Koiran arkea - ankeaa aamua

Siis tänään on ollut ihan järkky päivä! Ensin jouduin heräämään aamulla vielä tähtitaivaan loistaessa ulkona. En olis millään jaksanut nousta, kun mamman kello soi. Olin juuri nähnyt mahtavaa unta, jossa juoksin isolla pellolla, joka oli täynnä pyrähteleviä lintuja ja pakoon pinkovia jäniksiä. Yritinkin siis ovelasti hämätä mammaa ja näyttää nukkuvalta. Noh, suunnitelmani ei ollut aivan aukoton, koska häntäni ei suostunut olemaan vispaamatta villisti kun mamma raahusti makkarista jatkamaan aamu-uniaan wc-pöntölle. Lopulta antauduin mamman kutsulle, ja raahauduin sinne vessaan minäkin lämmittämään mamman jalkoja.

Mutta tuolle ihmisellehän se ei riittänyt, vaan sitten piti vielä raahustaa suihkun kautta alakertaan! Vetäydyin saman tien sohvalle ja päätin, että nyt saa aamu-unet jatkua. Juuri, kun olin saavuttamassa uneni pulskaa jänispaistia, mamma kiskoi mut taas hereille, piti kuulemma lähteä ulos. Kattelin sitä vähän aikaa ja mietin, että onko toi ihan seko. Miksi ihmeessä lähtisin yöllä ulos?? Noh, olin jo päättänyt olla liikahtamatta, mutta sitten mamma otti käyttöön salaisen aseensa. Metallinhohtoisena kiiltävän ja erittäin hyvältä tuoksuvan ruokakupin. Olin pakotettu nousemaan ja laahustamaan kupille evästämään.

Sitten oli pakko lähteä uloskin. Päätin alistua kohtalooni (ja nopeuttaa prosessia, jotta pääsisin unilleni), ja menin vapaaehtoisesti ovelle. Ulkona oli kylmää ja ankean pimeää. Tein asiani heti metsänreunaan päästyäni, ja suuntasin välittömästi kulkuni takaisin kotiovelle. Pääsin sentään takaisin sisään. Ja vihdoin, oi vihdoin, sain jatkaa makoisia metsästysuniani! Kyllä voi koiran elämä olla joskus kamalaa!

Yleistä koirailua

Jo on viikko vierähtänyt mätsäristä. Viikon aikana ollaan tehty 1,5-2 tunnin iltapäivälenkkejä Taika-tollerin kanssa metsässä. Koirat ovat nauttineet lumesta ja läheisen Matkajärven alavasta jääpinnasta. Omistajatkin ovat saaneet oikeata kuntoilua tarpomalla uhmakkaasti pitkin auraamattomia metsäpolkuja ja -teitä.

Eilen lauantaina käytiin jälleen laavulla piilottelemassa lokin siipeä, noutamassa frisbeetä ja paistamassa makkaraa. Tällä kertaa koirille jäi hieman vähemmän HK-blöötä kuin edellisellä reissulla, koska toinen meistä omistajistakin oli nälkäinen. Tällä kertaa lumessa oli tarpeeksi tarpomista jo tiellä, joten tultiin takaisin samaa reittiä, eikä lähdetty raivaamaan metsän siimeksestä Kaarinan polkua esiin.

Rankka viikko kaikin puolin, alkoi uusi työ ja kaikki on hieman sekaisin koulun palosta johtuen. Toivotaan, että päästään varsinaiseen koulurakennukseen takaisin pian, niin tämä elämä tästä hieman tasoittuu! Onneksi koirailu rentouttaa ja palauttaa työpäivän jälkeen :D.

Ensimmäinen match show

Juu, kuvassa huono seisotus, mutta pääasia olikin laittaa palkinnot muistiin :). Pahoittelen tuota kuvaan eksynyttä metsästä repäistyä blondia koiran takana...

