Rekka-autolle uhittelua ja koirakoulua

Rekka ja walesinsprinkku kohtaavat
Kyllä walesi voi olla sitten idioottimaisen tyhmänrohkea!! Oltiin toissapäivänä lenkillä perinteiseen tyyliin Hannan ja Taikan kanssa ja mentiin sitä meidän peruskiekkaa; tuota läheistä metsäautotietä eteenpäin, kunnes tulee kääntöpaikka ja siitä näin talviaikaan samaa reittiä takaisin. Tuolta kääntöpaikalta on syksyllä kaadettu metsää ihan kiitettävästi, ja rangat on pinottu tien poskeen. Luultiin ensin, että joku ihana tyyppi on tänä talvena IHAN MEITÄ varten aurannut tuon metsätien, mutta tiettykin se on aurattu puunhakua varten. No, joka tapauksessa, siinä on nyt erittäin mukava kävellä.

Ja mehän kävellään. Tuolloin toissapäivänäkin käveltiin, ihan kaikessa rauhassa, kun yhtäkkiä tien suoran päässä vastaan ajoikin rekka. Eikä mikään pikkurekka, vaan ihan sellainen iso kaksiosainen puunkuljetusrekka (ammattilaisuuteni rekka-alan termeissä paistaa heti läpi..). Sellainen, jonka ei uskoisi edes mahtuvan ajelemaan tuota tietä pitkin. No ei se kyllä ajellutkaan, lähinnä mateli. Ja onneksi mateli, nimittäin sen ääntä ei kuullut lainkaan, ennen kuin se oli jo nenän edessä. Onneksi tuli vastaan suoralla!

Mitä tekee Milli? Pahalta tuntuu, mutta myönnettävä on, että vaikka kuinka karjuin p*rkelettä ja uhkasin nylkemisellä, juoksi tuo pieni mutta isoegoinen otus vauhdilla rekan eteen ihan polleana. "Vuhsinäkamalaisootushäivysiitävuh"-meiningillä Milli kohtasi rekan. Sen mielestä tilanteessa ei ollut mitää vaaraa, vaan Milli kuvitteli ilmeisesti pärjäävänsä rekalle oikein mainiosti. Taika oli Hannan kanssa rekan vieressä ojassa, ja sai houkuteltua Millin ojaan ja pideltyä siellä, kunnes pääsin paikalle ja laitoin koiran kiinni. Rekkakuskia lähinnä huvitti, ja onneksi hän ymmärsi pysäyttää rekan kun piskuinen koira juoksee kohti. Pahin pelkoni oli, että Milli syöksyy korkean rekan alle, ja kuski jatkaa ajomatkaa koiraa huomaamatta. Onneksi kaikki sujui hyvin!
.......
Koirakoulua ja paikallaan makuuta
Tänään jatkoimme jo yli pari kuukautta tauolla ollutta koirakoulua. Hieman skeptisenä otukseni työmotivaatiosta saavuimme paikalle odottelemaan alkua, ja ilokseni tapasimme 16-viikkoisen walesinpennun. Iih, se oli ihQ!! (sori, oli ihan pakko käyttää tuota ilmaisua!)

Hommat alkoivat paikallaanmakuusta. Milli (kuten Taikakin!) pysyi tosi hienosti, mutta tauon jälkeen otin varman päälle, ja n. 3 minuutin aikana palkkailin ainakin neljä kertaa. Tajusin, että hirveän helposti tulee tehtyä niin, että kun koira katselee muualle, niin kävelen sitä kohti. Ja Millille kohti kävely meinaa tietty potentiaalista palkkaa. Kontaktin ylläpitämiseksi kävelin Milliä kohti ainoastaan silloin, kun se tuijotti mua tiiviisti. Ja muualle kyttäilystä pysähdyin. Ihan jo muutaman kerran jälkeen kontakti parani huomattavasti, eikä vuh enää vilkuillut niin paljoa sivulle!
Paikallaan makuussa tehtiin seuraavaksi pienen tauon jälkeen n. 2 minuutin versio häiriöllä. Koirat maahan, ja omistajat pois koirien luota sopivan matkan päähän. Riikka, koirakoulumme vetäjä, käveli koirien nenien edestä, siitä koirien ja ihmisten välistä melko reipasta tahtia. Millin häntä rupesi tietty heilumaan, ja varmuudeksi näytin paikka-merkkiä sormella, mutta onneksi se ei kertaakaan vaikuttanut edes siltä, että aikoisi nousta tai liikkua. Ja katsekin pysyi mussa, hännästä ainoastaan näki, että häiriössä oli hieman sietämistä.
Häiriö tehtiin vielä toisella koiralla niin, että koira käveli meidän ihmisten takaa. Siinä kohtaa ihme kyllä Milli pysyi ihan kauniisti mua tuijottaen. Tyytyväinen saa olla!

