Hellettä ja jälkeä

Mittari näyttää 26 astetta. Toivottavasti tämä ei tarkoita sitä, että kesä tulee olemaan sateinen. Jotenkin tuntuu, että näissä säissä on aina jotain "karmaa", hyvä keli keväällä = huono keli kesällä tai kaunis alkukesä=sateinen loppukesä. Aurinkoisten päivien määrä on ikään kuin vakio, ja nyt niitä jo "kulutetaan" pois. Eikä siinä mitään, ihana juttu koirailla näillä keleillä. Siis lähinnä lenkkeillä, muutenhan tuo piskendaalis on aika löysä kuumalla ilmalla.

Tänään piti aamulla mennä lyhyt pikkukävely. Tavattiin metsässä ihan tuossa kodin nurkalla tutut nahkacolliet, joiden kanssa Milli sai juosta hetken aikaa. Siinä meidän omistajien jutellessa koirajuttuja Millille tuli ilmeisesti kuuma, ja koska mitään lätäkköä ei löytynyt, se oli turkin mustuusasteesta päätellen viilentänyt itseään soisessa mutakuopassa. Se tuli mättäiden takaa hyvin onnellisen oloisena mun luo, ja niinpä sitten päätimme lähteä hieman pidemmälle Matkajärven rantaan; koirahan oli pakko uittaa, mustaa mutaa valuvana en olisi viitsinyt sitä vielä edes takapihan terassille. Käveltiin rantaan hieman kiertoteitä, käärmeitä peläten. On muuten jännä efekti sillä, että lenkkeilen Millin kanssa kaksi verrattuna Taikan ja Hannan kanssa tehtyihin yhteislenkkeihin; Milli pysyy suurimman osan ajasta polulla ja on hyvin paljon rauhallisempi, kuin yhteislenkeillä. Ties mistä sekin johtuu? Järven rannalla tapasimme sitten Millin veljenpojan Ilpon ja "isoveljensä" flätin, mutta nyt Milli tyytyi lähinnä olemaan poikien haisteltavana ja istumaan mun vieressä rauhallisesti. Mä välillä epäilen, että tossa koirassa on kaksi täysin eri persoonaa..

Niin, ja eilen tosiaan alkoi pk-jälki. Teimme pellolle yhdet n. 10 metrin jäljet ns. "chaplin"-askeleilla. Alkuun tuli tallattu kohta, jossa oli paljon namia, ja jokaisen jäljen varpaan kärkiin potkittuun kuoppaan yksi nami. Jäljen päässä oli jälleen tallattu alue, jossa paljon namia. Koira piti rauhoittaa jäljen alkuun makaamaan, ja kun nenä alkoi käydä, päästiin jäljelle. Sitä edettiin askel askeleelta koiraa jarruttaen, jotta nenätyöskentely olisi huolellista ja eteneminen tapahtuisi jälki kerrallaan. Milli turhautui monin paikoin, sillä se haistoi ilmavainun nameista, mutta ei päässyt niille. Sen oli vaikea ymmärtää, miksi ei pääse namille suoraan, ja yleensä vielä sinne reilusti eteenpäin namille. Lopulta päästiin usein istumis- ja vinkumiskohtauksen jälkeen jälki loppuun. Jälkeä vaikeampaa Millille oli odotella koiratarhassa n. 5metrin näköyhteyden päässä musta, kun joimme Hannan Ja Taikan menestyskahveet Riikan tarjoamana. Seutu oli maaseutumaista, joten kerrankin sai antaa Millin vinkua rauhassa tarhassa, eikä tarvinnut miettiä ketä kaikkia se oikein häiritsee. Saati saada niitä "opetajokoirasiolemaanyksin"-katseita.. (Kun se osaa olla yksin tutuissa paikoissa, mutta jokainen vieras paikka on aina vaikea. Ja koska se häiritse monesti ihmisiä niin paljon, on julkisilla paikoilla vaikea/mahdoton harjoitella).