perjantai 28. toukokuuta 2010
tiistai 25. toukokuuta 2010
Uuvuttavan odottelun harjoittelua ja pk-jälkeä
Tänään lenkkeiltiin siis ennen treenejä n. 1h metsässä, vapaana. Millin päivä oli tänään jostain kumman syystä hyvin hyvin iloinen, se ilahtui aivan valtavasti kaikesta, mitä tapahtui. Taisi mun viikonloppuinen poissaoloni saada koiran latautumaan oikein kunnolla, huolimatta siitä, että Timo lenkkeilytti Milliä ihan hyvin. Mutta automaattisesti mun poissaollessani muu aktivointi jää pienemmälle.
Ennen treeniä mentiin Taikan lääkärireissulle mukaan, koska menimme tollerimobiililla yhdessä treeneihin. Siellä vierähti sellaiset 45 minuuttia, ja se aika oli pisamanaamalle oikein oivaa "mitääntekemättömyyden" ja odottamisen harjoittelua. Odoteltiin aulassa pienen piippauksen kera, sillä Millihän olisi halunnut mennä sinne lekurinhuoneeseen. Mikäs sen mukavampaa, saa aina lääkärin ja hoitajan jakamattoman huomion, ja yleensä vielä namiakin. Lopuksi Milli kyllä sitten rauhoittui, kun tajusi, ettei tästä mihinkään tutkimuksiin olla menossa.
Jälki tehtiin taas pellolle, tällä kertaa hieman pidempi ja jo pienillä kunnon askelilla. Hieman haastavuutta asiaan toi se, että kyseinen pelto oli fasaanikukkojen suosiossa.. Ja nehän eivät juuri ihmistä tai koiria kavahtaneet, vaan pyrähtelivät lentoon ihan muutamien metrien päästä ja ajoivat toisiaan pellolla lentäen koirien yli melko matalta. Koetin parhaani mukaan pitää Pillikän kiireisenä pienillä tempuilla, jotta odotellessamme Riikan saapumista paikalle tuo piskendaalis ei havaitsisi fasaaneja. No, se oli hieman haastavahkoa, sillä ne fasaanit myös huusivat aika lujaa siinä vieressä.. Toinen haasteeni oli pitää itseni rauhallisena ja tyynnyttää omia hermojani, kun Milli sitten ensin haistoi peltolinnut ja lopulta onnistui kuitenkin näkemään yhden kukon laskeutumisen n. 10 metrin päähän meistä.. "piipipppiiiiipviuviuprrrrr" kuului elättimen suusta, mutta kaikeksi ihmeeksi päästessämme jäljelle, jäljen ajo sujui tilanteeseen nähden jopa hyvin! Milli aloitti jäljen hienosti. Alku tuntuukin olevan juuri se kohta, josta näkee, miten loppu tulee menemään; alkaa hyvin --> Marika on rauhallinen ja kehut aitoja --> koira motivoitunut --> Marika on rento --> koiran motivoituu jne jne... Ja tuo toimii myös tietty negatiivisessa mielessä...
Nyt jäljellä sai jo hieman ohitella nameja, joka tuntuu sopivan Milli tyyliin. Milli ottaisi mieluiten ilmavainun lähes kaikesta, eikä malttaisi oikein tehdä kovin tarkkaa työtä. Nopeus on Millistä valttia, tarkkuus tulee toisena. Hauska, miten erilaisia ne etenkin tässä suhteessa ovat Taikan kanssa! Taikan pikkutarkkuus versus Millin nopeaan suoritukseen pyrkiminen.
Jäljen lopussa namikasa oli ehkä hieman kuraisessa kohdassa, ja Milli olisikin mieluiten syönyt paikalle madelleet kaksi etanaa, eikä kuraisia nameja.. Kovasti tuli kuitenkin kehuja, ja koirakin tajusi siinä jäljen päättyneen. Jäljen jälkeen fasaanitkin tuntuivat unohtuneen, ja Milli oli superväsyneen oloinen, kun siinä vielä hetki keskusteltiin porukassa.
Jälki oli siis n. 20-30m pitkä, ja nyt on tän mamman selkä erittäin jumissa jäljen teolla kyyristelystä.. Kuinkahan käy sitten pidemmillä jäljillä??
Ennen treeniä mentiin Taikan lääkärireissulle mukaan, koska menimme tollerimobiililla yhdessä treeneihin. Siellä vierähti sellaiset 45 minuuttia, ja se aika oli pisamanaamalle oikein oivaa "mitääntekemättömyyden" ja odottamisen harjoittelua. Odoteltiin aulassa pienen piippauksen kera, sillä Millihän olisi halunnut mennä sinne lekurinhuoneeseen. Mikäs sen mukavampaa, saa aina lääkärin ja hoitajan jakamattoman huomion, ja yleensä vielä namiakin. Lopuksi Milli kyllä sitten rauhoittui, kun tajusi, ettei tästä mihinkään tutkimuksiin olla menossa.
Jälki tehtiin taas pellolle, tällä kertaa hieman pidempi ja jo pienillä kunnon askelilla. Hieman haastavuutta asiaan toi se, että kyseinen pelto oli fasaanikukkojen suosiossa.. Ja nehän eivät juuri ihmistä tai koiria kavahtaneet, vaan pyrähtelivät lentoon ihan muutamien metrien päästä ja ajoivat toisiaan pellolla lentäen koirien yli melko matalta. Koetin parhaani mukaan pitää Pillikän kiireisenä pienillä tempuilla, jotta odotellessamme Riikan saapumista paikalle tuo piskendaalis ei havaitsisi fasaaneja. No, se oli hieman haastavahkoa, sillä ne fasaanit myös huusivat aika lujaa siinä vieressä.. Toinen haasteeni oli pitää itseni rauhallisena ja tyynnyttää omia hermojani, kun Milli sitten ensin haistoi peltolinnut ja lopulta onnistui kuitenkin näkemään yhden kukon laskeutumisen n. 10 metrin päähän meistä.. "piipipppiiiiipviuviuprrrrr" kuului elättimen suusta, mutta kaikeksi ihmeeksi päästessämme jäljelle, jäljen ajo sujui tilanteeseen nähden jopa hyvin! Milli aloitti jäljen hienosti. Alku tuntuukin olevan juuri se kohta, josta näkee, miten loppu tulee menemään; alkaa hyvin --> Marika on rauhallinen ja kehut aitoja --> koira motivoitunut --> Marika on rento --> koiran motivoituu jne jne... Ja tuo toimii myös tietty negatiivisessa mielessä...
