Uusi vuosi ja koira

Raketit paukkuvat. Missä on koira? Viime vuonna koira ahtoi itsensä vanhempieni asunnon vaatehuoneeseen, sinne aivan perälle saakka Se laski siellä kuononsa maahan ja pälyili säälittävillä spanielinsilmillään sieltä. Ajoittain portaista kuului pieni kopina, kun Millin piti käydä katsomassa, etteivät ihmiset ole vain poksahtaneet rakettien mukana. Koska raketit OVAT pahoja. Millin mielestä.

Tänä Uutena Vuonna äitillä ja iskällä oli vieraita, ja talo täynnä ääniä ja tohinaa. Koira oli edelleen peloissaan, mutta ei tuntunut kokevan tarvetta vetäytyä vaatehuoneen syvimpään nurkkaan. Nyt se tyytyi viettämään aikaa ihmisten jaloissa. Välillä piti nousta, häntä alhaalla ja korvat takana luimussa, katselemaan kamalaa Uuden vuoden näytelmää. Milli on entistä vakuuttuneempi, että raketit OVAT pahoja.

1.1.2010 Lähdettiin sitten lenkille. Aamupissalla Milli oli tehnyt nopeasti asiansa ja vetäissyt itsensä irti talutushihnasta vakuuttuneena siitä, että maailmanloppu ja raketit tulevat ihan kohta. Vaikkei mistään kuulunut edes pauketta. Päivälenkille lähtiessä se käveli varautuneena polulle, mutta ei olisi suostunut lenkkeilemään. Mutta iiivöl-mamma halusi lenkkeillä, ja siihen piti koirankin sopeutua. Eikun koira kantoon Paris Hiltonin Tinkerbellin lailla, ja menoksi. Tuo walesinrotjake tosin painaa n. 17 kiloa maailman puetuinta koiraa eniten, joten kantomatka jäi ehkä vajaaseen sataan metriin.. Sen jälkeen koira jo tuli perässä, mutta nimenomaan PERÄSSÄ. Hihna oli melkein äärilaidassaan ja koira hinautui hyppivillä askelilla ihmisten perässä. Keksittiin lähteä juoksemaan, ja silloin Millikin innostui. Vähän lapasta vielä nenän eteen heilumaan, niin raketit unohtuivat kuin tuhka tuuleen. (Tiedetään, "äläannakoiranleikkiälapasillataisetottuusiihen.." ja plaaplaaplaa.. Omat ovat lapaseni, tai no oikeastaan useat parit niistä jo Millin...) Loppulenkki menikin jo normaaliin tyyliin, ja uskalsin päästää koiraa vapaaksikin hetkeksi aikaa.

Kolmas uusi vuosi takana Milli-tylleröllä. Ja joka kerta 1.1. se on pelännyt lenkille lähtiessä, mutta reipas ulkoilu on saanut lopulta paukut ja pommit unohtumaan. Tänään yksittäisiä paukahduksiakaan ei jääty edes ihmettelemään. Tiedä sitten, mitä se eläin loppujen lopuksi Uutena Vuonna pelkää; jatkuvaa pauketta, rakettien vinkunaa, hajua ja välähdyksiä, vai näitä kaikkia yhdessä? Vai enemmän filosofisesti, Uutta Vuotta?

Hyvää vuotta 2010 kaikille koirille ja koiraihmisille. (Ei kuitenkaan kakkamiehille ;) ) Me aloitellaan tämä vuosi siskoni kämpillä Lepa-kollin koiruuksia ihmetellessä.

Siis mä en kestä!

Ja otsikko johti heti kaikki (siis teidät 4 lukijaani) harhaan ja luulemaan, että Milli on ollut ihan mahdoton tuholainen. Sekin olisi potentiaalista, mutta ei tällä kertaa. Kyse on nyt hyvin toisenlaisesta tunteesta, jonka epäilen olevan useammallekin koiranomistajalle tuttu. Tämä pakahduttava tunne, kun katsoo nukkuvaa pikku-spanielia, sen ajoittain heilahtavaa häntää, nykiviä jalkoja, lurpattavia korvia ja etenkin sen IHANAA samettikuonoa, josta pääsee aika ajoin hiljainen "vuhvuhvuhvuh.." Se on vaan niiiiiiiin söpö, että musta tuntuu että poksahdan kohta.

