MillithaPilli on ollut melko alamaissa kotosalla. Lisäksi ihan kyhnä, kainalohoitoa vailla jatkuvasti. Lenkillä eroa ei huomaa, linnut ja muut vievät huomion noista naisellisista vaivoista ilmeisen tehokkaasti (kyllähän sen itsekin tietää, että naisellisiin vaivoihin ja niistä johtuviin kipuihin paras lääke on liikunta). Lisäksi MilliPikkuSilli on ollut muiden koirien kovan mielenkiinnon kohteena viime päivinä, poikien lisäksi paras kaveri TaiksutheKettuRepolainen on haistellut kovasti neitokaisemme takapäätä. Ja Millihän antaa haistella. Selkään ei saa yrittää, mutta haistella saa kovin.
Viimeksi juoksut alkoivat 24.1, ja Millin juoksenteluväli on ollut yleensä 7 kk. Joten kahdeksan päivän päästä tuo 7 kk:n väli on täynnä. Sen vain muistan talvelta, että silloinkin aloin nähdä merkkejä juoksuista jo muutamaa viikkoa ennen varsinaisten juoksujen alkamista. Povataan nyt kuitenkin, että seuraavan kolmen viikon aikana alkaa tapahtua! Ja oishan se ihan jees, että koiruuden rättipäivät olisivat luetut ennen vauvashown alkua. Siinä kun riittää sitten kuitenkin sitä puuhaa ihan riittämiin.
maanantai 16. elokuuta 2010
sunnuntai 8. elokuuta 2010
Savo Show 6.-8.8, asteita +30-36
No niin, nyt on Savo Showsta "kotiuduttu" vanhempieni luo Muurameen. Hieman pidennetty viikonloppureissumme sujui erittäin hyvin muuten, paitsi näyttelyn osalta. Toisaalta, ei nyt suuria odotuksia ihan realistisesti ollutkaan, kunhan lähdettiin tollerikaverin seurana onneamme kokeilemaan ja samalla tehtiin ekskursioreissu Kaavin maaseudulle. Vietettiin siis ikään kuin miniloma maalla :). Tollerikaveri, Taika sen sijaan veteli hienot tulokset; VSP:eitä, kolmet Cacibit ja viimeinen SERTikin sieltä ropsahti!! Onnea Taika, Hanna ja Anni! (Taikan blogin linkki tuossa reunassa, jonne Hanna varmasti päivittelee Savo Shown kuulumiset.)
Lähdettiin torstaina ajamaan Ruutanasta kohti Kaavia. Taika oli ollut koko päivän meillä Millin seurana päivähoidossa, ja parin puolentoistatunnin metsälenkin ja loputtoman yhdessä könyämisen ja kohkaamisen jälkeen matkalla meillä oli kaksi väsynyttä koiraa. Illalla oltiin melko myöhään perillä, mutta Milli ja Taika saivat vielä iltakävelyt maaseudun pimeässä elokuun yössä. Yö sujui koirilla hieman rauhattomasti jatkuvasti paikkaa vaihtaen, mutta perjantaina oltiin silti jälleen täynnä energiaa. Aamulenkillä nähtiin ja tutustuttiin yöpymispaikkamme Viljamaan kartanon kotieläimiin, joista voiton vei Millin ja Taikan mielestä ehdottomasti äärimmäisen tyhmänrohkea musta kani, joka ei pelännyt koiria lainkaan. Kania piti sitten pällistellä joka lenkillä, ja Milli koetti perinteiseen tyyliinsä keksiä keinoa saada pupu ulos häkistään. Eikä se suinkaan hännän viuhtomisesta ja ilmeestään päätellen olisi aikonut leikkiä jänön kanssa, vaan lähinnä saalistaa sen. Lampaat ja hevoset sen sijaan nuuskittiin useaan kertaan, mutta ne eivät saalisviettiä saaneet heräämään, saivat lähinnä koiramaiset tervehdykset päivittäin. Oli muuten hyvä ja etenkin koirien kanssa mahtava yöpymispaikka, suosittelen! Järven rannalla rauhallisten teitten vieressä ja metsäpolkujakin löytyi lenkkeilyyn.
