Mätsärissä Kaupin Vinttikoiraradalla

Anni ehdotti mätsäriä, jotta Milli voisi harjoitella esiintymistä jonkun muun, kuin mun kanssa ennen oikeaa näyttelytilannetta. Olemme ilmoittautuneet Jämsään 6.6. ja Annin olisi tarkoitus esittää Milli siellä. Millihän ei ole vielä oikein suostunut lähtemään kenenkään muun mukaan, jos minä olen läsnä, saati, että esiintyisi kauniisti! Tilanne muuttuu yleensä vetämiseksi ja vinkumiseksi, ja kukaan ei ole jaksanut sen kanssa taistella pahemmin...

Eilen ensimmäinen kehään meno oli aika sähläystä, mutta Anni sai Millin lopuksi hyvin seisomaan! Milli sai sinisen nauhan, ja sinisten kehässä esiintyminen oli jo mallikkaampaa! Hieno homma, sillä olin vakuuttunut, että Milli rempoo molemmissa kehissä kunnes Annilta menee hermo. Niin ei kuitenkaan päässyt käymään, ja Anni osasi käsitellä Milliä saaden sen jopa esiintymään! Jei! Kiitos Anni!

Sinisten kehässä Milli oli "viides" eli tippui viimeisenä koirana ennen sijoituksia. Arvostelukin saatiin ihan kirjallisena:
" 3v. Intoa täynnä. Hyvä purenta. Vähän hammaskiveä. Hienot tummat silmät. Vahva selkä. Hyvät etu- ja takakulmaukset. Hyvä häntä. Liikkeitä vaikea arvioida"

Vielä tiedossa muutama mätsäri ennen Jämsää!

Pakko kai se tämäkin on tänne raportoida... (BH-harjoitus"kokeesta")

Juu. Mitenkäs tässä nyt alottaisi? Hyvin ei mennyt, kuten jo ehkä otsikosta voi päätellä. Aavistelin jo pahaa karmaa, kun Taikan suoritusvuoro oli ennen Milliä ja Lurpanderi piti jättää autoon YKSIN odottamaan omaa vuoroaan. Ihan kamalaa Millille, kun joutuu miettimään, että missä Taika on ja mitä se tekee. Kun meidän vuoro tuli, hain autosta jo valmiiksi vinkuvan ja kierroksilla käyvän koiran, jonka keskittyminen oli katkaravun luokkaa. Pitää vissiin ryhtyä ottamaan Milli ihan tavantakaa vasta Taikan jälkeen treenaamaan...

No, myönnettävä se on, hermostunut olin itsekin heti kättelyssä, kun koira käyttäytyi kuin äänekäs pingispallo. "viihviihviihprrrrrprrrrr" kuului sen kuonosta, kun istutin sen viereeni tervehtimään tuomaria, eli Riikkaa. Meillä oli ensin vuorossa seuraamiskaavio, ihmisryhmät ja jäävät liikkeet. Sillä aikaa suoritusvuorossa yhtä aikaa ollut kultsu sai jäädä paikkamakuuseen. Ja suoritushan alkoi jo sillä, ettei Milli jaksanut yhtään kuunnella sivulle tulokäskyä, vaan katseli lintuja ja pärisi. Välillä tuli JOPA mun taakseni, mutta sivulle tulo jäi kaihoisaksi tuijotukseksi taaksepäin. Huono alku lisäsi mun hermostumista, joka ei ainakaan auttanut koirankaan tulevia suorituksia...

Tässä Riikan antamaa arvostelua (tosin kyllä se huonommasti meni todellisuudessa). Omat kommenttini ja kokemukseni suorituksesta vaaleanpunaisella.
Arvosteluasteikko: Puutteellinen-tyydyttävä-hyvä-erittäin hyvä - erinomainen.

