Kyiden armoilla

Olin juuri päivää aiemmin varoitellut meillä vierailleita Lissua, Eevaa ja Maijua plus Hippi-vesikoiraa nurkillamme lämmittelevistä käärmeksistä, kun lähdimme maalle Aholaan. Ihan kuten aiemminkin tänä kesänä, Milli sai vedellä siellä vapaana pitkin peltoja ja jahdata räksyjä niin paljon kuin jaksoi. Kaikki meni ihan hienosti, siis vanhaan tuttuun malliin, kunnes koitti perjantaiaamupäivä.

Makoilin pihalla aurinkoa ottaen koiran kirmatessa ahonlaitaa. Ajattelin juuri lähteä vaihtamaan pikkubikineitä kumppareihin ja mustikkaämpäriin, kun lurppa kellahti pihanurmelle uupuneen näköisenä. Olin ottamassa pelloilla itsensä kuranneen likatassun suihkuun, kun huomasin pisamaisen posken olevan turvoksissa. Ja se turposi silmin nähtävää vauhtia. Ihan kuin eläimellä olisi ollut tennispallo huulen sisässä. Kylmä todellisuus iski kun katselin epäuskoisena koiran naamaa. Amppareita, toivoin. Mutta eipä olleet. Asiat ovat erittäin usein sellaisia, miltä ne näyttävät, ja niin oli nytkin.

Onnistuimme saamaan monen puhelun jälkeen Oriveden päivystävän ell kiinni. Muutaman tunnin ja puolentoista kyytabletin jälkeen saimme turvotuksen valtaaman koiranpään jatko-osineen Länkipohjaan lääkärille, jossa meidän silmissämme HYVIN vaisu Milli heilutti iloisena häntäänsä ja tutki paikkoja sellaisella innolla, että lekuri pohti, että voisiko käärmeen purema koira olla niin innokas ja reipas. Voi, Millihän heilutti häntäänsäkin nukutuksen alaisena, kun kuulin Timon äänen... Kuonosto löytyneet puremakohdat veritippoineen kuitenkin varmistivat asian, ja Milli sai niskaansa antibiootit, kortisonin ja kipulääkkeen. Ja mukaan antibioottikuurin. Ohjeistus oli juottaa koiraa, jos se ei suostuisi juomaan, se tulisi viedä tiputukseen. Onneksi Milliä on helppo huijata laittamalla vesikupin pohjalle kinkkua.

Kaksi päivää meni tästä toipumiseen. Kissa on ollut maalla jo kaksi viikkoa vapaana, mutta jotenkin en osaa sen puolesta pelätä. Millin tyyli edetä pää alhaalla poukkoillen sinne sun tänne altistaa sen käärmeenpuraisuille ihan eri lailla, kuin kissan varovaisen harkitseva istuskelu viljasiilon reunalla. En todellakaan usko, että kuonopuremasta huolimatta tuo pieni lehmämäinen eläin on edes huomannut koko käärmettä. Tuntenut vain yhtäkkiä olonsa heikentyneen ja tullut takaisin pihalle lepäämään. Huoh, se ei siis edes oppinut tästä mitään!

Virhepäivä

Arvasin jo aamulla, että tämä päivä ei voi olla kovin erinomainen (kuten suurin osa lomapäivistäni). Tänään tulisi tapahtumaan jotain, en vielä tarkemmin aavistanut, että mitä, mutta jotain kuitenkin. Olihan siivouspäivä. Spuukia.

Noh, päivä alkoi. Lähdin mustikkaan. Läsnä oli autoista päätellen muistakin marjastajia, joten kaiken fiksuuden ja kohteliaisuuden nimeen pidin koirani kiinni. Se oli ensimmäinen virhe. Koira kaatoi hihnallaan juuri vaivalla ja tuskalla keräämäni mustikat suoraan puoli metriä syvää käärmeenkolon näköiseen kuoppaan. Epätoivoissani raastoin mustikoita takaisin ämpäriin. Samalla soin heipat fiksuudelle ja kohteliaisuudelle, ja päästin susipetoni vapaaksi.

Ja sitten, kohta kaksi, hermo paloi, kun pieni susipeto ei tullutkaan käskystä luokse. Lopulta kävi niin, että uhkasin hylätä sen metsään ja kävelin pois. Hetken ilmeisen paniikin jälkeen pieni susipeto vastasi sitten luoksetulokutsuun hippulat vinkuen, ja joutui samantien kiinni.