Nyt jäljellä sai jo hieman ohitella nameja, joka tuntuu sopivan Milli tyyliin. Milli ottaisi mieluiten ilmavainun lähes kaikesta, eikä malttaisi oikein tehdä kovin tarkkaa työtä. Nopeus on Millistä valttia, tarkkuus tulee toisena. Hauska, miten erilaisia ne etenkin tässä suhteessa ovat Taikan kanssa! Taikan pikkutarkkuus versus Millin nopeaan suoritukseen pyrkiminen.
Jäljen lopussa namikasa oli ehkä hieman kuraisessa kohdassa, ja Milli olisikin mieluiten syönyt paikalle madelleet kaksi etanaa, eikä kuraisia nameja.. Kovasti tuli kuitenkin kehuja, ja koirakin tajusi siinä jäljen päättyneen. Jäljen jälkeen fasaanitkin tuntuivat unohtuneen, ja Milli oli superväsyneen oloinen, kun siinä vielä hetki keskusteltiin porukassa.
Jälki oli siis n. 20-30m pitkä, ja nyt on tän mamman selkä erittäin jumissa jäljen teolla kyyristelystä.. Kuinkahan käy sitten pidemmillä jäljillä??
sunnuntai 23. toukokuuta 2010
Treenimotivaation resepti
Kirjoitin tässä yhtenä kauniina päivänä piiiitkät tekstinpätkät ko. aiheesta, mutta koko teksti sitten ennen lähettämistä päätti hävitä ja kadota. Sellainen tatti kasvoi siitä tuohon otsaryppyjen väliin, etten ole kyennyt kirjoittamaan samaa tekstiä uusiksi. Mutta nyt sitten tatti on laskenut ja tartun näppäimistöön jälleen uudella innolla.
Siitä kadonneesta treeni- ja yhdessätekemismotivaatiosta olen avautunut tänne paljon. Ja miettinyt asiaa pääni puhki, kunnes nyt viimein toivo pilkottaa. Kiitos Hannalle ja kouluttajallemme Riikalle, jotka olette jaksaneet kuunnella ihan "irl" tätä volinaa! Puhumisesta on ollut iso apu ihan sille, että nämä omat aivot alkavat raksuttaa. Nyt on jotain toivoa ilmassa siitä, että treenimotivaatiota olisi tullut jo takaisin.
Tässä resepti:
1.Milli ei odota treeneissä ainakaan pääsääntöisesti autossa, vaan pihamaalla. Silloin siihen voi odottelun aikana alkaa saada draivia ja motivaatiota pikkutempuilla, ja se myös pysyy paljon rauhallisempana. Jokainen ulospääsy autosta on näet juhlan paikka, ja aiheuttaa härdelliä Millin korvien välissä; "JEEJEEJEEJEEEEEE, VIHDOINPÄÄSINULOSMISSÄSNYTOLLAANJAMITÄTEHDÄÄNKETÄSTÄÄLLÄON" jne. Ja ihan sama, vaikka auto ei olisi välissä liikkunut mihinkään... Suoraan autosta ottamisen jälkeen on ihan turha yrittää tehdä mitään, kun koira on jeejee-moodissa. 5-10 min rauhoittaa koiran kummasti, kun ympäristö on havainnoitu, ja voidaan keskittyä vähän muuhunkin.
2. Treenipäivänä lenkit vähemmälle. Kuulostaa pahalta, mutta jos joku nyt ei tiedä, niin meillä lenkit tapahtuu vapaana metsässä, n.1,5-2,5h päivittäin, plus aamu- ja iltapissatukset 10-30 min. Missäpä lintukoira toteuttaisi itseään paremmin kuin metsässä?? Metsälenkit on selkeästi Millille treenipäivinä liian aktivoivia. Siellä treenataan fyysistä kuntoa; Millihän ei mene tiellä, vaan siellä luonnon siimeksessä hyppien ja juosten, ojan pohjissa uiden ja kallioita kiiveten. Ottaen vielä huomioon sen, että tuo metsä on suurimmaksi osaksi ns. luonnontilaista, eli suomeksi vaikeakulkuista aluetta, jossa raivausta ei tehdä, vaan puut kasvavat tiheästi, kaatuneet rungot ovat paikoillaan ja aluskasvillisuus pääosin runsasta. Fyysisen aktiivisuuden kuluttamisen lisäksi treenien kannalta oleellisempaa on se, että Milli myös kuluttaa psyykkistä aktiivisuuttaan lenkeillä; ajaa lintuja, tutkii hajuja ja käy jäljellä. Valkoinen walesinhäntä vain viuhuu jäljen löytämisen merkiksi, kun Milli saa vainun. Lisäksi usein mukana on Taika, jonka kanssa myös leikitään ajoittain, vaikka hajut vievätkin yleensä Milliä lenkillä. Illalla treeneissä ei voi Milliä enää vähempää kiinnostaakaan varsinkaan vaativampi tekeminen, kun energia on oikeasti poissa.
3. Enemmän leikkiä, positiivisuutta ja motivoivaa tekemistä. Millin kanssa ei vaan voi olla kovin tosissaan. Jos musta on huomattavissa ärtyneisyyttä tms, Milli paineistuu ja alkaa keksiä muuta, yleensä haistelemaan muka erittäin kiinnostuneena jotain paikkaa asfalttikentällä. Silloin sen päivän treenimotivaation löytäminen on jo hiukan myöhäistä. Liikaa vaatiminenkin näyttäytyy samalla tavoin, koira ikään kuin menettää mielenkiintonsa ja keksii korvaavaa tekemistä. Tästä aiheutuukin treeneissä noidankehä joka huonoon tai hyvään suuntaan. Jos saan sen paineistumaan liikaa, kehää on vaikea lopettaa, koska silloin mullekin alkaa tulla sellainen olo, että tästä ei tule mitään, ja siitä koira vetää enempi paineita jne... Toisaalta myös jos saadaan treeni hyvin käyntiin pienillä motivoivilla jutuilla ja runsaalla palkalla, olen itsekin rennompi ja koira halukkaampi toimimaan ja kehä kiertää kohti positiivista ja haluttua lopputulosta.
