Eilen sitten mentiin Pirkkalan perukoille tekemään jälkeä aitoon metsämaastoon "mäyräkoira"-Taikan (tsihihiii :D) ja Millin kanssa. Riikka, meidän kouluttajamme, teki ystävällisesti meille jäljet. Nyt koira sai jo lyhyeltä janalta löytää itse jäljen alun. En tiedä, mistä tuo Millieläin oikein aina etukäteen tajuaa, että nyt mennään jäljelle, sillä se alkoi jo automatkalla piipata ja oli aivan kiihkoissaan kun sai jälkivaljaat ja liinan yllensä. Joko se näin neljännellä kerralla tunnistaa treenikassin? Se voi olla mahdollista, sillä meillä on eri kassi jäljellä kuin tokossa. Tokoon mennessä koira on joskus hieman kierroksilla, mutta ei koskaan näin paljoa.
Metsä oli sakeanaan hyttysiä, yäh. Varmaan ikinä ei ole tällaista hyttysmäärää ollut täälläpäin Suomea, ja liikun kuitenkin jatkuvasti metiköissä. Raskaana ollessa kun ei saa käyttää noita myrkkyjä iholle, niin olin kotona pihalla etukäteen jo suihkuttanut collegehupparin myrkyllä, ja nyt viihdyinkin harvinaisen iloisesti huppari päällä ja pää hupun suojissa. Ja silti mua syötiin.. ja koiraa myös.
Niin, siitä jäljestä... Milli oli siis hyvin kiihkoissaan, mutta sain hetkeksi sen rauhoitettua istumaan ennen jälkeä. Se haistoi heti ilmavainusta, missä jälki meni. Alku löytyi janalta vaivatta, ja koira alkoi tiukan nenätyönsä. Edelleen Milli menee osittain ilmavainulla, joka siis tarkoittaa sitä, että tuulisella kelillä se on hiukan sivussa jäljestä ja joutuu välillä kierähtämään itsensä ympäri hukatessaan jäljen. Kulmia oli kai (?) kolme, en oikein itsekään pysynyt perässä, kun keskityin liinan antamiseen koiralle ja pystyssä pysymiseen, oli sen verta haastava maasto tän mahan kanssa liikkua. Jäljen vaikein kohta oli puunrungon alitus/ylitys, jossa jouduin hieman ohjaamaan ja rohkaisemaan koiraa etenemään rungosta huolimatta. Toinen vaikeus oli jäljen päättäminen, Milli olisi näes halunnut jatkaa jälkeä lopetuskohdasta huolimatta. Siinä innossa meinasivat lopetuksen lihapullatkin jäädä syömättä...
Kokonaisuudessaan olen todella yllättynyt, että näin riistaviettinen koira on IHMISjäljestä todella näin innoissaan! Koskaan tästä ei ole tarkoitus sen vakavampaa kuin koiran aktivointia tehdä, mutta onnistuminen on silti mukavaa. Oletin, että tämä ensimmäinen kerta metsässä saa Milli innostumaan enemmän niistä jänisten ja kanalintujen jäljistä, mutta niin ei käynyt. Jäljen jälkeen se oli huomattavan väsynyt ja rentoutunut.
Esineruutua ei tehty sitten Millin kanssa vieläkään, mikä on ihan fiksu idea. Ei sitä jäljen jälkeen enää kiinnostanut taaskaan mikään muu, kuin nenätyö. Tehdään sitä eri päivänä kotona ja mahdollisesti tokotreenien yhteydessä. Ehkä ne voidaan joku päivä vielä tässä yhdistää toisiinsa..
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti