Autolta jäljelle oli parin sadan metrin kävelymatka. Kun otin jälkivaljaat repusta ja koira ne huomasi, alkoi hillitön piippaus ja kiskonta Hannan kävelysuuntaan, niin innoissaan se oli jäljelle menosta. Kävely kohti jäljen alkupaikkaa oli hillitöntä vetämistä ja vainun hakemista, nenä kävi kuin vihikoiralla konsanaan.
Kun viimein saavuttiin janalle, sain onneksi Millin rauhoitettua ja homma päästiin aloittamaan. Jälki löytyi janalta välittömästi, ja kaasu pohjassa (kuvassa heiluva häntä on siitä osoitus!) hiukan ilmavainulla sitä lähdettiin etenemään. Milli siis kyllä menee nenä maata kohden, mutta selkeästi ilmavainulla, sillä se meni ensimmäisen suoran n. puoli metriä jäljen vieressä (päätellen niistä tarjouksessa olevista männyistä :D ). Eka kulma sujui vaivatta, ja vauhti päällä Milli jatkoi matkaansa, tällä kertaa suoraan jäljen päällä. Yksi nami maistui jopa kesken jäljen!
Toinen kulma olikin sitten hankalampi, taisi olla hieman jyrkempi käännös. Milli eksyi hieman saniaspöheikköön, jossa häntä alkoi vispata siihen malliin, että ihmisjäljen oli korvannut joku ihan muu jälki. Onneksi se kuitenkin "itsenäisesti" (en päästänyt eteenpäin pöheikköön, mutten ohjannutkaan koiraa) palasi hetken haistelun jälkeen jäljelle, josta saikin uuden otteen kierrettyään yhden tiheän kuusen alaoksiston kautta. Siinä oli hieman pallomahamammalla perässä pysymistä, kun piti sukeltaa kuusen oksien läpi (järkevämpi tyyppi olisi ehkä päästänyt siitä liinan päästä irti hetkeksi..).
Viimeinen suora meni vaivatta suoraan lihaköntsälle, ja koira oli hieman hölmistynyt, että tässäkö se jo oli? Se nuuskutteli muutaman kerran ympärilleen toivoen jäljen jatkuen, mutta historiallisesti ekaa kertaa palkkio vei voiton. Hirvenluu nousi suuhun ja tyytyväinen koira rauhoittui silmin nähden. Autolle kävellessä ei tuntunut koiralla enää olevan kiire yhtään mihinkään, ja sainkin siinä miettiä, olinko vahingossa metsässä onnistunut vaihtamaan vetävän intopiukkaspanielin rauhalliseen lampaaseen. :)
Oli superhauskaa taas, kiitos Hannalle hyvästä jäljestä! Koira oli kotona superväsynyt, oltiin kuitenkin ennen jälkeä käyty päivällä parin tunnin metsälenkit ja Taiksula oli meillä myös muutaman tunnin hoidossa Millin seurana. Ei ole mitään ihanampaa katseltavaa, kuin aidosti touhuamisesta väsynyt koira, joka pötköttää lattialla tyytyväisenä! Sellainen koira on ihan eri näköinen, kuin koira, joka lepäilee vain, koska muuta tekemistäkään ei ole (tosin sellaista ei Millistä koskaan voi tulla, se osaa kyllä aktivoida tarvittaessa itseään keksimällä miten ovi kuin ovi tai vessanpöntön kansi avataan tai miten namit ryöstetään).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti