Milli juoksee taas, ja pojat vinkuu

Milli on tarkka tyttö. 25.3 alkoi juoksut, joka on lähes päivälleen 7kk edellisten alusta (muistaakseni se oli 24.8, blogissa on jossain vanhoissa teksteissä varmistuskin). Aamulla ei vielä olleet paikat muuttuneet lainkaan, mutta lenkillä tavatut poikakoirat kosiskeluineen saivat Millin aloittamaan juoksut samoin tein. Nämä koiratuttavat olivat entuudestaan jo tuttuja, mutta päivää ennen juoksujen alkua tavattiin metsälenkillä jättimäinen seisoja, joka ilmestyi aivan yhtäkkiä juosten polkua pitkin. Ihmistä ei tietty mailla halmeilla. Kesti vähän aikaa tajuta, että kyseessä on jonkin sortin seisoja, koska koira oli kooltaan enemmän irlanninsusikoiran kokoinen. Koiraa ei pätkääkään kiinnostanut minä, vaan Milli. Ja mä oikeasti pelästyin sitä koiraa sen koon ja aktiivisuuden takia. Tajusin sillä olevan gps-pannan, ja koska en saanut sitä ajettua pois (mä en säikähdykseltäni osannut ehkä olla kovin vakuuttava..) ja se olisi varmasti seurannut meitä kotiin saakka, jäin odottelemaan hakijaa. Ja olin oikeassa, sillä hetken kuluttua koiraa tuli gps-paikantimen kanssa hakemaan metsästäjämiekkonen. Totesin vain, että onneksi ei tän nartun juoksut olleet vielä tärppipäivillä, sillä en tiedä, miten olisin uroksen saanut Millistä muuten eroon. Noh, mies oli mukava ja siinä sitten keskusteltiin gps-pannan toiminnasta ja hinnasta. Oli koirineen metsätreenillä, kyseessä nuori koira (taisi olla alta vuotias) ja yhtäkkiä koira oli singonnut jonnekin. Mulla jostain syystä riittää ymmärrystä tällaisissa tapauksissa ;) . Etenkin, kun mitään vahinkoa ei tapahtunut, niin kaikki oli ihan ok. Sattuu sitä paremmissakin piireissä. Ja olin juuri paasannut eräälle ystävälleni, kuinka nykyään ihmiset on turhan nipoja kaikesta ja mitään ei koskaan saa sattua tai paikalla on lakimies pienestäkin erheestä, ja kuinka sitten tunnetaan itsensä moraalisesti hyväksi ihmiseksi, kun päästään valittamaan muille jostain pikkujutuista (esimerkki elävästä elämästä; kakkamies - miten yksi ihminen voikin saada ilmeisesti jotain mehtavaa itsetunnon kohotusta siitä, että kyttää muiden koirien ulkoilutusta ja pissaamista; "otitko sen pussiin?" (juu, en, pissaa on katsos vähän hankala)). Mulla jotenkin kyl hermot sietää tollaista, kun mitään ei oikeasti käy ja kyseessä vahinko, jonka koiran omistajakin haluaa estää. Eri asia, jos omistaja ei siitä haluaisi ottaa vastuuta tai käyttäytyisi kuin se olisi mun vika, kun hänen koiransa karkaa mun hallinnassa olevan juoksuisen koiran luo (tällainenkin ihminen on tavattu - mun vika kuulemma, kun ulkoilutan heidän reitillään juoksuista koiraa..? ) Elämässä tapahtuu ja sattuu.