V jäljestys

Niihaman metsään suuntasimme kulkumme eilen illalla jäljestyksen merkeissä. Hanna veteli meille jäljen, n 200-300 m. pitkän kahdella kulmalla. Jäljen loppuun laitettiin Millille hirvenlihaköntsä, tähän mennessä kun ei oikein ole mikään nami vielä peitonnut jäljestämisen iloa, niin ajateltiin sitten kokeilla tätä.















Autolta jäljelle oli parin sadan metrin kävelymatka. Kun otin jälkivaljaat repusta ja koira ne huomasi, alkoi hillitön piippaus ja kiskonta Hannan kävelysuuntaan, niin innoissaan se oli jäljelle menosta. Kävely kohti jäljen alkupaikkaa oli hillitöntä vetämistä ja vainun hakemista, nenä kävi kuin vihikoiralla konsanaan.

Kun viimein saavuttiin janalle, sain onneksi Millin rauhoitettua ja homma päästiin aloittamaan. Jälki löytyi janalta välittömästi, ja kaasu pohjassa (kuvassa heiluva häntä on siitä osoitus!) hiukan ilmavainulla sitä lähdettiin etenemään. Milli siis kyllä menee nenä maata kohden, mutta selkeästi ilmavainulla, sillä se meni ensimmäisen suoran n. puoli metriä jäljen vieressä (päätellen niistä tarjouksessa olevista männyistä :D ). Eka kulma sujui vaivatta, ja vauhti päällä Milli jatkoi matkaansa, tällä kertaa suoraan jäljen päällä. Yksi nami maistui jopa kesken jäljen!

Toinen kulma olikin sitten hankalampi, taisi olla hieman jyrkempi käännös. Milli eksyi hieman saniaspöheikköön, jossa häntä alkoi vispata siihen malliin, että ihmisjäljen oli korvannut joku ihan muu jälki. Onneksi se kuitenkin "itsenäisesti" (en päästänyt eteenpäin pöheikköön, mutten ohjannutkaan koiraa) palasi hetken haistelun jälkeen jäljelle, josta saikin uuden otteen kierrettyään yhden tiheän kuusen alaoksiston kautta. Siinä oli hieman pallomahamammalla perässä pysymistä, kun piti sukeltaa kuusen oksien läpi (järkevämpi tyyppi olisi ehkä päästänyt siitä liinan päästä irti hetkeksi..).

Viimeinen suora meni vaivatta suoraan lihaköntsälle, ja koira oli hieman hölmistynyt, että tässäkö se jo oli? Se nuuskutteli muutaman kerran ympärilleen toivoen jäljen jatkuen, mutta historiallisesti ekaa kertaa palkkio vei voiton. Hirvenluu nousi suuhun ja tyytyväinen koira rauhoittui silmin nähden. Autolle kävellessä ei tuntunut koiralla enää olevan kiire yhtään mihinkään, ja sainkin siinä miettiä, olinko vahingossa metsässä onnistunut vaihtamaan vetävän intopiukkaspanielin rauhalliseen lampaaseen. :)

Oli superhauskaa taas, kiitos Hannalle hyvästä jäljestä! Koira oli kotona superväsynyt, oltiin kuitenkin ennen jälkeä käyty päivällä parin tunnin metsälenkit ja Taiksula oli meillä myös muutaman tunnin hoidossa Millin seurana. Ei ole mitään ihanampaa katseltavaa, kuin aidosti touhuamisesta väsynyt koira, joka pötköttää lattialla tyytyväisenä! Sellainen koira on ihan eri näköinen, kuin koira, joka lepäilee vain, koska muuta tekemistäkään ei ole (tosin sellaista ei Millistä koskaan voi tulla, se osaa kyllä aktivoida tarvittaessa itseään keksimällä miten ovi kuin ovi tai vessanpöntön kansi avataan tai miten namit ryöstetään).