Tehtiin myös luoksetuloa, ja olin ihan unohtanut, miten olen yleensä toiminut! Aivot siis täysin lomalla... Hetken mietittyäni päädyin tulokseen, että "sivu"käskyllä Milli on pyydetty sivulle suoraan, ja "luokse" käskyllä suoraan eteen. Tämä sujuu ongelmitta, kuten aina aiemminkin on sujunut; Milli jää kauniisti istumaan ja tulee reippaasti luo kutsuttaessa.

Pieni pätkä seuraamista otettiin myös, ihan vain suoraa. Ja välipalkoilla. Lopullisen palkan virkaa toimitti patukka, ja välipalkkoina toimivat namit (jotka olivat kyllä ihan liikaa pureksimista vaativia ja häiritsivät suoritusta!).

Hmm, eikai me muuta tehty? Koulun jälkeen suuntasimme Turtolan cittarin pihaan lahjoittamaan vilttejä, leluja ja pureksittavia rekku rescuelle. Meiltä pois turhat tavarat, jotka ovat jossain muualla todella hyödyllisiä ja tarpeellisia! Lopulta päädyimme lenkille pienen lätäkkömme, Matkajärven ympäri. Ja vihdoin uupuneina kotiin!

Pikkutontut lenkillä talviaikaan

Se aika vuodesta??

Eilen tapahtui jotain historiallista. Siitä ei voi syyttää pakkasia, ei ruokia, ei seuranpuutetta eikä mitään muutakaan ulkoista syytä. Milli, the aina-valmis-ulkoilija, ei HALUNNUT lenkille. Pikaiset pissit ja kakat metsään, mutta lenkkeily oli ihan totaalisen poissa valikosta. Ketjupannan ilkeästä kireydestä huolimatta eläin veti itseään uutterasti ulko-ovea kohti. Ei auttanut mikään. Se halusi sisälle. Ja mitä se sitten teki sisällä? Ei mitään. Makasi apaattisena sohvannurkassa. Ainut syy, miksi en lähtenyt kiikuttamaan sitä eläinlääkärille, oli se, että ruoka kuin ruoka maistui ja palloleikkiin intouduttiin uudella joululahjalla, jos vain joku ihminen aloitti leikin.

Ulkoilu sujui sitten yöllä, kun päästin eläimen tuohon Muuramen luontopolulle vapaana lurppailemaan. Siinä sitten juostiin, haukattiin lunta ja pompittiin oikein olan takaa. Mutta omistaja ei halunnut enää hieman ennen puoltayötä lähteä lenkkilenkille reippailemaan, joten 15 minuuttia riehumista sai siltä erää riittää. Ehkä Milli vastustaa näitä jo useamman päivän jatkuneita hihnalenkkejä?

