KARVATURREILUA

Syksyistä arkea

2011-10-09T13:28:00.002+03:00

Jahas, blogi on hieman päivittämättä. Pahoittelen. Palasin äippä"lomalta" työelämään, ja se tapahtui niin rytinällä, ettei sitä sitten muuta ehdi, kuin elää sitä arkea. Millin kanssa puuhastelu on ollut jäissä. Käymme lenkeillä parhaamme mukaan, poika selkärepussa tai sitten hihnalenkkiä vaunuilla. Minimilenkit ovat ikävä kyllä lyhentyneet aiemmasta 1,5 lenkistä vähintään 45 min. lenkkiin/päivä, ja myönnettävä on, että kuukaudessa tulee useampi päivä, kun koira saa maksimissaan 30 min. lenkin. Pissatuksia, 5-15min. en tähän laske tietenkään. Toko on jäänyt toistaiseksi. Katsotaan, milloin ehditään sitä jatkaa. Töistä tullessa neljän ja viiden aikaan en millään henno olla poissa kotoa sitä lyhyttä aikaa, kun muksu on vielä hereillä. Sunnuntaisin olen aloittanut ratsastuksen.

Vastapainoksi Millillä on kyllä sitten koko ajan joku täällä läsnä. Yksinoloa tulee vähän. Koira saa olla mukana, kun menemme ulos pihaan leikkimään, sille piilotellaan sisällä nameja ja poikakin on alkanut leikkiä sen kanssa heittämällä palloa.

Kissa muutti meiltä pois, saimme sille majapaikan, jossa se pääsee paremmin ulkoilemaan. Kaiken piti olla tosi hyvin ja hienosti, mutta ikävä kyllä kissa pääsi uudessa kodissaan karkuteille ja on ollut nyt kaksi viikkoa kateissa. Olemme asiasta hirveän surullisia, mutta edelleen elää toivonkipinä, että pikkukissi palaisi takaisin tai löytyisi jonkun naapurin luota asustelemasta. Tunnen kovaa syyllisyyttä asiasta, mutta aikaa ei voi kääntää takaisin. Toivotaan vain parasta!

Toko

2011-05-16T15:18:00.004+03:00

Tokossa on mennyt viime aikoina melko hyvin, uskaltaisinko sanoa. Ainoastaan pellolla treenaaminen on hankalaa hajujen takia, kevät vie kuonoa mennessään eikä aivoilla ole enää hajujen jälkeen tilaa keskittyä muuhun. Otetaanpa tilannekatsausta:

1. luoksepäästävyys, tää on se helpoin. Milli ei enää edes yritä pompata vastaan, vaan heiluttaa tyynesti häntäänsä.

2.Paikallaan makuu, noh, toiseksi helpoin. Treeneissä makasi, vaikka toinen koira tuli haistelemaan. Oli kyllä aika vaivaantuneen oloinen. (No yksissä treeneissä kyllä nousi toisen tullessa, kun oli muutenkin hassuttelumielialalla, juuri leikkinyt ennen liikettä toisen kanssa).

3. Seuraaminen. Remmissä on kyllä aika laiskahkoa. Ilman remmiä ok, mitä nyt jätättää edelleen. Tähän pitäis saada vauhtia ja reippautta (onnistuneeko nyt sitten aikoihin, kun M tekee valeraskautta ja pesii. Luonnollisesti sitä myös laiskottaa (paitsi tietty metsällä, kun aivot voi jättää kotiin ja mennä hajuilla. Siihen kun ei tarvita kuin nenää.).

4. Maahanmeno. Parempi kuin seisominen. Menee 80% todennäköisyydellä maahan, mutta hitaasti. Edelleen leikitään sitä "tule"-leikkiä, jossa houkuttelen leikkisästi Milli luokseni juosten samalla poispäin, ja saa lelun lentämään kun menee yhtäkkisestä käskystä maahan/seisoo. Se tuo vähän säpäkkyyttä tähän. (Hirmu huonosti selitetty tuo leikki, toivottavasti tajuatte, miten).

5. Luoksetulo. Milli tulee siis eteen ja siitä sivulle. Ihan ok, mitä nyt asennot on vähän epäjämptejä, mutta innokkaasti ja lennokkaasti tulee (yleensä, saa nähdä, mitä tää valeraskaus tuo tulleessaan, mun on just nyt vaikea kuvitella tota pesivää eläintä kovin lennokkaaksi..)

6. Seisominen. Mä en vaan voi olla antamatta merkkiä. En edes uskalla treenata ilman merkkiä. Pitäis varmaan koittaa. Ja kun se merkki käsittää edelleen koko kehon, niin ei varmaan menis kisoissa läpi?

7. Hyppy. Tätä ei juuri olla treenattu, niin edelleen näytän käskyn lisäksi merkkiä. Pitäis varmaan treenata enemmän ja nimenomaan niin, että vien etukäteen esteen taa palkan, jotta pelkkä käsky saa koiran lähtemään. Muuten en pääse itse koskaan eroon tosta vartalon nytkähdyksestä...

8. Kokonaisvaikutus on varmaan tällä hetkellä epätarkka ja laiskahko. Mut ne valeraskaudet...jne.. nartun kanssa on aina syitä selitellä :D (kuten ittekin voi vedota kaikessa naisellisiin hormoneihin..)

Treeniä treeniä, kisatkin kiinnostais, mutta mitenhän mä saisin aikaseks. Tuntuu, ettei me olla ikinä valmiita.

