Millin juoksuilla - miksi kiimaa kutsutaan juoksuiksi?

Nyt ne on ohi! Juoksut. Aaah, ihanaa! Rättipäivät ovat luetut ja seuraavat odotettavissa vasta hieman yli puolen vuoden kuluttua! Uu jee! Kyllä ne kestikin.

Juoksut alkoivat su 24.1. Olin jo ennen joulua alkanut odottelemaan juoksuja, sen verran koira merkkaili, nuuskutti muiden haukkujen hajuja ja oli omissa maailmoissaan. Vuoto on Millillä ihan kamalan runsasta, joten turha toivo pärjätä ilman pökiä. Juoksujen alkaessa Milli muuttui ihan mahdottomaksi.

Etenkin, mitä lähemmäs tärppipäiviä tultiin (arviolta siinä pe 5.2-la 6.2). Tärppien aikaan se oli ihan kamala kiimainen narttu. Mitään mun sanomisia ei kuunneltu, ja kun metsässä päästin (hyi minua!) sen vapaaksi (ihan tosi, tuolla hangessa ei lenkkeile polun raivaajina kukaan muu kuin me hullut), se päästeli hetken päästä suoralla täysin vastakkaiseen suuntaan, kuin mihin me olimme menossa. Hanna kysyi jossain vaiheessa, että "onko tuo piste tuolla Milli?" Juu, olihan se. Tässä selvisi, miksi nartun kiimaa kutsutaan juoksuiksi. Koska ne JUOKSEVAT silloin. Huusin ja karjuin (jälleen kerran.. tästä on tullut jo tapa..) ja Milli pieni propellikorvaseni pysähtyi, kääntyi katsomaan, mietti hetken ja säntäsi (onneksi) meitä kohti kuin viimeistä päivää. Ihan kuin se olisi ajatellut, että "ups, en huomannut, että menitte sinne suuntaan", vaikka oli kyllä aluksi lähtenyt kanssamme samaan suuntaan, eli sinne umpihankeen. Milli olisi tosin seurannut valmista polkua, mitä pitkin oli mennyt muita koiria.

Juoksut loppuivat viime torstaina, 11.2 kestäen näin ollen 2,5 vko, joka ei ole lainkaan hullummin koiran juoksuiksi. Mitään kehittävää ei olla tehty, ainoastaan kunto kehittävää polkujen raivuuta metsässä (lumisateesta johtuen yhä uudelleen ja uudelleen...). Ei ainakaan ole tullut ketään vastaan! Eikä ole käärmeitä.