Kohta kolme, kaikessa älyllisyydessäni aloin siivoamaan mustikoita VALKOISET shortsit jalassa. Ja sen nyt arvaa, mitä yhtälöstä "valkoiset shortsit + mustat, lähmäiset mustikat" seuraa. Juupa.

Kohta neljä. Ja tämä on päivän suurin virheeni. Lähdin pitsalle. Yläkerran portti oli jäänyt auki, ja Milli the jokakodin tuholainen oli käynyt tutkimassa alusvaatteitani sillä tuloksella, että ne lensivät kotiin tullessamme roskiin.

Puuh. Ja nyt olen toistanut sanaa "virhe" myös tekstissäni, mutta enemmän vielä päässäni niin, etten enää edes tiedä, mitä se tarkoittaa. Joten lopetan tähän. Aamen.

Home sweet home

Kotona ollaan, pitkästä aikaa! Kesä on mennyt heittäen ohi, kiitos aurinkoisten ja kauniiden päivien. Milli on saanut viettää aikaa sekä Muuramen maastoissa että maaseudun viljapeltojen lintuparatiisissa.

Erikoista oli huomata, että vaikka maalla Milli vetää pää viidentenä jalkana räksien ja naakkojen perässä pellon reunaa, niin mökillä ollessamme neiti Lurppa Lurppanen pysyi asiaan kuuluvasti pihapiirissä karkailematta. Liekö sitten naapurin isokokoiset ja kumeaääniset haukut asiaan vaikuttaneet tuolla möksällä?

Rapsu kissakin on saanut työpaikan! Joka samalla kyllä käy kissan lomapaikasta, sillä Eero ja Eeva ottivat Rapsun maalle hiirikissaksi. Nyt jo viikonpäivät se on saanut siellä kyttäillä pitkähäntiä kuivurin ja varastorakennusten suojissa. Saaliita on kuulemma kannettu aika ajoin portaille ja myös sisään saakka. Syömistä ennen kissat tunnetusti esileikkivät saalillaan heitellen sitä ilmaan ja paiskoen tassuilla pitkin lattiaa. Kaiken tämän jälkeen pienet kattimuksen uhrit joutuvat syödyiksi. Ei ole kuulemma Whiskassit kissalle maittaneet, Aivandövai? :D

Silti näin kisuemona ottaa kyllä sydänalasta, kun toinen karvaisista lapsosista on kaikkien luonnon vaarojen armoilla. Mutta jo sen nautinnon näkeminen, kun kissa juoksee villinä ja vapaana pitkin pihaa kiiveten puusta puuhun, taiteilee varastorojun päällä etsien vikisijöiden jälkiä tai tulee ylpeänä ruumis suussaan portaille, on kaikki sen arvoista. Suureellisesti sanottuna; nyt se on siinä hommassa, johon se on aikojen saatossa metsästävien maalaiskissojen kautta jalostunut ja toteuttaa niitä viettejä, jotka sillä voimakkaimpina pehmeän turkin alla piilee. Ja hitto, elämähän on yhtä suurta riskinottoa.

Tästä pääsenkin sitten tähän eettiseen pohdintaan, että otanko enää maatiaiskissaa, ellen asu maalaistalossa pihapiirissä, jossa muista ihmisistä tai autoista ei ole vaaraa? Kun näkee tuon kissan onnellisuudenasteen maalaistalon pihapiirissä vapaana, tuntuu todella julmalta viedä se sieltä taajama-alueelle normielämään hihnalenkkeilemään 8 metrin fleksissä. Kaikesta huolimatta en todellakaan silti aio päästää misseä kotona liikkumaan vapaana mm. seuraavista syistä:
a) laki kieltää (ja sitähän noudatetaan, aina...?)
b) vaikka asutaan metsän laidassa, ovat asutusalueella autot aivan liian suuri riski kissalle
c) puhumattakaan kyistä
d) tai idiootti-nipottaja-eläintenvihaajaihmisistä, joiden mielestä suurin rikos on eläimen uloste.
e) naapurin vauvat; en halua ottaa sitä riskiä, että meidän kissa hyppää takapihalla nokosiaan ottavan vauvan rattaisiin, kuten eräs kissa tällä alueella on jo tehnyt... Ja kun noita vauvoja täällä on.