Millin arvostelut kirjoittelen myöhemmin tuohon blogin reunaan, tulokset olivat laihat kaksi EH:ta ja yksi H. Hieman oltiin petytty, mutta EH:n antaneiden tuomareiden arvostelut ovat ihan linjassa Millin edellisten arvostelujen sekä toistensa kanssa. Arvosteluina ihan hyvät ja reilut. H:n antaneen tuomarin mielestä Milli on edelleen liian kevyt ja kaipaisi lisää massaa. Kehoitettiin kasvattamaan massaa entisestään. Tuskin sitä enää ruualla saadaan tuon enempää, jos massaa on tullakseen, se tulee vanhenemisen myötä, ei enää varsinaisesti suoraan syömisistä (vaikka toki hyvällä ja laadukkaalla ruualla on paikkansa). Liikuntaa on entisestä paha lisätä, kun jo nyt lenkkeillään metsässä päivittäin pari tuntia (ja Milli menee siellä metsänpohjaa pitkin hyppien ja pomppien, ei suinkaan kuin ajoittain tietä pitkin tasaisella). On se Milli silti meille ainutlaatuinen ja ihana, menestyi tai ei. :) Komeita koiria olivat kyllä walesikehissä menestyneet, onnea kaikille menestystä niittäneille!
Päivät olivat KUUMIA!! Perjantaina mittari näytti 28 astetta, lauantaina 33 astetta ja sunnuntaina 35 astetta. Milliä ei näyttelypaikalla kiinnostanut muu, kuin uimaan meneminen raviradan keskellä olevaan kuralammikkoon. Kehien jälkeen hurttimukset saivat tahtonsa läpi, vaikka aikamoinen lätäkkö kyseinen lampi olikin. Onneksi koirat voi aina pestä ja majapaikassa käytiin iltaisin uimassa hieman puhtaammassa vedessä iltalenkkeilyn yhteydessä. Millin ja Taikan kehät olivat, toisaalta mukavasti, toisaalta taas erittäin epämukavasti, päivittäin täsmälleen samaan aikaan, joten pääsimme lähtemään paikalta viettämään lomapäivää maaseudulle aina ihan ajoissa.
Reissu meni kaiken sähläämisenkin osalta hienosti, Millin tuntien yksi oven avaaminen ja karkaaminen aittahotellista pihamaalle oli pientä :D. Siinä oli meillä aamupalassa nielemistä, kun lauantaiaamuna kesken aamupalan katsoin ikkunasta ulos ja näin pihalla koiran. Hetken päästä päässä välähti, että kappas, walesi. Kappas, MUN walesi! Ja pian kipitti tolleri tyytyväisenä perässä, "Millipitäämustahuolta"-ilmeellä varustettuna. Siinä jäi puurot hetkeksi lautaselle jäähtymään, kun sännättiin pihamaalle ja palautettiin koiruudet huoneeseensa. Tällä kertaa ovi meni takalukkoon, kun pelkkä kiinnilaittaminen ei auta :D.
Hieno reissu oli loman kannalta ajateltuna, vaikka ei pahemmin näyttelyistä ollut kotiin tuomista. Ehkä Milli vaan on EH:n koiran, parempi kotona kuin showssa :). Mieluummin niin päin, jos valita tarvitsee. Seuraavaan näyttelyyn meneekin sitten varmasti aikaa ihan reilusti, tämä omistaja nimittäin aikoo synnyttää puolentoista kuukauden päästä ja siinä sitä sitten touhua riittääkin hetkeksi. Koirailu jää hetkeksi tauolle vauvan synnyttyä (ja ehkä vähän ennenkin, riippuu olosta) lenkkejä lukuun ottamatta. Sitten kun on taas aikaa ja puhtia, jatketaan tottista ja jälkihommia. En vielä tiedä, milloin olisi seuraavan näyttelyn aika ja paikka, vai tuleeko sitä edes.
Lähdettiin torstaina ajamaan Ruutanasta kohti Kaavia. Taika oli ollut koko päivän meillä Millin seurana päivähoidossa, ja parin puolentoistatunnin metsälenkin ja loputtoman yhdessä könyämisen ja kohkaamisen jälkeen matkalla meillä oli kaksi väsynyttä koiraa. Illalla oltiin melko myöhään perillä, mutta Milli ja Taika saivat vielä iltakävelyt maaseudun pimeässä elokuun yössä. Yö sujui koirilla hieman rauhattomasti jatkuvasti paikkaa vaihtaen, mutta perjantaina oltiin silti jälleen täynnä energiaa. Aamulenkillä nähtiin ja tutustuttiin yöpymispaikkamme Viljamaan kartanon kotieläimiin, joista voiton vei Millin ja Taikan mielestä ehdottomasti äärimmäisen tyhmänrohkea musta kani, joka ei pelännyt koiria lainkaan. Kania piti sitten pällistellä joka lenkillä, ja Milli koetti perinteiseen tyyliinsä keksiä keinoa saada pupu ulos häkistään. Eikä se suinkaan hännän viuhtomisesta ja ilmeestään päätellen olisi aikonut leikkiä jänön kanssa, vaan lähinnä saalistaa sen. Lampaat ja hevoset sen sijaan nuuskittiin useaan kertaan, mutta ne eivät saalisviettiä saaneet heräämään, saivat lähinnä koiramaiset tervehdykset päivittäin. Oli muuten hyvä ja etenkin koirien kanssa mahtava yöpymispaikka, suosittelen! Järven rannalla rauhallisten teitten vieressä ja metsäpolkujakin löytyi lenkkeilyyn.
