita pitkin suoritimme tehtäviä oikeassa järjestyksessä. Millillä ei ollut alkuun minkäännäköistä mielenkiintoa mihinkään suuntaan, ja kun huomasin oman hermoni kiristyvän koiran hajamielisyyden takia, tajusin onnekseni pitää lähes heti alkuun pienen tauon. Noh, Millipillillä oli hätä, ja parin minuutin pissa- ja haistelutauon jälkeen homma lähtikin sujumaan, ja pystyimme taas treenaamaan ilman remmiä.
Esim. yksi rata oli tällainen (kaikki liikkeiden välit mennään seuraamalla)
- pujottelu seuraten, koira "sisäpuolella" (eli niiden törtsien puolella)
--> tästä suoraan seuraten käännös vasempaan,
--> istu-käskyllä koira istuu ja ihminen kiertää koiran ympäri
--> käännös oikeaan
--> hidasta käyntiä seuraten
--> käännös oikeaan
-->pysähdys: "istu-maahan-istu"
--> kääntyen ympäri vasemman kautta 270 astetta (eli koira peruuttaa ihmisen kääntyessä)
--> seuraten loppuun vielä käänös vasempaan
Käytössä oli kolme erilaisia liikkeitä sisältäviä ratoja. Ensimmäinen oli ihan plörinää Millin haluttomuudesta johtuen, ja jouduin imuttamaan namilla, että edes jotain tapahtuu. Seuraavat kaksi jo menivät motivoituneemmin ja seuraamiset voitiin ottaa ihan kunnolla.
Loppuajasta Milli olisi tehnyt liikkeitä vaikka kuinka, tänään vain hieman kesti tuo motivaation löytäminen, mutta kyllä se sieltä vihdoin ja viimein löytyi! Lopuksi vielä astelimme kohti koirapuistoa, jossa leikittiin puolisen tuntia ennen kotiinlähtöä.
Esim. yksi rata oli tällainen (kaikki liikkeiden välit mennään seuraamalla)
- pujottelu seuraten, koira "sisäpuolella" (eli niiden törtsien puolella)
--> tästä suoraan seuraten käännös vasempaan,
--> istu-käskyllä koira istuu ja ihminen kiertää koiran ympäri
--> käännös oikeaan
--> hidasta käyntiä seuraten
--> käännös oikeaan
-->pysähdys: "istu-maahan-istu"
--> kääntyen ympäri vasemman kautta 270 astetta (eli koira peruuttaa ihmisen kääntyessä)
--> seuraten loppuun vielä käänös vasempaan
Käytössä oli kolme erilaisia liikkeitä sisältäviä ratoja. Ensimmäinen oli ihan plörinää Millin haluttomuudesta johtuen, ja jouduin imuttamaan namilla, että edes jotain tapahtuu. Seuraavat kaksi jo menivät motivoituneemmin ja seuraamiset voitiin ottaa ihan kunnolla.
Loppuajasta Milli olisi tehnyt liikkeitä vaikka kuinka, tänään vain hieman kesti tuo motivaation löytäminen, mutta kyllä se sieltä vihdoin ja viimein löytyi! Lopuksi vielä astelimme kohti koirapuistoa, jossa leikittiin puolisen tuntia ennen kotiinlähtöä.
sunnuntai 8. marraskuuta 2009
Pleipleiplei!!! Palkitsemisesta
Riikan ohjeita leikkimisestä
Eilen lauantaina jatkoimme Riikka Eskurin pitämää kurssia. Aiheena oli koiran leikittäminen ja leikkimällä palkkaaminen. Paikalla oli vain kolme koirakkoa, me, kultsu ja mopsi. Milli oli hyvin tohkeissaan leluista ja piti aktiivisesti kontaktia päällä.
Ohjeet leikittämisestä olivat mielenkiintoiset, tosin Milli kun leikkii rajuakin vetoleikkiä ihan luonnostaan, niin me emme hirveästi opastusta siihen kaivanneetkaan. Mutta oppia leikkimisestä tuli yleisellä tasolla: Jos koira ei luonnostaan leiki, sitä ensin houkutellaan lelun perään ja kun se nappaa lelusta kiinni, lelu päästetään irti ja koiraa kehutaan. Aluksi liikaa jännitettä ja painetta omistajasta koiraan vältetään (eli ei mm. katsota silmiin tai kyyristytä), mutta pikku hiljaa koiran oppiessa leikkimään sitä voidaan lisätä.
Milli on pienestä pitäen tyypillisen spanielin tapaan ollut kovin leikkisä. (Jahas, ja kun nyt tätä blogitekstiä tässä kirjoitan, niin tuo kyseinen eläin kantaa mulle vinkukanaa ja -lehmää vinguttaen niitä suussaan häntä heiluen..) Etenkin jahtaus ja taisteluleikit ovat Millin mieleen, ja mitä enemmän itsekin ärisen "leikkiärinää" (lähinnä hoen että "ärärär"), sitä innokkaampi pieni petoeläimeni on kiskomaan intoutuen välillä itsekin murisemaan. Millihän on mun ensimmäinen koirani, joten mun on vaikea kuvitella koiraa, joka ei leiki.
Millille hyvänä palkkauskeinona Riikka piti nimenomaan lelua, joka välillä lentää ja jota välillä vedetään. Ennen liikettä lelulla härnätään koiraa ihan pikkuhetki, ja sitten lelu menee kainaloon. Liikkeen jälkeen, tai välillä kesken liikkeen, koira palkataan lelulla. Meille palkkauksena toimi parhaiten se, että lelu lentää ja Milli pääsee perään. Jottei liikkeestä tule liian noutomaista, ajoittain Millin palauttaessa lelun minulle alkaakin hurja vetoleikki. Näin vire saadaan pysymään hyvänä, eikä koira ajattele, että kun lelu tulee mulle, niin kaikki kiva loppuu.
Omia ajatuksia nameista ja leluista palkkiona
Ok, lelupalkkaus sopii Millille. Riikan mielestä voitaisiin sillä päästä kokonaan nameista pois. Itse olen samaa mieltä, sillä namien kanssa Milli ei edes tiedä, mitä se on tekemässä, vaan seuraa vain namia. Esim. on tipahtanut A-esteeltä, kun käteni ei ylettänyt namin kanssa ylös asti, seuratessa ei ole namin kanssa kontaktia jne... Ja ainakin itsestäni tuntuu, että se hidastaa nimenomaan uusien asioiden oppimista.
Mutta ne namit on vaan niin kätsyjä! En usko, että ihan kokonaan niistä luovun, esim. häiriö-, kontakti- ja paikallaan makuussa ne ovat ehdottomia. Muutenkin luulen, että koiraakin motivoi, kun välillä palkinto on lelu ja välillä nami. Tosin se on totta, että namin käyttöä pitäisi vähentää. Ja siinä lelut ovat oiva apukeino.
Mutta siitä ei päästä mihinkään, että paras palkkio Millille olisi, jos se pääsisi jäniksen perään/tuoreelle pupunjäljelle aina liikkeen jälkeen. Sillä lailla se oppisi varmastikin kaikki tokoliikkeet kuin vettä vain... Tällaista palkkiota on vain astetta vaikeampi järjestää....
Eilen lauantaina jatkoimme Riikka Eskurin pitämää kurssia. Aiheena oli koiran leikittäminen ja leikkimällä palkkaaminen. Paikalla oli vain kolme koirakkoa, me, kultsu ja mopsi. Milli oli hyvin tohkeissaan leluista ja piti aktiivisesti kontaktia päällä.
Ohjeet leikittämisestä olivat mielenkiintoiset, tosin Milli kun leikkii rajuakin vetoleikkiä ihan luonnostaan, niin me emme hirveästi opastusta siihen kaivanneetkaan. Mutta oppia leikkimisestä tuli yleisellä tasolla: Jos koira ei luonnostaan leiki, sitä ensin houkutellaan lelun perään ja kun se nappaa lelusta kiinni, lelu päästetään irti ja koiraa kehutaan. Aluksi liikaa jännitettä ja painetta omistajasta koiraan vältetään (eli ei mm. katsota silmiin tai kyyristytä), mutta pikku hiljaa koiran oppiessa leikkimään sitä voidaan lisätä.
