Mikä ihmeen blogi??

Kiitos Rea, kun houkuttelit mut tähän. Tänne nyt sitten keräilen näitä koira-asioita päiväkirjamaiseen tapaan. Noh, ennen kuin tämä pääsee kunnolla käyntiin, täytynee varmaan vähän muistella, miten tähän pisteeseen on tultu (todella kohtalokas pistehän tämä on).

Joulu-tammikuussa sain "luvan" ottaa koiran joskus kesän alussa, kunhan gradu tulisi sitä ennen valmiiksi... Miten ihmeessä sitä saakin itsensä uskomaan, että koiran hankkiminen nopeuttaa gradun tekemistä? Kun kuitenkin koiran suunnittelu on pitkäjänteistä TYÖTÄ (netissä koirasivuilla pyöriminen, rodun suunnittelu, kasvattajien kanssa kommunikointi, eläinkaupoissa hengailu jne...), joka voi päivittäin mennä ylityöajalle, miten siinä mitään graduja ehtii vääntää. No, EI MITENKÄÄN. Se tuli selväksi. Koira tuli toukokuun vikoina päivinä, gradu valmistui sitten puolen vuoden päästä joulukuun korvilla.

Milli, pikku Primadonna, tuli ja tuhosi Hatanpäällä irtotavaraa. Oli pissaa, kakkaa, uikkareita, alkkareita ja muuta pikkusälää sievässä sekasotkussa ensimmäisen puolen vuoden ajan. Siitä on jäänyt mieleen se toivottomuus, mitä tuon elukan kanssa joutui sietämään: "kasvaako se ikinä aikuiseksi vai räjähtääkö mun pää ennen sitä", mutta toisaalta myös se autuas onni, kun pieni koiranpentu nukahti jalkojen väliin tuhisten pientä vauvanunta. Pennun söpöydestä huolimatta muistan odottaneeni pikkutermiitin aikuiseksi kasvua. Parasta oli huomata, miten pentu oppi nopeasti asioita. Kamalinta oli huomata, miten nopeasti se tuhosi asioita... Onneksi naapurit suhtautuivat ymmärtäväisesti lapsosen yksinäiseen ulinaan, kun se jäi ensimmäisiä kertoja yksin ja siihen meteliin, mikä kuului kun Milli leikki apinaa ja gorillaa kivuten yli pentuhäkin (n.60cm) reunoista. Kiitos teille taivaalliset naapurit!

No, koirahan pitää viedä kouluun, jotta siitä tulee kunnon koira. Minä vein. Heti pikkuvauvahauvapentu-kurssille kesällä Pikkuhukkaan. Ja Milli ulisi. Koska ei päässyt hetinyt moikkaamaan kaikkia IHANIA ihmisiä ja koiria, joita kurssilla oli. Ekoilla kerroilla eivät namitkaan tuntuneet tehoavan, koska ne muut olivat niin ihania. Auts, mikä kolaus mun itsetunnolle, kun en ollutkaan enää paras :(. Mutta syy käytökseen on selvinnyt vasta myöhemmin. Ja se on se, että Millin elämän tehtävä on moikata kaikkia. Se kuvittelee olevansa luotu moikkaamaan, joten onhan se selvä, että elukka sekoaa jos sen elämäntehtävää pyritään estämään.

No sitten syksyn tullen Milli lähti mun kanssa alkeiskurssille. Samalla harjoiteltiin bussilla menoa, ja sehän sujui hyvin! Milliin alkoi saamaan jo kontaktin (nameilla...enivei...) ja yhteinen puuha lähensi meitä. Iiih, miten söpöä :D. Syksyllä käytiin myös vaeltamassa Pyhällä Millin ollessa 5,5 kk, ja muistan, että se ei lorottanut sinne vuokramökkiin, vaikka pelkäsin. Eli suunnilleen siinä iässä se alkoi olla sisäsiisti.

Keväällä mentiin jatkokurssille, joka sujui omaan kokemattomuuteeni nähden vallan hyvin. Milli oli jo aiemmin oppinut paikkakäskyn, joten kaikki siihen liittyvä oli helppoa. Noutaminen oli aluksi ongelma, mutta kun sain ohjeen harjoitella sitä leikin kautta ja peruuttaen, alkoi sekin sujua. Aluksi Milli tosin halusi vain noutaa kuraista löytöpipoa, mutta pian käsky toimi myös kapulan kohdalla.

Syksy 2008 oli taukoa. Muutettiin mettän vierustaan idylliseen Ruutanaan ja täällä ollaan päivittäin metsälenkillä. Milli toteuttaa autuaasti siksak-kuviota hakien nenällään "jälkeä". Yhden kerran se lähti jänön perään väkyttäen ja sain melkein paniikkihysteriakohtauksen, soitin Timolle "Yhyyyhyyysejäävarmaanautonalletaisitseammutaantaijotainkamalaatapahtuu"-puhelun ja ehdin kuvitella kaiken pahan tapahtuneen sille karkumatkan aikana. Loppujen lopuksi se palasi takaisin lähtöpisteeseen alle kymmenen minuutin päästä.. Saalistakin on tullut, kun Milli otti kiinni ja julmasti puraisi kuoliaaksi nuoren rusakon. (Josta olen ihan vain vähän ylpeä, mutta en julkisesti, koska sehän olisi julmaa).

Mutta, nyt kaiken tämän jälkeen Milli osaa ainakin:
- istua, mennä maahan, antaa tassua, tanssia (hyppää 360 astetta ympäri etutassut ilmassa), antaa pusun (tökkää nenällä suuta), kumpi käsi-tempun
- seurata (namia vai mua?), pysähtyä seuraamisesta istumaan, maahan, seisomaan, vaikka itse jatkan matkaa
- noutaa (ainakin potentiaalisesti)
- etsiä käskystä pyydettyä asiaa (=namia/lelua)
- olla paikassa maaten, istuen, seisten (maaten varmin, lähes 90 % :sti)
- hypätä jalan tai muun osoitetun esteen yli
- tulla mun sormen osoittamaan paikkaan
- näyttää säälittävältä (=spanielimaiselta lurpalta)
- nuohota kaikki ruuat pöydän reunoilta, kavereitten kupeista ja tiskikoneen likaisilta lautasilta.
- tervehtiä innokkaasti kenet tahansa, joka erehtyy ovesta sisään (Haluan "varokaa iloista koiraa" - kyltin...)
- avata ovet ja hiipiä sängyn viereen niin, että en kuule askeleita (Millihän siis ei saa nukkua edes makkarissa, vaan sillä on peti ulkopuolella)