4. Ei liikaa toistoja. Milli kyllääntyy nopeasti, ja liiat toistot tuhoavat sen motivaatiota. Parhaiten se toimii, kun liikkeiden harjoittelun välissä otetaan lyhyitä temppuja, joista palkka on välitön.
Tätä reseptiä noudatin keskiviikkona BH-treeneissä, ja tulos oli hyvä. Koira toimi hienosti. Harjoiteltiin:
- paikallaan makuuta (muut koirat paikallaan, kun omistajat ihmisryhmässä, jota yksi koira kerrallaan kiertää), josta Milli nousi pari kertaa, mutta lopuksi pysyi hyvin. Aika oli melko pitkä.
- ihmisryhmää, joka sujui hyvin sekä hihnassa että irti.
- liikkeestä maahanmenoa ja siitä luoksetuloa: Vielä vaatii hiomista, sillä joudun lähes pysähtymään, eikä Milli siltikään ymmärrä mennä maahan saakka ekalla käskyllä. Luoksetulo on hyvä ja innokas, tosin joudun hieman näyttämään tulopaikan sormella, muuten Milli menee suoraan sivulle (kuten tokokursseilla on tehty, toki eri käskyllä).
- liikkeestä pysähtymistä: sujuu, mutta käsi näyttää edelleen hiukan merkkiä koiralle. Treenaamalla odotellessa rupesi kuitenkin sujumaan paremmin!
- eteenmenoa noutona; menee muuten hyvin, mutta Milli edelleen tiputtaa patukan mulle. Koetetaan korjata sillä, että mä peruutan, kunnes sanon "irti".
- eteenmenoa + kupille maahan. Ekalla kerralla Milli oli hukassa, meni maahan vasta, kun kävelin lähemmäs ja sanoin kolmannen kerran maahan. Toinen kerta meni vähän nopeammin.
Kotona ollaan treenattu leikkimällä; vauhdista aloitetaan seuraamaan, jottei "sivu"-käskyyn kyllästytä, lelulla leikkiessä maahan+istu ja luoksetuloja ihan metrin päästä jne.. Seuraaminen on se suuri kompastinkivi, tällä viikolla keksi palkata Millin "vauhtilähdöstä" seuraamisesta heittämällä namin eteenpäin, jolla jäljessä kulkeminen selvästi on parantunut, samoin kuin motivaatio koko hommaan; lentävä nami palkkana on sen verran kierroksia nostattava, että seuraaminenkin on alkanut saamaan aikaan korvien ylösnousemista ja heiluvaa häntää. Eli juuri sitä, millaiselta haluan treenaamisen näyttävänkin! :D
Siitä kadonneesta treeni- ja yhdessätekemismotivaatiosta olen avautunut tänne paljon. Ja miettinyt asiaa pääni puhki, kunnes nyt viimein toivo pilkottaa. Kiitos Hannalle ja kouluttajallemme Riikalle, jotka olette jaksaneet kuunnella ihan "irl" tätä volinaa! Puhumisesta on ollut iso apu ihan sille, että nämä omat aivot alkavat raksuttaa. Nyt on jotain toivoa ilmassa siitä, että treenimotivaatiota olisi tullut jo takaisin.
Tässä resepti:
1.Milli ei odota treeneissä ainakaan pääsääntöisesti autossa, vaan pihamaalla. Silloin siihen voi odottelun aikana alkaa saada draivia ja motivaatiota pikkutempuilla, ja se myös pysyy paljon rauhallisempana. Jokainen ulospääsy autosta on näet juhlan paikka, ja aiheuttaa härdelliä Millin korvien välissä; "JEEJEEJEEJEEEEEE, VIHDOINPÄÄSINULOSMISSÄSNYTOLLAANJAMITÄTEHDÄÄNKETÄSTÄÄLLÄON" jne. Ja ihan sama, vaikka auto ei olisi välissä liikkunut mihinkään... Suoraan autosta ottamisen jälkeen on ihan turha yrittää tehdä mitään, kun koira on jeejee-moodissa. 5-10 min rauhoittaa koiran kummasti, kun ympäristö on havainnoitu, ja voidaan keskittyä vähän muuhunkin.
2. Treenipäivänä lenkit vähemmälle. Kuulostaa pahalta, mutta jos joku nyt ei tiedä, niin meillä lenkit tapahtuu vapaana metsässä, n.1,5-2,5h päivittäin, plus aamu- ja iltapissatukset 10-30 min. Missäpä lintukoira toteuttaisi itseään paremmin kuin metsässä?? Metsälenkit on selkeästi Millille treenipäivinä liian aktivoivia. Siellä treenataan fyysistä kuntoa; Millihän ei mene tiellä, vaan siellä luonnon siimeksessä hyppien ja juosten, ojan pohjissa uiden ja kallioita kiiveten. Ottaen vielä huomioon sen, että tuo metsä on suurimmaksi osaksi ns. luonnontilaista, eli suomeksi vaikeakulkuista aluetta, jossa raivausta ei tehdä, vaan puut kasvavat tiheästi, kaatuneet rungot ovat paikoillaan ja aluskasvillisuus pääosin runsasta. Fyysisen aktiivisuuden kuluttamisen lisäksi treenien kannalta oleellisempaa on se, että Milli myös kuluttaa psyykkistä aktiivisuuttaan lenkeillä; ajaa lintuja, tutkii hajuja ja käy jäljellä. Valkoinen walesinhäntä vain viuhuu jäljen löytämisen merkiksi, kun Milli saa vainun. Lisäksi usein mukana on Taika, jonka kanssa myös leikitään ajoittain, vaikka hajut vievätkin yleensä Milliä lenkillä. Illalla treeneissä ei voi Milliä enää vähempää kiinnostaakaan varsinkaan vaativampi tekeminen, kun energia on oikeasti poissa.