Milli on pienestä pitäen tyypillisen spanielin tapaan ollut kovin leikkisä. (Jahas, ja kun nyt tätä blogitekstiä tässä kirjoitan, niin tuo kyseinen eläin kantaa mulle vinkukanaa ja -lehmää vinguttaen niitä suussaan häntä heiluen..) Etenkin jahtaus ja taisteluleikit ovat Millin mieleen, ja mitä enemmän itsekin ärisen "leikkiärinää" (lähinnä hoen että "ärärär"), sitä innokkaampi pieni petoeläimeni on kiskomaan intoutuen välillä itsekin murisemaan. Millihän on mun ensimmäinen koirani, joten mun on vaikea kuvitella koiraa, joka ei leiki.
Millille hyvänä palkkauskeinona Riikka piti nimenomaan lelua, joka välillä lentää ja jota välillä vedetään. Ennen liikettä lelulla härnätään koiraa ihan pikkuhetki, ja sitten lelu menee kainaloon. Liikkeen jälkeen, tai välillä kesken liikkeen, koira palkataan lelulla. Meille palkkauksena toimi parhaiten se, että lelu lentää ja Milli pääsee perään. Jottei liikkeestä tule liian noutomaista, ajoittain Millin palauttaessa lelun minulle alkaakin hurja vetoleikki. Näin vire saadaan pysymään hyvänä, eikä koira ajattele, että kun lelu tulee mulle, niin kaikki kiva loppuu.
Omia ajatuksia nameista ja leluista palkkiona
Ok, lelupalkkaus sopii Millille. Riikan mielestä voitaisiin sillä päästä kokonaan nameista pois. Itse olen samaa mieltä, sillä namien kanssa Milli ei edes tiedä, mitä se on tekemässä, vaan seuraa vain namia. Esim. on tipahtanut A-esteeltä, kun käteni ei ylettänyt namin kanssa ylös asti, seuratessa ei ole namin kanssa kontaktia jne... Ja ainakin itsestäni tuntuu, että se hidastaa nimenomaan uusien asioiden oppimista.
Mutta ne namit on vaan niin kätsyjä! En usko, että ihan kokonaan niistä luovun, esim. häiriö-, kontakti- ja paikallaan makuussa ne ovat ehdottomia. Muutenkin luulen, että koiraakin motivoi, kun välillä palkinto on lelu ja välillä nami. Tosin se on totta, että namin käyttöä pitäisi vähentää. Ja siinä lelut ovat oiva apukeino.
Mutta siitä ei päästä mihinkään, että paras palkkio Millille olisi, jos se pääsisi jäniksen perään/tuoreelle pupunjäljelle aina liikkeen jälkeen. Sillä lailla se oppisi varmastikin kaikki tokoliikkeet kuin vettä vain... Tällaista palkkiota on vain astetta vaikeampi järjestää....
keskiviikko 4. marraskuuta 2009
Rallytokoa II ja seuraamisen roplemaatikkaa
RALLYTOKO
Maanantai-iltana olimme jälleen ralleissa. Kerrattiin edelliskerran asioita, ja mm. 270 astetta kääntyen takaperin alkoi jo sujua. Milli oli todella vastaanottavaisella tuulella, ja pystyinkin pitämään sitä lähes koko ajan irti. Jopa silloin, kun se ei ollut käskyn alla, se kuunteli mua eikä yrittänytkään rynnätä mihinkään!
Lisäksi harjoiteltiin uutena näitä:
* pujottelu seuraten törtsien välistä. Muuten olisi varmaan mennyt hyvin, mutta Milli näki Taikan haistelevan häntä heiluen toista tolleria, ja Millin pasmat menivät ihan sekaisin. Ei meinannut edes nami kiinnostaa.. Extremehäiriötä! :D
* spiraali: Edessä kolme tötsää, ensin seuraten kierretään ne kaikki, sitten kaksi ja sitten yksi. Ja se tehtiin sekä vasemmalta että oikealta kiertäen. Sujui jo hyvin "imuttamalla" namilla. Olisin halunnut kokeilla ihan normiseuraamista tässä, mutta Taina vaati, että nami olisi nenän edessä. En tosin tiedä, onko se Millille yhtään hyvä, sillä silloin se liike ei ole seuraamista; koira on puoli metriä liian takana kontaktissa namiin.
