Pleipleiplei!!! Palkitsemisesta

Riikan ohjeita leikkimisestä

Eilen lauantaina jatkoimme Riikka Eskurin pitämää kurssia. Aiheena oli koiran leikittäminen ja leikkimällä palkkaaminen. Paikalla oli vain kolme koirakkoa, me, kultsu ja mopsi. Milli oli hyvin tohkeissaan leluista ja piti aktiivisesti kontaktia päällä.

Ohjeet leikittämisestä olivat mielenkiintoiset, tosin Milli kun leikkii rajuakin vetoleikkiä ihan luonnostaan, niin me emme hirveästi opastusta siihen kaivanneetkaan. Mutta oppia leikkimisestä tuli yleisellä tasolla: Jos koira ei luonnostaan leiki, sitä ensin houkutellaan lelun perään ja kun se nappaa lelusta kiinni, lelu päästetään irti ja koiraa kehutaan. Aluksi liikaa jännitettä ja painetta omistajasta koiraan vältetään (eli ei mm. katsota silmiin tai kyyristytä), mutta pikku hiljaa koiran oppiessa leikkimään sitä voidaan lisätä.

Milli on pienestä pitäen tyypillisen spanielin tapaan ollut kovin leikkisä. (Jahas, ja kun nyt tätä blogitekstiä tässä kirjoitan, niin tuo kyseinen eläin kantaa mulle vinkukanaa ja -lehmää vinguttaen niitä suussaan häntä heiluen..) Etenkin jahtaus ja taisteluleikit ovat Millin mieleen, ja mitä enemmän itsekin ärisen "leikkiärinää" (lähinnä hoen että "ärärär"), sitä innokkaampi pieni petoeläimeni on kiskomaan intoutuen välillä itsekin murisemaan. Millihän on mun ensimmäinen koirani, joten mun on vaikea kuvitella koiraa, joka ei leiki.

Millille hyvänä palkkauskeinona Riikka piti nimenomaan lelua, joka välillä lentää ja jota välillä vedetään. Ennen liikettä lelulla härnätään koiraa ihan pikkuhetki, ja sitten lelu menee kainaloon. Liikkeen jälkeen, tai välillä kesken liikkeen, koira palkataan lelulla. Meille palkkauksena toimi parhaiten se, että lelu lentää ja Milli pääsee perään. Jottei liikkeestä tule liian noutomaista, ajoittain Millin palauttaessa lelun minulle alkaakin hurja vetoleikki. Näin vire saadaan pysymään hyvänä, eikä koira ajattele, että kun lelu tulee mulle, niin kaikki kiva loppuu.

Omia ajatuksia nameista ja leluista palkkiona

Ok, lelupalkkaus sopii Millille. Riikan mielestä voitaisiin sillä päästä kokonaan nameista pois. Itse olen samaa mieltä, sillä namien kanssa Milli ei edes tiedä, mitä se on tekemässä, vaan seuraa vain namia. Esim. on tipahtanut A-esteeltä, kun käteni ei ylettänyt namin kanssa ylös asti, seuratessa ei ole namin kanssa kontaktia jne... Ja ainakin itsestäni tuntuu, että se hidastaa nimenomaan uusien asioiden oppimista.
Mutta ne namit on vaan niin kätsyjä! En usko, että ihan kokonaan niistä luovun, esim. häiriö-, kontakti- ja paikallaan makuussa ne ovat ehdottomia. Muutenkin luulen, että koiraakin motivoi, kun välillä palkinto on lelu ja välillä nami. Tosin se on totta, että namin käyttöä pitäisi vähentää. Ja siinä lelut ovat oiva apukeino.

Mutta siitä ei päästä mihinkään, että paras palkkio Millille olisi, jos se pääsisi jäniksen perään/tuoreelle pupunjäljelle aina liikkeen jälkeen. Sillä lailla se oppisi varmastikin kaikki tokoliikkeet kuin vettä vain... Tällaista palkkiota on vain astetta vaikeampi järjestää....