Millin arvostelut kirjoittelen myöhemmin tuohon blogin reunaan, tulokset olivat laihat kaksi EH:ta ja yksi H. Hieman oltiin petytty, mutta EH:n antaneiden tuomareiden arvostelut ovat ihan linjassa Millin edellisten arvostelujen sekä toistensa kanssa. Arvosteluina ihan hyvät ja reilut. H:n antaneen tuomarin mielestä Milli on edelleen liian kevyt ja kaipaisi lisää massaa. Kehoitettiin kasvattamaan massaa entisestään. Tuskin sitä enää ruualla saadaan tuon enempää, jos massaa on tullakseen, se tulee vanhenemisen myötä, ei enää varsinaisesti suoraan syömisistä (vaikka toki hyvällä ja laadukkaalla ruualla on paikkansa). Liikuntaa on entisestä paha lisätä, kun jo nyt lenkkeillään metsässä päivittäin pari tuntia (ja Milli menee siellä metsänpohjaa pitkin hyppien ja pomppien, ei suinkaan kuin ajoittain tietä pitkin tasaisella). On se Milli silti meille ainutlaatuinen ja ihana, menestyi tai ei. :) Komeita koiria olivat kyllä walesikehissä menestyneet, onnea kaikille menestystä niittäneille!
Päivät olivat KUUMIA!! Perjantaina mittari näytti 28 astetta, lauantaina 33 astetta ja sunnuntaina 35 astetta. Milliä ei näyttelypaikalla kiinnostanut muu, kuin uimaan meneminen raviradan keskellä olevaan kuralammikkoon. Kehien jälkeen hurttimukset saivat tahtonsa läpi, vaikka aikamoinen lätäkkö kyseinen lampi olikin. Onneksi koirat voi aina pestä ja majapaikassa käytiin iltaisin uimassa hieman puhtaammassa vedessä iltalenkkeilyn yhteydessä. Millin ja Taikan kehät olivat, toisaalta mukavasti, toisaalta taas erittäin epämukavasti, päivittäin täsmälleen samaan aikaan, joten pääsimme lähtemään paikalta viettämään lomapäivää maaseudulle aina ihan ajoissa.
Reissu meni kaiken sähläämisenkin osalta hienosti, Millin tuntien yksi oven avaaminen ja karkaaminen aittahotellista pihamaalle oli pientä :D. Siinä oli meillä aamupalassa nielemistä, kun lauantaiaamuna kesken aamupalan katsoin ikkunasta ulos ja näin pihalla koiran. Hetken päästä päässä välähti, että kappas, walesi. Kappas, MUN walesi! Ja pian kipitti tolleri tyytyväisenä perässä, "Millipitäämustahuolta"-ilmeellä varustettuna. Siinä jäi puurot hetkeksi lautaselle jäähtymään, kun sännättiin pihamaalle ja palautettiin koiruudet huoneeseensa. Tällä kertaa ovi meni takalukkoon, kun pelkkä kiinnilaittaminen ei auta :D.
Hieno reissu oli loman kannalta ajateltuna, vaikka ei pahemmin näyttelyistä ollut kotiin tuomista. Ehkä Milli vaan on EH:n koiran, parempi kotona kuin showssa :). Mieluummin niin päin, jos valita tarvitsee. Seuraavaan näyttelyyn meneekin sitten varmasti aikaa ihan reilusti, tämä omistaja nimittäin aikoo synnyttää puolentoista kuukauden päästä ja siinä sitä sitten touhua riittääkin hetkeksi. Koirailu jää hetkeksi tauolle vauvan synnyttyä (ja ehkä vähän ennenkin, riippuu olosta) lenkkejä lukuun ottamatta. Sitten kun on taas aikaa ja puhtia, jatketaan tottista ja jälkihommia. En vielä tiedä, milloin olisi seuraavan näyttelyn aika ja paikka, vai tuleeko sitä edes.
keskiviikko 28. heinäkuuta 2010
Kesää ja hellettä
Huh hellettä! Tämän mamman maha on jo kasvanut 8.:lle kuulle saakka, ja olo ei aina ole paras ja jaksavin tässä kuumuudessa. Kohta on varmaan ollut lähes neljä viikkoa yli 30 asteen helteitä, muutama "viileämpi" 25 asteen päivä välissä. Yötkin ovat olleet kotimittarin mukaan yli 25 astetta, joten lämpötilasta ei voi valittaa
Millin kesä on mennyt uimaan opetellessa ja lomaillessa Muuramessa vanhempieni luona. Lähdin Millin kanssa heinäkuun alussa bussilla Muurameen, jossa vietimme lokoisaa uintilomaa puolisentoista viikkoa yhdessä. Välissä käväisimme muutaman päivän kotona tollerimobiililla , joka oli mulla "hoidossa" kun Hanna lähti Päijänteelle veneilemään(iso kiitos Hannalle lainasta!). Muuramessa noita uintipaikkoja on lähes kaikkialla 100m-1km:n säteellä, joten hellelenkit heitettiin Millin kanssa joko joen vartta kiertäen ja uiden tai järvien rannoilla. Yksi jälkikin tehtiin äitini avustuksella Harjun metsiin; n. 500 m pitkä kahdella käännöksellä. Milli veti sen tuttuun tyyliinsä ihan ylinopeasti, ja jäi jälleen loppukohdan nameista huolimatta etsimään lisää jälkeä... Siinä olikin meidän heinäkuun ainut treeni yhtään mitään muuta, kuin uimista.
Heinäkuun puolivälissä Milli jäikin hoitoon Muurameen viikoksi, sillä me lähdimme siskoni luo Espooseen. Näillä helteillä pienessä kaupunkiasunnossa meinaa olla liian kuuma jopa siskoni kissalle, joten teimme ratkaisun jättää Millin vetten äärelle vanhempieni luo. Ja ihan todella hyvä ratkaisu olikin, kerrostaloasunnossa nukkuminen oli meille ihmisillekin vaativaa. Onneksi Lepa-kollipoika pelkää korkeita paikkoja, eikä suunnittele lainkaan parvekkeelta alas loikkaamista (ja on siinä verkkoaitakin edessä), joten parvekkeen ovi sai olla yöt auki. Silti hikoiltiin kuin pienet siat. Espoossa tuli asuttua viitisen vuotta, mutta vasta nyt käytiin ekaa kertaa Hietsun kirpputorilla ja uimarannalla makoilemassa. Yllättävän hyvin jaksoin kävellä ja olla, kun muisti juoda ja välillä pääsi viileisiin sisätiloihin. Tuli nähtyä opiskelukavereitakin terassilla istuen. Edelleen kuitenkin olen sitä mieltä, että tuolla etelässäpäin on kiva käydä, mutten haluaisi siellä pysyvästi asua. "Maalla" on mukavampaa! ;)
Milli oli meidän "etelän"reissun ajan siis Muuramessa käyden päivittäin uimassa ja välillä vattupensaassa juoksentelemassa äitini kanssa. Työpäivät se sai olla yksin kotosalla, mikä teki ihan hyvää, sillä muuten koiruudelle on tuota yksinoloa tullut kamalan vähän kesän aikana. Painaumasta päätellen se oli makoillut vanhempieni makuuhuoneen sängyllä päivät. Kerran oli kuulemma kaivanut roskiksesta kalan perkeet, kun oppi sitten avaamaan tuollaisen liukuovenkin...
Itsekin menin etelänreissulta kotiuduttuani Muurameen vielä Millin seuraksi. Ihan vaan uitiin ja oltiin, vähän käytiin vatussa, lähinnä koiran vapaanajuoksemistarpeita purkamassa. Siinä sivussa tosin tuli neljä jätskirasiaa vattujakin pakkaseen :D. Rapsukattikin sai olla puolitoista viikkoa maalla ihan oikeissa hiirihommissa. Niin oli kissalla ollut siellä hyvät oltavat viljasiiloissa ja ladossa, että lähti meitä karkuun, kun tultiin sitä hakemaan. Onhan se vähän erilaista ulkoilla narunpäässä kotosalla, kuin maatilan piharakennuksissa vapaana hiirien perässä.. Aina se oli noista rakennuksista löytynyt, vaikkei juurikaan sisällä ollut näillä lämpötiloilla viihtynyt. Kolmeen ekaan päivään ei kuulemma ollut käynyt talolla edes syömässä, vaan oli ilmeisesti itse ruokkinut itsensä tehokkaasti.. Kotiin tullessa vastassa olikin sitten matokuurin antaminen (joka muuten nykyään käy helposti, kun lääkkeen piilottaa possunsuikaleen sekaan - eipä tarvitse enää pakolla syöttää :) ).
Nyt vaan kestetään helteitä ilmeisesti vielä tämä ja huominen, kunnes viilenee. Yli 20 asteen saisi kyllä silti pysyä :D. Palattuamme kotiin olemmekin lenkkeilleet järven kautta, ja kummasti omaan jaksamiseen vaikuttaa se, että välillä saa pulahtaa viileään (noh, on se varmaan 25 asteista...) veteen vilvoittelemaan. Uimalla kesken lenkin jaksan onneksi ulkoilla koiran kanssa vielä pitkälti toista tuntia.
Millin kesä on mennyt uimaan opetellessa ja lomaillessa Muuramessa vanhempieni luona. Lähdin Millin kanssa heinäkuun alussa bussilla Muurameen, jossa vietimme lokoisaa uintilomaa puolisentoista viikkoa yhdessä. Välissä käväisimme muutaman päivän kotona tollerimobiililla , joka oli mulla "hoidossa" kun Hanna lähti Päijänteelle veneilemään(iso kiitos Hannalle lainasta!). Muuramessa noita uintipaikkoja on lähes kaikkialla 100m-1km:n säteellä, joten hellelenkit heitettiin Millin kanssa joko joen vartta kiertäen ja uiden tai järvien rannoilla. Yksi jälkikin tehtiin äitini avustuksella Harjun metsiin; n. 500 m pitkä kahdella käännöksellä. Milli veti sen tuttuun tyyliinsä ihan ylinopeasti, ja jäi jälleen loppukohdan nameista huolimatta etsimään lisää jälkeä... Siinä olikin meidän heinäkuun ainut treeni yhtään mitään muuta, kuin uimista.
Heinäkuun puolivälissä Milli jäikin hoitoon Muurameen viikoksi, sillä me lähdimme siskoni luo Espooseen. Näillä helteillä pienessä kaupunkiasunnossa meinaa olla liian kuuma jopa siskoni kissalle, joten teimme ratkaisun jättää Millin vetten äärelle vanhempieni luo. Ja ihan todella hyvä ratkaisu olikin, kerrostaloasunnossa nukkuminen oli meille ihmisillekin vaativaa. Onneksi Lepa-kollipoika pelkää korkeita paikkoja, eikä suunnittele lainkaan parvekkeelta alas loikkaamista (ja on siinä verkkoaitakin edessä), joten parvekkeen ovi sai olla yöt auki. Silti hikoiltiin kuin pienet siat. Espoossa tuli asuttua viitisen vuotta, mutta vasta nyt käytiin ekaa kertaa Hietsun kirpputorilla ja uimarannalla makoilemassa. Yllättävän hyvin jaksoin kävellä ja olla, kun muisti juoda ja välillä pääsi viileisiin sisätiloihin. Tuli nähtyä opiskelukavereitakin terassilla istuen. Edelleen kuitenkin olen sitä mieltä, että tuolla etelässäpäin on kiva käydä, mutten haluaisi siellä pysyvästi asua. "Maalla" on mukavampaa! ;)
Milli oli meidän "etelän"reissun ajan siis Muuramessa käyden päivittäin uimassa ja välillä vattupensaassa juoksentelemassa äitini kanssa. Työpäivät se sai olla yksin kotosalla, mikä teki ihan hyvää, sillä muuten koiruudelle on tuota yksinoloa tullut kamalan vähän kesän aikana. Painaumasta päätellen se oli makoillut vanhempieni makuuhuoneen sängyllä päivät. Kerran oli kuulemma kaivanut roskiksesta kalan perkeet, kun oppi sitten avaamaan tuollaisen liukuovenkin...
Itsekin menin etelänreissulta kotiuduttuani Muurameen vielä Millin seuraksi. Ihan vaan uitiin ja oltiin, vähän käytiin vatussa, lähinnä koiran vapaanajuoksemistarpeita purkamassa. Siinä sivussa tosin tuli neljä jätskirasiaa vattujakin pakkaseen :D. Rapsukattikin sai olla puolitoista viikkoa maalla ihan oikeissa hiirihommissa. Niin oli kissalla ollut siellä hyvät oltavat viljasiiloissa ja ladossa, että lähti meitä karkuun, kun tultiin sitä hakemaan. Onhan se vähän erilaista ulkoilla narunpäässä kotosalla, kuin maatilan piharakennuksissa vapaana hiirien perässä.. Aina se oli noista rakennuksista löytynyt, vaikkei juurikaan sisällä ollut näillä lämpötiloilla viihtynyt. Kolmeen ekaan päivään ei kuulemma ollut käynyt talolla edes syömässä, vaan oli ilmeisesti itse ruokkinut itsensä tehokkaasti.. Kotiin tullessa vastassa olikin sitten matokuurin antaminen (joka muuten nykyään käy helposti, kun lääkkeen piilottaa possunsuikaleen sekaan - eipä tarvitse enää pakolla syöttää :) ).
