Ja otsikko johti heti kaikki (siis teidät 4 lukijaani) harhaan ja luulemaan, että Milli on ollut ihan mahdoton tuholainen. Sekin olisi potentiaalista, mutta ei tällä kertaa. Kyse on nyt hyvin toisenlaisesta tunteesta, jonka epäilen olevan useammallekin koiranomistajalle tuttu. Tämä pakahduttava tunne, kun katsoo nukkuvaa pikku-spanielia, sen ajoittain heilahtavaa häntää, nykiviä jalkoja, lurpattavia korvia ja etenkin sen IHANAA samettikuonoa, josta pääsee aika ajoin hiljainen "vuhvuhvuhvuh.." Se on vaan niiiiiiiin söpö, että musta tuntuu että poksahdan kohta.
Tekisi mieli ottaa sen nukkumisesta ainoastaan piiiiiiiitkä video ja laittaa se youtubeen kaikkien nähtäville. Tosin, voi olla, että sen huvittavuutta ei kovin moni vieras ihminen ymmärtäisi. Saati tätä tunnetta, mikä mulle tulee kun katselen tuota nukkuvaa Lurppaa. Huulien välistä kuuluu"vuhvuhvuhvuh", vaikka suu tuskin liikkuukaan. Ah ja oih!
Poksahdan, kun katselen näitä kuviakin, missä Taika ja Milli olla möllöttävät kahdestaan. Ne on aivan yybersöpöhöpöjä! Lurputilurplurplurp! (Viimeistään tässä vaiheessa joku varmaan soittaa mulle valkotakkisia miehiä avuksi.. Tulis kyllä ihan tarpeeseen.)
Tämän tekstin kirjanmerkkaan ja etsin käsiini aina, kun Milli on ollut ihan kamala kakara. Mutta nyt se on vaan niin IhQ!!! <3 (terv. teini-Marika)
tiistai 29. joulukuuta 2009
sunnuntai 27. joulukuuta 2009
Kuvia 2009
Päättyvän vuoden kunniaksi (ja koska en saa unta) esittelen hieman kuvia vuodelta 2009:
otoksia metsälenkiltä:
otoksia metsälenkiltä:
Koirapuistoilua:
Kesällä mökillä:
keskiviikko 23. joulukuuta 2009
Vuhvelimaista Joulua!
Milli on saapunut Muuramee joulun viettoon. Tänä vuonna ollaan jälleen viime vuosista viisaampia (kuten ollaan ajateltu edellisinäkin vuosina...) ja lahjat ovat tiukasti piilossa rosvoavalta hurttimukselta. Viime vuonnahan Milli kaivoi esiin kaksi lahjapakettia, jotka sisälsivät tietenkin suklaata. Eikä siinä vielä mitään, mutta katsellessani sitä sotkua lattialla rupesin miettimään, että olikohan noissa suklaissa käärepaperit? Käärepapereista ei ollut jälkeäkään, mutta muistelin aiemmin syöneeni vastaavia herkkuja. Etsin netistä Jyväskylän Kalpiksen numeron ja soitin sinne kysyäkseni käärepapereista. Ja juu, kyseisistä suklaista jokainen on erikseen paperiin pakattu. Sitten vain mietittiin, että missä ne paperit sitten olivat. Ja sitä ei tietenkään kenenkään ole kovin vaikea arvata. Millin kakka oli viime jouluna oikein jouluista ja kimaltavaa!
Nyt on ensimmäinen joulu, kun siskoni kissa Lepa on myös täällä. Tuo pieni naukujainen järjestää kyllä täällä ohjelmaa niin ihmisille kuin koirallekin. Tänään lähtivät kinkut kävelemään leipäni päältä, kun hieman katsettani käänsin, eikä asiasta voinut syyttää Milliä (kerrankin näin!). Vessaan ei voi mennä ilman Lepan läsnäoloa, se sanoo "kur" ja hyppää lavuaariin juomaan. Jääkaapin avaaminen johtaa myös usein siihen, että kissa sanoo "kur" ja hyppää isolla loikalla suoraan kaapin hyllylle. Mutta Millillä on hauskaa pienen kissanpojan kanssa. Niinkuin jouluna kuuluukin.
Milli ja muu perhe toivottavat kaikille oikein hyvää joulua!!