BH-TESTIKOE ARVOSTELU

Seuraaminen taluttimessa : kontakti paikoin hyvää. Välillä erkanee
ohjaajastaan mutta palaa.
Arvosana: HYVÄ
Ajoittain tosiaan oli hyvää kontaktia, kunhan tosiaan oltiin alussa vihdoin ja viimein päästy perusasentoon... Mutta, seuraaminen on Millistä aivan selkeästi mielettömän tylsää ja ihan tyhmää, ja sen näki. Hermostunut ohjaaja ei helpottanut varmastikaan koiran halua pysyä kontaktissa, ja osa Millin innosta katsella tipusten perään tuli varmasti sen kokemasta liian kovasta paineistuksesta mun suunnalta. Millille on jo aiemmin ollut tyypillistä olla hermostuneen oloinen ja ERITTÄIN kiinnostunut ympäristöstään, jos minä olen hermostunut/vihainen tai vaadin siltä liikaa. Tunnistan itsestäni sen mielenlaadun, jossa saan, teen sitten mitä tahansa, Millin harmostuneeksi; vaikka kuinka palkkaisin ja koettaisin lepertää, niin jostain tuo koira lukee mun oikeita mielenliikkeitä, ja vieläpä hyvin herkästi.

Seuraaminen taluttimetta: kontakti paikoin todella hyvää. Seuraa nätisti
ohjaajan vierellä. Kerran ohjaaja joutuu komentamaan haistelevan koiran
jatkamaan ja koira tottelee.
Arvosana: HYVÄ
Huolimatta näistä arvosteluista Milli oli aika hermostunut seuraamisessa. Välillä mietin, että vaadinko siltä liian nopeasti liikaa? Se ei ole koskaan oikein pitänyt seuraamisesta, ja seurauttaminen on varmin tapa saada Millin motivaatio laskemaan tottis-hommissa. Parhaimmillaan Milli on kuitenkin tosi innostunut ja skappi. Varsinkin liikkeissä, joissa suoritus on nopeatempoinen, esim. temput; jalan yli hyppääminen on Millin suosikki; siinä on liikettä, vauhtia ja se kelpaa lähestulkoon jo itsessään koiran palkitsemiseen. Tämän tempun avulla löysään Milliin saa draivia myös muihin suorituksiin.
Nämä tällaiset temput onnistuvat aina, olin sitten itse millä mielellä tahansa. Seuraaminen ei. Siinä Milli on ehkä "liian" lähellä mua, ja siinähän se ei halua olla, jos olen hermostunut. Seuraamisesta on varmaan mulle itsellekin tullut jo valmiiksi jännitystä aiheuttava liike, sillä HARVOIN se onnistuu hyvin. Ja mun jännitys ja kireys muuttuu koirassa välinpitämättömyydeksi ja hermostuneisuudeksi.

Seuraamisesta istumaan jääminen: istuu kolmannen käskyn jälkeen.
Arvosana: PUUTTEELLINEN
Tästä en kyllä muista enää mitään, seuraamisten jälkeen veetutti niin ankarasti jo valmiiksi...

Seuraamisesta maahan meno ja luokse tulo: menee maahan kaksoiskäskyn
jälkeen. Luoksetulo iloinen ja reipas.
Arvosana: HYVÄ
Juu, luoksetulo (käskyn alta) on aina ollut hyvä, se täytyy myöntää. (vielä kun sais saman yleistettyä tonne metsään, kun Milli näkee pupun tai kanalinnun..Tänäänkin taas saldona yksi ylösajettu teerinaaras ja varmaan ainakin kolme veteen ajettua sorsalintua laavureissulta..)

Paikallaan makuu: ohjaajan täytyy jäädä koiran luokse koska koira ei pysy
paikallaan.
Arvosana: PUUTTEELLINEN
Niin, pusikossa hyppi kiva lintu. Millin sain sivulle, mutta maahan-käsky kaikui pitkään kuuroille korville. Ja kun lopulta maahan mentiin, olivat silmät naulittuina pusikkoon, jossa se lintu edelleen hyppi (ei sillä, linnulla on siihen ihan oikeus, mutta voisko sit ens kerralla hyppiä jossain muualla, kuin lintukoiran silmien alla BH-kokeessa?). Ja minä olin ajatellut, että paikallaan makuu olisi Millille se liike, joka sujuu korkeintaan yhdellä nousulla..

