Miksi hurttimus saa maata sohvalla (ja vierassängyllä..)?

Me ollaan Millin kanssa lomalla. Millikin on lomalla, sillä kun yksin kotona oleminen käy täysin täydestä työpäivästä. On näes rankkaa odottaa ja odottaa, että milloin me ihmiset saavutaan kotiin. Ah tätä autuutta, kun saa vain lorvia vierassängyllä mamman ollessa tietokoneella! Tai maata sohvalla, kun mamma katsoo televisiota!

Kun otimme koiran, päätimme, että tämähän ei sitten sängyllä tai sohvalla makaa. Muistan, kun yritimme kaikkemme, että koira ei tottuisi sohvalla olemiseen. Kerrostaloasunnossa ollessamme karvaturpa ei saanut tulla kumpaankaan makkariin, joten sänkykielto oli helppo. Sohvakielto, noh, se oli "haastavampi". Me kyllä yritimme: kaikkien oppaiden opetusten mukaan koira ohjattiin aina alas sohvalta sen sinne noustessa. Kun se jäi yksin, tungin sohvan täyteen huonekaluja ja muuta roinaa, ettei se tottuisi sohvalla olemaan (kerrostalokämpässämme kun tilaa ei voinut rajata niin, ettei Milli olisi päässyt olohuoneeseen). Millin mielestä järjestin sille lähinnä hauskaa yksinolopuuhaa, kun se sai keksiä ja pähkäillä, miten pääsisi sekamelskan läpi sohvalle makaamaan. Sille tavarat, mm. keittiön tuolit, sohvalla olivat lähinnä haaste. Oli tilanne mikä tahansa, se löytyi joka kerta sohvalta makaamasta keittiön tuolien jalojen välistä. Tuntui, että sellainen 10cmx10cm tila riitti sille aivan mainiosti nukkumiseen, tärkeintä oli, että pääsi sohvalle. Lopulta meihin (tarkalleen ottaen ensinnä minuun itseeni...) iski epäusko; ehkä sitä ei kuitenkaan saa opetettua olemaan olematta sohvalla. Aloin levittää vilttejä sohvan suojaksi, koska koira kuitenkin aina tiensä sohvalle raahasi. Niinkuin tekikin, kielloista ja esteistä huolimatta...

Sitten epäusko hiipi pikkuhiljaa yhä laajemmalti mieleeni, ja aloin ottaa hellyyden kipeää nuorta koiranalkua vatsani päälle makaamaan telkkua katsellessa. Uskotin itselleni, että "kyllä se erottaa, että saa katsoa vatsani päällä telkkua, mutta ei muuten olla sohvalla"... Juu-u, itsepetos paras petos. Koska tv:n katselu yhdessä asennossa, selin koira vatsan päällä, koko illan ajan on lähes mahdottomuus, huomasin pian makaavani kyljelläni koira kainalossani. Viimeistään silloin peli oli menetetty. "No se saa olla sohvalla vain kun minäkin olen"-selitys upposi ihme kyllä minuun itseeni aika hyvin, vaikka näin ääneen lausuttuna (kirjoitettuna) se on toki aivan yhtä järjetön kuin väittää maata litteäksi.

Ja uuteen kotiin muutettaessa vierashuone tuli sallituksi koiran alueeksi. Tällä kertaa Milli valtasi sängyn täsmälleen samaa kaavaa noudattaen, tosin vain triplanopeudella. Ensin oli kiellot. Nyt on vaan koira sängyllä. Ja kyllä se siitä luksuksesta nauttiikin! :D

Näyttelykoulutusta

Lauantaina Polo suuntasi kohti Hakaniemen parkkipaikkaa koirakoulu Pikkuhukan näyttelykoulutukseen. Ilma oli tuulinen pakkaskeli, ja jo ennen koulutuksen alkua me omistajat olimme aivan jäässä. Kävimme lenkillä Ruutanan pienen Matkajärven jäällä ennen lähtöä ja saimme näin valheellista lämmön tunnetta kehoomme ennen koulutusta, joten vaatekerrat olivat aivan liian ohuet kentällä seisoskelua varten.