Nyt on ensimmäinen joulu, kun siskoni kissa Lepa on myös täällä. Tuo pieni naukujainen järjestää kyllä täällä ohjelmaa niin ihmisille kuin koirallekin. Tänään lähtivät kinkut kävelemään leipäni päältä, kun hieman katsettani käänsin, eikä asiasta voinut syyttää Milliä (kerrankin näin!). Vessaan ei voi mennä ilman Lepan läsnäoloa, se sanoo "kur" ja hyppää lavuaariin juomaan. Jääkaapin avaaminen johtaa myös usein siihen, että kissa sanoo "kur" ja hyppää isolla loikalla suoraan kaapin hyllylle. Mutta Millillä on hauskaa pienen kissanpojan kanssa. Niinkuin jouluna kuuluukin.
Milli ja muu perhe toivottavat kaikille oikein hyvää joulua!!
lauantai 19. joulukuuta 2009
Vieraita vieraita vieraita!!!
Mikä hemmetti siinä on, että koira ei opi yleistämään normaaleja käyttäytymissääntöjä? Jotenkin sellaisen kuvan sitä saa koirankoulutusoppaista, että kun jonkun asian opettaa, niin se yleistyy kaikkiin vastaaviin tilanteisiin. Esimerkiksi käy hienosti tämä ilta: Neljä ystävääni oli tulossa kylään. Kun ulko-ovi avautui, syöksyi Milli ohjus liukkaasti hyppimäänpomppimaanreihumaan kavereitani kumoon. Meitä vasten ei enää hypitä. Mutta vieraat testataan erikseen: "jospa näiltä saa huomion hyppimällä?". Pieni korvasta nyppäisy auttaa kyllä tehokkaasti, mutta vain hetken aikaa. Huutaminen ja karjuminen ja ärähtely auttaa siinä tilanteessa, mutta ei niissä seuraavissa (jotka tulevat n. puolen vuoden kuluttua...)
TIEDÄN: harjoittelua harjoittelua harjoittelua.. Mutta nykyään vieraita käy niin harvoin. Ja yhden tutun tyypin kanssa harjoittelu ei edelleenkään auta siihen, ettei Milli pomppisi kumoon kaikkia muita vieraita. Ei, se auttaa vain siihen, että Milli ei pompi kumoon juuri tätä tyyppiä.
Hmmm.. vai pitäisikö olla ovela? Ostaa oven ulkopuolelle LIV- (tai mitä liekään) saippuapulloja, jotka täytetään vedellä/sitruunamehulla. Ja viereen ohjeet vieraille niiden käytöstä hyppivän koiran kanssa toimimisesta; "Ota pullo, tähtää hyppivää koiraa". Jospa se olisi niin epämiellyttävää, että koira lakkaa pöllöilemästä?
Noh, elämä on. Olisinpa onnellinen, jos tämä olisi mun tän hetkisistä pulmista suurin!
TIEDÄN: harjoittelua harjoittelua harjoittelua.. Mutta nykyään vieraita käy niin harvoin. Ja yhden tutun tyypin kanssa harjoittelu ei edelleenkään auta siihen, ettei Milli pomppisi kumoon kaikkia muita vieraita. Ei, se auttaa vain siihen, että Milli ei pompi kumoon juuri tätä tyyppiä.
Hmmm.. vai pitäisikö olla ovela? Ostaa oven ulkopuolelle LIV- (tai mitä liekään) saippuapulloja, jotka täytetään vedellä/sitruunamehulla. Ja viereen ohjeet vieraille niiden käytöstä hyppivän koiran kanssa toimimisesta; "Ota pullo, tähtää hyppivää koiraa". Jospa se olisi niin epämiellyttävää, että koira lakkaa pöllöilemästä?
Noh, elämä on. Olisinpa onnellinen, jos tämä olisi mun tän hetkisistä pulmista suurin!
sunnuntai 13. joulukuuta 2009
Metsälenkkejä ja koirapuistoilua
Kaikista vannotuksistani huolimatta ollaan Millin kanssa tehty metsälenkkejä vapaana. Se tuntuu nyt tottelevan paremmin, luulee kai raukkaparka, että me lähdetään taas reissuun, jos se ei osaa käyttäytyä. Mullahan ei ole mitään sitä vastaan! Tänään jätti menemättä linnun perään "korppikallioiden" kohdalla, kun murahdin toimimattoman tännepäin-käskyn jälkeen.