Kotona mulla oli sitten illalla maailman tottelevaisin koira. Se tietenkin hoksasi, että olen hieman huonolla päällä, ja teki kaiken juuri niinkuin pyydettiin. Jäi jotenkin niin huono fiilis omasta olosta treenikokeesta, että sitten illalla me Millin kanssa puolin ja toisin paikkailtiin vähän suhdettamme; iltaruoka syötiin lyhyiden temppujen, kontaktiharjoitusten ja sivulletuloharjoitusten myötä viimeistä nappulaa myöten. Koira teki, otti sivullakin hienon kontaktin ja saimme molemmat siitä sitten paremman mielen.

Ensi kerralla sitten BH-kokeesta tulee pelkkää "erinomaista", nimittäin Timo mua lohdutellessaan lupasi, että tulee mun koiraksi seuraavaan kokeeseen ja lupasi vielä totellakin kiltisti ;). Ei kukaan varmaan huomaisi mitään eroa???

Valeraskaana

Milli on raskaana, tai ainakin itse kuvittelee niin. Se makaa surkean näköisenä vuoroin possu ja vuoroin lehmä kainalossaan. Molemmat ovat vinkuvia leluja. Possu on ollut myös Millin mukana sen pedissä, ja se jopa asetteli sitä tänään vatsaansa vasten ja kellahti raukeasti kyljelleen "imettämään" kumista vinkulelua. Nisistä tulee maitoa.

Erityisen hellää tuo valepentujen käsittely ei kuitenkaan ole, sillä sekä possu- että lehmäraukat ovat myös olleet pureskelun ja rajun tiputtelun uhreina. Se siitä huolehtivasta äidistä. Tosin taitaa se syvällä sisimmässään tietää, että eivätpä nuo oikeita pentusia ole.

Ruoka ei maita vieläkään. Varsinkaan aamuruoka. Ulkoilu on silti kivaa ja BH-kurssilla oli ihan innokas tyttö treenaamassa lyhyitä seuraamispätkiä, liikkeestä pysähtymisiä ja eteenmenoa. Tosin viimeinen eteenmeno oli aika kaoottinen, Milli sai ilmavainun jostakin ja aivot menivät off-asentoon samoin tein. Vain se vainu kiinnosti.

BH-kurssilla jälleen hemuloimassa

Eilen torstaina tollerimobiili starttasi pienen n. 40 minuutin metsälenkin jälkeen kohti Riikan BH-kurssia. Kyydissä hurruutteli kaksi emäntää, yksi hemuli ja yksi nipsu. Emännillä oli karmaiseva nälkä, mutta niin oli varmasti hemulillakin, sillä se ei (harvinaista kylläkään) syönyt aamulla aamuruokaansa. Ei edes, vaikka tämä sokea emäntä jätti kupin koko työpäivän ajaksi lattialle. Ennenkuulumatonta, enhän edes osannut epäillä, että ruoka olisi syömäti!

Noh, enemmän tai vähemmän nälissämme lopulta kuitenkin selvisimme kurssipaikalle. Otimme elukat autosta ennen omaa treenivuoroamme ja teimme hiukan paikallaanmakuuta ja jääviä liikkeitä. Millihemuli ei kylläkään yhtään tykkää tehdä, ellei ole tosi kyseessä. Kuten viime kerrallakin, se nousi mm. paikallaan makuusta seisomaan ja mateli eteenpäin jäävissä liikkeissä. Treenin puutetta, ja siitä ei voi hemulia syyttää. Syyllinen on täällä, kun ei saada treenattua koskaanikinämilloinkaan kotosalla... Paitsi sivulletuloa ollaan hinkattu hiukan sisäoloissa, kun Millillä on asennon (ja kärsivällisyyden) kanssa siinä ongelmia. Emännällä taasen laiskuuden kanssa...