On myös toinen syy (Ai have tuu things Ai want to toolk about.... ;) ), miksi epäilen sen ajan vuodesta olevan lähellä. Tai oikeastaan kaksi syytä:
a) tunnin lenkillä pissiä piti likimain 15 kertaa. Eikä tavispisu riittänyt, vaan piti nostaa takapää hankivallia vasten mahdollisimman ylös. Näyttipä se typerältä! Koiran takapuoli korkealla lumivallin päällä, ja nenä lähes kävelytiessä. Ja välillä nostettiin koipea, istuma-asennossa tosin, jotta olenpiankiimassa-viesti kirjautuisi mahdollisimman ylös vallia. Milli taitaa haluta miehekseen vain niitä isoja koiria..
b) Edelliset juoksut alkoivat laskujeni mukaan seitsemän kuukautta sitten. Ja sitä edellisistä oli silloin kulunut juurikin seitsemän kuukautta. Kiva, että tulee vähän harvemmin kuin puolen vuoden välein, mutta toisaalta joulu-juhannus-rytmi olisi ollut aikas buenissimo.

Uusi vuosi ja koira

Raketit paukkuvat. Missä on koira? Viime vuonna koira ahtoi itsensä vanhempieni asunnon vaatehuoneeseen, sinne aivan perälle saakka Se laski siellä kuononsa maahan ja pälyili säälittävillä spanielinsilmillään sieltä. Ajoittain portaista kuului pieni kopina, kun Millin piti käydä katsomassa, etteivät ihmiset ole vain poksahtaneet rakettien mukana. Koska raketit OVAT pahoja. Millin mielestä.

Tänä Uutena Vuonna äitillä ja iskällä oli vieraita, ja talo täynnä ääniä ja tohinaa. Koira oli edelleen peloissaan, mutta ei tuntunut kokevan tarvetta vetäytyä vaatehuoneen syvimpään nurkkaan. Nyt se tyytyi viettämään aikaa ihmisten jaloissa. Välillä piti nousta, häntä alhaalla ja korvat takana luimussa, katselemaan kamalaa Uuden vuoden näytelmää. Milli on entistä vakuuttuneempi, että raketit OVAT pahoja.

1.1.2010 Lähdettiin sitten lenkille. Aamupissalla Milli oli tehnyt nopeasti asiansa ja vetäissyt itsensä irti talutushihnasta vakuuttuneena siitä, että maailmanloppu ja raketit tulevat ihan kohta. Vaikkei mistään kuulunut edes pauketta. Päivälenkille lähtiessä se käveli varautuneena polulle, mutta ei olisi suostunut lenkkeilemään. Mutta iiivöl-mamma halusi lenkkeillä, ja siihen piti koirankin sopeutua. Eikun koira kantoon Paris Hiltonin Tinkerbellin lailla, ja menoksi. Tuo walesinrotjake tosin painaa n. 17 kiloa maailman puetuinta koiraa eniten, joten kantomatka jäi ehkä vajaaseen sataan metriin.. Sen jälkeen koira jo tuli perässä, mutta nimenomaan PERÄSSÄ. Hihna oli melkein äärilaidassaan ja koira hinautui hyppivillä askelilla ihmisten perässä. Keksittiin lähteä juoksemaan, ja silloin Millikin innostui. Vähän lapasta vielä nenän eteen heilumaan, niin raketit unohtuivat kuin tuhka tuuleen. (Tiedetään, "äläannakoiranleikkiälapasillataisetottuusiihen.." ja plaaplaaplaa.. Omat ovat lapaseni, tai no oikeastaan useat parit niistä jo Millin...) Loppulenkki menikin jo normaaliin tyyliin, ja uskalsin päästää koiraa vapaaksikin hetkeksi aikaa.

Kolmas uusi vuosi takana Milli-tylleröllä. Ja joka kerta 1.1. se on pelännyt lenkille lähtiessä, mutta reipas ulkoilu on saanut lopulta paukut ja pommit unohtumaan. Tänään yksittäisiä paukahduksiakaan ei jääty edes ihmettelemään. Tiedä sitten, mitä se eläin loppujen lopuksi Uutena Vuonna pelkää; jatkuvaa pauketta, rakettien vinkunaa, hajua ja välähdyksiä, vai näitä kaikkia yhdessä? Vai enemmän filosofisesti, Uutta Vuotta?

Hyvää vuotta 2010 kaikille koirille ja koiraihmisille. (Ei kuitenkaan kakkamiehille ;) ) Me aloitellaan tämä vuosi siskoni kämpillä Lepa-kollin koiruuksia ihmetellessä.