Milli 2 v

9.4. Milli täytti pyöreät kaksi vuotta. Olen joskus aiemmin kuullut eräältä jo toista walesiaan kasvattaneelta, että siinä kahden ikävuoden jälkeen ne, varsinkin nartut, rauhoittuvat. Pieni odotus ja myös pelko takapuolessa menin nukkumaan 8.4, sillä en tiennyt oikein, että olisinko odottanut ilolla vai surulla tuota ihmeellistä kahden vuoden ikää, joka tekee walesinartuista ihmeellisen rauhallisia, pahimmassa tapauksessa jopa sohvaperunoita. No, pelko (ja osittain odotus...:D ) oli täysin turhaa. Kaksivuotispäivänsä aamuna Milli raapi huoneen ovea ja ulos päästessään meni jahtaamaan Riikan kissaa Lepaa niin, että portaat rymisivät mennessä. Eivätkä ainoastaan kerran, vaan tätä jatkui "hieman" pidempään. Ylös alas, ylös alas, ylös, alas jne... Päivän aikana sama meno jatkui niin sisällä, kuin ulkonakin. Välillä karkuun juoksi kissa, toisinaan taas koira. Milli tunsi selvää sielun veljeyttä nelikuisen kissanpojan kanssa. Mitähän se kertoo koiran ajattelun tasosta??? Rapsu tyytyi lähinnä katselemaan korkeammalta pöydän kulmalta luoden aikuismaisia ja lähes halveksivia katseita nuorempiinsa, koska neiti itse on aina niiiiiin fiksu ja filmaattinen (neverever...)

No, rauhoittuivathan nuo kaksi kilpakumppania välillä... Kai... pakkohan niiden oli nukkuakin...? Noh, viimeistään silloin kun Lepa lähti vanhemmiltani omaan kotiinsa siskoni mukana sai Milli käpertyä autuaille unille sohvan nurkkaan.

Mitäs me ollaan Millin kanssa viime aikoina puuhattukaan...? Ainakin olimme koirakoulussa pääsiäismaanantaina. Milli oppi ehkä nopeimmin ikinä kaukokäskyn maahan menolle. Auran Tainakin huomasi, että tänään oli tosiaan Milli päivä, kun koira haki jatkuvasti kontaktia ja miellytti lähes palveluskoiramaisesti kaikkia pyytöjäni. Luoksetulon kaukokäskyn (=käden sivuille levälleen) Milli on haltsannut pitkään. Jostain syystä maahan menon kaukokäsky jäi sille mieleen niin hyvin, että jo kymmenen toiston jälkeen pystyin jättämään sanan "maahan" pois ja näyttämään vain käsimerkin n. 10:n metrin päästä. Huolimatta siitä, että vastaavaa käsimerkkiä (=vartalon sivulla ikään kuin "painan" kättä alaspäin kämmenen ollessa kohti maata) en ole aiemmin tässä yhteydessä (tai missään muussakaan) käyttänyt, vaan keksin sen tätä käyttöä varten.
Itse saan tehdä noiden kaukokäskyjen kanssa töitä, etten kumarra vartaloani eteenpäin tai muuten annan koiralle kaksoiskäskyjä. Vaikka ei tässä kyllä tosissaan treenatakaan, mutta kivahan se on kerralla asiat tehdä hyvin (ainakin silloin, kun siihen kyetään).

Tänään maanantaina olimme Hannan kanssa koiran lihashuolto-luonnolla. Luento kuuluu agilityn jatkokurssin ohjelmaan. Kurssikerrat tulevat olemaan tässä kesän alussa, ja niitä odotamme kovasti! Lihashuolto oli todella mielenkiintoinen, ja kävimme läpi koiran liikuntaa, hierontaa ja venyttelyä Talan Jaanan opastamina. Mallina toimi Jaanan kaunis kaunis kultainennoutajanarttu, joka tartutti muhun jälleen pinnan alla kytevät kultsukuumeen. Jotain siinä on sellaista, joka saa mut syttymään.. Ehkä joskus sellainen meillekin voisi tulla..

Match Show Jyväskylässä 5.4

Käytiin tosiaan eilen Jyväskylän Seppälän Citymarketilla mätsärissä Riikan kanssa. Milli käyttäytyi ensimmäistä kertaa odotellessakin todella nätisti ja turhia hötkyilemättä. Ensimmäisestä kehästä Milli sai punaisen nauhan ja sijoittui lopulta punaisten toiseksi australianpaimenkoiran voittaessa. Saatiin palkinnoksi tuikitarpeelliset heijastiliivit ja Millin mielestä vielä tärkeämpiä nameja.