Milli juoksee taas, ja pojat vinkuu

2011-03-27T19:16:00.003+03:00

Milli on tarkka tyttö. 25.3 alkoi juoksut, joka on lähes päivälleen 7kk edellisten alusta (muistaakseni se oli 24.8, blogissa on jossain vanhoissa teksteissä varmistuskin). Aamulla ei vielä olleet paikat muuttuneet lainkaan, mutta lenkillä tavatut poikakoirat kosiskeluineen saivat Millin aloittamaan juoksut samoin tein. Nämä koiratuttavat olivat entuudestaan jo tuttuja, mutta päivää ennen juoksujen alkua tavattiin metsälenkillä jättimäinen seisoja, joka ilmestyi aivan yhtäkkiä juosten polkua pitkin. Ihmistä ei tietty mailla halmeilla. Kesti vähän aikaa tajuta, että kyseessä on jonkin sortin seisoja, koska koira oli kooltaan enemmän irlanninsusikoiran kokoinen. Koiraa ei pätkääkään kiinnostanut minä, vaan Milli. Ja mä oikeasti pelästyin sitä koiraa sen koon ja aktiivisuuden takia. Tajusin sillä olevan gps-pannan, ja koska en saanut sitä ajettua pois (mä en säikähdykseltäni osannut ehkä olla kovin vakuuttava..) ja se olisi varmasti seurannut meitä kotiin saakka, jäin odottelemaan hakijaa. Ja olin oikeassa, sillä hetken kuluttua koiraa tuli gps-paikantimen kanssa hakemaan metsästäjämiekkonen. Totesin vain, että onneksi ei tän nartun juoksut olleet vielä tärppipäivillä, sillä en tiedä, miten olisin uroksen saanut Millistä muuten eroon. Noh, mies oli mukava ja siinä sitten keskusteltiin gps-pannan toiminnasta ja hinnasta. Oli koirineen metsätreenillä, kyseessä nuori koira (taisi olla alta vuotias) ja yhtäkkiä koira oli singonnut jonnekin. Mulla jostain syystä riittää ymmärrystä tällaisissa tapauksissa ;) . Etenkin, kun mitään vahinkoa ei tapahtunut, niin kaikki oli ihan ok. Sattuu sitä paremmissakin piireissä. Ja olin juuri paasannut eräälle ystävälleni, kuinka nykyään ihmiset on turhan nipoja kaikesta ja mitään ei koskaan saa sattua tai paikalla on lakimies pienestäkin erheestä, ja kuinka sitten tunnetaan itsensä moraalisesti hyväksi ihmiseksi, kun päästään valittamaan muille jostain pikkujutuista (esimerkki elävästä elämästä; kakkamies - miten yksi ihminen voikin saada ilmeisesti jotain mehtavaa itsetunnon kohotusta siitä, että kyttää muiden koirien ulkoilutusta ja pissaamista; "otitko sen pussiin?" (juu, en, pissaa on katsos vähän hankala)). Mulla jotenkin kyl hermot sietää tollaista, kun mitään ei oikeasti käy ja kyseessä vahinko, jonka koiran omistajakin haluaa estää. Eri asia, jos omistaja ei siitä haluaisi ottaa vastuuta tai käyttäytyisi kuin se olisi mun vika, kun hänen koiransa karkaa mun hallinnassa olevan juoksuisen koiran luo (tällainenkin ihminen on tavattu - mun vika kuulemma, kun ulkoilutan heidän reitillään juoksuista koiraa..? ) Elämässä tapahtuu ja sattuu.

Vuosi 2011 käyntiin

2011-01-12T22:04:00.003+02:00

Kyllä on sitten hankalaa ehtiä kirjoittamaan blogiin jotain. Siitä huolimatta, että poikamme on aivan ihanan mahtava ja helppo tapaus, ei aikaa tai sitten jaksamista kirjoittamiseen meinaa löytyä. Facebookin selaaminen käy helposti hiirellä klikkaillen, joten sen saan useasti viikossa käytyä läpi, mutta blogikirjoituksiin vaaditaan a)molemmat kädet (yhdellä sikahidasta ja hankalaa) b)aivot mukaan (ei onnistu yhtä aikaa, kun koetan pitää jätkää tyytyväisenä lattialla) c) aikaa (päiväuniaikaan vihonviimeistä on ottaa joku aikaa tarvitseva homma tehtäväkseen, sillä silloin muksu ei varmasti nuku).

Jatkoimme tosiaan Millin kanssa koirakoulua. Toko tuntuu sujuvan ihan kivasti, välillä on pieniä motivaationpuute-hetkiä, mutta todella on meno erilaista, kuin viime keväänä! Kotona saan treenattua ihan äärimmäisen vähän, kun pääsen ilman lasta lenkille koiran kanssa, on ihana vain heittää aivot lumihankeen ja kävellä metsässä. Vaunulenkkejä on myös tehty, mutta ne eivät ole ihan yhtä rentouttavia. Vaunut ja vilkas pikkuwelssi + lumisohjo tiellä ei ole se ihan rentouttavin mahdollinen yhdistelmä...

Mutta jotta blogin ylianalysoiva ote ei heltiäisi, käydään edistyminen läpi tokon alo-luokan liike kerrallaan:
*luoksepäästävyys; noh, tää on se meidän ylivoimaisesti paras ja helpoin liike. Milli on luonnonlahjakkuus ;)
*paikallaan makuu; sujuu. Ainut ongelma on ennakointi, eli pitää varoa palkkaamasta Milliä ainoastaan liikkeen loputtua eli istumiseen, vaan suurimman osan ajasta kannattaa lopettaa liike jo kun olen palannut koiran luo ja Milli vielä makaa maassa.
*Seuraaminen hihnassa. Juu, väljää on vähän, mutta enää ei ainakaan laahata perässä (se saatiin korjattua sillä, että keksin palkata Millin heittämällä namin eteen). Ongelmana tuo väljyys, sekä ajoittaiset ihanat tuoksut maasta. Ja tietty se, että ohjaaja ei automaattisesti, noloa myöntää, erota oikeaa ja vasenta...
*Seuraaminen hihnatta; väljyys, väljyys, väljyys kaikessa on ongelma, mutta kaikenkaikkiaan ilman hihnaa on kauniimpaa kuin hihnalla..
*Maahanmeno seuraamisesta. Jee, nopeutta saatu tähän rutkasti! Jos Milli vaan on motivoitunut, niin menee maahan nopeasti ja varmasti! Ei enää arvo, istunko vai makaanko. Ja tässä liikkeessä ei varmaan kertaakaan ole noussut maasta ennen aikojaan.
*Luoksetulo; meillä on opittu bh-kurssilta tapa tulla ensin eteen ja siitä sivulle. sujuu, ja Milli tulee luokse vauhdilla ja tiiviisti mun eteen istumaan.
*Seisomaan jääminen seuraamisesta: sujuu, mutta aina tulee askel tai pari käskyn jälkeen. Tätät liikettä en muista ikinä treenata, ja se ehkä sitten näkyy...
*Hyppy; ei olla tehty ikiaikoihin tätä, joten sen sujuminen on täysi arvoitus. Aikaisemmin sujui hyvin, mutta esteelle lähtö perusasennosta oli nihkeää, kaksoiskäsky sanallisesti ja vartalolla vaadittiin lähes aina (mitäs menin opettamaan sellaista...)
*kokonaisvaikutus ei varmaan vielä ois mitään priimaa, sivu-käskyllä milli haahuilee edelleen ja joudun välillä komentamaan tiukasti huomiota itseeni. Parhaimmillaan tekeminen on iloista, pahimmillaan tekemistä ei ole...

Ja näihin analysointeihin, näihin tunnelmiin....

Milli ja vauva

2010-11-19T10:12:00.002+02:00

Piiitkä blogitauko johtuu syystä että perheemme sai 9.9 lisäystä, tällä kertaa ei karvaista, vaan nahkaversion. Pieni pojanjötkäle siirtyi vatsasta tälle puolen maailmaa järkyttämään Millin mukavaa elämää. Tiistaina 7.9 heräsin aamulla siihen, että joka paikka oli märkänä ja samoin tein Millille tilattiin kyyti vanhempieni luo hoitoon. Milli pieni lähti, onnellisena kuten aina, smartin kyydissä hoitoon ja minä passatilla sairaalaan. Kotiin tultiin vielä tiistaipäiväksi, mutta koska synnytys saattoi alkaa milloin tahansa, jäi koira mummolaan. Ja siellä se olikin viikon ajan, kun me tutustuimme kaikessa rauhassa uuteen tulokkaaseen. Kissa oli vielä tuolloin edelleen kesätyöhommissa maalla.

Kun Milli the propellikorva viimein kotiutui, muuttui sen iloinen jälleennäkemisen riemu lieväksi shokiksi. Varovainen haistelu päätyi usean päivän pituiseen nurkissa luuhailuun. Valeraskauden lisäksi vauvan kotiintulo sai Millin alamaihin, eikä se raukka uskaltanut astua mun lähellekkään, kun pidin vauvaa sylissä. Korvat lurpattaen (kuten aina, mutta jos vaan voitte kuvitella, niin ne vaikuttivat ikään kuin lurpattavan VIELÄ enemmän..) sain sen aika ajoin rapsuteltavaksi ja nuuhkaisemaan vauvaa varoen, kunnes se taas vetäytyi sulattelemaan uutta tilannetta olohuoneen nurkkiin ja omaan pesäänsä. Viikon päivät Milli kulki seiniä pitkin hylätyn näköisenä, kunnes viimein sain sen vakuutettua, että kyllä sillä on edelleen paikka meidän laumassamme. Kahden viikon kuluttua synnytyksestä kykenin jo lenkkeilemäänkin ihan kunnolla koiran kanssa, ja asiat muutenkin alkoivat koiran näkökulmasta katsottuna normalisoitua. Mitä nyt oli se vauva siinä, milloin sohvalla, sängyllä, sitterissä tai sylissä. Kissakin palasi kotiin kahden viikon kohdalla, joten Milli sai itselleen myös unikaverin kerrossänkypetiinsä. Kiitos kaikille Millin kanssa auttaneille, hoitajille ja lenkittäjille! :D

Viimeisen parin kuukauden ajan Milli on alkanut osoittaa ystävällisyyttä vauvaa kohtaan, vauvaakin tervehditään lenkiltä tultaessa, joskus jopa lipaisemalla (hyi, sanoo jotkut hassut ihmiset tässä välissä, mutta mä sanon, että ylihygieenisyys pannaan ;) ). Meillä ainakin tuntui parhaiten vauvaan totuttamisessa toimivan mahdollisimman avoin lähestymistapa, koira sai varovasti tulla heti alusta asti katsomaan vauvaa ja nuuskia sitä, ja sai vielä usein huomiota ja silityksiäkin näin tehdessään. Vauvan ja mun väliin sen on turha yrittää tunkea (kyllä, se on sitäkin yrittänyt), siitä tulee käsky muualle, mutta nätisti lähelle saa tulla. Ja nyt menee tosi ihanasti vauvan ja koiran yhteiselo. Ja mitä kissaan tulee, niin sille on ihan sama, onko mulla sylissä vauva vai kaukosäädin, sille on tärkeintä se, että kuppiin tulee safkaa (mielellään oikeaa lihaa eikä kissanruokaa..), se saa rapsutuksia ja pääsee pihalle hihnailemaan (tai mieluusti vapaana, mutta ei täällä asutusalueella uskalla päästää).

Mun huomio on Millille nykyään suuri palkkio, mikä on toki hienoa, sillä ajattelin jatkaa tokoilua sen kanssa. Kerran ollaan jo kurssilla oltu vauvan syntymän jälkeen, ja ehkä ikinä en ole Milliä nähnyt niin innokkaana! Se oli jopa yli-innokas, hyppi ja näykki kiihkoissaan mun kättä ja tarjosi vähän turhan nopeaan temppujaan unohtaen keskittyä kunnolla. Pysyi silti hienosti paikallaan makuussa, ja jäävissä liikkeissä oli ennen näkemätöntä nopeutta aiemman "viitsinköenköviitsimennämaahan"-asenteen tilalla. Tämä ongelma on noin kuusisataa kertaa mieluisampi mulle, kuin se järkyttävä motivaatiopula ja kiihkoissaan maan nuuskiminen viime keväänä. Joten katsellaan, joko sitten avattaisiin koeura keväällä :).

Flyball ja tokoa

2010-09-02T21:17:00.002+03:00

(Liiallista) Koiran toimimisen analysointia (sori, sorrun tähän aina...)

Millillä on tänään ollut sekä tuhma päivä että kiltti päivä. Tuhma se oli metsälenkillä, niin eilen kuin tänäänkin. Ilmeisesti jotain riistaa liikkuu nyt aivan himskatisti metsässä, kun Lurppa ei kuuntele käskyjä. Pyörii ja hyörii vaan pensaikossa kaulapanta kilisten. Onneksi se panta kilisee, sillä korvaton koira on silloin helppo hakea pois ja palauttaa vähän korvia päähän. Hihnan jatkeena on siis menty osia metsälenkistä, etenkin tänään puolet lenkistä mentiin sitten hihnassa, kun vapaus oli hieman liian riemuisaa. Tosin aamulla lenkkeiltiin jo tunnin lenkki vapaana, jolloin tottelevaisuus ja kontakti oli priimaa. Sitten iltapäivällä puolitoista tuntia tottelevaisuus ja kontakti oli lähellä nollaa... Mutta kierrokset sentään katossa, hännän huiskeesta päätellen! Miten se voikin vaihdella noin paljon, ja saman päivän sisällä vielä..

Mutta osittaisesta hihnalenkistä saattoi myös olla hyötyä. Olen jo aiemmin päästänyt ilmoille epäilyksen, että Milli ei jaksa enää iltaisin tottistreeneissä harjoittaa keskittymistä, sillä parin-kolmen tunnin vapaat metsäjuoksemiset kuluttavat niin sen fysiikkaa kuin aivojakin (niin kun se todellakaan ei pelkästään lenkkeile metsikössä, vaan hakee ja jäljestää koko lenkin ajan - yleensä keskellä tiheintä ja vaikeakulkuisinta pusikkoa..). Tänään siis juostiin ehkä n. 1,5 h vapaana ja loput hihnassa ja voi jee kun toimi koira hienosti treeneissä!! Piiiiiitkästä aikaa oli jotain tekemisen makua hommissa, ja Milli oma-aloitteisesti haki jatkuvaa kontaktia tuijottamalla ja tulemalla upeaan perusasentoon sivulle, myös ilman käskyä. Viime aikoina tällainen on ollut harvinaista, ja koira on tehnyt hommia lähinnä uhkailulla, kiristyksellä ja lahjonnalla.

Olen viikon aikana ehdollistanut Millin myös naksuttimeen. Se tuntuu auttavan. Olemme tehneet sisällä ja kotipihassa ihan yksinkertaisia temppuja (jotka on aina Millin mieleen enemmän, kuin oikeat tokoliikkeet), sivulle tuloa, istumista ja maahanmenoa. Istuminen ja maahanmeno ovat molemmat saaneet hiukan nopeutta ja varmuutta (=eli Milli kuuntelee oikeasti mitä sanon, eikä vaan arvo asentoa) naksuttimen avulla. Myös kontaktia on sillä harjoiteltu. Ja Milli tuntuu nyt virittyvän treenimoodiin, kun vain näytänkin sille naksutinta! Jee sillekin!

Kun nyt olen kovin taipuvainen analysoimaan tuota koiran toimimista, niin vielä löytyy yksi selitys onnistuneelle treenille. Se, että olen alkanut tekemään Millin kanssa kotona hommia. Aiemmin jäivät vain kerran viikkoon temppuilut, nyt naksutin käy yleensä vähintään kahdesti illalla ohjelmien mainoskatkoilla ja pari kertaa viikossa otetaan takapihalla hieman liikkeitä ja tietty myös niitä motivoivia temppuja.

Neljäskin selitys löytyy, mutten halua uskoa siihen. Se olisi nuo alkavat juoksut, jolloin Milli on aina kyhnympi ja miellyttämishaluisempi. Mutta unohdetaan tämä selitys, sillä se kantaa korkeintaan pari viikkoa. Keskitytään mieluummin noihin edellisiin syihin, koska ne voivat johtaa hieman pidemmälle.

Flyball

Tänään sitten kokeiltiin uutta ja ihmeellistä lajia, josta en ollut oikein kuullutkaan aiemmin. Flyballin idea on mitä ilmeisimmin se, että koira hyppii esteiden yli, vapauttaa pallon sinkoamistelineestä (vaimikäseon??), nappaa pallon ja juoksee esteiden yli takaisin. Ja sitä mennään neljän koiran viestinä. Hieman epäilytti tuon toimivuus Lurpan kohdalla, mutta mitäs sitä kokeillessa menettää?? Okei, nenän saattaa menettää, ainakin Millin tyylillä.

Milli-kulta oli hyvin kontaktia tarjoava jo ennen kokeilua kun odoteltiin kentän laidalla. Ansaitsi siis fyysisen vapauden, kun kerta henkinen ote piti. Ensin sinkoiltiin hieman pallon perässä ja innostettiin koiraa palloon. Millihän oli aivan fiilareissaan, ja palautti pallon hienosti mulle! Seuraavaksi kokeiltiin saada koira koskettamaan sitä "sinkoamistelinettä"(kaisillänytjokunimion?).
Ensialkuun Milli hyppi telineen yli ja tutki sen kaikki osat ja kolot oikein huolella läpi hyvin kiinnostuneena. Lopulta sain sen houkuteltua hyppäämään etukäpälillään telinettä vasten, jolloin palkkioksi lensi kädestäni heti pallo, ja Milli palautti sen iloisesti. Pian pallo laittettiinkin siihen reikään, josta sen on määrä laueta koiran koskettaessa telinettä käpälillä. Milli ajatteli, että loogisesti pallon saa kolosta kuonolla tai käpälillä, ja niinpä se tunki kuononsa siihen pallokoloon ja aikoi kaivaa kolon reunaa tassuillaan, josta seurasi se, että teline laukaisi pallon suoraan Millin nenään lähietäisyydeltä. Kaksi kertaa Neitilujapää testasi homman samoin, vingahtaen kyllä molemmilla kerroilla pallon tullessa lujaa kuonoon. Sitten sain sen hoksaamaan painaa lautaa hieman reunemmasta, jotta pallo sinkoasi kuonon ohi. Ou jee, se olikin hauskaa! Mua nauratti, kun Milli kiersi välillä telineen taakse odottamaan palloa - ajatuksena tietenkin se, että jos se pallo tungetaan tuohon telineen reikään, niin kai se sitten putoaa telineen taakse. Ei se mikään ihan tyhmä eläin ole :D.

