Kun joskus nuoruuden villeinä vuosina hairahduin viettämään juhannusta Himos-festivaaleilla, en olisi ikinä uskonut, että joskus olen Himoksella tollerileirillä walesinspringerspanielin kanssa. Niin siinä kuitenkin kävi. Viikonlopuksi nimittäin lähdimme ex tempore Hannan ja Taikan mukaan tollerileirille nuuskuilemaan.
Majoituimme hotellihuoneeseen Torvinokka-rakennukseen hotellialueen rantaan. Koirat valloittivat sängyn heti oven avattuamme ja nauttivat täysin siemauksin sängyn päällä pöllöilystä, joka kotona on kiellettyä puuhaa. Viikonloppuna seurasimme Taikan taipparitreenejä, ja siinä sivussa Millikin sai kosketuksen riistaan; variksiin, lokkeihin ja pupusiin. Sukkavaris nousi Millinkin suuhun. Lenkkeilimme Himoksen hienoissa maastoissa koirien kanssa. Koirista paras paikka oli varmasti laskettelurinne, jossa oli tilaa juosta ylös ja alas. Me emännät söimme itsemme pyöreiksi palloiksi ja herkuttelimme oikein urakalla iltaisin telkkarin ääressä. Nukkuminen oli hieman haasteellista, kun koirat kuuntelivat käytävän ääniä. Toisena yönä tosin sekin sujui jo paremmin, sen verran olimme kaikki tuolloin väsyksissä päivän ulkoiluista.
Maanantai-iltana jäljestimme taas kurssilla tonnikalajälkeä. "Milli ainakin syö" oli kommenttini, kun pohdittiin, söisikö koira tonnikalan vai ei. Vedimme jäljet sukkahousuun isketyllä tonnikalalla. Millille jätin matkan varrelle palasia tonnikalasta, jotta malttaisi mennä koko jäljen. Yllättäen kävikin niin, ettei Milliä juuri tämä tonnikala kiinnostanutkaan... Jäljellä se meni, maisteli tonnikalaa, mutta PUDOTTI sen suustaan irvistellen takaisin maahan, vilkaisten mua "eiks tää ookaan Rainbowta? Hyi!"-ilmeellä...
Tiistain agility sujui jo astetta verran paremmin. Milliä pitää jäähdytellä aina autosta ulosottamisen jälkeen, jotta turhat kierrokset tasoittuvat. Parhaiten se käy pienellä haistelukierroksella ja lyhyillä kärsivällisyyttä ja katsekontaktia vaativilla tempuilla ennen treeniä. Milli sai olla liinassa, varmuuden vuoksi, sen verran tuolla pellolla treenaaminen on edelleen meille haasteellista; onhan se täynnä myyrän koloja ja eri eläinten jälkiä. Ajoittain kasvillisuuden seasta saattaa lähteä lentoon rastaita, tai matalalla ylilentää sorsia kaakattaen.
Kaikista näistä huolimatta tänään meillä meni ihan hienosti alkukankeuden jälkeen. Erja piti liinaan päästä kiinni varmuuden varalta, joten itse kykenin keskittymään koiran ohjaamiseen.
Saimme jo hieman vauhtia radalle (kaksi aitaa, putki, rengas, kepit ja keinu), tosin keinulla vauhtia on aivan liikaa. Jos Milli saisi mennä keinun yksin, sen varmasti juoksisi sen täysiä läpi ja vähät välittäisi rymähdyksestä.. Haasteellinen keinu tuntuu olevan Millin suosikkieste, sillä se on ainoa, jonne Milli ryntää suoraan. Muiden esteiden välissä nenä menee vielä maahan...
Uutena esteenä otimme A-esteen. Luulen, että Milli nauttii noista tasapainoilua vaativista esteistä, sillä A-esteen päällä tähystely tuntui sitä kovin kiinnostavan. Liekö etsinyt sieltä korkealta tiiraillen Taikaa? Mitään ongelmaa tässä esteessä ei ollut, ainoana mainittakoon se, että tälle esteelle Milli meni itsekseen useamman kerran tauon aikana, joten keinun suosikkiasema on selkeästi haastettu.
Viime kerran uutta estettä pussia kokeilimme lopuksi ratana A-esteen kanssa. Se sujui hienosti, vaikka noin joka toinen kerta Milli jostain syystä kääntyy pussissa ympäri ja pomppii mun luokse pussin ohi "mammatäällämäolenenköookinhyvä"-ilmeellä. :D
Pieni lisäys vielä kepeistä: Millin keppien meneminen on aivan superhauskaa katseltavaa. Se kun hyppää itsensä ympäri vähintään joka toisen kepin jälkeen. Kai tämä agility vain on niin riemuisaa :D
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti