Nimittäin tänään kokeilimme uutta kävelyreittiä. Valmistauduin retkeen leipomalla pullia, tosin yllättäen aikapula meinasi yllättää ja viimeinen pelti vedettiin uunista ulos 3 minuuttia ennenkuin Hanna soitti pihalta hälytyssoiton, joka merkitsi lähtöä. Varauduin tähän puolentoistatunnin "vaellukseen" muutenkin kuin kolmen päivän reissuun talvisäässä pakaten mukaan lämpimän takin , sadetakin ja muutaman muun mahdollisesti hengen pelastavan vetimen (kuten otsalampun...)
Ajoimme Jyväskylään menevää tietä noin 10 kilometriä ja Lihasulan vastapäätä käännyimme Norojärven tielle. Maailman painavin portti saatiin auki kahden naisen voimin (koirat istuivat kerrassaan typerän näköisinä toinen etupenkillä ja toinen takapenkillä törröttäen). Retki alkoi.
Maasto oli mahtavaa! Ihania kallioita ja sammalikkoja, metsää, jossa näkyi pitkälle. Millikin jaksoi aamupäivän väsymyksestään huolimatta liitää ja pomppia yli kivien ja risukkojen ihanien hajujen perässä. Noin puolen tunnin kävelyn jälkeen nautiskelimme Norojärven laavulla vielä lämpimät pullat, suklaat ja kaakaot.
Koko retki oli vastaantulijavapaa, lukuunottamatta noin 20 metriä ennen autoa paluumatkalla, kun Millin tuttu "VUH" kuului metsän siimeksestä. Huusin koiran luokseni ja se tuli, ja jossain kaukana vilahti punainen takki.
Onneksi Milli ei enää ryntää kenenkään iholle kiinni räkyttämään ja tulee kutsuttaessa luo! Elämäni kamalimpia tilanteita on ollut, kun lenkillä vastaantullut mies sanoi pelkäävänsä koiria, koska häntä on sellainen purrut ja juuri kun pääsen sanomasta, että "ei näitä tarvitse pelätä" käy Milli tyypilliseen iloiseen tapaansa koskettamassa hampaillaan miehen nilkkaa... (Siis sehän ottaa onnellisesti ja erittäin keveästi meitä kiinni hampaillaan oikein innostuessaan, mikä ei tokikaan tunnu missään, mutta ymmärrettävästi voi säikäyttää koiran tuntemattoman henkilön..). Onneksi se tapa on nyt jäänyt, ja pisamanaamalle riittää ilmoittaminen vastaantulijasta ja sitten mamman luokse juoksu. :)
Lenkiin jälkeen retkemme jatkui Kangasalan Bob & Piaffeen, josta ostimme ainakin mielikuvani mukaan edulliset talvimanttelit koirillemme. Taika tarvinnee sitä agitreenien lämmittelyosioon ja aluskarvaton Millieläin taasen talven tottistreenien varalta. Taidan laittaa manttelin vielä kaapin pohjalle ja väittää kiven kovaa ukkokullalle, että "kyllä se on jo siellä pitkään ollut"....
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti