Viime viikon maanantaina, heti juhannuksen jälkeen, alkoivat helteet. Nyt jo pitkälti toista viikkoa olemme saaneet paistella itseämme auringossa ja laiskotella hyvällä syyllä; kuka hullu liikaa helteessä lenkkeilee? Millin mielestä ei ainakaan Milli, ja täytyy myöntää, että omistaja ei pane vastaan...
Juhannuksen jälkeen jatkoimme lököilyä Muuramen täyshoidossa. Päivät kuluivat suunnilleen näin: aamulla pissatus, kissat ulos, koira omenapuuhun kiinni ja ihminen paistumaan bikinit päällä aurinkotuoliin. Iltapäivällä sama meno jatkui. Illalla reippailimme sellaisia tunnin pituisia pikkulenkkejä metsässä tai luontopolun viileässä katveessa.
Millisillipillitilli on ollut melko laiskalla päällä. Oma osuutensa tähän on juoksuilla, mutta myös helle vaikuttaa koiran lenkki-intoon. Mitään sen suurempaa treeniä ei olla oikein tehty missään lajissa lukuunottamatta maanantain agilitytreenejä. Maanantaina tosiaan ajelimme aamusella Oriveden ja trimmauksen kautta kotiin, sillä jatkokurssin agilityn viimeinen kerta oli sovittu illaksi. Hieman jännitin, että tajuaisiko Milli esteistä yhtään mitään; juoksujen ajan tuo onneton olento on ollut hyvin lurpallaan ja ajelehtinut omassa pikkumaailmassaan haistellen, hidastellen ja nukkuen. Juoksulenkistä on ollut turha haaveillakaan....
Agility, vastoin kaikkia oletuksiani, meni kuitenkin aivan uskomattoman hyvin! Teimme radan, jossa oli putki, A-este, kaksi aitaa, rengas ja keinu. Varmuuden vuoksi Milli oli omassa liinassaan, sillä riskinotto irti pitämällä tässä vaiheessa juoksua voi johtaa isikoiran rodunmääritykseen ja muutamaan vinkuvaan minieläimeen... Milli meni kaikki esteet mielettömän hyvin, tosin sen henkinen olemus tuntui ajoittain seilaavan jossain ihan muualla. Koira kyllä hyppi, kiipesi ja juoksi emännän (namin) perässä ja ohjeita noudattaen, mutta sen olemus oli poissaoleva. Sähläys oli tipotiessään, mutta toisaalta koirakaan ei tuntunut ihan omalta näin rauhallisena.
Hieman nyt menin valehtelemaan, kyllähän me eilen illalla otettiin vähän damin hakuakin. Omassa pikkupihassamme heittelin Millille tuota 500 gramman damia. Aiemmin se ei ole suostunut siihen koskea, mutta sen lojuttua muutaman viikon kaninnahkaan käärittynä ei ongelmaa enää ollut. Milli otti damin reilusti suuhunsa ja toi häntä heiluen mulle. Kaninnahka, josta tuo lurputin innostuu aivan vietävästi, toimi namien ohella hyvänä palkintona noudoille. Yksi damin etsintäkin suoritettiin, ja löytyihän sekin.
Tänään (keskiviikkona) kävimme Hakametsän hallilla treenaamassa Rean kanssa näyttelyasioita. Lähdemme viikonloppuna Tuusulan Summer Show´hun, jossa Rea saa esittää Millin. Ainakin tämän päivän perusteella sanoisin, että Millin tulisi esiintyä ihan hyvin. Kasvattajan mukaan eri pitäisi tulla jo, mutta itselläni odotukset kohdistuvat lähinnä tuon eläimen käytökseen.... Tulkoon vaikka H, kunhan Milli the lehmäkoira juoksee ja seisoo nätisti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti