Agilityä pellolla

Jatkokurssin toinen kerta oli eilen illalla. Viimeksi olimme aika pettyneitä treeniin ja mennessä mietitytti, että millainen kerta tämä tulisi olemaan. Olin aivan varma, että Milliä kiinnostaa edelleen kaikki muu, linnut, jänikset ja myyrät enemmän kuin mikään muu.

Alkuun menimme Taikan kanssa kentälle yhtäaikaa muiden koirien taukoillessa. Kenttä oli jaettu kahteen harjoittelupisteeseen, joissa molemmissa oli pieni rata eri esteistä. Olin varautunut lähmäämällä taskuni lihapullilla ja haisevilla kuivatuilla kaloilla. Se kannatti. Milli jaksoi kuunnella mua niin hyvin, että uskaltauduin päästämään sen irti. Se oli hienosti kontaktissa samassa paikassa, jossa viimeksi jänisten ja myyrien jäljestäminen oli viimeksi ollut se paras juttu.
Aluksi Erja opasti meitä miniradalla: pitkä putki, rengas ja kepit. Milli menee putken hienosti, se tuntuu oikein nauttivan siitä kun saa juosta sitä pitkin. Rengaskin sujuu, tosin sen koira haluaa jostain syystä aina mielummin kiertää. Liekö ohjauksessa jotain hämäävää... Kepit ovat minulle itselle haasteellisin ohjata. Koira menee ne hyvin, tosin kun into on oikein kova, niin se saattaa kesken pujottelun hypähtää riemukiepahduksen itsensä ympäri ja jatkaa sitten matkaa. Energiaa ja intoa on riittämiin, ja niistä aiheutuu ihan mieletön vauhti. Menimme radan muutaman kerran hyvin läpi, kunnes Taika päätti, että meidän rata on kivempi kuin se, mitä Hanna ja Taika tekivät. Millikin intoutui morjenstamaan Taikaa, mutta palasi hyvin kontaktiin kun sählinki oli ohi. Päätimme vaihtaa pareja, niin että Taika ja Milli treenaavat eri aikaan.

Milli jäi kentälle Taikan lähtiessä tauolle. Vaihdoimme rataa Eevan ohjaukseen. Radalla oli nyt kaksi hyppyestettä, pituus ja uutena esteenä pussi, jonka läpi Milli tosin oli jo rynninyt käydessään Taikan luona... Olivat molemmat jääneet jumiin pussiin, ja siinä sitten mietittiin, oliko siitä aiheutunut kovastikin traumoja pussia kohtaan. Turha pelko, sillä Milli rynnisti pussiin aivan suoraa päätä miettimättä lainkaan edellistä jumiin jäämistään...
Kaksi estettä peräkkäin ovat meille haaste. Tai lähinnä minulle itselleni. Koiralla ei mitään ongelmaa ole, itse vain olen liian hidas. Milli hyppää esteen yli jo valmiiksi niin pitkälle, että se suorastaan lentää minut kiinni. En löydä millään oikeaa tapaa ehtiä toisenkin esteen taakse niin, että Milli ei käänny minua vastaan. Jos taas yritän juosta nopeasti esteen taakse valmiiksi, Milli seuraa mua esteen ympäri. Jos taas olen liian hidas, se kääntyy mua vastaan palkkion toivossa. Tähän ongelmaan kaipaisin kyllä jotain neuvoja. Jotain ongelmaa mun omassa ohjauksessa on.
Pituus sujuu hyvin, siitä ei ole mitään mainittavaa.

Hallittavuus on edelleen meidän ongelma. Vaikka pystyin pitämään Milliä vapaana suurimman osan treeniä, se kerkesi silti salamannopeasti rynniä muutamat kerrat. Toisella kerralla luoksehuutoni kaikuivat kuuroille korville, tai lähinnä korvattomalle päälle, kun Milli intoutui loikkimaan pitkin peltoa gasellin lailla jonkun hajun perässä ja osittain puhtaasta innostuksestakin. Treenaamme edelleen kovasti luoksetuloa, mutta en tiedä, miten tuon hajujäljeltä luoksetulon saisi toimimaan. Hankintalistalla on nyt ainakin liina.