Tämän enempää ei tehty, jottei kyllääntyminen iske. Niinpä siirryttiin tottishommiin.

Bh-tottis
Koska tänään oli monestakin mahdollisesta syystä hyvä päivä kontaktille, niin myös tottis sujui upeasti. Milli jaksoi ekaa kertaa varmaan puoleen vuoteen seurata pidemmänkin pätkän käännöksineen 89%:ssa kontaktissa (vrt. viimeisten kuukausien 20%:een kontaktiin). Ja kontaktin kadotessakaan se ei haistellut maata ja jäänyt jälkeen, vaan katsoi välillä vain eteensä, mutta pysyi rinnalla. Naksuttimen + eteenpalkkauksen (siis heitän namin eteen) avulla myös seuraamispaikka on jo parempi (eli koira ei roiku takana), vaikkakin edelleen on parannettavaa, ilmaa on välissä liikaa. Mutta toi kontakti tuntuu nyt tärkeämmältä, kuin se paikka. Joten olen ihan häpihäpijoijoi!
Myös jäävät liikkeet onnistuivat, vaikka maahan menossa jouduin antamaan kolme käskyä, sillä JUURI sillä hetkellä, kun Milli meinasi ekalla käskyllä mennä maahan, ilmaan leijaili joku jumalainen tuoksu ja koira jäi nenä ilmassa puoliväliin maahanmenoa. Seuraava käsky sitten ignoorattiin täysin, mutta kolmannella se palautui maan pinnalle ja kävi maahan. Liikkeestä istuminen sentään onnistui upeasti ja nopeasti!
Paikallaanmakuussa haluan olla edelleen varovainen, ja palkitsin koiraa usein. Pituutta makuulle tuli ehkä 3 min (toisen koiran suorituksen ajan), mutten halua ahnehtia liikaa. Milli pysyi hienosti ja on pysynytkin aiemmin viisikin minuuttia kerrallaan, mutta nyt palkkasin sitä usein välissä, jotta mielenkiinto touhuun säilyi. Ja säilyihän se!

Lopuksi mentiin vielä kentältä Hakametsän hallille seuraamaan Taikan tottistreenejä, ja tehtiin vähän liikkeitä siinä sivussa. Ajattelin aluksi, että treeni jo riittää, mutta Milli tarjosi halukkaasti kontaktia välittämättä melkoisesti liikenteestä (autoja, pyöriä, muita koiria, urheilevia lapsia ja aikuisia, juoksijoita jne..), joten tehtiin kevyttä kertausta vielä täälläkin.

Aina se on rakas, mutta tänään se on myös erittäin hyvä koira! :D

Milli mielikuvitustaippareissa

2010-08-24T09:22:00.002+03:00

Rupesin tässä kovin pohtimaan, millainen Milli olisi taippareissa. Oikeastihan me ei voida sinne mennä, koska tuon eläimen uintihalukkuus on asteikolla 0-10:een ehkä tasolla 1; menee halukkaasti veteen, mutta on vain muutamaan kertaan kesän aikana oikeasti irrottanut tassut pohjasta ja uinut n. 10 metrin pikkulenkin. Ja yleensä se on vaatinut sen, että itse olen vedessä. Ja sitä on treenattu ihan kiitettävästi, ja kyllä se on edistynytkin, vrt. viime kesään, jolloin pieni pisamaeläin ei suostunut irrottamaan tassuja pohjasta lainkaan. (Koko hommahan on mun omaa vikaa, nostin pienen Millin pentusena veteen, ja se eksyi uimaan laiturin alle mennen paniikkiin... Tyhmä moka multa.)

Noh, mut pidetäänpä meilikuvitustaipparit täällä blogissa :D.

Sosiaalinen käyttäytyminen: No problemo, Milli tulee hyvin toimeen kaikkien kanssa (tosin vastaa kyllä, jos toinen koira sille alkaa rähähtää).

Tottelevaisuus: Nooh... kyllähän se tottelee, ellei sitten metsässä vierestä lähde ihana tipu tai kulje tuore pupunjälki. Silloin voi korvat tippua päästä ainakin hetkeksi.. Hyvänä päivänä tässä ei olisi mitään ongelmaa, huonona päivänä rastas säkättää metrin päässä puskassa ja lehahtaa lentoon koiran nenän edestä. Siinä menee sitten muutama minuutti, kun koira kiihtyy, eikä varmastikaan tule/kuuntele mua ekalla käskyllä...

Haku ja laukaus
Koiran on haettava väh. 10 m päässä väh. 5 min ajan - Juu, ei ongelmaa. Milli kyllä irtaantuu hakemaan, ja 5 minuuttia on lyhyt aika. Jos sillä sattuisi olemaan perskärpäspäivä, niin innostamalla sen viimeistään saa lähtemään hakuun.
Samalla on pidettävä yhteyttä ohjaajaan - Tässä on mahdollinen probleema. Yleensä sujuisi ihan ok, mutta jälleen; yksikin maasta nouseva lintu tai tuore jälki kadottaa korvat. Silloin saisin taas kutsua koiraa useaan kertaan, ennen kuin se tulisi (ja suoraan sanottuna siinä ei aina kaunis pyyntö auta :/ ).
Laukaus Hmmm.. suoraan sanottuna en osaa varmaksi sanoa tätä. Päivittäisellä metsälenkillä kuuluu tätä nykyään jatkuvasti laukauksia ampumaradalta (ja välillä myös ehkäpä metsästäjien aseista??), eikä Milli reagoi niihin mitenkään. Uskoisin, että laukaus siedettäisiin. Läheltä ammuttuna saattaisi hätkähtää outoa ääntä, mutta tuskin menettäisi millään tavoin toimintakykyään.

Jäljestäminen
6metrin taluttimessa seurattava jänön laahausjälkeä n. 120 m, yhdellä kulmalla No sehän vasta olisi mukavaa! Jos se jänö olisi vastakaadettu/todella täysin sulanut riistapupu, niin tuskin olisi ongelmaa tässä. Ja saa ilmeisesti hidastaakin koiraa, kulmassa voisi nimittäin Millin vauhdilla tulla muuten hukka.
Ei saa pelätä eikä raadella kaatoa. Ei tapahtuisi kumpaakaan. Milli haistelisi sitä, ehkä nostaisi sen suuhunsa ja kantaisi mulle.

Vesityö (uiminen ja riistapukki)
uitava väh. 5 m rannasta poispäin ja tuotava pukki ohjaajalle Viisi metriä poispäin ei ole paljon. Milli ei silti lähtisi sitä tällä hetkellä uimaan, ellen itse olisi vedessä. Jos se uisi, toisi se pukin melko varmasti ihan kiltisi mulle, se ei olisi ongelma. Tuo uiminen vain, ellei sitten omistaja saa pulahtaa veteen koiran mukana ;). Tuskin. Tosin lämmintä päivää se silloinkin vaatisi, että koirakin sinne veteen tulisi. Toistaiseksi Miltsu menee veteen vain viilentymään, joten syksyaikaan tuskin menee lainkaan.

Ja näin on blogitaipparit käyty läpi! Tosin ei päästy läpi, jollei kaatuisi korvattomuuteen metsän ihanuuden vuoksi (ja koska omistaja joutuu ärähtämään koiralle, jotta se palaa linnun perästä..), niin uiminen olisi se kompastuskivi. Tosin tämän kesän perusteella uskallan väittää, että jonkinlaiseen kuntoon uiminen on mahdollista saada ensi kesän aikana, päästiinhän tänä kesänä lähes täydestä uimattomuudesta kuitenkin siihen, että Milli ui n. 10 metrin kiepin vedessä. Joten katsotaan, mitä asialle voi tehdä ensi kesän aikana :D.
Toinen asia, jota pitää petrata vielä (vaikka sekin on viime kesästä parantunut) on tuo kiihtynyt korvattomuus metsässä. Milli ei ole varsinaisesti karannut kauas kesän aikana, mutta hajut ja linnut saavat aikaan käskyistä huolimatta odottelua ja ajoittain Milli palaa vasta, kun kutsun sitä örähtämällä vihaisesti. Ja yleensä se on vielä jossain lähellä, pari kertaa korvaton koira on ihan kirjaimellisesti haettu puskasta pyörimästä (häntä hurjasti viuhuen) narun jatkoksi, kun käskyt eivät ole menneet perille. Ja kyllä sekin loppuviimein menee mun omaan piikkiin, kun en ole osannut tehdä käskystä ehdotonta. Nyt sitten korjaillaan mokia. Mutta uskaltaisin väittää, että viime kesästä tämäkin on parantunut paljon ja koiraan on saatu paremmin korvia mukaan.

Ennusmerkkejä ilmassa: juoksut näkyvissä??

2010-08-16T14:41:00.004+03:00

MillithaPilli on ollut melko alamaissa kotosalla. Lisäksi ihan kyhnä, kainalohoitoa vailla jatkuvasti. Lenkillä eroa ei huomaa, linnut ja muut vievät huomion noista naisellisista vaivoista ilmeisen tehokkaasti (kyllähän sen itsekin tietää, että naisellisiin vaivoihin ja niistä johtuviin kipuihin paras lääke on liikunta). Lisäksi MilliPikkuSilli on ollut muiden koirien kovan mielenkiinnon kohteena viime päivinä, poikien lisäksi paras kaveri TaiksutheKettuRepolainen on haistellut kovasti neitokaisemme takapäätä. Ja Millihän antaa haistella. Selkään ei saa yrittää, mutta haistella saa kovin.

Viimeksi juoksut alkoivat 24.1, ja Millin juoksenteluväli on ollut yleensä 7 kk. Joten kahdeksan päivän päästä tuo 7 kk:n väli on täynnä. Sen vain muistan talvelta, että silloinkin aloin nähdä merkkejä juoksuista jo muutamaa viikkoa ennen varsinaisten juoksujen alkamista. Povataan nyt kuitenkin, että seuraavan kolmen viikon aikana alkaa tapahtua! Ja oishan se ihan jees, että koiruuden rättipäivät olisivat luetut ennen vauvashown alkua. Siinä kun riittää sitten kuitenkin sitä puuhaa ihan riittämiin.

Savo Show 6.-8.8, asteita +30-36

2010-08-08T19:00:00.006+03:00

No niin, nyt on Savo Showsta "kotiuduttu" vanhempieni luo Muurameen. Hieman pidennetty viikonloppureissumme sujui erittäin hyvin muuten, paitsi näyttelyn osalta. Toisaalta, ei nyt suuria odotuksia ihan realistisesti ollutkaan, kunhan lähdettiin tollerikaverin seurana onneamme kokeilemaan ja samalla tehtiin ekskursioreissu Kaavin maaseudulle. Vietettiin siis ikään kuin miniloma maalla :). Tollerikaveri, Taika sen sijaan veteli hienot tulokset; VSP:eitä, kolmet Cacibit ja viimeinen SERTikin sieltä ropsahti!! Onnea Taika, Hanna ja Anni! (Taikan blogin linkki tuossa reunassa, jonne Hanna varmasti päivittelee Savo Shown kuulumiset.)

Lähdettiin torstaina ajamaan Ruutanasta kohti Kaavia. Taika oli ollut koko päivän meillä Millin seurana päivähoidossa, ja parin puolentoistatunnin metsälenkin ja loputtoman yhdessä könyämisen ja kohkaamisen jälkeen matkalla meillä oli kaksi väsynyttä koiraa. Illalla oltiin melko myöhään perillä, mutta Milli ja Taika saivat vielä iltakävelyt maaseudun pimeässä elokuun yössä. Yö sujui koirilla hieman rauhattomasti jatkuvasti paikkaa vaihtaen, mutta perjantaina oltiin silti jälleen täynnä energiaa. Aamulenkillä nähtiin ja tutustuttiin yöpymispaikkamme Viljamaan kartanon kotieläimiin, joista voiton vei Millin ja Taikan mielestä ehdottomasti äärimmäisen tyhmänrohkea musta kani, joka ei pelännyt koiria lainkaan. Kania piti sitten pällistellä joka lenkillä, ja Milli koetti perinteiseen tyyliinsä keksiä keinoa saada pupu ulos häkistään. Eikä se suinkaan hännän viuhtomisesta ja ilmeestään päätellen olisi aikonut leikkiä jänön kanssa, vaan lähinnä saalistaa sen. Lampaat ja hevoset sen sijaan nuuskittiin useaan kertaan, mutta ne eivät saalisviettiä saaneet heräämään, saivat lähinnä koiramaiset tervehdykset päivittäin. Oli muuten hyvä ja etenkin koirien kanssa mahtava yöpymispaikka, suosittelen! Järven rannalla rauhallisten teitten vieressä ja metsäpolkujakin löytyi lenkkeilyyn.

Millin arvostelut kirjoittelen myöhemmin tuohon blogin reunaan, tulokset olivat laihat kaksi EH:ta ja yksi H. Hieman oltiin petytty, mutta EH:n antaneiden tuomareiden arvostelut ovat ihan linjassa Millin edellisten arvostelujen sekä toistensa kanssa. Arvosteluina ihan hyvät ja reilut. H:n antaneen tuomarin mielestä Milli on edelleen liian kevyt ja kaipaisi lisää massaa. Kehoitettiin kasvattamaan massaa entisestään. Tuskin sitä enää ruualla saadaan tuon enempää, jos massaa on tullakseen, se tulee vanhenemisen myötä, ei enää varsinaisesti suoraan syömisistä (vaikka toki hyvällä ja laadukkaalla ruualla on paikkansa). Liikuntaa on entisestä paha lisätä, kun jo nyt lenkkeillään metsässä päivittäin pari tuntia (ja Milli menee siellä metsänpohjaa pitkin hyppien ja pomppien, ei suinkaan kuin ajoittain tietä pitkin tasaisella). On se Milli silti meille ainutlaatuinen ja ihana, menestyi tai ei. :) Komeita koiria olivat kyllä walesikehissä menestyneet, onnea kaikille menestystä niittäneille!

Päivät olivat KUUMIA!! Perjantaina mittari näytti 28 astetta, lauantaina 33 astetta ja sunnuntaina 35 astetta. Milliä ei näyttelypaikalla kiinnostanut muu, kuin uimaan meneminen raviradan keskellä olevaan kuralammikkoon. Kehien jälkeen hurttimukset saivat tahtonsa läpi, vaikka aikamoinen lätäkkö kyseinen lampi olikin. Onneksi koirat voi aina pestä ja majapaikassa käytiin iltaisin uimassa hieman puhtaammassa vedessä iltalenkkeilyn yhteydessä. Millin ja Taikan kehät olivat, toisaalta mukavasti, toisaalta taas erittäin epämukavasti, päivittäin täsmälleen samaan aikaan, joten pääsimme lähtemään paikalta viettämään lomapäivää maaseudulle aina ihan ajoissa.

Reissu meni kaiken sähläämisenkin osalta hienosti, Millin tuntien yksi oven avaaminen ja karkaaminen aittahotellista pihamaalle oli pientä :D. Siinä oli meillä aamupalassa nielemistä, kun lauantaiaamuna kesken aamupalan katsoin ikkunasta ulos ja näin pihalla koiran. Hetken päästä päässä välähti, että kappas, walesi. Kappas, MUN walesi! Ja pian kipitti tolleri tyytyväisenä perässä, "Millipitäämustahuolta"-ilmeellä varustettuna. Siinä jäi puurot hetkeksi lautaselle jäähtymään, kun sännättiin pihamaalle ja palautettiin koiruudet huoneeseensa. Tällä kertaa ovi meni takalukkoon, kun pelkkä kiinnilaittaminen ei auta :D.

Hieno reissu oli loman kannalta ajateltuna, vaikka ei pahemmin näyttelyistä ollut kotiin tuomista. Ehkä Milli vaan on EH:n koiran, parempi kotona kuin showssa :). Mieluummin niin päin, jos valita tarvitsee. Seuraavaan näyttelyyn meneekin sitten varmasti aikaa ihan reilusti, tämä omistaja nimittäin aikoo synnyttää puolentoista kuukauden päästä ja siinä sitä sitten touhua riittääkin hetkeksi. Koirailu jää hetkeksi tauolle vauvan synnyttyä (ja ehkä vähän ennenkin, riippuu olosta) lenkkejä lukuun ottamatta. Sitten kun on taas aikaa ja puhtia, jatketaan tottista ja jälkihommia. En vielä tiedä, milloin olisi seuraavan näyttelyn aika ja paikka, vai tuleeko sitä edes.

Kesää ja hellettä

2010-07-28T14:30:00.002+03:00

Huh hellettä! Tämän mamman maha on jo kasvanut 8.:lle kuulle saakka, ja olo ei aina ole paras ja jaksavin tässä kuumuudessa. Kohta on varmaan ollut lähes neljä viikkoa yli 30 asteen helteitä, muutama "viileämpi" 25 asteen päivä välissä. Yötkin ovat olleet kotimittarin mukaan yli 25 astetta, joten lämpötilasta ei voi valittaa

Millin kesä on mennyt uimaan opetellessa ja lomaillessa Muuramessa vanhempieni luona. Lähdin Millin kanssa heinäkuun alussa bussilla Muurameen, jossa vietimme lokoisaa uintilomaa puolisentoista viikkoa yhdessä. Välissä käväisimme muutaman päivän kotona tollerimobiililla , joka oli mulla "hoidossa" kun Hanna lähti Päijänteelle veneilemään(iso kiitos Hannalle lainasta!). Muuramessa noita uintipaikkoja on lähes kaikkialla 100m-1km:n säteellä, joten hellelenkit heitettiin Millin kanssa joko joen vartta kiertäen ja uiden tai järvien rannoilla. Yksi jälkikin tehtiin äitini avustuksella Harjun metsiin; n. 500 m pitkä kahdella käännöksellä. Milli veti sen tuttuun tyyliinsä ihan ylinopeasti, ja jäi jälleen loppukohdan nameista huolimatta etsimään lisää jälkeä... Siinä olikin meidän heinäkuun ainut treeni yhtään mitään muuta, kuin uimista.