Tekisi mieli ottaa sen nukkumisesta ainoastaan piiiiiiiitkä video ja laittaa se youtubeen kaikkien nähtäville. Tosin, voi olla, että sen huvittavuutta ei kovin moni vieras ihminen ymmärtäisi. Saati tätä tunnetta, mikä mulle tulee kun katselen tuota nukkuvaa Lurppaa. Huulien välistä kuuluu"vuhvuhvuhvuh", vaikka suu tuskin liikkuukaan. Ah ja oih!

Poksahdan, kun katselen näitä kuviakin, missä Taika ja Milli olla möllöttävät kahdestaan. Ne on aivan yybersöpöhöpöjä! Lurputilurplurplurp! (Viimeistään tässä vaiheessa joku varmaan soittaa mulle valkotakkisia miehiä avuksi.. Tulis kyllä ihan tarpeeseen.)

Tämän tekstin kirjanmerkkaan ja etsin käsiini aina, kun Milli on ollut ihan kamala kakara. Mutta nyt se on vaan niin IhQ!!! <3 (terv. teini-Marika)

Ja lisää kuvatuksia...

Taika hoidossa:

Äh ja päh, mikä himskatti näitä kuvia vaivaa?? Koneella ovat oikein päin ja sitten idioottitietotekniikka ei taaskaan ole mun kaveri. Prkl. Olkoon, tietokone 1, Marika 0. Taas.

Kuvia 2009

Päättyvän vuoden kunniaksi (ja koska en saa unta) esittelen hieman kuvia vuodelta 2009:

otoksia metsälenkiltä:

Koirapuistoilua:

Kesällä mökillä:

Vuhvelimaista Joulua!

Milli on saapunut Muuramee joulun viettoon. Tänä vuonna ollaan jälleen viime vuosista viisaampia (kuten ollaan ajateltu edellisinäkin vuosina...) ja lahjat ovat tiukasti piilossa rosvoavalta hurttimukselta. Viime vuonnahan Milli kaivoi esiin kaksi lahjapakettia, jotka sisälsivät tietenkin suklaata. Eikä siinä vielä mitään, mutta katsellessani sitä sotkua lattialla rupesin miettimään, että olikohan noissa suklaissa käärepaperit? Käärepapereista ei ollut jälkeäkään, mutta muistelin aiemmin syöneeni vastaavia herkkuja. Etsin netistä Jyväskylän Kalpiksen numeron ja soitin sinne kysyäkseni käärepapereista. Ja juu, kyseisistä suklaista jokainen on erikseen paperiin pakattu. Sitten vain mietittiin, että missä ne paperit sitten olivat. Ja sitä ei tietenkään kenenkään ole kovin vaikea arvata. Millin kakka oli viime jouluna oikein jouluista ja kimaltavaa!

Nyt on ensimmäinen joulu, kun siskoni kissa Lepa on myös täällä. Tuo pieni naukujainen järjestää kyllä täällä ohjelmaa niin ihmisille kuin koirallekin. Tänään lähtivät kinkut kävelemään leipäni päältä, kun hieman katsettani käänsin, eikä asiasta voinut syyttää Milliä (kerrankin näin!). Vessaan ei voi mennä ilman Lepan läsnäoloa, se sanoo "kur" ja hyppää lavuaariin juomaan. Jääkaapin avaaminen johtaa myös usein siihen, että kissa sanoo "kur" ja hyppää isolla loikalla suoraan kaapin hyllylle. Mutta Millillä on hauskaa pienen kissanpojan kanssa. Niinkuin jouluna kuuluukin.

Milli ja muu perhe toivottavat kaikille oikein hyvää joulua!!

Vieraita vieraita vieraita!!!

Mikä hemmetti siinä on, että koira ei opi yleistämään normaaleja käyttäytymissääntöjä? Jotenkin sellaisen kuvan sitä saa koirankoulutusoppaista, että kun jonkun asian opettaa, niin se yleistyy kaikkiin vastaaviin tilanteisiin. Esimerkiksi käy hienosti tämä ilta: Neljä ystävääni oli tulossa kylään. Kun ulko-ovi avautui, syöksyi Milli ohjus liukkaasti hyppimäänpomppimaanreihumaan kavereitani kumoon. Meitä vasten ei enää hypitä. Mutta vieraat testataan erikseen: "jospa näiltä saa huomion hyppimällä?". Pieni korvasta nyppäisy auttaa kyllä tehokkaasti, mutta vain hetken aikaa. Huutaminen ja karjuminen ja ärähtely auttaa siinä tilanteessa, mutta ei niissä seuraavissa (jotka tulevat n. puolen vuoden kuluttua...)