Ehkäpä sitten seuraava (hypoteettisesti) kissamme olisi rotukissa? Joku ihmisseurasta nauttiva ja sisällä leikittämisestä ja kiipeilystä tarpeeksi virikkeitä saava, muilla kuin hiirestystaitojensa perusteella jalostettu misse?

Synttäripäivän mätsäri

Tänään heräsin tietoisena siitä, että vuosia tulee jälleen lisää. Kello 16.25 tunsin, kuinka yksi ikävuosi lisää mätkähti kroppaani. Synttärit menivät mattoja pesten ja Aholaidan kentän match showssa Millin, äitin ja Riikan kanssa.

Milli esiintyi hienosti makkaran avustuksella. Hieman tuomari kehoitti laittamaan namikättä alemmas, jotta koiran kaula ja rinta eivät siitä syystä näyttäisi liian kapeilta. Tässä voi olla perää, sillä Milliähän on näyttelyissä sanottu jo muutamaan otteeseen liian kapearintaiseksi.

Pariksemme saimme suomenlapinkoiran, jonka Milli päihitti tällä kierroksella. Punaisten kehästä ei sitten enää mentykään jatkoon, nyyh. Yksikään omista suosikkikanssakilpailijoistani ei päässyt sijoille; ei kaunis portugalinvesikoira, eikä upea kultainen kultainennoutajakaan. Milli kyllä yritti ryöstää kehän laidalle sijoitetut palkintoruuat. Jos ei hyvällä, niin pahalla sitten...

Milli ui!!!

Eilen tehtiin iltalenkki tuonne Muuramen vanhalle leirintäalueelle äitin kanssa. Milli meni vanhaan tuttuun tyyliinsä kahlailemaan veteen loivaa rantaa pitkin. Otettiin äitin kanssa myös kengät pois ja kahlailtiin koiran mukana.

Milli eksyi aina vain pidemmälle ja pidemmälle, kunnes pikkuhiljaa tassut irtosivat yhä enemmän ja enemmän, lopulta uintiliikkeistä enää kynnet ja varpaan kärjet osuivat maahan. Ja sitten eivät enää nekään. Ja Milli ui!

Heiteltiin vähän isoa puunkarahkaa, ja useamman kerran Milli meni niin syvälle, että tassut irtosivat. Ilmeisesti kuitenkin lähellä oleva pohja sai piskittimen rohkaistumaan ihan uintiliikkeisiin. Ja ei muuten ollut mitään litsläts-uintia, vaan ihan kaunista ja teknisesti oikeaa koiraa.

Kyllä tästä vielä meidän uimariperheen uimarikoira tulee. :)

Kun ihmiset pesee mattoja, niin...

... koira on ruokavarkaissa, tietysti! Tällä kertaa pienen pitkäkynnen saaliiksi tuli lähes täysi dental stix-pussi ja hieman kissanruokaa. Ihan kyllä oma on vikani, annoin lähtiessä Millille yhden stixin, ja jätin sitten varmaan tuon äitin vetokaapin oven vähän raolleen. Ja Millille edes painava vetokaapin ovi ei ole este, korkeintaan hidaste, kun tiedossa on rosvottua safkaa.

Nyt täällä pallomainen koira keräilee itseään, ja omistaja miettii, että eläisiköhän tuo hurttimus seuraavan viikon ajan pelkällä pyhällä hengellä, jotta linjat palautuvat...

Tuusula Summer Show

Lauantaina heinäkuun 4.päivä lähdettiin Hannan, Jarin ja Taikan kyydillä kohti Tuusulaa. Aamu enteili kaunista ilmaa, vaikka helteiden tiesimme jo loppuvan viikonlopun aikana.

Millillä alkoi harmiksemme muutamaa päivää aiemmin hirmuinen karvanlähtö juoksujen vihdoin ja viimein lähestyessä loppuaan. Ikäväksemme Milli ei oikein esiintynyt edukseen, juoksuista johtuen neiti ulvoi urosten perään ja keikutti takapäätään juostessaan. Ilmeisesti siitä johtuen arvosteluun tuli "juoksee selkä köyryssä". Rintaa sanottiin jälleen kerran liian kapeaksi ja karvapeite oli "ei parhaassa näyttelykunnossa", kuten kyllä itsekin totesin ennen kehää...''