Tänään käytiin tunnin ajomatkan päässä Hämeenlinnassa sekä omistajan että koiran ensimmäisessä match show:ssa. Matkaan lähdettiin 9.15 Taikan ja Hannan kanssa. Tuntia myöhemmin saavuimme Tiiriön cittarin pihalle hentoisen lumisateen valkaistessa maisemaa. Pihalla oli jo jonkin verran koiria omistajineen, ja alku olikin melkoista sählinkiä, kun Milli ja Taika innostuivat muista koirista ja olisivat halunneet tutustua muihin. Ilmoittautumiset hoidettiin, Milli pääsi 44 cm korkeana isojen kehään juuri ja juuri. Stalin ja Tarakin tulivat paikalle "kisailemaan", ja pian kaikki neljä karvakorvaa olivatkin kauniisti solmussa hihnoineen. Ikävä kyllä piti jakaantua, sillä osa meistä kisaili pennuissa ja toiset aikuisissa. Harmittaa, kun ei saanut kuvia kisan nopean etenemisen vuoksi otettua puolin eikä toisin.

Mammaa vähän jänskätti, mutta turhaan. Milli pysyi tyynen rauhallisena ja veti homman kotiin. Hieman ennen kehän alkua otettiin vähän kontaktia namin avulla. Pian Milli tajusi, että kantsii kytätä mua, eikä muita. Ensimmäisenä oltiin kehässä kauniin nöffin kanssa. Käytöstä ja luonnetta kehuttiin molemmilta. Milli sai tässä sinisen nauhan, ei kuulemma ollut mitään selkeää syytä, mutta järjestykseen kun piti koirat vain laittaa. Olin aivan superylpeä otukseni käytöksestä, Milli seisoi pitkään paikoillaan ja ravasi reippaasti häntä heiluen kehää ympäri ja edestakaisin. :)

Sitten mentiin sinisten kehään, jossa Milli jatkoi hyvää esiintymistä seisten kärsivällisesti pitäen kontaktia tiivisti muhun. Sinisten ykkösenä päästiin yhä "BIS"-kehään.

Vika kerta kehässä alkoi olla Millille jo liikaa, se kyllä seisoi aika nätisti, mutta tuppasti istua melko pian. Muutenkin maassa olevat hajujäljet alkoivat kiinnostaa neitiä jo paljon. Lähdettiin kotiin kisan nelosina yli 30 kg ruokaa, ruokakupit, koirahierontalahjakortti ja hieman pikkusälää rikkaampina. :) Suurin ruokasäkki Jahtia ja Vahtia tosin voitettiin vielä hillittömällä mäihällä loppuarvonnasta.

Enpä voisi juuri tyytyväisempi oman koirani esiintymiskäytökseen olla! :D

Nyt, metsälenkin jälkeen pikkuesiintyjä makaa loppuun uupuneena sängyn laidalla :).

Vuoden neljäs laavureissu

Tänään pakattiin suklaat, teet ja koirille makkarat reppuun ja lähdettiin kauniin pakkaspäivän kunniaksi käymään lähellä sijaitsevalla laavulla tolleri Taikan ja Hannan kanssa. Koiria ei paljon palellut, mutta ilmeisesti muita lähialueiden asukkaita paleli, sillä ketään ei tullut vastaan koko lenkin aikana. Laavulla nyt sentään oli porukkaa, onneksi koiraystävällisiä ihmisiä. Matkaa kertyi yhteensä 7-8km. Itseasiassa tämä reissu oli jo vuoden neljäs laavumatka, me kun olemme pitäneet reissuista lukua laavun "vieraskirjaan". Aivan mahtavaa, kun voi omalta takapihalta lähteä tekemään tällaisia minivaelluksia!

Mainittavan arvoista on se, että Milli sai Hannalta lokin siiven. Pelkäsin, että nuusku ei siitä välittäisi, sillä idioottimaisuuksissani olen mennyt kieltämään siltä pentuna kuolleisiin lintuihin koskemisen. Pelko osoittautui vääräksi, sillä Milli innostui siivestä heti! Ensin hetken leikin jälkeen Milli nouti siipeä muutaman kerran palauttaen sen ihan kiltisti, tosin hieman pureskellen, mulle.
Seuraavaksi siipi piiloon ja koira etsimään. Enpä ole ikinä nähnyt omaa koiraani niin kiinteästi työn touhussa! Kertaakaan se ei pyytänyt katsellaan multa suuntaa tai edes tarvinnut kannustusta, vaikka etsintä kestikin jonkin aikaa. Siipi löytyi ja Milli palautti sen vielä mulle muitta mutkitta (tosin kyllä toisella palautuksella vähän mutkaa tuli matkaan, mutta palautti kuitenkin!). Säilytän nyt vielä siipeä seuraavaa harjoitusta varten, vaikka se on kyllä jo aika kärsinyt leikin tiimellyksessä. Jospa siitä vielä muutamat hakutreenit saa, ehkä jopa jälkeä?

Milli olisi halunnut jatkaa siiven hakua, mutta ajattelin, että parempi keskeyttää, kun koira oli vielä innokas. Loppumatkan koira oli näinkinlyhyen treenin jälkeen selkeästi normaalia rauhallisempi ja keskittyneempi. Tästä on hyvä jatkaa, vaikkakaan ei otsa rypyssä! :)

Mikä ihmeen blogi??

Kiitos Rea, kun houkuttelit mut tähän. Tänne nyt sitten keräilen näitä koira-asioita päiväkirjamaiseen tapaan. Noh, ennen kuin tämä pääsee kunnolla käyntiin, täytynee varmaan vähän muistella, miten tähän pisteeseen on tultu (todella kohtalokas pistehän tämä on).

Joulu-tammikuussa sain "luvan" ottaa koiran joskus kesän alussa, kunhan gradu tulisi sitä ennen valmiiksi... Miten ihmeessä sitä saakin itsensä uskomaan, että koiran hankkiminen nopeuttaa gradun tekemistä? Kun kuitenkin koiran suunnittelu on pitkäjänteistä TYÖTÄ (netissä koirasivuilla pyöriminen, rodun suunnittelu, kasvattajien kanssa kommunikointi, eläinkaupoissa hengailu jne...), joka voi päivittäin mennä ylityöajalle, miten siinä mitään graduja ehtii vääntää. No, EI MITENKÄÄN. Se tuli selväksi. Koira tuli toukokuun vikoina päivinä, gradu valmistui sitten puolen vuoden päästä joulukuun korvilla.

Milli, pikku Primadonna, tuli ja tuhosi Hatanpäällä irtotavaraa. Oli pissaa, kakkaa, uikkareita, alkkareita ja muuta pikkusälää sievässä sekasotkussa ensimmäisen puolen vuoden ajan. Siitä on jäänyt mieleen se toivottomuus, mitä tuon elukan kanssa joutui sietämään: "kasvaako se ikinä aikuiseksi vai räjähtääkö mun pää ennen sitä", mutta toisaalta myös se autuas onni, kun pieni koiranpentu nukahti jalkojen väliin tuhisten pientä vauvanunta. Pennun söpöydestä huolimatta muistan odottaneeni pikkutermiitin aikuiseksi kasvua. Parasta oli huomata, miten pentu oppi nopeasti asioita. Kamalinta oli huomata, miten nopeasti se tuhosi asioita... Onneksi naapurit suhtautuivat ymmärtäväisesti lapsosen yksinäiseen ulinaan, kun se jäi ensimmäisiä kertoja yksin ja siihen meteliin, mikä kuului kun Milli leikki apinaa ja gorillaa kivuten yli pentuhäkin (n.60cm) reunoista. Kiitos teille taivaalliset naapurit!