Nyt vaan kestetään helteitä ilmeisesti vielä tämä ja huominen, kunnes viilenee. Yli 20 asteen saisi kyllä silti pysyä :D. Palattuamme kotiin olemmekin lenkkeilleet järven kautta, ja kummasti omaan jaksamiseen vaikuttaa se, että välillä saa pulahtaa viileään (noh, on se varmaan 25 asteista...) veteen vilvoittelemaan. Uimalla kesken lenkin jaksan onneksi ulkoilla koiran kanssa vielä pitkälti toista tuntia.
keskiviikko 30. kesäkuuta 2010
V jäljestys
Niihaman metsään suuntasimme kulkumme eilen illalla jäljestyksen merkeissä. Hanna veteli meille jäljen, n 200-300 m. pitkän kahdella kulmalla. Jäljen loppuun laitettiin Millille hirvenlihaköntsä, tähän mennessä kun ei oikein ole mikään nami vielä peitonnut jäljestämisen iloa, niin ajateltiin sitten kokeilla tätä.
Autolta jäljelle oli parin sadan metrin kävelymatka. Kun otin jälkivaljaat repusta ja koira ne huomasi, alkoi hillitön piippaus ja kiskonta Hannan kävelysuuntaan, niin innoissaan se oli jäljelle menosta. Kävely kohti jäljen alkupaikkaa oli hillitöntä vetämistä ja vainun hakemista, nenä kävi kuin vihikoiralla konsanaan.
Kun viimein saavuttiin janalle, sain onneksi Millin rauhoitettua ja homma päästiin aloittamaan. Jälki löytyi janalta välittömästi, ja kaasu pohjassa (kuvassa heiluva häntä on siitä osoitus!) hiukan ilmavainulla sitä lähdettiin etenemään. Milli siis kyllä menee nenä maata kohden, mutta selkeästi ilmavainulla, sillä se meni ensimmäisen suoran n. puoli metriä jäljen vieressä (päätellen niistä tarjouksessa olevista männyistä :D ). Eka kulma sujui vaivatta, ja vauhti päällä Milli jatkoi matkaansa, tällä kertaa suoraan jäljen päällä. Yksi nami maistui jopa kesken jäljen!
Toinen kulma olikin sitten hankalampi, taisi olla hieman jyrkempi käännös. Milli eksyi hieman saniaspöheikköön, jossa häntä alkoi vispata siihen malliin, että ihmisjäljen oli korvannut joku ihan muu jälki. Onneksi se kuitenkin "itsenäisesti" (en päästänyt eteenpäin pöheikköön, mutten ohjannutkaan koiraa) palasi hetken haistelun jälkeen jäljelle, josta saikin uuden otteen kierrettyään yhden tiheän kuusen alaoksiston kautta. Siinä oli hieman pallomahamammalla perässä pysymistä, kun piti sukeltaa kuusen oksien läpi (järkevämpi tyyppi olisi ehkä päästänyt siitä liinan päästä irti hetkeksi..).
Viimeinen suora meni vaivatta suoraan lihaköntsälle, ja koira oli hieman hölmistynyt, että tässäkö se jo oli? Se nuuskutteli muutaman kerran ympärilleen toivoen jäljen jatkuen, mutta historiallisesti ekaa kertaa palkkio vei voiton. Hirvenluu nousi suuhun ja tyytyväinen koira rauhoittui silmin nähden. Autolle kävellessä ei tuntunut koiralla enää olevan kiire yhtään mihinkään, ja sainkin siinä miettiä, olinko vahingossa metsässä onnistunut vaihtamaan vetävän intopiukkaspanielin rauhalliseen lampaaseen. :)
Oli superhauskaa taas, kiitos Hannalle hyvästä jäljestä! Koira oli kotona superväsynyt, oltiin kuitenkin ennen jälkeä käyty päivällä parin tunnin metsälenkit ja Taiksula oli meillä myös muutaman tunnin hoidossa Millin seurana. Ei ole mitään ihanampaa katseltavaa, kuin aidosti touhuamisesta väsynyt koira, joka pötköttää lattialla tyytyväisenä! Sellainen koira on ihan eri näköinen, kuin koira, joka lepäilee vain, koska muuta tekemistäkään ei ole (tosin sellaista ei Millistä koskaan voi tulla, se osaa kyllä aktivoida tarvittaessa itseään keksimällä miten ovi kuin ovi tai vessanpöntön kansi avataan tai miten namit ryöstetään).
Autolta jäljelle oli parin sadan metrin kävelymatka. Kun otin jälkivaljaat repusta ja koira ne huomasi, alkoi hillitön piippaus ja kiskonta Hannan kävelysuuntaan, niin innoissaan se oli jäljelle menosta. Kävely kohti jäljen alkupaikkaa oli hillitöntä vetämistä ja vainun hakemista, nenä kävi kuin vihikoiralla konsanaan.
Kun viimein saavuttiin janalle, sain onneksi Millin rauhoitettua ja homma päästiin aloittamaan. Jälki löytyi janalta välittömästi, ja kaasu pohjassa (kuvassa heiluva häntä on siitä osoitus!) hiukan ilmavainulla sitä lähdettiin etenemään. Milli siis kyllä menee nenä maata kohden, mutta selkeästi ilmavainulla, sillä se meni ensimmäisen suoran n. puoli metriä jäljen vieressä (päätellen niistä tarjouksessa olevista männyistä :D ). Eka kulma sujui vaivatta, ja vauhti päällä Milli jatkoi matkaansa, tällä kertaa suoraan jäljen päällä. Yksi nami maistui jopa kesken jäljen!
Toinen kulma olikin sitten hankalampi, taisi olla hieman jyrkempi käännös. Milli eksyi hieman saniaspöheikköön, jossa häntä alkoi vispata siihen malliin, että ihmisjäljen oli korvannut joku ihan muu jälki. Onneksi se kuitenkin "itsenäisesti" (en päästänyt eteenpäin pöheikköön, mutten ohjannutkaan koiraa) palasi hetken haistelun jälkeen jäljelle, josta saikin uuden otteen kierrettyään yhden tiheän kuusen alaoksiston kautta. Siinä oli hieman pallomahamammalla perässä pysymistä, kun piti sukeltaa kuusen oksien läpi (järkevämpi tyyppi olisi ehkä päästänyt siitä liinan päästä irti hetkeksi..).
Viimeinen suora meni vaivatta suoraan lihaköntsälle, ja koira oli hieman hölmistynyt, että tässäkö se jo oli? Se nuuskutteli muutaman kerran ympärilleen toivoen jäljen jatkuen, mutta historiallisesti ekaa kertaa palkkio vei voiton. Hirvenluu nousi suuhun ja tyytyväinen koira rauhoittui silmin nähden. Autolle kävellessä ei tuntunut koiralla enää olevan kiire yhtään mihinkään, ja sainkin siinä miettiä, olinko vahingossa metsässä onnistunut vaihtamaan vetävän intopiukkaspanielin rauhalliseen lampaaseen. :)
Oli superhauskaa taas, kiitos Hannalle hyvästä jäljestä! Koira oli kotona superväsynyt, oltiin kuitenkin ennen jälkeä käyty päivällä parin tunnin metsälenkit ja Taiksula oli meillä myös muutaman tunnin hoidossa Millin seurana. Ei ole mitään ihanampaa katseltavaa, kuin aidosti touhuamisesta väsynyt koira, joka pötköttää lattialla tyytyväisenä! Sellainen koira on ihan eri näköinen, kuin koira, joka lepäilee vain, koska muuta tekemistäkään ei ole (tosin sellaista ei Millistä koskaan voi tulla, se osaa kyllä aktivoida tarvittaessa itseään keksimällä miten ovi kuin ovi tai vessanpöntön kansi avataan tai miten namit ryöstetään).
tiistai 29. kesäkuuta 2010
Pentukuume
Eksyin sitten selailemaan walesipentueita ja kuvia niistä netissä. Sitä tulee tehtyä tasaisin väliajoin, kun emme varsinaisesti tunne muita welssiläisiä oikeassa elämässä, niin on mukava blogien kautta tarkastella muiden samanrotuisten elämänmenoa. Tarkoitus oli siis viattomasti lueskella walesiblogeja, mutta jotenkin sitä harhautui kasvattajien sivuille. Millin pentuajoista taitaa sitten olla nyt niin kauan aikaa, että aika on viimein kullannut muistot. Olen jo suunnitellut, että seuraavan koiran kanssa "harjoitellaan" taippariasioita pennusta asti ja puuhaillaan ehkä hieman tavoitteellisemmin jotain lajia, ihan koirasta ja sen taipumuksista riippuen ja ja ja....... Ja sitten iskee todellisuus: kiva haaveilla toisesta koiruudesta, mutta todellisuudessa projektina on nyt selviytyä tämän koiran ja kissan aktivoinnista loppuraskauden ja ihmisvauva-ajan läpi, joten pentu jää kaukaiseksi haaveeksi. Tässä kuitenkin hieman fiilistelyä (Milli 2,5-4kk):
perjantai 25. kesäkuuta 2010
Lurppaisaa Juhannusta t. Milli
Koiramainen juhannus sujuu tänä vuonna miehen työvuorojen vuoksi kotosalla. Siskoni Riikka, yksi Millin suosikki-ihmisistä, on tullut kylään koko viikonlopuksi. Millillä on koko juhannus seuraa kotona, hengaillaan yhdessä pihalla aina kun ei sada, se on saanut paljon herkkuja ja purujuttuja, käynyt metsälenkillä ja syönyt vähän grilliruokaakin.Tällä viikolla ei olla jäljestetty eikä tokoiltu lainkaan, loma tekee hyvää meille molemmille. Nyt vaan keskitytään löhöilyyn ja syömiseen, metsälenkkien ohella toki. Milli vaikuttaa erittäin tyytyväiseltä jatkuvaan seuranpitoon ja mikä parasta, se saa nukkua välillä Riikan vieressä öisin ihan OIKEASSA sängyssä. :)
Vähän tehtiin namien eteen töitä, ei nyt parhaita tokosuorituksia, mutta kyllä niillä namit irtosi :D.
