Miksi hurttimus saa maata sohvalla (ja vierassängyllä..)?

Me ollaan Millin kanssa lomalla. Millikin on lomalla, sillä kun yksin kotona oleminen käy täysin täydestä työpäivästä. On näes rankkaa odottaa ja odottaa, että milloin me ihmiset saavutaan kotiin. Ah tätä autuutta, kun saa vain lorvia vierassängyllä mamman ollessa tietokoneella! Tai maata sohvalla, kun mamma katsoo televisiota!

Kun otimme koiran, päätimme, että tämähän ei sitten sängyllä tai sohvalla makaa. Muistan, kun yritimme kaikkemme, että koira ei tottuisi sohvalla olemiseen. Kerrostaloasunnossa ollessamme karvaturpa ei saanut tulla kumpaankaan makkariin, joten sänkykielto oli helppo. Sohvakielto, noh, se oli "haastavampi". Me kyllä yritimme: kaikkien oppaiden opetusten mukaan koira ohjattiin aina alas sohvalta sen sinne noustessa. Kun se jäi yksin, tungin sohvan täyteen huonekaluja ja muuta roinaa, ettei se tottuisi sohvalla olemaan (kerrostalokämpässämme kun tilaa ei voinut rajata niin, ettei Milli olisi päässyt olohuoneeseen). Millin mielestä järjestin sille lähinnä hauskaa yksinolopuuhaa, kun se sai keksiä ja pähkäillä, miten pääsisi sekamelskan läpi sohvalle makaamaan. Sille tavarat, mm. keittiön tuolit, sohvalla olivat lähinnä haaste. Oli tilanne mikä tahansa, se löytyi joka kerta sohvalta makaamasta keittiön tuolien jalojen välistä. Tuntui, että sellainen 10cmx10cm tila riitti sille aivan mainiosti nukkumiseen, tärkeintä oli, että pääsi sohvalle. Lopulta meihin (tarkalleen ottaen ensinnä minuun itseeni...) iski epäusko; ehkä sitä ei kuitenkaan saa opetettua olemaan olematta sohvalla. Aloin levittää vilttejä sohvan suojaksi, koska koira kuitenkin aina tiensä sohvalle raahasi. Niinkuin tekikin, kielloista ja esteistä huolimatta...

Sitten epäusko hiipi pikkuhiljaa yhä laajemmalti mieleeni, ja aloin ottaa hellyyden kipeää nuorta koiranalkua vatsani päälle makaamaan telkkua katsellessa. Uskotin itselleni, että "kyllä se erottaa, että saa katsoa vatsani päällä telkkua, mutta ei muuten olla sohvalla"... Juu-u, itsepetos paras petos. Koska tv:n katselu yhdessä asennossa, selin koira vatsan päällä, koko illan ajan on lähes mahdottomuus, huomasin pian makaavani kyljelläni koira kainalossani. Viimeistään silloin peli oli menetetty. "No se saa olla sohvalla vain kun minäkin olen"-selitys upposi ihme kyllä minuun itseeni aika hyvin, vaikka näin ääneen lausuttuna (kirjoitettuna) se on toki aivan yhtä järjetön kuin väittää maata litteäksi.

Ja uuteen kotiin muutettaessa vierashuone tuli sallituksi koiran alueeksi. Tällä kertaa Milli valtasi sängyn täsmälleen samaa kaavaa noudattaen, tosin vain triplanopeudella. Ensin oli kiellot. Nyt on vaan koira sängyllä. Ja kyllä se siitä luksuksesta nauttiikin! :D