Pentukuume

Eksyin sitten selailemaan walesipentueita ja kuvia niistä netissä. Sitä tulee tehtyä tasaisin väliajoin, kun emme varsinaisesti tunne muita welssiläisiä oikeassa elämässä, niin on mukava blogien kautta tarkastella muiden samanrotuisten elämänmenoa. Tarkoitus oli siis viattomasti lueskella walesiblogeja, mutta jotenkin sitä harhautui kasvattajien sivuille. Millin pentuajoista taitaa sitten olla nyt niin kauan aikaa, että aika on viimein kullannut muistot. Olen jo suunnitellut, että seuraavan koiran kanssa "harjoitellaan" taippariasioita pennusta asti ja puuhaillaan ehkä hieman tavoitteellisemmin jotain lajia, ihan koirasta ja sen taipumuksista riippuen ja ja ja....... Ja sitten iskee todellisuus: kiva haaveilla toisesta koiruudesta, mutta todellisuudessa projektina on nyt selviytyä tämän koiran ja kissan aktivoinnista loppuraskauden ja ihmisvauva-ajan läpi, joten pentu jää kaukaiseksi haaveeksi. Tässä kuitenkin hieman fiilistelyä (Milli 2,5-4kk):

Lurppaisaa Juhannusta t. Milli

Koiramainen juhannus sujuu tänä vuonna miehen työvuorojen vuoksi kotosalla. Siskoni Riikka, yksi Millin suosikki-ihmisistä, on tullut kylään koko viikonlopuksi. Millillä on koko juhannus seuraa kotona, hengaillaan yhdessä pihalla aina kun ei sada, se on saanut paljon herkkuja ja purujuttuja, käynyt metsälenkillä ja syönyt vähän grilliruokaakin.

Tällä viikolla ei olla jäljestetty eikä tokoiltu lainkaan, loma tekee hyvää meille molemmille. Nyt vaan keskitytään löhöilyyn ja syömiseen, metsälenkkien ohella toki. Milli vaikuttaa erittäin tyytyväiseltä jatkuvaan seuranpitoon ja mikä parasta, se saa nukkua välillä Riikan vieressä öisin ihan OIKEASSA sängyssä. :)

Vähän tehtiin namien eteen töitä, ei nyt parhaita tokosuorituksia, mutta kyllä niillä namit irtosi :D.
"Luokse!":



















"Sivu" (peppu luistaa liukkaalla parketilla taaksepäin):



















Tässä kuvayritelmä molemmista elukoista, kamera oli sitten hieman myöhässä tilanteessa. Toisessa kuvassa elukat jaksoivat kytätä kinkkuja, kun sain hieman kuvausapua (huomatkaa ekassa kuvassa elukoiden luonne-ero, Rapsu näyttää peräpeiliään "pidäittekinkkuskuneitipu" ja Milli taas yrittää parhaansa mukaan olla menossa mukana):






















Lurppa pääsi myös osaksi Riikan Geishakakun (ohje Riikan blogissa, linkki tuossa sivussa ;) ) leivontaa, missäpä welssi ei haluaisi olla mukana ja avuksi:






















Harmi, ettei ulkoilusta saatu kuvaa, kun sade yllätti, mutta sisälle tullessa koira näytti suunnilleen tältä:




















Riikka ja Milli parhaimmillaan:



















Lopulta Timokin tuli kotiin. Salikamat tarkastettiin ja sitten isäntää lahjottiinkin jo Majavalla (oudon pysähtynyt tuo koira noissa kuvissa, todellisuudessa kotiintulo on yhtä täpinää):


























Lurppaisaa juhannusta kaikille koirille ja koiranmielisille!

Sprinttikisat

Tänään suunnattiin kohti Kaupin vinttarirataa, jossa järjestettiin Joka Koiran Sprinttimestaruus - kisa. Milli ja Taika joutuivat juoksemaan isoissa koirissa, koska raja oli 40 cm. Onneksi päivä oli aurinkoinen ja ajoittain lämmin, koska odottelua rokotusten tarkastamisen jälkeen oli yli kolme tuntia.

"Lämmittelyt" hoidettiin aamulla n. tunnin metsälenkillä ja vielä ennen juoksua pienellä kävelylenkillä. Koirat saivat muuten lepäillä Taikan kangashäkissä, kun me ihmiset katselimme pienten koirien juoksua ja kuuntelimme aikoja. Alle 8:aan sekuntiin 80 metrin matkan juoksivat nopeimmat pienetkin koirat!! Olikohan shelttiä ja russelia siellä kärkipäässä.

Tyyli juoksuun oli vapaa. Kaikenlaisia hauskoja suorituksia kentällä nähtiinkin. Useat pienetkin koirat "tapppoivat" vieheenä toiminutta kangasta, jopa villakoira suoriutui taposta oikein lahjakkaasti.

Millin vuorolla avustaja piti koiraa pannasta, heilautin sille vähän vanhaa grillipihviä (joka ihan sattumalta oli jääkaapissa aamulla) ja painelin maalisuoran ohi. Varuiksi kirittämään ehti myös viehe. Milli veteli hienosti aikaan 8,41 juosten ihan suoraan ensin tarkastamaan vieheen ja sitten mun luo syömään pihviä. Taikan juoksussa nähtiin sitten tolleri, joka tappoi vielä "elävän" vieheen suurella innolla!

"Vähän" erilaista "jäljestystä"

Tänään oli oikea emähuijauspäivä. Suunnittelimme yhdessä Riikka-kouluttajan kanssa yllätystä Hannalle näyttelymenestyksen johdosta ja onnitteluksi Cruftsiin pääsemisestä. Iivölplään sai alkunsa siitä, että Riikka ehdotti jotain kivaa juttua, ja sitten siitä kehittyi oikea huijausten huijaus. Ainakin tällaiselle ihmiselle, jolla ei ole juurikaan pokkaa tai näyttelijänlahjoja, oli tämä jo hyvä saavutus!

Saatiin Hanna uskomaan mm. että tänään jäljestetään kaatosateessa. Onnistui. Kävimme lenkillä ihan normitapaan kuten aina ennen treenejä, ja lähdimme asianmukaisesti valjaat ja muut vermeet mukana kohti Riikan kämppää. Riikka oli vakuuttanut Hannalle, että hänellä on jalka niin kipeä, että hänet pitäisi hakea kotoa saakka treenejä vetämään. Onnistui.

Paikan päällä Riikan kotipihassa julma totuus paljastui, kun kerroin, että nyt on niin, että koirat jäävät Riikan miehen Antin hoiviin ja me tytöt lähdetään baanalle. :D Ja sitten vaihdettiin metsävaatteet normikuteisiin, jätettiin koirat hoitoon ja suunnistettiin (tätä kohtaa vois varmaan sit kutsua tämän päivän osalta jäljestämiseksi??) The Grilliin.

Huijaus onnistui, ruoka oli mahtavaa (ja sitä oli liikaa) ja seura vielä parempaa. Ei meinattu edes päästä ravintolasta liikkeelle, kun juttua riitti sen verran hyvin vielä maksamisenkin jälkeen. Kiitos molemmille huippuseurasta! Ja näitä iltoja lisää kiitos!!

Millin neljäs jäljestys ja eka jana

Eilen sitten mentiin Pirkkalan perukoille tekemään jälkeä aitoon metsämaastoon "mäyräkoira"-Taikan (tsihihiii :D) ja Millin kanssa. Riikka, meidän kouluttajamme, teki ystävällisesti meille jäljet. Nyt koira sai jo lyhyeltä janalta löytää itse jäljen alun. En tiedä, mistä tuo Millieläin oikein aina etukäteen tajuaa, että nyt mennään jäljelle, sillä se alkoi jo automatkalla piipata ja oli aivan kiihkoissaan kun sai jälkivaljaat ja liinan yllensä. Joko se näin neljännellä kerralla tunnistaa treenikassin? Se voi olla mahdollista, sillä meillä on eri kassi jäljellä kuin tokossa. Tokoon mennessä koira on joskus hieman kierroksilla, mutta ei koskaan näin paljoa.