SEURAAMISESTA
Tästä aiheesta onkin hyvä mennä seuraavaan, jota olen tässä pohtinut. Nimittäin siihen seuraamiseen. Olemme käyneet kolmella eri kouluttajalla, jotka jokainen neuvovat erilailla seuraamista:
* Taina opettaa sen "imutuksella" namin kanssa. Ekalla kurssilla meitä kehoitettiin ottamaan se aika rauhallisesti, ettei Milli ala hyppiä ja sählätä. Joten jätin liian innokkaat kehut pois ja keskityin namin pitämiseen koiran nenän edessä.
HYVÄT PUOLET: Koiran huomio pysyy siinä namissa ja se seuraa (namia...).
ONGELMAT: Koiran huomio pysyy siinä NAMISSA, mitään ihmiseen liittyvää kontaktia ei ole. Lurppa tuskin edes huomaa, mihin mennään saati että jossain kohti käännytään, kun se vaan hamuaa sitä namia. Lisäksi se kulkee liian takana, jos nami on vasemmassa kädessä, pidin sitä kättä kuinka edessä tahansa.
* Tamsk:ssa Anna kehoitti nostamaan koiran vireystilaa, koska hän tuli kanssani samaan diagnoosiin; Millin mielestä seuraaminen on supertylsää. Ja nami ei nosta vireyttä. Siksi käyttöön otettiin lelu, joka on oikeassa kädessä sekä hurjan kova ja innostava kehuminen. Alunperin Tainan koulussa innokkuus jätettiin pois Millin mennessä kierroksille.
HYVÄT PUOLET: Milli on ilmeisen kasvanut aiemmasta, ja ei repeä käsiin, vaikka innostan sitä. Vireyttä saatiin nostettua ja koiralle seuraamisesta tuli kivempaa kuin aiemmin. Se seuraa reippaasti ja innoissaan. Kontakti on lelussa, joka ajoittain lentää kesken seuraamisen, ajoittain pysähtymisen jälkeen ja ajoittain käännöksen jälkeen. Milli on innokas!!
ONGELMA: ei kontaktia muhun. Itse lähdin korjaamaan tätä sillä, että lelu voi lentää vain katsekontaktista, ja hiukan ehkä on parantunutkin näin.
*Riikka Eskuri neuvoi näin: kun koiran kontakti katoaa ja se haahuilee (Millin tapauksessa nuuskuttaa maata), tehdään koirakohtaisesti käännös oikealle tai vasemmalle. Ja pysähtyminen kiitoksineen vain kontaktista. Yritetään päästä pois "imuttamisesta" ja kohti normaalia kävelyä.
HYVÄT PUOLET: tämä ei kumoa Annan neuvoja, vaan runsaan kehun innoittamana Milli seuraa innokkaasti. Kun kontakti häviää maahan, käännös oikealle tuo halutun tuloksen!! Koira ktsoo hieman hölmistyneenä muhun ja useiden toistojen jälkeen on paremmin kontaktissa. JEE!
ONGELMA: ei toimi kimppatreeneissä, kun käännöksiä ja muita huudetaan. Toisin sanoen treenin puute. :)
Eli, miten aiomme nyt toimia: Unohdamme "imuttelun". Pidän lelua taskussa niin, että Miltsuliini tietää sen siellä olevan. Kannustan ja nostan vireystilaa, jotta seuraaminen ei taas muutu kaikista tylsimmäksi liikkeeksi. Harjoittelen kääntyen aina kontaktin kadotessa, teemme myös ympyrää (jonka neuvoivat sekä Anna että Riikka) molempiin suuntiin.
Rallytokosta tuli myös hyvä temppu kontaktin parantamiseen seuraamisessa: seuraa-käskyllä mennäänkin vain yksi tai kaksi askelta ja sitten seis. Milli nimittäin kadottaa sen kontaktin heti alussa, se varmaan ajattelee, että "no nyt tässä on aikaa haistella maata kun kuitenkin vain kuljetaan eteenpäin". Harjoiteltiin tuota 1-2-3 liikettä, ja huomasin koiran suorastaan säpsähtävä hereille kun mentiinkin vain yksi askel oletetun kävelyyn lähdön asemasta. Eli tämäkin voisi toimia.
Ei kun hinkkaamaan!!!
