Uuvuttavan odottelun harjoittelua ja pk-jälkeä

Tänään lenkkeiltiin siis ennen treenejä n. 1h metsässä, vapaana. Millin päivä oli tänään jostain kumman syystä hyvin hyvin iloinen, se ilahtui aivan valtavasti kaikesta, mitä tapahtui. Taisi mun viikonloppuinen poissaoloni saada koiran latautumaan oikein kunnolla, huolimatta siitä, että Timo lenkkeilytti Milliä ihan hyvin. Mutta automaattisesti mun poissaollessani muu aktivointi jää pienemmälle.

Ennen treeniä mentiin Taikan lääkärireissulle mukaan, koska menimme tollerimobiililla yhdessä treeneihin. Siellä vierähti sellaiset 45 minuuttia, ja se aika oli pisamanaamalle oikein oivaa "mitääntekemättömyyden" ja odottamisen harjoittelua. Odoteltiin aulassa pienen piippauksen kera, sillä Millihän olisi halunnut mennä sinne lekurinhuoneeseen. Mikäs sen mukavampaa, saa aina lääkärin ja hoitajan jakamattoman huomion, ja yleensä vielä namiakin. Lopuksi Milli kyllä sitten rauhoittui, kun tajusi, ettei tästä mihinkään tutkimuksiin olla menossa.

Jälki tehtiin taas pellolle, tällä kertaa hieman pidempi ja jo pienillä kunnon askelilla. Hieman haastavuutta asiaan toi se, että kyseinen pelto oli fasaanikukkojen suosiossa.. Ja nehän eivät juuri ihmistä tai koiria kavahtaneet, vaan pyrähtelivät lentoon ihan muutamien metrien päästä ja ajoivat toisiaan pellolla lentäen koirien yli melko matalta. Koetin parhaani mukaan pitää Pillikän kiireisenä pienillä tempuilla, jotta odotellessamme Riikan saapumista paikalle tuo piskendaalis ei havaitsisi fasaaneja. No, se oli hieman haastavahkoa, sillä ne fasaanit myös huusivat aika lujaa siinä vieressä.. Toinen haasteeni oli pitää itseni rauhallisena ja tyynnyttää omia hermojani, kun Milli sitten ensin haistoi peltolinnut ja lopulta onnistui kuitenkin näkemään yhden kukon laskeutumisen n. 10 metrin päähän meistä.. "piipipppiiiiipviuviuprrrrr" kuului elättimen suusta, mutta kaikeksi ihmeeksi päästessämme jäljelle, jäljen ajo sujui tilanteeseen nähden jopa hyvin! Milli aloitti jäljen hienosti. Alku tuntuukin olevan juuri se kohta, josta näkee, miten loppu tulee menemään; alkaa hyvin --> Marika on rauhallinen ja kehut aitoja --> koira motivoitunut --> Marika on rento --> koiran motivoituu jne jne... Ja tuo toimii myös tietty negatiivisessa mielessä...

Nyt jäljellä sai jo hieman ohitella nameja, joka tuntuu sopivan Milli tyyliin. Milli ottaisi mieluiten ilmavainun lähes kaikesta, eikä malttaisi oikein tehdä kovin tarkkaa työtä. Nopeus on Millistä valttia, tarkkuus tulee toisena. Hauska, miten erilaisia ne etenkin tässä suhteessa ovat Taikan kanssa! Taikan pikkutarkkuus versus Millin nopeaan suoritukseen pyrkiminen.

Jäljen lopussa namikasa oli ehkä hieman kuraisessa kohdassa, ja Milli olisikin mieluiten syönyt paikalle madelleet kaksi etanaa, eikä kuraisia nameja.. Kovasti tuli kuitenkin kehuja, ja koirakin tajusi siinä jäljen päättyneen. Jäljen jälkeen fasaanitkin tuntuivat unohtuneen, ja Milli oli superväsyneen oloinen, kun siinä vielä hetki keskusteltiin porukassa.

Jälki oli siis n. 20-30m pitkä, ja nyt on tän mamman selkä erittäin jumissa jäljen teolla kyyristelystä.. Kuinkahan käy sitten pidemmillä jäljillä??