3. Enemmän leikkiä, positiivisuutta ja motivoivaa tekemistä. Millin kanssa ei vaan voi olla kovin tosissaan. Jos musta on huomattavissa ärtyneisyyttä tms, Milli paineistuu ja alkaa keksiä muuta, yleensä haistelemaan muka erittäin kiinnostuneena jotain paikkaa asfalttikentällä. Silloin sen päivän treenimotivaation löytäminen on jo hiukan myöhäistä. Liikaa vaatiminenkin näyttäytyy samalla tavoin, koira ikään kuin menettää mielenkiintonsa ja keksii korvaavaa tekemistä. Tästä aiheutuukin treeneissä noidankehä joka huonoon tai hyvään suuntaan. Jos saan sen paineistumaan liikaa, kehää on vaikea lopettaa, koska silloin mullekin alkaa tulla sellainen olo, että tästä ei tule mitään, ja siitä koira vetää enempi paineita jne... Toisaalta myös jos saadaan treeni hyvin käyntiin pienillä motivoivilla jutuilla ja runsaalla palkalla, olen itsekin rennompi ja koira halukkaampi toimimaan ja kehä kiertää kohti positiivista ja haluttua lopputulosta.
4. Ei liikaa toistoja. Milli kyllääntyy nopeasti, ja liiat toistot tuhoavat sen motivaatiota. Parhaiten se toimii, kun liikkeiden harjoittelun välissä otetaan lyhyitä temppuja, joista palkka on välitön.
Tätä reseptiä noudatin keskiviikkona BH-treeneissä, ja tulos oli hyvä. Koira toimi hienosti. Harjoiteltiin:
- paikallaan makuuta (muut koirat paikallaan, kun omistajat ihmisryhmässä, jota yksi koira kerrallaan kiertää), josta Milli nousi pari kertaa, mutta lopuksi pysyi hyvin. Aika oli melko pitkä.
- ihmisryhmää, joka sujui hyvin sekä hihnassa että irti.
- liikkeestä maahanmenoa ja siitä luoksetuloa: Vielä vaatii hiomista, sillä joudun lähes pysähtymään, eikä Milli siltikään ymmärrä mennä maahan saakka ekalla käskyllä. Luoksetulo on hyvä ja innokas, tosin joudun hieman näyttämään tulopaikan sormella, muuten Milli menee suoraan sivulle (kuten tokokursseilla on tehty, toki eri käskyllä).
- liikkeestä pysähtymistä: sujuu, mutta käsi näyttää edelleen hiukan merkkiä koiralle. Treenaamalla odotellessa rupesi kuitenkin sujumaan paremmin!
- eteenmenoa noutona; menee muuten hyvin, mutta Milli edelleen tiputtaa patukan mulle. Koetetaan korjata sillä, että mä peruutan, kunnes sanon "irti".
- eteenmenoa + kupille maahan. Ekalla kerralla Milli oli hukassa, meni maahan vasta, kun kävelin lähemmäs ja sanoin kolmannen kerran maahan. Toinen kerta meni vähän nopeammin.
Kotona ollaan treenattu leikkimällä; vauhdista aloitetaan seuraamaan, jottei "sivu"-käskyyn kyllästytä, lelulla leikkiessä maahan+istu ja luoksetuloja ihan metrin päästä jne.. Seuraaminen on se suuri kompastinkivi, tällä viikolla keksi palkata Millin "vauhtilähdöstä" seuraamisesta heittämällä namin eteenpäin, jolla jäljessä kulkeminen selvästi on parantunut, samoin kuin motivaatio koko hommaan; lentävä nami palkkana on sen verran kierroksia nostattava, että seuraaminenkin on alkanut saamaan aikaan korvien ylösnousemista ja heiluvaa häntää. Eli juuri sitä, millaiselta haluan treenaamisen näyttävänkin! :D
keskiviikko 19. toukokuuta 2010
Hellettä ja jälkeä
Mittari näyttää 26 astetta. Toivottavasti tämä ei tarkoita sitä, että kesä tulee olemaan sateinen. Jotenkin tuntuu, että näissä säissä on aina jotain "karmaa", hyvä keli keväällä = huono keli kesällä tai kaunis alkukesä=sateinen loppukesä. Aurinkoisten päivien määrä on ikään kuin vakio, ja nyt niitä jo "kulutetaan" pois. Eikä siinä mitään, ihana juttu koirailla näillä keleillä. Siis lähinnä lenkkeillä, muutenhan tuo piskendaalis on aika löysä kuumalla ilmalla.
Tänään piti aamulla mennä lyhyt pikkukävely. Tavattiin metsässä ihan tuossa kodin nurkalla tutut nahkacolliet, joiden kanssa Milli sai juosta hetken aikaa. Siinä meidän omistajien jutellessa koirajuttuja Millille tuli ilmeisesti kuuma, ja koska mitään lätäkköä ei löytynyt, se oli turkin mustuusasteesta päätellen viilentänyt itseään soisessa mutakuopassa. Se tuli mättäiden takaa hyvin onnellisen oloisena mun luo, ja niinpä sitten päätimme lähteä hieman pidemmälle Matkajärven rantaan; koirahan oli pakko uittaa, mustaa mutaa valuvana en olisi viitsinyt sitä vielä edes takapihan terassille. Käveltiin rantaan hieman kiertoteitä, käärmeitä peläten. On muuten jännä efekti sillä, että lenkkeilen Millin kanssa kaksi verrattuna Taikan ja Hannan kanssa tehtyihin yhteislenkkeihin; Milli pysyy suurimman osan ajasta polulla ja on hyvin paljon rauhallisempi, kuin yhteislenkeillä. Ties mistä sekin johtuu? Järven rannalla tapasimme sitten Millin veljenpojan Ilpon ja "isoveljensä" flätin, mutta nyt Milli tyytyi lähinnä olemaan poikien haisteltavana ja istumaan mun vieressä rauhallisesti. Mä välillä epäilen, että tossa koirassa on kaksi täysin eri persoonaa..