TIEDÄN: harjoittelua harjoittelua harjoittelua.. Mutta nykyään vieraita käy niin harvoin. Ja yhden tutun tyypin kanssa harjoittelu ei edelleenkään auta siihen, ettei Milli pomppisi kumoon kaikkia muita vieraita. Ei, se auttaa vain siihen, että Milli ei pompi kumoon juuri tätä tyyppiä.

Hmmm.. vai pitäisikö olla ovela? Ostaa oven ulkopuolelle LIV- (tai mitä liekään) saippuapulloja, jotka täytetään vedellä/sitruunamehulla. Ja viereen ohjeet vieraille niiden käytöstä hyppivän koiran kanssa toimimisesta; "Ota pullo, tähtää hyppivää koiraa". Jospa se olisi niin epämiellyttävää, että koira lakkaa pöllöilemästä?

Noh, elämä on. Olisinpa onnellinen, jos tämä olisi mun tän hetkisistä pulmista suurin!

Metsälenkkejä ja koirapuistoilua

Kaikista vannotuksistani huolimatta ollaan Millin kanssa tehty metsälenkkejä vapaana. Se tuntuu nyt tottelevan paremmin, luulee kai raukkaparka, että me lähdetään taas reissuun, jos se ei osaa käyttäytyä. Mullahan ei ole mitään sitä vastaan! Tänään jätti menemättä linnun perään "korppikallioiden" kohdalla, kun murahdin toimimattoman tännepäin-käskyn jälkeen.

Eilen metsässä mukana oli kaninnahka ja iso dami. Piilottelin nahkaa Millille metsään ja se oli aivan riemuissaan päästessään sitä etsimään. Nahka vaatii vain hieman houkuttelua palautuakseen jälleen mulle, sillä Milli jäisi mielellään repimään sitä metsään.. Onneksi käsky namipalkalla tehoaa, vaikka jäniksen nahka tuntuu olevan namiakin parempi. Etsimisten jälkeen jänön turkki lähti narun päässä Milli-metsästäjää karkuun, ja siitä tulikin aivan mahtileikki! Koira paikkaan, itse parinkymmenen metrin etumatkaa ja samalla, kun käsken koiran vapaaksi, lähden juoksemaan. Sekä koiralla että omistajalla oli kunto testissä tässä lajissa. Koiran osoittautui paremmaksi :). Lopulta vielä heiteltiin loppulenkistä damia pusikoihin. Tuli mieleen siinä heitellessä, että aikamoisista risukoista ja louhikoista tuo koira ketterästi ja mielellään sen damin tuo. Ei ole ainakaan treenimaasto liian helppoa! Niin, nämä kaikki siis tehtiin pitkin lenkkiä, ei suinkaan yhteen syssyyn. :)

Eilen sain Ruutanan seurahuoneen kohdalta jonkun hullun stalkkerin perääni; äijä vain seisoskeli kävelytiellä ja lähti seuraamaan meitä, kun olimme menneet ohi. Muutaman päättömän käännöksen jälkeen, jotka selkeästi kännipäinen ukko tuli vain sitkeästi perässä, lähdin Millin kanssa juoksemaan ja käännyin risteyksestä kohti kotia ennen kuin se kusipää ehti nähdä, mihin käännytään. Helvetti kun noita pitää olla täälläkin!! Muistan, kuinka joskus Miraa ja Maria ulkoiluttaessani sain vastaavan äijän perääni, joka loppupeleissä vielä juoksi mua kohti ja seurasi kotiovelle asti. Ei tosin onneksi nähnyt, mistä ovesta menin sisään, ikkunasta vain näin äijän lampsivan pihan läpi. Eipä tosta eilisestäkään voinut erehtyä, sen verta käännyin ja ukko tuli vain peesissä..

No joo, tänään vältin iltalenkin menemällä koirapuistoon. Timo piti kuitenkin heittää pikkujouluihin, joten ajoimme Millin kanssa kotiin Hakametsän puiston kautta. Kivoja juoksukavereita oli, mutta pakkanen kiristyi kuudesta asteesta yhdeksään puolen tunnin aikana, ja sen vaikutuksesta tuli meillekin pian kylmä ja auto kutsui jo 40 minuutin kuluttua.