Valeraskaana

Milli on raskaana, tai ainakin itse kuvittelee niin. Se makaa surkean näköisenä vuoroin possu ja vuoroin lehmä kainalossaan. Molemmat ovat vinkuvia leluja. Possu on ollut myös Millin mukana sen pedissä, ja se jopa asetteli sitä tänään vatsaansa vasten ja kellahti raukeasti kyljelleen "imettämään" kumista vinkulelua. Nisistä tulee maitoa.

Erityisen hellää tuo valepentujen käsittely ei kuitenkaan ole, sillä sekä possu- että lehmäraukat ovat myös olleet pureskelun ja rajun tiputtelun uhreina. Se siitä huolehtivasta äidistä. Tosin taitaa se syvällä sisimmässään tietää, että eivätpä nuo oikeita pentusia ole.

Ruoka ei maita vieläkään. Varsinkaan aamuruoka. Ulkoilu on silti kivaa ja BH-kurssilla oli ihan innokas tyttö treenaamassa lyhyitä seuraamispätkiä, liikkeestä pysähtymisiä ja eteenmenoa. Tosin viimeinen eteenmeno oli aika kaoottinen, Milli sai ilmavainun jostakin ja aivot menivät off-asentoon samoin tein. Vain se vainu kiinnosti.

BH-kurssilla jälleen hemuloimassa

Eilen torstaina tollerimobiili starttasi pienen n. 40 minuutin metsälenkin jälkeen kohti Riikan BH-kurssia. Kyydissä hurruutteli kaksi emäntää, yksi hemuli ja yksi nipsu. Emännillä oli karmaiseva nälkä, mutta niin oli varmasti hemulillakin, sillä se ei (harvinaista kylläkään) syönyt aamulla aamuruokaansa. Ei edes, vaikka tämä sokea emäntä jätti kupin koko työpäivän ajaksi lattialle. Ennenkuulumatonta, enhän edes osannut epäillä, että ruoka olisi syömäti!

Noh, enemmän tai vähemmän nälissämme lopulta kuitenkin selvisimme kurssipaikalle. Otimme elukat autosta ennen omaa treenivuoroamme ja teimme hiukan paikallaanmakuuta ja jääviä liikkeitä. Millihemuli ei kylläkään yhtään tykkää tehdä, ellei ole tosi kyseessä. Kuten viime kerrallakin, se nousi mm. paikallaan makuusta seisomaan ja mateli eteenpäin jäävissä liikkeissä. Treenin puutetta, ja siitä ei voi hemulia syyttää. Syyllinen on täällä, kun ei saada treenattua koskaanikinämilloinkaan kotosalla... Paitsi sivulletuloa ollaan hinkattu hiukan sisäoloissa, kun Millillä on asennon (ja kärsivällisyyden) kanssa siinä ongelmia. Emännällä taasen laiskuuden kanssa...

Lopulta kurssi kuitenkin kohdaltamme alkoi, ja ensimmäisenä pyrimme löytämään koiran äärirajat seurauttamalla. Tein ehkä liikaa mutkia ja kiemuroita, sillä Millihän jaksoi seurata pitkään! Seuraa kylläkin edelleen suurimman osan ajasta liian takana tai kaukana musta... Hanna vartioi ruokakippoa, johon palkka asetettiin. Riikka totesi, että kontakti parani aina ruokakipon läheisyydessä ja sitä kautta myös asento koheni. Pitääpä siis seurauttaa kupin lähellä.
Mietin kontaktin parantamisessa seuraamisessa myös kotimatkalla sitä, että viime kurssilla tamsk:lla kehoitettiin saattamaan Milli parempaan vireeseen, innostaa sitä lelulla tms, jotta seuraaminen ei olisi niin löysää. Sama ilmiö on havaittavissa siinä kupin lähellä, sen viretila nousee ja koko seuraaminen ryhdistäytyy. Plus, seuraaminen on tuon pisamapään mielestä tällä hetkellä tylsimpiä asioita maailmassa. Ja sitä kautta mullakin on mennyt hieman into siihen. Mutta selkeästi viretilan nosto keinolla tai toisella (kupilla tai kestokanilla) auttaa. Silti, veikkaampa, että tämä seuraaminen tulee aina olemaan meille koetinkivi..

Seuraavaksi pienen autossa istuskelutauon jälkeen hemppa-hemuli pääsi tositoimiin paikallaan makuu harjoituksessa, jonka aikana toinen koira suoritti jääviä liikkeitä. Ja nyt KUKAAN ei usko tätä seuraavaa (ja paikalla olleetkin luulevat nähneensä vain unta..), mutta Milli the Hemulien Hemuli todella PYSYI paikassa hieman yli 5 minuuttia. Ja minä olin vielä siihen sen ajan SELIN. Sekä rutkasti normaalitreenejä kauempana, ehkä n. 30 m päässä. The hemuli makasi, minä kurkin olkani yli kaksi kertaa. Jossain vaiheessa tunsin paniikin nostavan päätään, mutta koetin olla mahdollisimman rennon ja rauhallisen näköinen, jottei pikkuhemuli olisi ainakaan sen takia menettänyt hermojaan ja noussut. Oli kuulemma muutamaan otteeseen vinkunut ja pohtinut sammakkoasentoon asettumista, mutta se EI LIIKKUNUT. Silloin tuntui, että kyllähän mekin jotain ollaan opittu!

Jäävistä liikkeistä taasen en viitsi edes tämän hehkutuksen jälkeen muuta kirjoittaa, kuin sen, että työtä riittää.. Oma vika. Ei hemulin.

Milli-Lurppa sairastaa, häntä hellikäämme...

Oireet

Voi kun nuo elättimet ovat niin surkeita ja säälittäviä sairastaessaan (=siis ihan perusmillejä...)! Eilen illalla lähdimme vierainemme hieman tuulettumaan kaupungille pääsiäisen kunniaksi. Kun palasimme siinä puoli kahdeksan aikaan kotiin, ihmettelimme siinä sohvalla juomia siemaillessamme, kun Milli rupesi äkisti kovin tärisemään. Ihan kuin sen läpi olisi mennyt väreitä. Se seisoi, onneton, sohvan vieressä pää sohvalla ja katsoi mua anovasti (tosin se on ihan normaalia perusmilliä) ja tärisi kauttaaltaan. Ensin mieleen tuli käärmeenpurema. Ne lierot metsänasukit ovat jo lehtien mukaan nousseet kiusimaan meitä tuonne metsään ja Milliä on aiemmin purrut käärme aiheuttaen kovaa tärinää.

Nousin sohvalta ja Milli siirtyi makaamaan ulko-oven eteen. Nenä oveen päin. Ei ääntäkään, mutta tiesin, että tämä on Millin tapa ilmoittaa, että nyt on hätä. Vein sen heti ulos (Luojan kiitos siitä, että heti kahden metrin päästä ulko-ovesta alkaa metsä!), ja koska pihassa ei ollut ketään, se sai syöksyä vapaana metsän laitaan. Oli jokseenkin hämärää, mutta äänestä sen kuuli; ripuli. Noin viiden minuutin onnettoman kykkimisen jälkeen Milli palasi sisälle. Siitä alkoikin sitten ripuli-show; n. kahden tunnin välein Milli löytyi makaamasta ulko-oven edestä ja taas syöksyttiin ulos.
Hoidin itse muutaman ensimmäisen kerran, ja mieheni hoiti yövalvomisensa ohessa sitten yöulkoilut. Kuudelta aamulla nousin itse, kun mieskin oli jo nukkumassa. Onneksi sentään yläkerrassa nukkuessamme Milli osasi hennosti vinkua, jotta kuulin hädän olevan. Milli kun nukkuu aulatilassa, ja meillä on ovi kiinni huoneeseen, niin pelkkä koiran levottomuus ei vielä riitä herättämään meitä. Millin aamukakassa oli myös verta, ihan kirkasta, joka johtuu peräsuolen ja aukon ärtymisestä.

Hoito

Jo illalla Milli sai reilun annoksen Attapektiinia, jonka tehoa ei kyllä ole aiemminkaan meillä todistettu. Käärin sitä kinkkusuikaleeseen ja "työnsin" koiran syödessä sen leuan alta kuonoa kohti kattoa, jotta pillerin palat eivät tippuisi lattialle. Onneksi Milli on kova juomaan luonnostaan! Kuudelta aamulla toistin lääkeannoksen lihapullan sisään laitettuna. Ruokia Milli ei ole vieläkään saanut noita herkkulääkepaloja lukuunottamatta. Ja sitä, että se on nuollut kissun kupin jämät, kun misse on lopetellut ateriansa.

Keitin sille nyt aamulla riisiä, johon lisäsin koirien vitamiinitabletin ja paistoin vähärasvaista jauhelihaa (ilman öljyä). Laitoin pienen osan jauhelihasta riisin sekaan ja lisäsin vettä. Sitten kaadoin keitinveden+lisätyn veden kuppiin, jonka pohjalle laitoin yhden jauhelihan palasen houkuttimeksi. Esittelin Millille jauhelihan palaa ja viimein se innostui litkimään keitinliemiseoksen saaden lopulta sen jauhelihankin sieltä pohjalta. Nyt yritän vähintään tunnin-puolentoista välein antaa Millille pari desiä kyseistä litkua ja ohjeen mukaisesti attapektiiniä.

Nyt päivällä kuuri tuntuu jo purreen, kakka on edelleen löysää, mutta ei ihan litkua enää. Ja Milli pystyi jo tässä olemaan kuutisen tuntia kakkaamatta, eikä nyt päivällä ole löysän ulosteen mukana enää tullut vertakaan.

Pirteä ja ahne oma itsensä se on täysin (mm. availee kaapin ovia ja nousee pöydille etsimään ruokaa), mutten uskalla sitä lenkittää. Jos ripuli pitkittyy kuitenkin, niin on parempi, että nyt vain lepäillään ja juodaan nestettä. Illalla, jos maha on jo parempi, annan sille riisi-jauheliha seosta ihan muutaman ruokalusikallisen verran.

Jos vielä tiistaina on ripulia, niin sitten soitan elukkatohtorille. Viimeksi kun Milli ripuloi parisen vuotta sitten, saimme lääkäritädiltä sellaista mudan näköistä litkua, jota sekoitettiin ruokalusikallinen ruuan sekaan. Se auttoi ainakin silloin välittömästi tehdän ulosteesta normaalia. Toivottavasti kuitenkin selvitään kotikonsteilla!

Ällöttävää

Niin, yöllä ja nyt päivällä Milli tahritsi itsensä ihan täysin löysään kakkaan. Yöllä sen pesi Timo, ja äsken minä. Äsken sen koko takapää, yhtään liioittelematta, oli keltaisen kakan peitossa. Kaikki hienot koristekarvat pertsuuksista, kintereet ja kyljet koiran takaosasta peittyivät hienoiseen ulosteeseen. Lisäksi sitä löytyi etukäpälien lavoista. Upottava lumihanki saa tällaista ihanaa aikaan! Siinäpä sitten koira suihkuun ja koirashampoo käyttöön. Ripulikakassa on se hyvä puoli, että se irtoaa turkista helposti, toisin kuin se viime kesäinen ihmisenpaskandaali, jossa tuo pisamanaama kieriskeli... Ei ole mulla kivaa, mutta vielä vähemmän kivaa on ihan varmasti Millillä!

EDIT: Näin maanantaiaamuna päivittelen tekstiä, sillä Milli-poloinen on jo ihan terve Lurppanen! Tuon eilisen puolen päivän ripulointi- ja pesusession jälkeen se ei ole käynyt lainkaan isolla asialla ennen tätä aamua, jolloin tuotos oli jo ihan normaalia. Tärisi raukka eilen vielä vähän illalla muutamaan otteeseen, varmaan jotain vatsakramppeja (?), mutta nyt on jo ihan oma itsensä! :D