Maanantai-iltana olimme jälleen ralleissa. Kerrattiin edelliskerran asioita, ja mm. 270 astetta kääntyen takaperin alkoi jo sujua. Milli oli todella vastaanottavaisella tuulella, ja pystyinkin pitämään sitä lähes koko ajan irti. Jopa silloin, kun se ei ollut käskyn alla, se kuunteli mua eikä yrittänytkään rynnätä mihinkään!
Lisäksi harjoiteltiin uutena näitä:
* pujottelu seuraten törtsien välistä. Muuten olisi varmaan mennyt hyvin, mutta Milli näki Taikan haistelevan häntä heiluen toista tolleria, ja Millin pasmat menivät ihan sekaisin. Ei meinannut edes nami kiinnostaa.. Extremehäiriötä! :D
* spiraali: Edessä kolme tötsää, ensin seuraten kierretään ne kaikki, sitten kaksi ja sitten yksi. Ja se tehtiin sekä vasemmalta että oikealta kiertäen. Sujui jo hyvin "imuttamalla" namilla. Olisin halunnut kokeilla ihan normiseuraamista tässä, mutta Taina vaati, että nami olisi nenän edessä. En tosin tiedä, onko se Millille yhtään hyvä, sillä silloin se liike ei ole seuraamista; koira on puoli metriä liian takana kontaktissa namiin.
SEURAAMISESTA
Tästä aiheesta onkin hyvä mennä seuraavaan, jota olen tässä pohtinut. Nimittäin siihen seuraamiseen. Olemme käyneet kolmella eri kouluttajalla, jotka jokainen neuvovat erilailla seuraamista:
* Taina opettaa sen "imutuksella" namin kanssa. Ekalla kurssilla meitä kehoitettiin ottamaan se aika rauhallisesti, ettei Milli ala hyppiä ja sählätä. Joten jätin liian innokkaat kehut pois ja keskityin namin pitämiseen koiran nenän edessä.
HYVÄT PUOLET: Koiran huomio pysyy siinä namissa ja se seuraa (namia...).
ONGELMAT: Koiran huomio pysyy siinä NAMISSA, mitään ihmiseen liittyvää kontaktia ei ole. Lurppa tuskin edes huomaa, mihin mennään saati että jossain kohti käännytään, kun se vaan hamuaa sitä namia. Lisäksi se kulkee liian takana, jos nami on vasemmassa kädessä, pidin sitä kättä kuinka edessä tahansa.
* Tamsk:ssa Anna kehoitti nostamaan koiran vireystilaa, koska hän tuli kanssani samaan diagnoosiin; Millin mielestä seuraaminen on supertylsää. Ja nami ei nosta vireyttä. Siksi käyttöön otettiin lelu, joka on oikeassa kädessä sekä hurjan kova ja innostava kehuminen. Alunperin Tainan koulussa innokkuus jätettiin pois Millin mennessä kierroksille.
HYVÄT PUOLET: Milli on ilmeisen kasvanut aiemmasta, ja ei repeä käsiin, vaikka innostan sitä. Vireyttä saatiin nostettua ja koiralle seuraamisesta tuli kivempaa kuin aiemmin. Se seuraa reippaasti ja innoissaan. Kontakti on lelussa, joka ajoittain lentää kesken seuraamisen, ajoittain pysähtymisen jälkeen ja ajoittain käännöksen jälkeen. Milli on innokas!!
ONGELMA: ei kontaktia muhun. Itse lähdin korjaamaan tätä sillä, että lelu voi lentää vain katsekontaktista, ja hiukan ehkä on parantunutkin näin.
*Riikka Eskuri neuvoi näin: kun koiran kontakti katoaa ja se haahuilee (Millin tapauksessa nuuskuttaa maata), tehdään koirakohtaisesti käännös oikealle tai vasemmalle. Ja pysähtyminen kiitoksineen vain kontaktista. Yritetään päästä pois "imuttamisesta" ja kohti normaalia kävelyä.
HYVÄT PUOLET: tämä ei kumoa Annan neuvoja, vaan runsaan kehun innoittamana Milli seuraa innokkaasti. Kun kontakti häviää maahan, käännös oikealle tuo halutun tuloksen!! Koira ktsoo hieman hölmistyneenä muhun ja useiden toistojen jälkeen on paremmin kontaktissa. JEE!
