Agilityn huumaa...

Tänään oli viimeinen agilityn alkeiskerta. Milli viiletti tuulispäänä esteitä pitkin, tosin esteen käsite on Millille vielä vieras. Millin mielestä on ihan sama, mistä kohtaa esteen ylittää, kunhan ylittää, esimerkiksi normaalilla hyppyesteellä ei välttis tarvitse hypätä sen estekepin yli, koska haasteita kaipaava voi myös hypätä niiden aitojen (siis ne hökötykset, minkä välissä keppi on) yli. Ja kyllä, Milli pääsee niiden melko korkeiden puuporttien yli pomppaamalla ja varaakin vielä jää.

Tänään sisällä hallissa treenattiin rengasta ja keinua. Keinu oli esteistä uusin, emmekä ole siihen vielä kunnolla tutustuneet. Aluksi menoa hieman pehmennettiin kädellä, mutta pian keinu sujui jo ihan hienosti ilman pehmennystä. Milli ei reagoinut keinun alasrömähdykseen millään lailla, ja tauoillakin hyppi keinun päällä. Rengas oli helppo, mutta koska vaihtelu virkistää, yritti Milli välillä mennä ketjujen väleistä.

Ulkona treenattiin jo pientä rataa. Piha ei ole aidattu ja autotiet ovat ihan vieressä, joten mietin aluksi, etten uskaltaisi päästää Milliä irti. Lopulta, kun Milli oli hyvässä "treenivireessä" ja piti kontaktia tiiviistii, uskalsin ottaa hihnan sen kaulasta aina suoritusten ajaksi. Puomin menimme ensin panta kaulassa, eikä siitä tullut yhtään mitään. Milli nojasi pantaan niin voimakkaasti, että melkein tipahti alas puomilta. Ilman hihnaa mitään tasapaino-ongelmia ei ollut, ja puomi sujui oikein mallikkaasti.
Esteiden jälkeen Milli edelleen kääntyy mua vastaan, hakemaan namia tietty. Olen aivan liian hidas ohjaamaan koiraa seuraavalle esteelle suoraan, vaikka jättäisin sen odottamaan ja aloittaisin ensimmäisen esteen ohjaamisen edeltä käsin.
Muutenkin olisi varmasti hyvä idea koettaa häivyttää namilla ohjaamista, sillä Milli ei todella näe mitään muuta kuin namin kädessäni, ei edes sitä estettä edessään, ja tästä toki seuraa sähläämistä ja pudotuksia. Milli myös löi yhden kerran päänsä renkaan yläkulmaan, kun seurasi katseellaan mun kättäni, eikä katsonut yhtään, mistä hyppää. Mutta eipä tuo sitä tuntunut huomaavan...

Agilityn parissa olen huomannut Millin olevan jopa rohkeampi kuin olen ajatellut. Tiesin kyllä, että arkajalkainen tämä walesi ei todellakaan ole, mutta se on jopa rohkeampi, kuin olin ajatellutkaan. Esteiden kaatuminen, tippuminen tai kovatkaan kolinat eivät vaikuta Millin suoritukseen millään lailla. Pienet kompuroinnit tai pöllöilyt, joissa näyttäisi ulkopuolisen silmiin sattuvankin, eivät myöskään saa Millissä aikaan minkäännäköistä reaktiota tai pelkoa kyseistä tilannetta kohtaan.
Olen myös tyytyväinen siihen, että tällä viimeisellä kerralla olimme Millin kanssa viimein jo samalla aaltopituudella; sain kontaktin pidettyä koiraan paremmin kuin ikinä aiemmin. Milli oli sentään vapaana teollisuusalueella. Karkaamista Taikan ja Hannan luo tapahtuu vieläkin, mutta yhä vähemmän. Yhden kerran ulkosalla Milli sai jonkun hajun perästä kiinni, mutta onneksi tunnistin tämän"vaihteen vaihdoksen" pian ja sain koiran napattua kiinni ennen kuin tuoksut veivät mukanaan. Nyt tietenkin voidaan ihmetellä, että miten uskallan päästää tuon dogin irti keskellä teollisuusaluetta. Millistä kuitenkin näkee sen, milloin se on kiinnostuneempi musta ja yhdessä tekemisestä, ja milloin ympäristö kiinnostaa sitä enemmän. Tämän asian voi havaita mm. koiran oma-aloitteisesta tiiviistä katsekontaktista (katse, jonka viesti on: "mitä-nyt-tehdään-voitasko-jo-tehdä-hei!-joo-tehdään!") ja yleisestä asenteesta tekemistä kohtaan. Millistä tämä on mielestäni erittäin helppo havaita, jos vähänkin tuota koiraa tuntee. Tänään oli hieno päivä, ja mamma oli heti alusta asti kaikkia muita kiinnostavampi!

Tästä on hyvä jatkaa, toivottavasti pääsemme pian taas treenailemaan!