Niin, ja eilen tosiaan alkoi pk-jälki. Teimme pellolle yhdet n. 10 metrin jäljet ns. "chaplin"-askeleilla. Alkuun tuli tallattu kohta, jossa oli paljon namia, ja jokaisen jäljen varpaan kärkiin potkittuun kuoppaan yksi nami. Jäljen päässä oli jälleen tallattu alue, jossa paljon namia. Koira piti rauhoittaa jäljen alkuun makaamaan, ja kun nenä alkoi käydä, päästiin jäljelle. Sitä edettiin askel askeleelta koiraa jarruttaen, jotta nenätyöskentely olisi huolellista ja eteneminen tapahtuisi jälki kerrallaan. Milli turhautui monin paikoin, sillä se haistoi ilmavainun nameista, mutta ei päässyt niille. Sen oli vaikea ymmärtää, miksi ei pääse namille suoraan, ja yleensä vielä sinne reilusti eteenpäin namille. Lopulta päästiin usein istumis- ja vinkumiskohtauksen jälkeen jälki loppuun. Jälkeä vaikeampaa Millille oli odotella koiratarhassa n. 5metrin näköyhteyden päässä musta, kun joimme Hannan Ja Taikan menestyskahveet Riikan tarjoamana. Seutu oli maaseutumaista, joten kerrankin sai antaa Millin vinkua rauhassa tarhassa, eikä tarvinnut miettiä ketä kaikkia se oikein häiritsee. Saati saada niitä "opetajokoirasiolemaanyksin"-katseita.. (Kun se osaa olla yksin tutuissa paikoissa, mutta jokainen vieras paikka on aina vaikea. Ja koska se häiritse monesti ihmisiä niin paljon, on julkisilla paikoilla vaikea/mahdoton harjoitella).
Tänään piti aamulla mennä lyhyt pikkukävely. Tavattiin metsässä ihan tuossa kodin nurkalla tutut nahkacolliet, joiden kanssa Milli sai juosta hetken aikaa. Siinä meidän omistajien jutellessa koirajuttuja Millille tuli ilmeisesti kuuma, ja koska mitään lätäkköä ei löytynyt, se oli turkin mustuusasteesta päätellen viilentänyt itseään soisessa mutakuopassa. Se tuli mättäiden takaa hyvin onnellisen oloisena mun luo, ja niinpä sitten päätimme lähteä hieman pidemmälle Matkajärven rantaan; koirahan oli pakko uittaa, mustaa mutaa valuvana en olisi viitsinyt sitä vielä edes takapihan terassille. Käveltiin rantaan hieman kiertoteitä, käärmeitä peläten. On muuten jännä efekti sillä, että lenkkeilen Millin kanssa kaksi verrattuna Taikan ja Hannan kanssa tehtyihin yhteislenkkeihin; Milli pysyy suurimman osan ajasta polulla ja on hyvin paljon rauhallisempi, kuin yhteislenkeillä. Ties mistä sekin johtuu? Järven rannalla tapasimme sitten Millin veljenpojan Ilpon ja "isoveljensä" flätin, mutta nyt Milli tyytyi lähinnä olemaan poikien haisteltavana ja istumaan mun vieressä rauhallisesti. Mä välillä epäilen, että tossa koirassa on kaksi täysin eri persoonaa..
Niin, ja eilen tosiaan alkoi pk-jälki. Teimme pellolle yhdet n. 10 metrin jäljet ns. "chaplin"-askeleilla. Alkuun tuli tallattu kohta, jossa oli paljon namia, ja jokaisen jäljen varpaan kärkiin potkittuun kuoppaan yksi nami. Jäljen päässä oli jälleen tallattu alue, jossa paljon namia. Koira piti rauhoittaa jäljen alkuun makaamaan, ja kun nenä alkoi käydä, päästiin jäljelle. Sitä edettiin askel askeleelta koiraa jarruttaen, jotta nenätyöskentely olisi huolellista ja eteneminen tapahtuisi jälki kerrallaan. Milli turhautui monin paikoin, sillä se haistoi ilmavainun nameista, mutta ei päässyt niille. Sen oli vaikea ymmärtää, miksi ei pääse namille suoraan, ja yleensä vielä sinne reilusti eteenpäin namille. Lopulta päästiin usein istumis- ja vinkumiskohtauksen jälkeen jälki loppuun. Jälkeä vaikeampaa Millille oli odotella koiratarhassa n. 5metrin näköyhteyden päässä musta, kun joimme Hannan Ja Taikan menestyskahveet Riikan tarjoamana. Seutu oli maaseutumaista, joten kerrankin sai antaa Millin vinkua rauhassa tarhassa, eikä tarvinnut miettiä ketä kaikkia se oikein häiritsee. Saati saada niitä "opetajokoirasiolemaanyksin"-katseita.. (Kun se osaa olla yksin tutuissa paikoissa, mutta jokainen vieras paikka on aina vaikea. Ja koska se häiritse monesti ihmisiä niin paljon, on julkisilla paikoilla vaikea/mahdoton harjoitella).
lauantai 15. toukokuuta 2010
Milli ui, mutta ei tottistele
Hellettä oli tänään 26 astetta. Aikainen kesästartti sai Millinkin reipastumaan ja tänään se ensimmäistä kertaa ui ihan vapaaehtoisesti Matkajärven vedessä. Milli on aina pitänyt kahlaamisesta, mutta uiminen on ollut hieman pelottavaa. Tänä keväänä se on mennyt aina hiukan pidemmälle ja pidemmälle, ja tänään se vihdoin ui ihan tietoisesti; aiemminhan uiminen on aina ollut vahinko, tyyliin "upstassuteiosukaanpohjaanäkkiärantaan". Matkat eivät vielä päätä huimanneet, mutta ainakin sellainen neljän metrin kieppi nähtiin Millin pulikoivan! :)
Tokotreeni taas ei maistu yhtään. Milli muuttuu aina ihan veteläksi, kun aletaan tekemään jotain. En tiedä, miten siihen saisi lisää virtaa. Joskus siinä on nimittäin sitä tekemisen meininkiä ollutkin, nyt vain löysäilyä ja mielenkiinnotonta "pakosta" tottelemista. Ja se ei näytä yhtään reippaalta eikä nautinnolliselta. Mietin tässä illan kuluessa, että olenko ollut sille treeneissä edelleen liian vaativa, ja ehkä myös liian pakottava/painostava? Vielä puoli vuotta sitten tilanne oli toinen, ja koira teki häntä heiluen ilolla hommia. Nyt tuntuu, että se tekee, koska mä sanon. Ja se näyttää juurikin siltä. Vinkkejä, miten saan taas iloisen toko-treenaajan takaisin??
Tokotreeni taas ei maistu yhtään. Milli muuttuu aina ihan veteläksi, kun aletaan tekemään jotain. En tiedä, miten siihen saisi lisää virtaa. Joskus siinä on nimittäin sitä tekemisen meininkiä ollutkin, nyt vain löysäilyä ja mielenkiinnotonta "pakosta" tottelemista. Ja se ei näytä yhtään reippaalta eikä nautinnolliselta. Mietin tässä illan kuluessa, että olenko ollut sille treeneissä edelleen liian vaativa, ja ehkä myös liian pakottava/painostava? Vielä puoli vuotta sitten tilanne oli toinen, ja koira teki häntä heiluen ilolla hommia. Nyt tuntuu, että se tekee, koska mä sanon. Ja se näyttää juurikin siltä. Vinkkejä, miten saan taas iloisen toko-treenaajan takaisin??
torstai 13. toukokuuta 2010
Mätsäri Hakametsässä
Tänään jälleen Anni harjoitteli Millin kanssa helatorstain mätsärissä. Milli esiintyi edukseen sijoittuen sinisten toiseksi hienon ruusukkeen ja parin purupatukan ansainneena! Oli aika löysä koira meillä tänään, tottunut raukka nukkumaan aamusta. Ja nyt olisi pitänyt esiintyäkin!
Kehässä Annin kanssa menoa tuntui auttavan se, että seison jatkuvasti kehän laidalla ja Milli näki mut koko ajan. Ihan hienoa esiintymistä oli!
Kehässä Annin kanssa menoa tuntui auttavan se, että seison jatkuvasti kehän laidalla ja Milli näki mut koko ajan. Ihan hienoa esiintymistä oli!
torstai 6. toukokuuta 2010
Mätsärissä Kaupin Vinttikoiraradalla
Anni ehdotti mätsäriä, jotta Milli voisi harjoitella esiintymistä jonkun muun, kuin mun kanssa ennen oikeaa näyttelytilannetta. Olemme ilmoittautuneet Jämsään 6.6. ja Annin olisi tarkoitus esittää Milli siellä. Millihän ei ole vielä oikein suostunut lähtemään kenenkään muun mukaan, jos minä olen läsnä, saati, että esiintyisi kauniisti! Tilanne muuttuu yleensä vetämiseksi ja vinkumiseksi, ja kukaan ei ole jaksanut sen kanssa taistella pahemmin...
Eilen ensimmäinen kehään meno oli aika sähläystä, mutta Anni sai Millin lopuksi hyvin seisomaan! Milli sai sinisen nauhan, ja sinisten kehässä esiintyminen oli jo mallikkaampaa! Hieno homma, sillä olin vakuuttunut, että Milli rempoo molemmissa kehissä kunnes Annilta menee hermo. Niin ei kuitenkaan päässyt käymään, ja Anni osasi käsitellä Milliä saaden sen jopa esiintymään! Jei! Kiitos Anni!
Sinisten kehässä Milli oli "viides" eli tippui viimeisenä koirana ennen sijoituksia. Arvostelukin saatiin ihan kirjallisena:
" 3v. Intoa täynnä. Hyvä purenta. Vähän hammaskiveä. Hienot tummat silmät. Vahva selkä. Hyvät etu- ja takakulmaukset. Hyvä häntä. Liikkeitä vaikea arvioida"
Vielä tiedossa muutama mätsäri ennen Jämsää!
Eilen ensimmäinen kehään meno oli aika sähläystä, mutta Anni sai Millin lopuksi hyvin seisomaan! Milli sai sinisen nauhan, ja sinisten kehässä esiintyminen oli jo mallikkaampaa! Hieno homma, sillä olin vakuuttunut, että Milli rempoo molemmissa kehissä kunnes Annilta menee hermo. Niin ei kuitenkaan päässyt käymään, ja Anni osasi käsitellä Milliä saaden sen jopa esiintymään! Jei! Kiitos Anni!
Sinisten kehässä Milli oli "viides" eli tippui viimeisenä koirana ennen sijoituksia. Arvostelukin saatiin ihan kirjallisena:
" 3v. Intoa täynnä. Hyvä purenta. Vähän hammaskiveä. Hienot tummat silmät. Vahva selkä. Hyvät etu- ja takakulmaukset. Hyvä häntä. Liikkeitä vaikea arvioida"
Vielä tiedossa muutama mätsäri ennen Jämsää!
lauantai 1. toukokuuta 2010
Pakko kai se tämäkin on tänne raportoida... (BH-harjoitus"kokeesta")
Juu. Mitenkäs tässä nyt alottaisi? Hyvin ei mennyt, kuten jo ehkä otsikosta voi päätellä. Aavistelin jo pahaa karmaa, kun Taikan suoritusvuoro oli ennen Milliä ja Lurpanderi piti jättää autoon YKSIN odottamaan omaa vuoroaan. Ihan kamalaa Millille, kun joutuu miettimään, että missä Taika on ja mitä se tekee. Kun meidän vuoro tuli, hain autosta jo valmiiksi vinkuvan ja kierroksilla käyvän koiran, jonka keskittyminen oli katkaravun luokkaa. Pitää vissiin ryhtyä ottamaan Milli ihan tavantakaa vasta Taikan jälkeen treenaamaan...
No, myönnettävä se on, hermostunut olin itsekin heti kättelyssä, kun koira käyttäytyi kuin äänekäs pingispallo. "viihviihviihprrrrrprrrrr" kuului sen kuonosta, kun istutin sen viereeni tervehtimään tuomaria, eli Riikkaa. Meillä oli ensin vuorossa seuraamiskaavio, ihmisryhmät ja jäävät liikkeet. Sillä aikaa suoritusvuorossa yhtä aikaa ollut kultsu sai jäädä paikkamakuuseen. Ja suoritushan alkoi jo sillä, ettei Milli jaksanut yhtään kuunnella sivulle tulokäskyä, vaan katseli lintuja ja pärisi. Välillä tuli JOPA mun taakseni, mutta sivulle tulo jäi kaihoisaksi tuijotukseksi taaksepäin. Huono alku lisäsi mun hermostumista, joka ei ainakaan auttanut koirankaan tulevia suorituksia...