Eilen metsässä mukana oli kaninnahka ja iso dami. Piilottelin nahkaa Millille metsään ja se oli aivan riemuissaan päästessään sitä etsimään. Nahka vaatii vain hieman houkuttelua palautuakseen jälleen mulle, sillä Milli jäisi mielellään repimään sitä metsään.. Onneksi käsky namipalkalla tehoaa, vaikka jäniksen nahka tuntuu olevan namiakin parempi. Etsimisten jälkeen jänön turkki lähti narun päässä Milli-metsästäjää karkuun, ja siitä tulikin aivan mahtileikki! Koira paikkaan, itse parinkymmenen metrin etumatkaa ja samalla, kun käsken koiran vapaaksi, lähden juoksemaan. Sekä koiralla että omistajalla oli kunto testissä tässä lajissa. Koiran osoittautui paremmaksi :). Lopulta vielä heiteltiin loppulenkistä damia pusikoihin. Tuli mieleen siinä heitellessä, että aikamoisista risukoista ja louhikoista tuo koira ketterästi ja mielellään sen damin tuo. Ei ole ainakaan treenimaasto liian helppoa! Niin, nämä kaikki siis tehtiin pitkin lenkkiä, ei suinkaan yhteen syssyyn. :)
Eilen sain Ruutanan seurahuoneen kohdalta jonkun hullun stalkkerin perääni; äijä vain seisoskeli kävelytiellä ja lähti seuraamaan meitä, kun olimme menneet ohi. Muutaman päättömän käännöksen jälkeen, jotka selkeästi kännipäinen ukko tuli vain sitkeästi perässä, lähdin Millin kanssa juoksemaan ja käännyin risteyksestä kohti kotia ennen kuin se kusipää ehti nähdä, mihin käännytään. Helvetti kun noita pitää olla täälläkin!! Muistan, kuinka joskus Miraa ja Maria ulkoiluttaessani sain vastaavan äijän perääni, joka loppupeleissä vielä juoksi mua kohti ja seurasi kotiovelle asti. Ei tosin onneksi nähnyt, mistä ovesta menin sisään, ikkunasta vain näin äijän lampsivan pihan läpi. Eipä tosta eilisestäkään voinut erehtyä, sen verta käännyin ja ukko tuli vain peesissä..
No joo, tänään vältin iltalenkin menemällä koirapuistoon. Timo piti kuitenkin heittää pikkujouluihin, joten ajoimme Millin kanssa kotiin Hakametsän puiston kautta. Kivoja juoksukavereita oli, mutta pakkanen kiristyi kuudesta asteesta yhdeksään puolen tunnin aikana, ja sen vaikutuksesta tuli meillekin pian kylmä ja auto kutsui jo 40 minuutin kuluttua.
Eilen metsässä mukana oli kaninnahka ja iso dami. Piilottelin nahkaa Millille metsään ja se oli aivan riemuissaan päästessään sitä etsimään. Nahka vaatii vain hieman houkuttelua palautuakseen jälleen mulle, sillä Milli jäisi mielellään repimään sitä metsään.. Onneksi käsky namipalkalla tehoaa, vaikka jäniksen nahka tuntuu olevan namiakin parempi. Etsimisten jälkeen jänön turkki lähti narun päässä Milli-metsästäjää karkuun, ja siitä tulikin aivan mahtileikki! Koira paikkaan, itse parinkymmenen metrin etumatkaa ja samalla, kun käsken koiran vapaaksi, lähden juoksemaan. Sekä koiralla että omistajalla oli kunto testissä tässä lajissa. Koiran osoittautui paremmaksi :). Lopulta vielä heiteltiin loppulenkistä damia pusikoihin. Tuli mieleen siinä heitellessä, että aikamoisista risukoista ja louhikoista tuo koira ketterästi ja mielellään sen damin tuo. Ei ole ainakaan treenimaasto liian helppoa! Niin, nämä kaikki siis tehtiin pitkin lenkkiä, ei suinkaan yhteen syssyyn. :)
Eilen sain Ruutanan seurahuoneen kohdalta jonkun hullun stalkkerin perääni; äijä vain seisoskeli kävelytiellä ja lähti seuraamaan meitä, kun olimme menneet ohi. Muutaman päättömän käännöksen jälkeen, jotka selkeästi kännipäinen ukko tuli vain sitkeästi perässä, lähdin Millin kanssa juoksemaan ja käännyin risteyksestä kohti kotia ennen kuin se kusipää ehti nähdä, mihin käännytään. Helvetti kun noita pitää olla täälläkin!! Muistan, kuinka joskus Miraa ja Maria ulkoiluttaessani sain vastaavan äijän perääni, joka loppupeleissä vielä juoksi mua kohti ja seurasi kotiovelle asti. Ei tosin onneksi nähnyt, mistä ovesta menin sisään, ikkunasta vain näin äijän lampsivan pihan läpi. Eipä tosta eilisestäkään voinut erehtyä, sen verta käännyin ja ukko tuli vain peesissä..