Paikalla oli kyllä todella paljon koirakkoja, viisitoista erirotuista koiraa omistajineen. Olimme hieman pettyneitä suureen ryhmäkokoon ja siitä aiheutuneeseen odottelun määrään. Kesäaikaan se tuskin olisi niin häirinnyt, mutta nyt kylmä tuli lopuksi omistajien lisäksi myös Millille. Kylmyyden ja odottelun aiheuttama hermostuneisuus itsessäni sai varmasti aikaan sen (ison aamuruuan ohella), että Milli ei jaksanut oikein keskittyä tähän puuhaan. Jos agilityssä keskittyminen oli lähellä (Millin) loistavaa ja innostuneisuus täysi kymppi, olivat molemmat osa-alueet näyttelykoulutuksessa lähellä kolmosta... No, kyllähän seisoskelu ja kehän kiertäminen (ja vielä maata nuuskuttamatta!)lyhyessä näyttelyremmissä huomattavasti paljon tylsempää kuin vauhdikas meno ja meininki ilman hihnan kiertämää! Yllätävää oli kuitenkin se, miten vähän Milli välitti ympärillä aivan viiden metrin päässä parveilevista (tippuvia makupaloja vartovista) variksista välitti. Siitä tunsin salaa ylpeyttä, jotain sentään oli opittu! Mistään muusta ei sitten tänään ylpeä voinutkaan olla...

Mätsäreissä Milli on esiintynyt hyvin ja kärsivällisesti. Tänään esiintyminen oli kaikkea muuta. Pelkkä odottelukin oli kaikkea muuta... Kun Taina selitti meille paleleville omistajille näyttelyseisonnasta, muut koirat istuivat kauniisti omistajiensa vierellä odottaen seuraavaa ohjetta. Sanomattakin on selvää, että Milli ei istunut mainitulla tavalla. Maassa olevat hajut olivat tuhannesti mielenkiintoisempia kuin istuskelu. Ohi kävelevät ihmiset olivat samoin, kuten myös lähes kaikki, paitsi rauhallinen odottelu. Kuulin, tai lähinnä sisäistin, ehkä noin yhden kolmasosan Tainan puheista, koska pieni elohiiri pörräsi jaloissani yrittäen aiheuttaa kaaosta ympärilleen. Koska mätsäreissä oli mennyt niin hyvin, oletin, että nyt saisimme kehuja esiintymisestä (etenkin, kun olimme samalla kouluttajalla olleet aiemminkin kurssilla ja hän tietää, millainen keskittymiskyvytön pöhköfantti Milli on pienenä ollut). Puh ja pah, Milli päätti sitten näytellä, että ei ole koskaan ikinä seisonutkaan käskystä, saati antanut siirtää tassujaan tai ravannutkaan ikinä mitään kehää ympäri haistelematta maata jatkuvasti... Yhden kerran sain Millin seisomaan kauniisti ja se antoi siirrellä tassujaankin, mutta se hetki kesti noin kaksi sekuntia. Lapsellisuuskohtaus iski minuun, ja teki mieleni selitellä, että "kyllätämäainamuulloinosaamuttajuurinytvaineiihantottaheiiiiiosaaihanvarmasti", mutta päädyin hillitsemään kieleni ja ottamaan vinkit vastaan. Siksihän sinne koulutukseen tietenkin mentiin alunperin...

Saimme kuitenkin ihan hyviä vinkkejä harjoitteluun ja, ajatellaan nyt positiivisesti, myös lisää ryhmäkokemusta. Näillä sitten mennään Tampereen kv:een näyttelyyn, kahdella mätsärillä ja yhdellä näyttelykoulutuksella, kävi miten kävi. :D

Agilityn ensimmäinen koirakerta

Torstai-iltana Hannan Polon nokka suunnattiin kohti Dogwitin kurssihallia. Me "mammat" ollaan oltu siellä jo aiemmin luennolla, mutta kuonolaisille paikka oli aivan uusi. Jälleen oli kauhea veto päällä molemmilla, kun astuimme hallin pimeään pihaan odottelemaan vuoroamme. Paikalle saapui myös neljä muuta koirakkoa, ja koirat saivat hieman kuonotella toisiaan ennen halliin pääsyä.

Aluksi kävimme yksi kerrallaan hallissa, ja koirat saivat irtonaisina nuuskuttaa hallin läpikotaisin. Milli haisteli tuttavallisesti joka paikan, ja olisi voinut kyllä haistella lattiasta namien ja toisten koirien hajuja koko loppuillan... Aina välillä kävi katsomassa mua "mammatääonnastamesta"-ilmeellä ja sitten taas jatkui nuuskutus.

