Kun Taika on reissussa...

...on Milli aivan surkeana, todella surkeana. Iltapäivällä menee aina hetki, ennen kuin pääsemme liikkeelle lenkkipolkua kohden, koska Milli odottaa Taikaa saapuvaksi kuin kuuta nousevaa. Se käy nopeasti asioillaan ja jää sen jälkeen tuijottamaan kohti tietä, jota pitkin Taika ja Hanna saapuvat. Kun koetan parhaani mukaan houkutella koiraa ja kerron sille, että nyt mennään vaan me, se katsoo mua pitkään, ja kääntyy vuoroin mua kohden ja vuoroin sinne, mistä olettaa leikkikaverin pian saapuvan. Ja (*nyyhkäys*) pettyy päivä toisensa jälkeen.

Onneksi sentään saimme työkaverini cavalieerinsa kanssa käymään meidän kanssa pitkän lenkin maaliskuun aurinkoisessa pakkassäässä. Milli oli selkeän innoissaan lenkkikaverista, vaikka leikkiä ei nyt ollutkaan. Mamman lapaset sen sijaan ovat saaneet toimia hurjan repimisen ja riuhtomisen (sekä varastelun) kohteena...

Kahdestaan saamme harjoiteltua luoksetuloja, joissa olen alkanut käyttää uudenlaista palkintoa. Jotain, mitä Milli halajaa suuresti, eli siis lapasiani.
Luoksetulosta seuraa hurja leikki, jonka tarpeessa Milli tuntuu olevan nyt koirakaverin puuttuessa. Ainakin näin yksin lenkkeillessä tuntuu tämä tehoavan jopa namia paremmin. Tärkeää on hyvä tumput, mun mustat paksut pakkaspörröhanskat ovat Millin mielestä parhaat. Ainakin osa saalisvietistäkin saadaan purettua lapasen heitoilla ja noudoilla (joihin nämä hanskat ovat aivan omiaan, koska ne lentävät pitkälle!). Milli on ainakin tällä hetkellä hienosti kontaktissa lenkillä ja kyttää mua vähän väliä, että josko jo hanska lentäisi tai hurja leikki alkaisi. Vaikeinta on lopettaa leikki aina ajoissa kesken, siis silloin, kun Milli vielä on täysi meno päällä. Liian pitkä leikki yhteen syssyyn johtaisi leikin vetovoiman hiipumiseen ja ainakin nyt tämä leikki saa Milliin reippaan luoksetulovaihteen päälle.

Työkaverini koiran lisäksi Milli tutustui tänään naapurin kultaisiin koiriin, joista nuorempi ymmärsi ainakin aivan täysin Millin leikit ja Milli sai hieman Taikan korviketta leikkinälkäänsä.

Ollaan myös harjoiteltu noutoa kapulalla ja lokin siivellä. Kapulalla onnistuu jo hyvin, siivellä ei IHAN niin hyvin... Kapulan perään Milli osaa lähteä vasta luvan saatuaan, tuo sen suoraan mulle ja luovuttaa pyynnöstä. Joudun edellee pyytämään nopeasti, sillä paikallaan seistessä ei Millin mielestä ole mitään järkeä pitää esinettä suussa. Lokin siiven peräänkin neiti malttaa odottaa lähtölupaa, mutta noutoa ei tapahdu, tapahtuu hurja repiminen... Nyt siivestä on jäljellä yksi luun pätkä ja pari onnetonta sulkaa.