No joo, tänään vältin iltalenkin menemällä koirapuistoon. Timo piti kuitenkin heittää pikkujouluihin, joten ajoimme Millin kanssa kotiin Hakametsän puiston kautta. Kivoja juoksukavereita oli, mutta pakkanen kiristyi kuudesta asteesta yhdeksään puolen tunnin aikana, ja sen vaikutuksesta tuli meillekin pian kylmä ja auto kutsui jo 40 minuutin kuluttua.
keskiviikko 9. joulukuuta 2009
Millin Jekyll & Hyde - ominaisuudet
Ollapa sitten lomalla ja jättää koira hoitoon. "Juu, ei se ole tuhonnut enää piiitkiiin aikoihin mitään" on vihonviimeinen lause, joka kannattaa ääneen lausua koiraa hoitoon viedessä. Huoh ja puoh. Milli neiti päätti sitten testailla hoitoperhettä eli Hannaa, Taikaa ja Jaria, oikein urakalla. Se taantui pikkupennun tasolle muun muassa paskantamalla lattialle (vatsa ei ollut sekaisin, ihan taviskikkareet) Hannan ensimmäisenä työpäivänä ja aloittamalla tavaroiden levittely- ja pureskelushown jäädessään yksin Hannan kotiin. Sen sijaan omassa kotona, jossa Milli vietti Hannan työpäivät, tyydyttiin vain ovien availuun ja eläintenkaapin penkomiseen. Oli kuulemma myös joku aamu koettanut herättää isänäväen sängystään, jota meidän aamu-uninen koira ei kyllä pikkupentuajan jälkeen ole tehnyt. Pikemminkin päinvastoin, se nukkuu sikeästi ja mielellään pitkään aamusella. Huoh ja voih. Kaiken päällepäätteeksi Hannan käsi katkesi liukkaan kelin ja Millin yhteisvaikutuksesta.
Mielelläni pääsisin koiran pään sisään... Miten fiksu musta tulisikaan!!
Muuta jaettavaa yleiseen paheksuntaan kurittomasta piskistä voidaan lukea loman jälkeiset lenkkimme. Loman aikana Milli vietti hihnalenkkielämää (täysin ansaitusti). Heti ensimmäisellä (vai toisella) lomanjälkeisyhteislenkillämme päästettyäni Millin vihdoista viimein vapauteen se bongasi kuin bongasikin pikkulinjojen alta jäniksen. Ja eikun perään. Ikävä ja ihme kyllä myös Taika lähti jostain syystä jänöjussin kintereille kuin rasvattu salama. Ensin se oli jossain kaukana edellämme haukusta päätellen, ja kun kuulin haukun kääntyvän meitä kohti, astelimme metsään, josta sattumalta myös koirien reitti kulki. Karjaisin niin vihaisesti kuin pystyin Milliä luokse, ja maailman kolmas ihme tapahtui; se tuli kesken jänistyksen hyvin hyvin matalana luokseni. Kehumiset vaihtuivat kyllä tukkapöllyyn siinä vaiheessa. Taisi parkaeläin luulla, että mamma sai sen juoksemalla kiinni kesken jahtauksen! Ja sitten vielä yksi ihme, Taika jatkoi ajoa ja ensi kertaa saimme kuulla myös tollerin taitavan ajohaukun salat.
Viimein Taika the Kettu Repolainen kuitenkin palasi, varmaan tajusi olevansa yksin jänöjussin kimpussa ja palasi ihmettelemään, minne Milli jäi.