Harjoittelun alettua saimme, Luojalle kiitos pakkasen tähden, odotella aina vuoroamme sisällä sermien suojassa. Sermit oli laitettu lähinnä siksi, että harjoitteleva koira ei häiriintyisi. Samalla odotteleville koirille tuli "ajan vietto"-treeniä, joka on todella vaikeaa etenkin sellaisille nuorille koirille, kuin Taika ja Milli. Muut koirat makoilivat tai istuivat tyynesti kukin omassa "loossissaan", mutta energiapaukkumme nujusivat välillä toistensa niskassa ja välillä kerjäsivät meiltä mammoilta nameja.
Treenasimme aluksi hyppyestettä. Treenaava koira on hallissa aina irrallaan. Milli ja Taika molemmat pitivät touhusta ja esteet ylittyivät suvereenisti kuin vanhoilta tekijöiltä. Välillä molemmat karkasivat oman serminsä taakse varmistamaan, että kaveri oli vielä paikalla (me kun olimme odottelemassa saman sermin takana muiden koirien tehdessä). Milli innostui silmin nähden hyppimisestä, ja pomppasikin kymmeniä senttejä korotetun esteen yli. Yhden kerran se meni harhaan, ja täysin oman ohjausvirheeni vuoksi.
Seuraava treenauskohde oli putki, aluksi pelkkä pikku pätkä siitä. Taika suoriutui putkesta lopuksi kunnialla, vaikka se vaatikin omistajan esimerkin, mikä suuresti huvitti meitä sermiemme takaa suoritusta seuraavia :D. Milli ei edes tainnut tajuta menneensä mistään erikoisesta läpi, sen mielessä kun oli vain nami... Sain helposti ohjattua koiran putkeen, kun liikautin kättäni ikään kuin namia heittäen putkea kohden ja siirryin "putki, hyvähyvähyvä"-hokien ennen koiraa putken toiseen päähän iskemään namin elukan kitaan. Milli sai samoin tein tutustua jo pidempään putkeen, ja ihan samoinhan sekin sujui. Yhden kerran Milli hyppäsi putken yli, kun käteni sattui heilahtamaan sen verran ylös, ja koirahan tietenkin seurasi sitä namia, joka oli kädessä (se siitä kontaktista omistajaan....).

Hauskaa oli, ja väsyneinä kotiinsa palasivat niin koirat kuin omistajatkin! :D Kiitos suuresti Hannalle kyydistä!

Millin (ja munkin) toinen Match Shöyyyy...

Lauantaina 14.2, ystävänpäivänä siis, suuntasimme jälleen Taika-tollerin ja Hannan kanssa Polon kyydissä Hämeenkyröön. Häijään Kestikievarin pihalla järjestettiin mätsäri, josta toivoimme saavamme lisää esiintymiskokemusta ja myös kokemusta tilanteista, joissa on useita vieraita koiria läsnä. Ilma oli loistava, pari pakkasastetta. Myös Tara-bullmastiffi ja Missi "näyttelystara"- villis liittyivät paikanpäällä seuraamme. Siellä me sitten palelimme pakkasessa seuraavat kolme ja puoli tuntia :).

Täällä kisassa oli erikseen isot ja pienet pennut sekä isot ja pienet aikuiset. Olin lupautunut esittämään Taikan isoissa pennuissa. Kauhea jännitys päällä vein Taikan kehään, selkeästi liiankin innokkaana aluksi, sillä Taika vain pyöri ja hyppi ympärilläni. Kun itse tuomarin kehoituksesta tajusin hieman rauhoittua, alkoi esiintyminenkin sujua kohtalaisesti. Taikan mielestä olisi kyllä ollut kivempi esittää koiratanssia, kuin leikkiä missikisoja. Taika sai sinisen nauhan. Sinisten kehässä esiintyminen oli jo parempaa, osaltaan siksi, että koira oli jo tottunut tilanteeseen, ja toisaalta, koska itse olin rauhallisempi. Sijoitusta ei ikävä kyllä tullut, vaikka aiemmalla viikolla Taika oli menestynyt kunniapalkinnon arvoisesti ihan oikeassa näyttelyssä.

Ennen aikuisten kehiä oli varttitunnin tauko, jonka aikana hyväksikäytimme pihassa olevia agilityesteitä. Seuraavaksi aion kertoa hieman, miten niiden ylittäminen sujui ja pahoittelenkin jo etukäteen, mikäli käytän esteistä vääriä nimityksiä (me kun vasta aloitellaan tätä agi-uraa...). Ensin kokeilimme puomia. Milli ei tuntunut edes huomaavan mitään eroa puomin päällä kävelyn tai normaalin maan välillä. Juoksutin Millin edestakaisin useaan kertaan, eikä koiralla ollut mitään hätää missään vaiheessa (paitsi se, että missä se nami luuraa...). Seuraavaksi vuorossa pujottelukepit, joista Milli suoriutui kuin vanha tekijä. Ainoastaan mun omat ohjausvirheet sai välillä pisamanaaman erehtymään välistä. Myönnettävä on, että keppejä ollaan harjoiteltu kyllä jo aikaisemminkin. Keinu tuntui musta itsestäni jännittävimmältä. Meitä ennen keinulla olleen sakun emäntä ystävällisesti hieman "kevensi" keinua, joten Milli ei päässyt säikähtämään sen laskeutumista. Menimme keinun useaan otteeseen, pian ilman kevennystäkin, ja ainoastaan yhden kerran Milli tuli niin vauhdilla, että säikähti keinun rojahdusta. Mutta vain sen verran, että jo heti perään uskalsimme kokeilla uudelleen. Pöydälle (vai mikä liekään...) Milli hyppäsi jo pelkällä etäkäskyllä ja osoituksella. Samaa tosin ajaa varmasti lenkeillä harjoiteltu kivien päälle hyppääminen, joten se oli jo tuttua. Renkaan läpi tulemisessakaan Milli ei nähnyt suurempaa ongelmaa (jos näki edes koko rengasta, kun tuijotti vain namia niin tiiviisti...). Milli innostui silminnähden luvallisesta pomppimisesta ja juoksemisesta, ja itsekin sain hillitä himoni päästää koira vapaana kokeilemaan esteitä.