Metsä oli sakeanaan hyttysiä, yäh. Varmaan ikinä ei ole tällaista hyttysmäärää ollut täälläpäin Suomea, ja liikun kuitenkin jatkuvasti metiköissä. Raskaana ollessa kun ei saa käyttää noita myrkkyjä iholle, niin olin kotona pihalla etukäteen jo suihkuttanut collegehupparin myrkyllä, ja nyt viihdyinkin harvinaisen iloisesti huppari päällä ja pää hupun suojissa. Ja silti mua syötiin.. ja koiraa myös.

Niin, siitä jäljestä... Milli oli siis hyvin kiihkoissaan, mutta sain hetkeksi sen rauhoitettua istumaan ennen jälkeä. Se haistoi heti ilmavainusta, missä jälki meni. Alku löytyi janalta vaivatta, ja koira alkoi tiukan nenätyönsä. Edelleen Milli menee osittain ilmavainulla, joka siis tarkoittaa sitä, että tuulisella kelillä se on hiukan sivussa jäljestä ja joutuu välillä kierähtämään itsensä ympäri hukatessaan jäljen. Kulmia oli kai (?) kolme, en oikein itsekään pysynyt perässä, kun keskityin liinan antamiseen koiralle ja pystyssä pysymiseen, oli sen verta haastava maasto tän mahan kanssa liikkua. Jäljen vaikein kohta oli puunrungon alitus/ylitys, jossa jouduin hieman ohjaamaan ja rohkaisemaan koiraa etenemään rungosta huolimatta. Toinen vaikeus oli jäljen päättäminen, Milli olisi näes halunnut jatkaa jälkeä lopetuskohdasta huolimatta. Siinä innossa meinasivat lopetuksen lihapullatkin jäädä syömättä...

Kokonaisuudessaan olen todella yllättynyt, että näin riistaviettinen koira on IHMISjäljestä todella näin innoissaan! Koskaan tästä ei ole tarkoitus sen vakavampaa kuin koiran aktivointia tehdä, mutta onnistuminen on silti mukavaa. Oletin, että tämä ensimmäinen kerta metsässä saa Milli innostumaan enemmän niistä jänisten ja kanalintujen jäljistä, mutta niin ei käynyt. Jäljen jälkeen se oli huomattavan väsynyt ja rentoutunut.

Esineruutua ei tehty sitten Millin kanssa vieläkään, mikä on ihan fiksu idea. Ei sitä jäljen jälkeen enää kiinnostanut taaskaan mikään muu, kuin nenätyö. Tehdään sitä eri päivänä kotona ja mahdollisesti tokotreenien yhteydessä. Ehkä ne voidaan joku päivä vielä tässä yhdistää toisiinsa..

Millin eka serti!! (Ja miten sitä juhlistettiin...)

Sunnuntaina 6.6. Tollerimobiili lähti 9.02 Ruutanasta kohti Jämsän näyttelyä. Päivä oli aurinkoinen, muttei lainkaan lämmin silti. Pystytimme koirien häkit nurmikolle kentän reunaan. Annin piti siis esittää koirat täällä, mutta estyi sen tekemästä, joten hän oli erittäin ystävällisesti hommannut meille koiriensa kasvattajan Outin esittämään molemmat koirat, siis Millin ja Taikan. Heti alkuun näytti hyvältä, Outi sai Millin kulkemaan niin hienosti, että tuo lehmän värinen eläin unohti kokonaan mun olemassaolon! Se on jo historiallista. Pystyin käymään vessassa n. vartin reissun, eikä Millisilli inissyt lainkaan mun perään! :D

Koirien esiintyminen meinasi hiukan mennä päällekkän, kun walesit oli laitettu alkaamaan 11.30 ja juuri samoihin aikoihin Taika pääsi kehään. Walesikehässä pidettiin onnekkaasti juuri sillä hetkellä tauko, joten koirien esiintymisen väliin jäi jopa seisoskeluaikaa.