Noh, tarina ei lopu vielä tähän. Tänään olimme jälleen lenkillä. Pyrin nyt pitämään Millin "lähellä" (suhteellinen käsite) huutelemalla sitä "tännepäin"käskyllä aina, kun se hiemankin katoaa metsikköön. Yhden kerran jätti tällä lenkillä tottelematta käskyä, ja vihaisen karjaisun jälkeen korviaan taaksepäin luimisteleva walesi ilmestyi pikaisesti parikymmentä metriä meidän peräämme. Häntä alhaalla se seisahtui kauas meistä ikään kuin katselemaan, että saako tulla luo vai ollaanko vihaisia. Kävelin Hannan kanssa luimistelevan koiran luota yhä kauemmas, kunnes kutsuin sitä hetken päästä iloisesti ja kehuin, kun se laputti salamana paikan päälle. Joskus näinkin!
Niin, ja lenkeillä ei nyt ole ollut edes nameja mukana. Ilman nameja käskyt näyttävät menevän jopa peremmin perille. Namien kanssa Millin ilme on sellainen, kuin se ajattelisi, että "emmä nyt jaksa tulla sinne vain syömään kun mieluummin haistelen". Tuntuu kivalta, kun koira tulee luokse vain mun käskyn takia, eikä namin. Ja tuntuu tottelevankin paremmin!
Mielelläni pääsisin koiran pään sisään... Miten fiksu musta tulisikaan!!
Muuta jaettavaa yleiseen paheksuntaan kurittomasta piskistä voidaan lukea loman jälkeiset lenkkimme. Loman aikana Milli vietti hihnalenkkielämää (täysin ansaitusti). Heti ensimmäisellä (vai toisella) lomanjälkeisyhteislenkillämme päästettyäni Millin vihdoista viimein vapauteen se bongasi kuin bongasikin pikkulinjojen alta jäniksen. Ja eikun perään. Ikävä ja ihme kyllä myös Taika lähti jostain syystä jänöjussin kintereille kuin rasvattu salama. Ensin se oli jossain kaukana edellämme haukusta päätellen, ja kun kuulin haukun kääntyvän meitä kohti, astelimme metsään, josta sattumalta myös koirien reitti kulki. Karjaisin niin vihaisesti kuin pystyin Milliä luokse, ja maailman kolmas ihme tapahtui; se tuli kesken jänistyksen hyvin hyvin matalana luokseni. Kehumiset vaihtuivat kyllä tukkapöllyyn siinä vaiheessa. Taisi parkaeläin luulla, että mamma sai sen juoksemalla kiinni kesken jahtauksen! Ja sitten vielä yksi ihme, Taika jatkoi ajoa ja ensi kertaa saimme kuulla myös tollerin taitavan ajohaukun salat.
Viimein Taika the Kettu Repolainen kuitenkin palasi, varmaan tajusi olevansa yksin jänöjussin kimpussa ja palasi ihmettelemään, minne Milli jäi.
Noh, tarina ei lopu vielä tähän. Tänään olimme jälleen lenkillä. Pyrin nyt pitämään Millin "lähellä" (suhteellinen käsite) huutelemalla sitä "tännepäin"käskyllä aina, kun se hiemankin katoaa metsikköön. Yhden kerran jätti tällä lenkillä tottelematta käskyä, ja vihaisen karjaisun jälkeen korviaan taaksepäin luimisteleva walesi ilmestyi pikaisesti parikymmentä metriä meidän peräämme. Häntä alhaalla se seisahtui kauas meistä ikään kuin katselemaan, että saako tulla luo vai ollaanko vihaisia. Kävelin Hannan kanssa luimistelevan koiran luota yhä kauemmas, kunnes kutsuin sitä hetken päästä iloisesti ja kehuin, kun se laputti salamana paikan päälle. Joskus näinkin!
Niin, ja lenkeillä ei nyt ole ollut edes nameja mukana. Ilman nameja käskyt näyttävät menevän jopa peremmin perille. Namien kanssa Millin ilme on sellainen, kuin se ajattelisi, että "emmä nyt jaksa tulla sinne vain syömään kun mieluummin haistelen". Tuntuu kivalta, kun koira tulee luokse vain mun käskyn takia, eikä namin. Ja tuntuu tottelevankin paremmin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