Lopulta kurssi kuitenkin kohdaltamme alkoi, ja ensimmäisenä pyrimme löytämään koiran äärirajat seurauttamalla. Tein ehkä liikaa mutkia ja kiemuroita, sillä Millihän jaksoi seurata pitkään! Seuraa kylläkin edelleen suurimman osan ajasta liian takana tai kaukana musta... Hanna vartioi ruokakippoa, johon palkka asetettiin. Riikka totesi, että kontakti parani aina ruokakipon läheisyydessä ja sitä kautta myös asento koheni. Pitääpä siis seurauttaa kupin lähellä.
Mietin kontaktin parantamisessa seuraamisessa myös kotimatkalla sitä, että viime kurssilla tamsk:lla kehoitettiin saattamaan Milli parempaan vireeseen, innostaa sitä lelulla tms, jotta seuraaminen ei olisi niin löysää. Sama ilmiö on havaittavissa siinä kupin lähellä, sen viretila nousee ja koko seuraaminen ryhdistäytyy. Plus, seuraaminen on tuon pisamapään mielestä tällä hetkellä tylsimpiä asioita maailmassa. Ja sitä kautta mullakin on mennyt hieman into siihen. Mutta selkeästi viretilan nosto keinolla tai toisella (kupilla tai kestokanilla) auttaa. Silti, veikkaampa, että tämä seuraaminen tulee aina olemaan meille koetinkivi..

Seuraavaksi pienen autossa istuskelutauon jälkeen hemppa-hemuli pääsi tositoimiin paikallaan makuu harjoituksessa, jonka aikana toinen koira suoritti jääviä liikkeitä. Ja nyt KUKAAN ei usko tätä seuraavaa (ja paikalla olleetkin luulevat nähneensä vain unta..), mutta Milli the Hemulien Hemuli todella PYSYI paikassa hieman yli 5 minuuttia. Ja minä olin vielä siihen sen ajan SELIN. Sekä rutkasti normaalitreenejä kauempana, ehkä n. 30 m päässä. The hemuli makasi, minä kurkin olkani yli kaksi kertaa. Jossain vaiheessa tunsin paniikin nostavan päätään, mutta koetin olla mahdollisimman rennon ja rauhallisen näköinen, jottei pikkuhemuli olisi ainakaan sen takia menettänyt hermojaan ja noussut. Oli kuulemma muutamaan otteeseen vinkunut ja pohtinut sammakkoasentoon asettumista, mutta se EI LIIKKUNUT. Silloin tuntui, että kyllähän mekin jotain ollaan opittu!

Jäävistä liikkeistä taasen en viitsi edes tämän hehkutuksen jälkeen muuta kirjoittaa, kuin sen, että työtä riittää.. Oma vika. Ei hemulin.

Milli-Lurppa sairastaa, häntä hellikäämme...

Oireet

Voi kun nuo elättimet ovat niin surkeita ja säälittäviä sairastaessaan (=siis ihan perusmillejä...)! Eilen illalla lähdimme vierainemme hieman tuulettumaan kaupungille pääsiäisen kunniaksi. Kun palasimme siinä puoli kahdeksan aikaan kotiin, ihmettelimme siinä sohvalla juomia siemaillessamme, kun Milli rupesi äkisti kovin tärisemään. Ihan kuin sen läpi olisi mennyt väreitä. Se seisoi, onneton, sohvan vieressä pää sohvalla ja katsoi mua anovasti (tosin se on ihan normaalia perusmilliä) ja tärisi kauttaaltaan. Ensin mieleen tuli käärmeenpurema. Ne lierot metsänasukit ovat jo lehtien mukaan nousseet kiusimaan meitä tuonne metsään ja Milliä on aiemmin purrut käärme aiheuttaen kovaa tärinää.

Nousin sohvalta ja Milli siirtyi makaamaan ulko-oven eteen. Nenä oveen päin. Ei ääntäkään, mutta tiesin, että tämä on Millin tapa ilmoittaa, että nyt on hätä. Vein sen heti ulos (Luojan kiitos siitä, että heti kahden metrin päästä ulko-ovesta alkaa metsä!), ja koska pihassa ei ollut ketään, se sai syöksyä vapaana metsän laitaan. Oli jokseenkin hämärää, mutta äänestä sen kuuli; ripuli. Noin viiden minuutin onnettoman kykkimisen jälkeen Milli palasi sisälle. Siitä alkoikin sitten ripuli-show; n. kahden tunnin välein Milli löytyi makaamasta ulko-oven edestä ja taas syöksyttiin ulos.
Hoidin itse muutaman ensimmäisen kerran, ja mieheni hoiti yövalvomisensa ohessa sitten yöulkoilut. Kuudelta aamulla nousin itse, kun mieskin oli jo nukkumassa. Onneksi sentään yläkerrassa nukkuessamme Milli osasi hennosti vinkua, jotta kuulin hädän olevan. Milli kun nukkuu aulatilassa, ja meillä on ovi kiinni huoneeseen, niin pelkkä koiran levottomuus ei vielä riitä herättämään meitä. Millin aamukakassa oli myös verta, ihan kirkasta, joka johtuu peräsuolen ja aukon ärtymisestä.

Hoito

Jo illalla Milli sai reilun annoksen Attapektiinia, jonka tehoa ei kyllä ole aiemminkaan meillä todistettu. Käärin sitä kinkkusuikaleeseen ja "työnsin" koiran syödessä sen leuan alta kuonoa kohti kattoa, jotta pillerin palat eivät tippuisi lattialle. Onneksi Milli on kova juomaan luonnostaan! Kuudelta aamulla toistin lääkeannoksen lihapullan sisään laitettuna. Ruokia Milli ei ole vieläkään saanut noita herkkulääkepaloja lukuunottamatta. Ja sitä, että se on nuollut kissun kupin jämät, kun misse on lopetellut ateriansa.

Keitin sille nyt aamulla riisiä, johon lisäsin koirien vitamiinitabletin ja paistoin vähärasvaista jauhelihaa (ilman öljyä). Laitoin pienen osan jauhelihasta riisin sekaan ja lisäsin vettä. Sitten kaadoin keitinveden+lisätyn veden kuppiin, jonka pohjalle laitoin yhden jauhelihan palasen houkuttimeksi. Esittelin Millille jauhelihan palaa ja viimein se innostui litkimään keitinliemiseoksen saaden lopulta sen jauhelihankin sieltä pohjalta. Nyt yritän vähintään tunnin-puolentoista välein antaa Millille pari desiä kyseistä litkua ja ohjeen mukaisesti attapektiiniä.

Nyt päivällä kuuri tuntuu jo purreen, kakka on edelleen löysää, mutta ei ihan litkua enää. Ja Milli pystyi jo tässä olemaan kuutisen tuntia kakkaamatta, eikä nyt päivällä ole löysän ulosteen mukana enää tullut vertakaan.

Pirteä ja ahne oma itsensä se on täysin (mm. availee kaapin ovia ja nousee pöydille etsimään ruokaa), mutten uskalla sitä lenkittää. Jos ripuli pitkittyy kuitenkin, niin on parempi, että nyt vain lepäillään ja juodaan nestettä. Illalla, jos maha on jo parempi, annan sille riisi-jauheliha seosta ihan muutaman ruokalusikallisen verran.

Jos vielä tiistaina on ripulia, niin sitten soitan elukkatohtorille. Viimeksi kun Milli ripuloi parisen vuotta sitten, saimme lääkäritädiltä sellaista mudan näköistä litkua, jota sekoitettiin ruokalusikallinen ruuan sekaan. Se auttoi ainakin silloin välittömästi tehdän ulosteesta normaalia. Toivottavasti kuitenkin selvitään kotikonsteilla!

Ällöttävää

Niin, yöllä ja nyt päivällä Milli tahritsi itsensä ihan täysin löysään kakkaan. Yöllä sen pesi Timo, ja äsken minä. Äsken sen koko takapää, yhtään liioittelematta, oli keltaisen kakan peitossa. Kaikki hienot koristekarvat pertsuuksista, kintereet ja kyljet koiran takaosasta peittyivät hienoiseen ulosteeseen. Lisäksi sitä löytyi etukäpälien lavoista. Upottava lumihanki saa tällaista ihanaa aikaan! Siinäpä sitten koira suihkuun ja koirashampoo käyttöön. Ripulikakassa on se hyvä puoli, että se irtoaa turkista helposti, toisin kuin se viime kesäinen ihmisenpaskandaali, jossa tuo pisamanaama kieriskeli... Ei ole mulla kivaa, mutta vielä vähemmän kivaa on ihan varmasti Millillä!