Mua jännitti lähinnä Millin esiintyminen. Meillä oli tuomarina Niemisen Kirsi, jolta Milli on n. vuosi sitten saanut H:n (perusteet lukevatkin tuossa blogin laidassa). Millihän on ollut aina liian "kevyt", ja nyt talven aikana on pyritty ruualla saamaan hiukan tukea massan kasvatukselle, jota on kyllä tapahtunut ihan itsekseenkin koiran vielä kehittyessä. Lisäksi Millillä on juuri ollut elämänsä pahin karvanlähtö, onneksi sentään juuri viikkoa ennen näyttelyä pahin sameus hävisi turkista ja saatiin vähän kiiltoa takaisin. Mä en uskaltanut edes katsoa Milliä päin sen esiintyessä, jotta se kulkisi Outin kanssa nätisti. Enkä kyllä odottanut yhtään mitään, lähinnä toivoin EH:ta, ja olinkin ihan hämmästyksissä, kun Hanna hihkaisi mun vieressä että "ERI tuli". Jee, Millin eka eri!

Arvostelussa luki näin: "Erinomaista tyyppiä oleva narttu, jolla oikeat rungon mittasuhteet. Kaunis pää ja viehättävä ilme. Hyvä kaula. Hyvä rintakehä ja hyvä runko. Hieman luisu lantio. Hyvä raajaluusto. Tänään niukka karvapeite. Liikkuu tasapainoisesti, mutta taka-askel voisi olla tehokkaampi. Esitetään erinomaisesti."

Milli jatkoi siis paras narttu kehään (muistaakseni) kolmen muun nartun kanssa ja sijoittui toiseksi saaden samaan syssyyn ensimmäisen sertinsä! :) Kiitos Outille erinomaisesta esittämisestä ja Hannalle iso kiitos näyttelyyn houkuttelemisesta, tsemppauksesta ja kyydeistä!

Kävimme Jämsänportissa syömässä ihanan seisovan pöydän aterian, jonka jälkeen suunnistimme sinne "toiselle" laavulle lenkille. Lenkin lopussa Milli päätti juhlia sertiään kierimällä siinä ihtessään, löysässä ihmisen p*skassa. Puoli koiraa oli iloisesti sinapin väristä, kun se kömpi tyytyväisenä kuusikon keskeltä esittelemään uutta hajustettaan ilmeellä "Enkös tuoksukin hyvältä!" Taikan mielestä ilmeisesti tuoksuikin, kun tolleri päätti maistella kaverin turkkia pienin lipaisuin. Ihmiset eivät olleet yhtä innoissaan... Kun viimein saimme pressuun käärityn koiran autolla kotiin saakka, joutui se ensin pesulle useaan kertaan ja sitten sai nakerrella puolisentoista tuntia hirvenluuta tuulettuen samalla pihamaalla. Ja ihme kyllä, ei haissut enää! :D Ja sertikuvan ottaminen jäi sitten seuraavaan päivään... (Ja tuli silti vähän heikkoja suorituksia noista mun kuvista, mutta eiköhän ne mene :).)

Tottista ja jälkeä

BH
Tottis, bh-sellainen, oli toissapäivänä, joten aloitetaan siitä. Päivä oli kuuma, ja Milli sen mukaisesti läähättävän löysä, mallia perässä vedettävä walesi. Teimme jäävät liikkeet; istuminen ja maahan, josta luoksetulo. Hyvin sujui noin niinkuin periaatteessa, mutta kaikki vauhti puuttui. Milli jolkotteli ja läähätti, ja oli hieman poissaoleva. Paikallaanmakuu sujui hyvin, tosin kovin pitkälle ei pystynyt kävelemään, kun Aamulehden rakennus tuli jo eteen. N. 25 metriä oli varmaan matka, ja jäin kuitenkin selin koiraan. Siinähän se pysyi hyvin, kun sai maata varjossa. Läähättäen. N. kolme minuuttia meni Taikalla liikkeiden tekemiseen, ja sen ajan makasi Milli maassa.

Seuraavaksi vain hengailtiin. Tollerimobiiliin ei helteellä voinut koiria jättää odottamaan, joten istuimme nurmikolla hengailemassa puun leppoisassa varjossa. Milli oli ihan löysänä ja makoili rauhallisesti, haluten rapsutuksia ja rentoutusta.

Lopuksi vielä tehtiin ihmisryhmä. Ihan ok sekin, löysäily vain jatkui...

Jälki
Jälkipäivä ei ollut, koiraharrastuksen kannalta onneksi, niin kuuma kuin edelliset. Eipä tosin tänään satanutkaan, joka myös vähän veisi tunnelmaa jäljen teolta. Teimme enemmän ja vähemmän hoidetulle nurmelle seuraavanlaisen jäljen: n. 30m suoraan - loiva käännös 90astetta, josta n.30m suoraa - loiva käännös 90astetta, josta taas n. 30 m suoraan. Lokkipenteleet meinasivat vain käydä nappaamassa eväät (Millillä oli ihan pippuripihvejä jäljellä! ;) ). Sainkin kolistella namipurkkia ja huutaa sekopäisesti Taikan jäljen ajon ajan, jotteivät lentävät rosvot olisi kahmineet kaikkia nameja jäljeltä..

Lopulta sitten Millikin pääsi jäljelle. Alku oli kaiken piippaamisen (oli näes katsonut autossa, kun mamma juoksee lintujen perässä kuin heikkopäinen, ja oli aika fiiliksissään ja kiihdyksissä jo pelkästään siitä) jälkeen kuitenkin hyvä, ja koira sai heti ideasta kiinni. Alkupätkällä vauhtia oli taas enemmän kuin tarpeeksi, mutta jäljen loppua kohden vauhti hiljeni ja työhön alkoi tulla tarkkuutta. Tuuli painoi hajua hieman sivuun, ja sekä ekalla että kolmannella suoralla, jotka kulkivat tuuleen nähden poikittain, koirakin kulki tuulen alapuolella n. puoli metriä jäljen vieressä. Mutta sai silti osan nameista napsittua! Ja ensimmäistä kertaa tehdyt kulmatkin mentiin hienosti.

Viimeinen, eli se kolmas suora oli Milliltä jo hienoa työtä, en joutunut enää jarruttamaan lainkaan koiran etenemistä, vaan pystyi antamaan löysää liinaa meidän välille. Ja koira alkoi saada nenätyöhön tarkkuutta, vauhdin jäädessä kakkossijalle. Jäljen ainoa heikko kohta oli se, että se oli koiralle ihan liian lyhyt! Milli nimittäin olisi halunnut jatkaa lopun jälkeen, se jäi haistelemaan jäljen potentiaalista kulkusuuntaa ihan samalla innolla kuin itse jälkeäkin.

Esineruutuakin koetettiin, mutta koira oli niin jäljen lumoissa, ettei siitä tullut enää mitään. Ei kiinnostanut esineet tippaakaan, ja koetettiin kaikilla mahdollisilla, jopa Taikan leluilla. Mutta ei kun ei, hajut vievät koiran nenässä voiton. Lisäksi se alkoi olla jo tosi väsynyt ja ihan keskittymiskyvytön (katselee muualle koko ajan, läähättää, seisoo paikoillaan, haistelee, vaikka mitä tekisin). Jätettiin se siis ensi kertaan. Autossa Milli nukahti välittömästi, ja nyt kotona iltaruuan jälkeen mulla on tuollainen etäisesti walesiä muistuttava talja eteisen lattialla..