Tässä Riikan antamaa arvostelua (tosin kyllä se huonommasti meni todellisuudessa). Omat kommenttini ja kokemukseni suorituksesta vaaleanpunaisella.
Arvosteluasteikko: Puutteellinen-tyydyttävä-hyvä-erittäin hyvä - erinomainen.
BH-TESTIKOE ARVOSTELU
Seuraaminen taluttimessa : kontakti paikoin hyvää. Välillä erkanee
ohjaajastaan mutta palaa.
Arvosana: HYVÄ
Ajoittain tosiaan oli hyvää kontaktia, kunhan tosiaan oltiin alussa vihdoin ja viimein päästy perusasentoon... Mutta, seuraaminen on Millistä aivan selkeästi mielettömän tylsää ja ihan tyhmää, ja sen näki. Hermostunut ohjaaja ei helpottanut varmastikaan koiran halua pysyä kontaktissa, ja osa Millin innosta katsella tipusten perään tuli varmasti sen kokemasta liian kovasta paineistuksesta mun suunnalta. Millille on jo aiemmin ollut tyypillistä olla hermostuneen oloinen ja ERITTÄIN kiinnostunut ympäristöstään, jos minä olen hermostunut/vihainen tai vaadin siltä liikaa. Tunnistan itsestäni sen mielenlaadun, jossa saan, teen sitten mitä tahansa, Millin harmostuneeksi; vaikka kuinka palkkaisin ja koettaisin lepertää, niin jostain tuo koira lukee mun oikeita mielenliikkeitä, ja vieläpä hyvin herkästi.
Seuraaminen taluttimetta: kontakti paikoin todella hyvää. Seuraa nätisti
ohjaajan vierellä. Kerran ohjaaja joutuu komentamaan haistelevan koiran
jatkamaan ja koira tottelee.
Arvosana: HYVÄ
Huolimatta näistä arvosteluista Milli oli aika hermostunut seuraamisessa. Välillä mietin, että vaadinko siltä liian nopeasti liikaa? Se ei ole koskaan oikein pitänyt seuraamisesta, ja seurauttaminen on varmin tapa saada Millin motivaatio laskemaan tottis-hommissa. Parhaimmillaan Milli on kuitenkin tosi innostunut ja skappi. Varsinkin liikkeissä, joissa suoritus on nopeatempoinen, esim. temput; jalan yli hyppääminen on Millin suosikki; siinä on liikettä, vauhtia ja se kelpaa lähestulkoon jo itsessään koiran palkitsemiseen. Tämän tempun avulla löysään Milliin saa draivia myös muihin suorituksiin.
Nämä tällaiset temput onnistuvat aina, olin sitten itse millä mielellä tahansa. Seuraaminen ei. Siinä Milli on ehkä "liian" lähellä mua, ja siinähän se ei halua olla, jos olen hermostunut. Seuraamisesta on varmaan mulle itsellekin tullut jo valmiiksi jännitystä aiheuttava liike, sillä HARVOIN se onnistuu hyvin. Ja mun jännitys ja kireys muuttuu koirassa välinpitämättömyydeksi ja hermostuneisuudeksi.
Seuraamisesta istumaan jääminen: istuu kolmannen käskyn jälkeen.
Arvosana: PUUTTEELLINEN
Tästä en kyllä muista enää mitään, seuraamisten jälkeen veetutti niin ankarasti jo valmiiksi...
Seuraamisesta maahan meno ja luokse tulo: menee maahan kaksoiskäskyn
jälkeen. Luoksetulo iloinen ja reipas.
Arvosana: HYVÄ
Juu, luoksetulo (käskyn alta) on aina ollut hyvä, se täytyy myöntää. (vielä kun sais saman yleistettyä tonne metsään, kun Milli näkee pupun tai kanalinnun..Tänäänkin taas saldona yksi ylösajettu teerinaaras ja varmaan ainakin kolme veteen ajettua sorsalintua laavureissulta..)
Paikallaan makuu: ohjaajan täytyy jäädä koiran luokse koska koira ei pysy
paikallaan.
Arvosana: PUUTTEELLINEN
Niin, pusikossa hyppi kiva lintu. Millin sain sivulle, mutta maahan-käsky kaikui pitkään kuuroille korville. Ja kun lopulta maahan mentiin, olivat silmät naulittuina pusikkoon, jossa se lintu edelleen hyppi (ei sillä, linnulla on siihen ihan oikeus, mutta voisko sit ens kerralla hyppiä jossain muualla, kuin lintukoiran silmien alla BH-kokeessa?). Ja minä olin ajatellut, että paikallaan makuu olisi Millille se liike, joka sujuu korkeintaan yhdellä nousulla..
Kotona mulla oli sitten illalla maailman tottelevaisin koira. Se tietenkin hoksasi, että olen hieman huonolla päällä, ja teki kaiken juuri niinkuin pyydettiin. Jäi jotenkin niin huono fiilis omasta olosta treenikokeesta, että sitten illalla me Millin kanssa puolin ja toisin paikkailtiin vähän suhdettamme; iltaruoka syötiin lyhyiden temppujen, kontaktiharjoitusten ja sivulletuloharjoitusten myötä viimeistä nappulaa myöten. Koira teki, otti sivullakin hienon kontaktin ja saimme molemmat siitä sitten paremman mielen.
Ensi kerralla sitten BH-kokeesta tulee pelkkää "erinomaista", nimittäin Timo mua lohdutellessaan lupasi, että tulee mun koiraksi seuraavaan kokeeseen ja lupasi vielä totellakin kiltisti ;). Ei kukaan varmaan huomaisi mitään eroa???