EDIT: Näin maanantaiaamuna päivittelen tekstiä, sillä Milli-poloinen on jo ihan terve Lurppanen! Tuon eilisen puolen päivän ripulointi- ja pesusession jälkeen se ei ole käynyt lainkaan isolla asialla ennen tätä aamua, jolloin tuotos oli jo ihan normaalia. Tärisi raukka eilen vielä vähän illalla muutamaan otteeseen, varmaan jotain vatsakramppeja (?), mutta nyt on jo ihan oma itsensä! :D

Hoitolapsi yökylässä

Ja se hoitolapsi oli tietenkin Taika. Kukas muukaan? Perjantai-iltana kymmenen aikaan Hannan matka kohti kasvattajakurssia käynnistyi, ja sitä ennen tuo pieni Nipsun näköinen punaturkki tipautettiin meille ruokineen ja peteineen. Pikku-Nipsukka oli aluksi hieman hämmentynyt, kun Hanna porhalsi ulos ovesta ilman sitä. Se katseli eteisessä seisten vuoroin ulko-ovea ja vuoroin Milliä ja mua. Milli-Lurppahan oli aivan innoissaan, kun sai jälleen kaverin kotiinsa. Ja etenkin, kun meillä perjantait on työtilanteesta johtuen aina hieman ei-niin-aktiivisia päiviä koiran kanssa. Iltariehumiseksihan se meni.

Lauantai

Noh, kyllä se yökin sitten laskeutui riehunnan jälkeen Linnunlaulunkujan ylle, ja koirat vetelivät sikeitä molemmat omilla pedeillään yläkerran "aula"tilassa (Nyt tämä kuulostaa siltä, että meillä on joku hillitön linna, mutta en tiedä sille tilalle mitään muutakaan nimeä :) ). Aamulla tämä omistaja/hoitaja veteli sikeitä puoli ysiin saakka, kun kerrankin saa nukkua! Sitä ennen heräsin kyllä jo pariin kertaan kynsien rapinaan laminaattia vasten, taisi Taika olla jo hereillä ja valmis aamulenkille. :) Tuo meidän Lurpanderi kun on aina aamuisin niiiiiiiiin väsynyt, ettei se paljoa tepsuttele, vaan saattaa vielä kymmenenkin jälkeen käpertyä omaan koppaansa lurpattamaan.

Ennen aamulenkkiä ruokin kaikki kolme elukkaa. Tietty ensin kisumisu sai safkansa, ja molemmat koirat lipoivat tuijottaen Rapsun ruokailua, toinen toisella puolen ja toinen toisella. Mutta eipä mennyt kumpikaan ottamaan sitä kissan ruokaa, vaan kunnioittivat missen ruokarauhaa. Taikakin on tainnut oppia, että kissoille ei ryttyillä! ;) Aamupalan syöminen oli yllättävän rauhallista, olin ajatellut, että joudun vahtimaan, jotta Milli ei syöksy ruokailemaan Taikan ruokaa. Sitä ei edes yrittänyt tapahtua. Lenkki heitettiin metsässä, vajaa puoli tuntia tuolla maaliskuun lopun harmaassa sumusäässä tepasteltiin, ja palattiin sisälle. Siinä ajassa Taika ehti singota ilmeisesti naapurin bulldogin ja mopsin perään, mutta palasi häntä alhaalla takaisin hetken karjumisen jälkeen. Koirat painimaan, minä neulomaan sohvalle. Taika seuraili mua kovasti alkuun, ehkä vielä hieman hämmentyneenä "uudesta kodista", mutta rauhoittui sitten päivää myöten makoilemaan omalle pedilleen keittiön nurkkaan.

Päivän ehdottomasti kuvattavin hetki olisi ollut se, kun Milli, Taika ja Rapsu makasivat kuin kanat orrella rivissä täällä kirjastohuoneen sängyn peitteellä. Ikävä kyllä olisi, sillä kamera oli toisessa huoneessa, ja vähintään Milli olisi rikkonut tunnelman lähtemällä perääni, mikäli sen kameran olisin yrittänyt noutaa. Joten tyydyin vain ihastelemaan noita kolmea elukkaa. Rapsukin nautti silminnähtävästi koirien seurasta. Iltaa kohden se ryhtyi jopa "kutsumaan leikkiin" (siis puremaan takajaloista ja juoksemaan sitten karkuun) molempia koiria, ja pian kissarallia sai jo rajoittaa terävällä murahduksella, sillä muuten olisi taulu-TV:t ja muutkin esineet löytyneet pian lattialta lakaistavina murusina.