Kehuja sen sijaan tuli jälleen kerran kauniista ja narttumaisesta päästä, oikeista rungon mittasuhteista ja hyvästä kaulasta. Lapussa luki H ja kehästä lähdettiin sinisen nauhan kera, ehkä hippasen pettyneenä. Vaikka eihän tuota näyttelykoiraksi ole otettukaan, kunhan sosiaaliseerataan ja katsellaan kauniita waleseja, joita muualla harvemmin näkee missään.

Vaikka henkeen ja vereen olen narttu-ihminen, en voinut olla ihailematta näyttelyssä walesiurosten komeaa olemusta liehuvine karvoineen. Koirarotujen välisessä kauneuskilpailussa tämä rotu olisi kyllä ehdottomasti missi/mister-kruunun arvoinen! :)

Kesälomaa helteisessä ilmassa

Viime viikon maanantaina, heti juhannuksen jälkeen, alkoivat helteet. Nyt jo pitkälti toista viikkoa olemme saaneet paistella itseämme auringossa ja laiskotella hyvällä syyllä; kuka hullu liikaa helteessä lenkkeilee? Millin mielestä ei ainakaan Milli, ja täytyy myöntää, että omistaja ei pane vastaan...

Juhannuksen jälkeen jatkoimme lököilyä Muuramen täyshoidossa. Päivät kuluivat suunnilleen näin: aamulla pissatus, kissat ulos, koira omenapuuhun kiinni ja ihminen paistumaan bikinit päällä aurinkotuoliin. Iltapäivällä sama meno jatkui. Illalla reippailimme sellaisia tunnin pituisia pikkulenkkejä metsässä tai luontopolun viileässä katveessa.

Millisillipillitilli on ollut melko laiskalla päällä. Oma osuutensa tähän on juoksuilla, mutta myös helle vaikuttaa koiran lenkki-intoon. Mitään sen suurempaa treeniä ei olla oikein tehty missään lajissa lukuunottamatta maanantain agilitytreenejä. Maanantaina tosiaan ajelimme aamusella Oriveden ja trimmauksen kautta kotiin, sillä jatkokurssin agilityn viimeinen kerta oli sovittu illaksi. Hieman jännitin, että tajuaisiko Milli esteistä yhtään mitään; juoksujen ajan tuo onneton olento on ollut hyvin lurpallaan ja ajelehtinut omassa pikkumaailmassaan haistellen, hidastellen ja nukkuen. Juoksulenkistä on ollut turha haaveillakaan....

Agility, vastoin kaikkia oletuksiani, meni kuitenkin aivan uskomattoman hyvin! Teimme radan, jossa oli putki, A-este, kaksi aitaa, rengas ja keinu. Varmuuden vuoksi Milli oli omassa liinassaan, sillä riskinotto irti pitämällä tässä vaiheessa juoksua voi johtaa isikoiran rodunmääritykseen ja muutamaan vinkuvaan minieläimeen... Milli meni kaikki esteet mielettömän hyvin, tosin sen henkinen olemus tuntui ajoittain seilaavan jossain ihan muualla. Koira kyllä hyppi, kiipesi ja juoksi emännän (namin) perässä ja ohjeita noudattaen, mutta sen olemus oli poissaoleva. Sähläys oli tipotiessään, mutta toisaalta koirakaan ei tuntunut ihan omalta näin rauhallisena.

Hieman nyt menin valehtelemaan, kyllähän me eilen illalla otettiin vähän damin hakuakin. Omassa pikkupihassamme heittelin Millille tuota 500 gramman damia. Aiemmin se ei ole suostunut siihen koskea, mutta sen lojuttua muutaman viikon kaninnahkaan käärittynä ei ongelmaa enää ollut. Milli otti damin reilusti suuhunsa ja toi häntä heiluen mulle. Kaninnahka, josta tuo lurputin innostuu aivan vietävästi, toimi namien ohella hyvänä palkintona noudoille. Yksi damin etsintäkin suoritettiin, ja löytyihän sekin.

Tänään (keskiviikkona) kävimme Hakametsän hallilla treenaamassa Rean kanssa näyttelyasioita. Lähdemme viikonloppuna Tuusulan Summer Show´hun, jossa Rea saa esittää Millin. Ainakin tämän päivän perusteella sanoisin, että Millin tulisi esiintyä ihan hyvin. Kasvattajan mukaan eri pitäisi tulla jo, mutta itselläni odotukset kohdistuvat lähinnä tuon eläimen käytökseen.... Tulkoon vaikka H, kunhan Milli the lehmäkoira juoksee ja seisoo nätisti.