"Luokse!":
"Sivu" (peppu luistaa liukkaalla parketilla taaksepäin):
Tässä kuvayritelmä molemmista elukoista, kamera oli sitten hieman myöhässä tilanteessa. Toisessa kuvassa elukat jaksoivat kytätä kinkkuja, kun sain hieman kuvausapua (huomatkaa ekassa kuvassa elukoiden luonne-ero, Rapsu näyttää peräpeiliään "pidäittekinkkuskuneitipu" ja Milli taas yrittää parhaansa mukaan olla menossa mukana):
Lurppa pääsi myös osaksi Riikan Geishakakun (ohje Riikan blogissa, linkki tuossa sivussa ;) ) leivontaa, missäpä welssi ei haluaisi olla mukana ja avuksi:
Harmi, ettei ulkoilusta saatu kuvaa, kun sade yllätti, mutta sisälle tullessa koira näytti suunnilleen tältä:
Riikka ja Milli parhaimmillaan:
Lopulta Timokin tuli kotiin. Salikamat tarkastettiin ja sitten isäntää lahjottiinkin jo Majavalla (oudon pysähtynyt tuo koira noissa kuvissa, todellisuudessa kotiintulo on yhtä täpinää):
Lurppaisaa juhannusta kaikille koirille ja koiranmielisille!
sunnuntai 20. kesäkuuta 2010
Sprinttikisat
Tänään suunnattiin kohti Kaupin vinttarirataa, jossa järjestettiin Joka Koiran Sprinttimestaruus - kisa. Milli ja Taika joutuivat juoksemaan isoissa koirissa, koska raja oli 40 cm. Onneksi päivä oli aurinkoinen ja ajoittain lämmin, koska odottelua rokotusten tarkastamisen jälkeen oli yli kolme tuntia.
"Lämmittelyt" hoidettiin aamulla n. tunnin metsälenkillä ja vielä ennen juoksua pienellä kävelylenkillä. Koirat saivat muuten lepäillä Taikan kangashäkissä, kun me ihmiset katselimme pienten koirien juoksua ja kuuntelimme aikoja. Alle 8:aan sekuntiin 80 metrin matkan juoksivat nopeimmat pienetkin koirat!! Olikohan shelttiä ja russelia siellä kärkipäässä.
Tyyli juoksuun oli vapaa. Kaikenlaisia hauskoja suorituksia kentällä nähtiinkin. Useat pienetkin koirat "tapppoivat" vieheenä toiminutta kangasta, jopa villakoira suoriutui taposta oikein lahjakkaasti.
Millin vuorolla avustaja piti koiraa pannasta, heilautin sille vähän vanhaa grillipihviä (joka ihan sattumalta oli jääkaapissa aamulla) ja painelin maalisuoran ohi. Varuiksi kirittämään ehti myös viehe. Milli veteli hienosti aikaan 8,41 juosten ihan suoraan ensin tarkastamaan vieheen ja sitten mun luo syömään pihviä. Taikan juoksussa nähtiin sitten tolleri, joka tappoi vielä "elävän" vieheen suurella innolla!
"Lämmittelyt" hoidettiin aamulla n. tunnin metsälenkillä ja vielä ennen juoksua pienellä kävelylenkillä. Koirat saivat muuten lepäillä Taikan kangashäkissä, kun me ihmiset katselimme pienten koirien juoksua ja kuuntelimme aikoja. Alle 8:aan sekuntiin 80 metrin matkan juoksivat nopeimmat pienetkin koirat!! Olikohan shelttiä ja russelia siellä kärkipäässä.
Tyyli juoksuun oli vapaa. Kaikenlaisia hauskoja suorituksia kentällä nähtiinkin. Useat pienetkin koirat "tapppoivat" vieheenä toiminutta kangasta, jopa villakoira suoriutui taposta oikein lahjakkaasti.
Millin vuorolla avustaja piti koiraa pannasta, heilautin sille vähän vanhaa grillipihviä (joka ihan sattumalta oli jääkaapissa aamulla) ja painelin maalisuoran ohi. Varuiksi kirittämään ehti myös viehe. Milli veteli hienosti aikaan 8,41 juosten ihan suoraan ensin tarkastamaan vieheen ja sitten mun luo syömään pihviä. Taikan juoksussa nähtiin sitten tolleri, joka tappoi vielä "elävän" vieheen suurella innolla!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