Odotin koko päivän säätiedotuksen lupaamaa mahdollista auringon pilkistelyä maahan saakka ulottuvan harmaan pilvivaipan läpi. Mutta sitä ei tullut. Puoli viiden aikaan vihdoin päätin lenkille lähdön tapahtuvan sumusta huolimatta. Sain IHME kyllä houkuteltua TimoSimon mukaan (ja tänään kaikilla on tuplanimet!). Päädyimme metsälenkille, koska kävelytiet ovat umpijäiset ja sattuneesta syystä en nyt halua missään nimessä lentää selälleni jäätikköön. Kävelimme noin tunnin, eikä ilmeisesti säästä johtuen ketään tullut vastaan. Timo jaksoi ihmetellä koirien pöllöilyä, siis sitä vakiosettiä, painimista, juoksemista, riekkumista ja kierimistä. Koirille heitettiin keppiä lumihankeen, joka ei tietenkään tuolla +6 asteessa kantanut lainkaan. Sitkeästi ne jaksoivat mennä syvään ja upottavaan hankeen hakemaan keppiä, vaikka liikkuminen näytti kyllä enemmän uimiselta, kuin juoksemiselta. :D Kertaakaan ei tarvinnut laittaa koiria kiinni, vaikka lauantaina useasti joutuukin olemaan varuillaan. Nyt oli aivan hiljaista.

Illalla koirat olivatkin jo väsyneitä. Alkaneet painituokiot loppuivat pian siihen, että Taika seisoi Millin päällä nuollen kovasti Millin korvia. Milli makasi alla vetäen suupieliään taaksepäin nautinnollisessa asennossa. Millin molemmat korvat saivat perusteelliset pesut, ja sitten jo nukuttiin. Ei meinannut edes iltalenkille lähtö houkuttaa koiria, sen verran olivat väsyneitä. Iltalenkki olikin sitten nopea 15 minuutin pyrähdys, koska molemmat koirat olivat sen verta perässä vedettäviä malleja. Eikä omistajaa/hoitajaakaan huvittanut lainkaan tuo liukkaus ja illan myötä alkanut vesisade.

Sunnuntai

Aamu alkoi Taikan tassujen pesulla. Taika oli lähdössä näyttelyyn Annin mukana, ja laittelin sen tassut priimakuntoon valkoisen koiran shampoolla ensi töikseni. Rapsu hämmensi sekä minua että Taikaa ryhtymällä puskemaan päällään Taikan jalkoja ja kuonoa. Taika istui vain paikoillaan, korvat takana uskaltamatta edes katsoa kissaan, kun se kurnautteli kasikkoa mun ja Taikan välissä.

Tällä hetkellä talo on hiljainen. Milli makaa lattialla ja kissa päiväpeiton alla. Taika on näyttelyssä, ja tuloksia kovasti odotellaan!

Niin ja... Olemme olleet myös BH-kurssilla viime aikoina, mutta siitä voisin kirjoittaa joskus myöhemmin lisää. Eihän tätä tekstiä jaksa enää kohta kukaan lukea! Sen verta voin kertoa, että siellä treenataan paljon seuraamista, ja kivasti on mennyt. Kontakti on Millillä seuratessa vain hieman hatara, mutta sitä parannellaan!

Kuvia Millistä ja hoitolaisesta

Milli ei kestä, kun Taikalla on Millin purukenkä (joita oli lattialla varmaan ainakin 4 ihan samanlaista):

Tiukka tuijotus tuottaa tulosta, ja Milli saa kengän.

Ja tämän kuvan ottamisen jälkeen Taika meni nappaamaan toisen lattialla lojuvan kengän, ja Milli perässä. Kuvien kenkä hylättiin samoin tein.