No, myönnettävä se on, hermostunut olin itsekin heti kättelyssä, kun koira käyttäytyi kuin äänekäs pingispallo. "viihviihviihprrrrrprrrrr" kuului sen kuonosta, kun istutin sen viereeni tervehtimään tuomaria, eli Riikkaa. Meillä oli ensin vuorossa seuraamiskaavio, ihmisryhmät ja jäävät liikkeet. Sillä aikaa suoritusvuorossa yhtä aikaa ollut kultsu sai jäädä paikkamakuuseen. Ja suoritushan alkoi jo sillä, ettei Milli jaksanut yhtään kuunnella sivulle tulokäskyä, vaan katseli lintuja ja pärisi. Välillä tuli JOPA mun taakseni, mutta sivulle tulo jäi kaihoisaksi tuijotukseksi taaksepäin. Huono alku lisäsi mun hermostumista, joka ei ainakaan auttanut koirankaan tulevia suorituksia...
Tässä Riikan antamaa arvostelua (tosin kyllä se huonommasti meni todellisuudessa). Omat kommenttini ja kokemukseni suorituksesta vaaleanpunaisella.
Arvosteluasteikko: Puutteellinen-tyydyttävä-hyvä-erittäin hyvä - erinomainen.
BH-TESTIKOE ARVOSTELU
Seuraaminen taluttimessa : kontakti paikoin hyvää. Välillä erkanee
ohjaajastaan mutta palaa.
Arvosana: HYVÄ
Ajoittain tosiaan oli hyvää kontaktia, kunhan tosiaan oltiin alussa vihdoin ja viimein päästy perusasentoon... Mutta, seuraaminen on Millistä aivan selkeästi mielettömän tylsää ja ihan tyhmää, ja sen näki. Hermostunut ohjaaja ei helpottanut varmastikaan koiran halua pysyä kontaktissa, ja osa Millin innosta katsella tipusten perään tuli varmasti sen kokemasta liian kovasta paineistuksesta mun suunnalta. Millille on jo aiemmin ollut tyypillistä olla hermostuneen oloinen ja ERITTÄIN kiinnostunut ympäristöstään, jos minä olen hermostunut/vihainen tai vaadin siltä liikaa. Tunnistan itsestäni sen mielenlaadun, jossa saan, teen sitten mitä tahansa, Millin harmostuneeksi; vaikka kuinka palkkaisin ja koettaisin lepertää, niin jostain tuo koira lukee mun oikeita mielenliikkeitä, ja vieläpä hyvin herkästi.
Seuraaminen taluttimetta: kontakti paikoin todella hyvää. Seuraa nätisti
ohjaajan vierellä. Kerran ohjaaja joutuu komentamaan haistelevan koiran
jatkamaan ja koira tottelee.
Arvosana: HYVÄ
Huolimatta näistä arvosteluista Milli oli aika hermostunut seuraamisessa. Välillä mietin, että vaadinko siltä liian nopeasti liikaa? Se ei ole koskaan oikein pitänyt seuraamisesta, ja seurauttaminen on varmin tapa saada Millin motivaatio laskemaan tottis-hommissa. Parhaimmillaan Milli on kuitenkin tosi innostunut ja skappi. Varsinkin liikkeissä, joissa suoritus on nopeatempoinen, esim. temput; jalan yli hyppääminen on Millin suosikki; siinä on liikettä, vauhtia ja se kelpaa lähestulkoon jo itsessään koiran palkitsemiseen. Tämän tempun avulla löysään Milliin saa draivia myös muihin suorituksiin.
Nämä tällaiset temput onnistuvat aina, olin sitten itse millä mielellä tahansa. Seuraaminen ei. Siinä Milli on ehkä "liian" lähellä mua, ja siinähän se ei halua olla, jos olen hermostunut. Seuraamisesta on varmaan mulle itsellekin tullut jo valmiiksi jännitystä aiheuttava liike, sillä HARVOIN se onnistuu hyvin. Ja mun jännitys ja kireys muuttuu koirassa välinpitämättömyydeksi ja hermostuneisuudeksi.
Seuraamisesta istumaan jääminen: istuu kolmannen käskyn jälkeen.
Arvosana: PUUTTEELLINEN
Tästä en kyllä muista enää mitään, seuraamisten jälkeen veetutti niin ankarasti jo valmiiksi...
Seuraamisesta maahan meno ja luokse tulo: menee maahan kaksoiskäskyn
jälkeen. Luoksetulo iloinen ja reipas.
Arvosana: HYVÄ
Juu, luoksetulo (käskyn alta) on aina ollut hyvä, se täytyy myöntää. (vielä kun sais saman yleistettyä tonne metsään, kun Milli näkee pupun tai kanalinnun..Tänäänkin taas saldona yksi ylösajettu teerinaaras ja varmaan ainakin kolme veteen ajettua sorsalintua laavureissulta..)
Paikallaan makuu: ohjaajan täytyy jäädä koiran luokse koska koira ei pysy
paikallaan.
Arvosana: PUUTTEELLINEN
Niin, pusikossa hyppi kiva lintu. Millin sain sivulle, mutta maahan-käsky kaikui pitkään kuuroille korville. Ja kun lopulta maahan mentiin, olivat silmät naulittuina pusikkoon, jossa se lintu edelleen hyppi (ei sillä, linnulla on siihen ihan oikeus, mutta voisko sit ens kerralla hyppiä jossain muualla, kuin lintukoiran silmien alla BH-kokeessa?). Ja minä olin ajatellut, että paikallaan makuu olisi Millille se liike, joka sujuu korkeintaan yhdellä nousulla..
Kotona mulla oli sitten illalla maailman tottelevaisin koira. Se tietenkin hoksasi, että olen hieman huonolla päällä, ja teki kaiken juuri niinkuin pyydettiin. Jäi jotenkin niin huono fiilis omasta olosta treenikokeesta, että sitten illalla me Millin kanssa puolin ja toisin paikkailtiin vähän suhdettamme; iltaruoka syötiin lyhyiden temppujen, kontaktiharjoitusten ja sivulletuloharjoitusten myötä viimeistä nappulaa myöten. Koira teki, otti sivullakin hienon kontaktin ja saimme molemmat siitä sitten paremman mielen.
Ensi kerralla sitten BH-kokeesta tulee pelkkää "erinomaista", nimittäin Timo mua lohdutellessaan lupasi, että tulee mun koiraksi seuraavaan kokeeseen ja lupasi vielä totellakin kiltisti ;). Ei kukaan varmaan huomaisi mitään eroa???
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