ONGELMA: ei toimi kimppatreeneissä, kun käännöksiä ja muita huudetaan. Toisin sanoen treenin puute. :)
Eli, miten aiomme nyt toimia: Unohdamme "imuttelun". Pidän lelua taskussa niin, että Miltsuliini tietää sen siellä olevan. Kannustan ja nostan vireystilaa, jotta seuraaminen ei taas muutu kaikista tylsimmäksi liikkeeksi. Harjoittelen kääntyen aina kontaktin kadotessa, teemme myös ympyrää (jonka neuvoivat sekä Anna että Riikka) molempiin suuntiin.
Rallytokosta tuli myös hyvä temppu kontaktin parantamiseen seuraamisessa: seuraa-käskyllä mennäänkin vain yksi tai kaksi askelta ja sitten seis. Milli nimittäin kadottaa sen kontaktin heti alussa, se varmaan ajattelee, että "no nyt tässä on aikaa haistella maata kun kuitenkin vain kuljetaan eteenpäin". Harjoiteltiin tuota 1-2-3 liikettä, ja huomasin koiran suorastaan säpsähtävä hereille kun mentiinkin vain yksi askel oletetun kävelyyn lähdön asemasta. Eli tämäkin voisi toimia.
Ei kun hinkkaamaan!!!
maanantai 2. marraskuuta 2009
Kuka haluaa Millin hoitoon??
Tuolta Hannan blogista voikin lukea, miten helppohoitoinen koira mulla onkaan! Se on niin helppo, ettei se vaadi lainkaan aktivoimista, sillä se keksii aivotyönsä täysin itsenäisesti! Ja viihdyttää siinä sivussa myös mahdollista hoitoperheen omaa koiraa. Kaikki tämä tapahtuu alle tunnissa, kunhan vain muistat jättää koirat yksin kotiin. Esimerkiksi:
Jätä Milli toisen koiran kanssa yksin, esim. Taika käy tähän hyvin! Sulje huolellisesti kaikki ovet ja laita ruuat turvaan. Lukitse ulko-ovi (paitsi, jos haluat jännitystä elämään ja iltalenkin koiran jahtaamisen muodossa..). Tule alle tunnin sisällä kotiin ja havaitse, miten taidokkaasti Milli pääjehuna ja Taika vanavedessä ovat avanneet sulkemasi ovet, syöneet treeninamit, sitoneet treenirepun Millin kaulaan pysyvästi roikkumaan ja levitelleet tavarat ympäri asuntoa. Ja yksi Taika on hyvä olla mukana, sillä tarpeen vaatiessa Taika osaa käyttää DAP-suihketta Millin hillitsemiseksi! Ja sitten ne ovatkin uupuneita kaikesta kivasta aktivaatiosta, ja itsekin voit lösähtää sohvalle heti (siivottuasi koirien levittämät tavarat..).
Kukas olis sitten seuraavana vuorossa huolehtimaan tästä helposta ja itsenäisestä koirasta?? Sen läsnäoloa kun tuskin huomaakaan... :)
Jätä Milli toisen koiran kanssa yksin, esim. Taika käy tähän hyvin! Sulje huolellisesti kaikki ovet ja laita ruuat turvaan. Lukitse ulko-ovi (paitsi, jos haluat jännitystä elämään ja iltalenkin koiran jahtaamisen muodossa..). Tule alle tunnin sisällä kotiin ja havaitse, miten taidokkaasti Milli pääjehuna ja Taika vanavedessä ovat avanneet sulkemasi ovet, syöneet treeninamit, sitoneet treenirepun Millin kaulaan pysyvästi roikkumaan ja levitelleet tavarat ympäri asuntoa. Ja yksi Taika on hyvä olla mukana, sillä tarpeen vaatiessa Taika osaa käyttää DAP-suihketta Millin hillitsemiseksi! Ja sitten ne ovatkin uupuneita kaikesta kivasta aktivaatiosta, ja itsekin voit lösähtää sohvalle heti (siivottuasi koirien levittämät tavarat..).
Kukas olis sitten seuraavana vuorossa huolehtimaan tästä helposta ja itsenäisestä koirasta?? Sen läsnäoloa kun tuskin huomaakaan... :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