No, koirahan pitää viedä kouluun, jotta siitä tulee kunnon koira. Minä vein. Heti pikkuvauvahauvapentu-kurssille kesällä Pikkuhukkaan. Ja Milli ulisi. Koska ei päässyt hetinyt moikkaamaan kaikkia IHANIA ihmisiä ja koiria, joita kurssilla oli. Ekoilla kerroilla eivät namitkaan tuntuneet tehoavan, koska ne muut olivat niin ihania. Auts, mikä kolaus mun itsetunnolle, kun en ollutkaan enää paras :(. Mutta syy käytökseen on selvinnyt vasta myöhemmin. Ja se on se, että Millin elämän tehtävä on moikata kaikkia. Se kuvittelee olevansa luotu moikkaamaan, joten onhan se selvä, että elukka sekoaa jos sen elämäntehtävää pyritään estämään.

No sitten syksyn tullen Milli lähti mun kanssa alkeiskurssille. Samalla harjoiteltiin bussilla menoa, ja sehän sujui hyvin! Milliin alkoi saamaan jo kontaktin (nameilla...enivei...) ja yhteinen puuha lähensi meitä. Iiih, miten söpöä :D. Syksyllä käytiin myös vaeltamassa Pyhällä Millin ollessa 5,5 kk, ja muistan, että se ei lorottanut sinne vuokramökkiin, vaikka pelkäsin. Eli suunnilleen siinä iässä se alkoi olla sisäsiisti.

Keväällä mentiin jatkokurssille, joka sujui omaan kokemattomuuteeni nähden vallan hyvin. Milli oli jo aiemmin oppinut paikkakäskyn, joten kaikki siihen liittyvä oli helppoa. Noutaminen oli aluksi ongelma, mutta kun sain ohjeen harjoitella sitä leikin kautta ja peruuttaen, alkoi sekin sujua. Aluksi Milli tosin halusi vain noutaa kuraista löytöpipoa, mutta pian käsky toimi myös kapulan kohdalla.

Syksy 2008 oli taukoa. Muutettiin mettän vierustaan idylliseen Ruutanaan ja täällä ollaan päivittäin metsälenkillä. Milli toteuttaa autuaasti siksak-kuviota hakien nenällään "jälkeä". Yhden kerran se lähti jänön perään väkyttäen ja sain melkein paniikkihysteriakohtauksen, soitin Timolle "Yhyyyhyyysejäävarmaanautonalletaisitseammutaantaijotainkamalaatapahtuu"-puhelun ja ehdin kuvitella kaiken pahan tapahtuneen sille karkumatkan aikana. Loppujen lopuksi se palasi takaisin lähtöpisteeseen alle kymmenen minuutin päästä.. Saalistakin on tullut, kun Milli otti kiinni ja julmasti puraisi kuoliaaksi nuoren rusakon. (Josta olen ihan vain vähän ylpeä, mutta en julkisesti, koska sehän olisi julmaa).

Mutta, nyt kaiken tämän jälkeen Milli osaa ainakin:
- istua, mennä maahan, antaa tassua, tanssia (hyppää 360 astetta ympäri etutassut ilmassa), antaa pusun (tökkää nenällä suuta), kumpi käsi-tempun
- seurata (namia vai mua?), pysähtyä seuraamisesta istumaan, maahan, seisomaan, vaikka itse jatkan matkaa
- noutaa (ainakin potentiaalisesti)
- etsiä käskystä pyydettyä asiaa (=namia/lelua)
- olla paikassa maaten, istuen, seisten (maaten varmin, lähes 90 % :sti)
- hypätä jalan tai muun osoitetun esteen yli
- tulla mun sormen osoittamaan paikkaan
- näyttää säälittävältä (=spanielimaiselta lurpalta)
- nuohota kaikki ruuat pöydän reunoilta, kavereitten kupeista ja tiskikoneen likaisilta lautasilta.
- tervehtiä innokkaasti kenet tahansa, joka erehtyy ovesta sisään (Haluan "varokaa iloista koiraa" - kyltin...)
- avata ovet ja hiipiä sängyn viereen niin, että en kuule askeleita (Millihän siis ei saa nukkua edes makkarissa, vaan sillä on peti ulkopuolella)