Koira alkaa jo osata pikkuhiljaa esiintyä! :)

Uusi sukulainen

Kuten jo aiemmin mainitsin, Millille ja Rapsulle tuli sukuun uusi serkku. Siskoni otti maatiaiskissan pennun, Lepardin alias Lepan. Tänään ollaan sitten saavuttu Muurameen vanhemmilleni tutustumaan tähän uuteen serkkupoikaan.
Aluksi veimme kissat alakertaan, jotta koiran turha sähläys ei häiritsisi kissojen tutustumista. Kissat tutkivat ja pälyilivät toisiaan sängyn alla, ensin kumpainenkin omissa nurkissaan, sitten jo hieman lähestyen toisiaan. Rapsu otti yllättävän lunkisti, vähän sähisi ja murisi, muttei sentään läppinyt pikku-kissaa. Lepa oli nuoruuden rohkaudessaan todella kiinnostunut uudesta kissatuttavuudesta. Nyt Rapsu edelleen hieman tässä sulattelee uuden perheenjäsenen vastaanottoa, mutta on jo suopealla mielellä. Sen tyyliin vaan kuuluu olla hieman skeptinen aina alussa... Ja ehkä myös vähän loukkaantunut, kun hän ei enää olekaan ainut kissa perheessä.

Milli oli alusta asti mielettömän kiinnostunut uudesta kissasta, eikä se kiinnostus ole vieläkään laantunut. Aluksi sille piti haukkua. Sitten otettiin kissa sängylle syliin, ja Milli sai haistella sitä kunnolla. Lepa oli aika jäykkänä ja varautuneena aluksi, mutta luotti Riikan turvalliseen syliin eikä edes pyrkinyt siitä pois. Pikku hiljaa uskalsimme jättää kissa makoilemaan tuoliinsa, kun Milli pörräili ympärillä läähättäen innostuneena. Nyt ne menevät vuorotellen peräkanaa, ja Lepakin on kyllä melko kiinnostunut uudesta leikkikaveristaan...

Yllättävän hyvin tämä ensitapaaminen on sujunut!

Koirakoulua ja nukutusta

Sunnuntaina harjoittelimme koiraeläinten koulussa jälleen seuraamista. Mamma näin opettajana on tottunut lähinnä itse opettamaan, eikä oikein meinaa malttaa kuunnella ohjeita, joten ensimmäiset seuraamisesta pysähtymis - treenit eivät ihan putkeen menneet, kun itse unohdin, tai oikeastaan en lainkaan edes kuunnellut ohjeita annettaessa, mitä pysähtymistä treenattiin. Milli toimi kyllä hienosti!
Harjoittelimme myös noutoa. Tällä kertaa muistin ottaa kapulankin mukaan treeneihin. Nouto sujui hyvin, vaikka kapula on ollut pitkään kaapin pohjalla käyttämättömänä. Milli nouti kapulaa jo melko pitkältä, yli kymmenen metrin päästä palauttaen sen mulle käteen.
Ohitustreenit ovat aina helppoja koulutuksessa, mutta käytännön elämässä eivät ole lainkaan yhtä helppoja. Nyt menimme ohituksia kiemurrellen toisten koirakkojen ohi. Paremmin ei olisi voinut sujuakaan!

Tiistaina Milli vietiin lonkkakuviin ja mikrosirun laittoon. Neiti nukahti lähes samoin tein. Nukutin sitä silitellen kuvaushuoneen lattialla, kunnes lääkäri palasi toteamaan, että koira on aivan nukuksissa. Eipä se aivan nukuksissa ollut, sillä kun nousin ylös ja lähdin poistumaan huoneesta odotustilaan, tämä kanttuveinä makoileva uskollinen pikkukoira nosti urheasti päätään ja vinkaisi minun perääni. Pää pysyi pystyssä ehkä noin sekunnin, kunnes se rojahti tajuttomana maahan. Hieman sydäntä särki, koiran viimeinen ponnistus kun se luulee omistajansa sen hylänneen. Nyyh!
Loppuillan Milli olikin aivan unoksissa suihkuhuoneen lämmitetyllä lattialla vilttien välissä. Yöllä se pääsi siirtymään Timon peliseuraksi tietokonehuoneen sohvalle, kun tassut rupesivat jälleen kantamaan ja äly pelaamaan.