Viimein show jatkui. Milli esiintyi ihan perushyvin. Vähän levottomampaa oli paikallaan seisominen tänään verrattuna Hämeenlinnan mätsäriin (luulen, että agilityn radan innostuksella oli osuutensa asiaan..). Ensin saimme parikehässä punaisen nauhan. Vastassa oli iso leonberginkoira. Olin erityisen ylpeä siitä, että Milli ei taaskaan pomppinut tuomarin päälle, ainoastaan heilutti tyynen rauhallisesti häntäänsä ja haisteli tuomarin nenää.
Punaisten kehässä sijoituimme kolmansiksi, huolimatta siitä, että Millin niska oli Taikan painiyrityksestä johtuen märkänä kuolasta ja Milli päätti kesken ravaamisen käydä maahan makaamaan ja puhdistamaan tassujaan lumipaakuista... Tästä mätsäristä saimme myös "arvostelun", jossa oli arvioitu esittämistä, käsiteltävyyttä ja kokonaisuutta joko yhdellä, kahdella tai kolmella tähdellä. Milli sai kuhunkin kohtaan kolme tähteä.

Kisan voittoon tassutteli kaunis tumman kullankeltainen hoffi, ja pikku Missi-stara kiri toiseksi. Milli taisi olla hieman kateellinen Missin voitolle ja yritti omia Missin palkintoluun itselleen...

Tapahtuma kesti lähes neljä tuntia, ja suuntasimmekin Mouhijärvelle Hannan vanhempien luo lämmittelemään kangistuneita jäseniämme ja ruokailemaan. Koirat aikansa painittuaan nukahtivat väsyneinä lattialle. Oli oikein mukava päivä sekä koirilla että omistajilla!

Tää on Millin elämää...

Viime viikonloppuna mamma lähti viihteelle. Timokin joutui yötöihin, joten Millisilli piti laittaa tietenkin hoitoon. Ekaa kertaa Milli oli aidosti kaverin luona yökylässä. Aiemmin Tara-tardelsson on ollut Millillä yökylässä, mutta Milli ei ole toistaiseksi vielä koettanut yökyläilyä kenenkään kaverinsa luona. Nyt Milli pääsi Taikalle pyjamapartyihin.

Mammaa jännitti kauheasti. Päivällä käytiin lenkillä koirien kanssa väsyttämässä ne ennen kyläilyä. Illalla Timo vei Millin lähes-naapuriin tarvikkeineen. Yö ja ilta olivat sujuneet ilmeisen hyvin (ainakin näin myöhemmin kerrottiin). Milli oli jopa osannut nukkua lattialla, eikä muutamaa yritystä lukuunottamatta koettanut vallata sohvaa.

Tänä viikonloppuna Milli sai tutustua uuteen perheen jäseneen. Toden totta, sukuumme on tullut uusi lapsukainen :D. Tämä saattaa tulla yllätyksenä joillekin, koska en ole pahemmin asiasta puhunut aiemmin. Uusi tuttavuus oli Millistä mielenkiintoinen. Tosin se Milliä harmitti, että aluksi tämä uusi tuttavuus, Lepardi nimeltään, piileksi sohvan alla. Lopulta ruuan avulla tuo pieni mustavalkoinen otus saatiin esiin, ja viimein elukat pääsivät haistelemaan toisiaan. Lopulta ne makasivat jo sohvalla vierekkäin (ihmiset tosin vahtivat tiukasti vieressä). Niin, Lepardi on siis kissa (ei mikään oikea Leopardi, kuten nimestä ehkä kaikille ensimmäisenä tuli mieleen...). Ja pieni lisäys, kyseessä on siskoni uusi karvainen lapsi.

Nyt Milli on mummolassa yötä, kun mamma kouluttaa jälleen.