Heinäkuun puolivälissä Milli jäikin hoitoon Muurameen viikoksi, sillä me lähdimme siskoni luo Espooseen. Näillä helteillä pienessä kaupunkiasunnossa meinaa olla liian kuuma jopa siskoni kissalle, joten teimme ratkaisun jättää Millin vetten äärelle vanhempieni luo. Ja ihan todella hyvä ratkaisu olikin, kerrostaloasunnossa nukkuminen oli meille ihmisillekin vaativaa. Onneksi Lepa-kollipoika pelkää korkeita paikkoja, eikä suunnittele lainkaan parvekkeelta alas loikkaamista (ja on siinä verkkoaitakin edessä), joten parvekkeen ovi sai olla yöt auki. Silti hikoiltiin kuin pienet siat. Espoossa tuli asuttua viitisen vuotta, mutta vasta nyt käytiin ekaa kertaa Hietsun kirpputorilla ja uimarannalla makoilemassa. Yllättävän hyvin jaksoin kävellä ja olla, kun muisti juoda ja välillä pääsi viileisiin sisätiloihin. Tuli nähtyä opiskelukavereitakin terassilla istuen. Edelleen kuitenkin olen sitä mieltä, että tuolla etelässäpäin on kiva käydä, mutten haluaisi siellä pysyvästi asua. "Maalla" on mukavampaa! ;)

Milli oli meidän "etelän"reissun ajan siis Muuramessa käyden päivittäin uimassa ja välillä vattupensaassa juoksentelemassa äitini kanssa. Työpäivät se sai olla yksin kotosalla, mikä teki ihan hyvää, sillä muuten koiruudelle on tuota yksinoloa tullut kamalan vähän kesän aikana. Painaumasta päätellen se oli makoillut vanhempieni makuuhuoneen sängyllä päivät. Kerran oli kuulemma kaivanut roskiksesta kalan perkeet, kun oppi sitten avaamaan tuollaisen liukuovenkin...

Itsekin menin etelänreissulta kotiuduttuani Muurameen vielä Millin seuraksi. Ihan vaan uitiin ja oltiin, vähän käytiin vatussa, lähinnä koiran vapaanajuoksemistarpeita purkamassa. Siinä sivussa tosin tuli neljä jätskirasiaa vattujakin pakkaseen :D. Rapsukattikin sai olla puolitoista viikkoa maalla ihan oikeissa hiirihommissa. Niin oli kissalla ollut siellä hyvät oltavat viljasiiloissa ja ladossa, että lähti meitä karkuun, kun tultiin sitä hakemaan. Onhan se vähän erilaista ulkoilla narunpäässä kotosalla, kuin maatilan piharakennuksissa vapaana hiirien perässä.. Aina se oli noista rakennuksista löytynyt, vaikkei juurikaan sisällä ollut näillä lämpötiloilla viihtynyt. Kolmeen ekaan päivään ei kuulemma ollut käynyt talolla edes syömässä, vaan oli ilmeisesti itse ruokkinut itsensä tehokkaasti.. Kotiin tullessa vastassa olikin sitten matokuurin antaminen (joka muuten nykyään käy helposti, kun lääkkeen piilottaa possunsuikaleen sekaan - eipä tarvitse enää pakolla syöttää :) ).

Nyt vaan kestetään helteitä ilmeisesti vielä tämä ja huominen, kunnes viilenee. Yli 20 asteen saisi kyllä silti pysyä :D. Palattuamme kotiin olemmekin lenkkeilleet järven kautta, ja kummasti omaan jaksamiseen vaikuttaa se, että välillä saa pulahtaa viileään (noh, on se varmaan 25 asteista...) veteen vilvoittelemaan. Uimalla kesken lenkin jaksan onneksi ulkoilla koiran kanssa vielä pitkälti toista tuntia.

V jäljestys

2010-06-30T17:01:00.006+03:00

Niihaman metsään suuntasimme kulkumme eilen illalla jäljestyksen merkeissä. Hanna veteli meille jäljen, n 200-300 m. pitkän kahdella kulmalla. Jäljen loppuun laitettiin Millille hirvenlihaköntsä, tähän mennessä kun ei oikein ole mikään nami vielä peitonnut jäljestämisen iloa, niin ajateltiin sitten kokeilla tätä.

Autolta jäljelle oli parin sadan metrin kävelymatka. Kun otin jälkivaljaat repusta ja koira ne huomasi, alkoi hillitön piippaus ja kiskonta Hannan kävelysuuntaan, niin innoissaan se oli jäljelle menosta. Kävely kohti jäljen alkupaikkaa oli hillitöntä vetämistä ja vainun hakemista, nenä kävi kuin vihikoiralla konsanaan.

Kun viimein saavuttiin janalle, sain onneksi Millin rauhoitettua ja homma päästiin aloittamaan. Jälki löytyi janalta välittömästi, ja kaasu pohjassa (kuvassa heiluva häntä on siitä osoitus!) hiukan ilmavainulla sitä lähdettiin etenemään. Milli siis kyllä menee nenä maata kohden, mutta selkeästi ilmavainulla, sillä se meni ensimmäisen suoran n. puoli metriä jäljen vieressä (päätellen niistä tarjouksessa olevista männyistä :D ). Eka kulma sujui vaivatta, ja vauhti päällä Milli jatkoi matkaansa, tällä kertaa suoraan jäljen päällä. Yksi nami maistui jopa kesken jäljen!

Toinen kulma olikin sitten hankalampi, taisi olla hieman jyrkempi käännös. Milli eksyi hieman saniaspöheikköön, jossa häntä alkoi vispata siihen malliin, että ihmisjäljen oli korvannut joku ihan muu jälki. Onneksi se kuitenkin "itsenäisesti" (en päästänyt eteenpäin pöheikköön, mutten ohjannutkaan koiraa) palasi hetken haistelun jälkeen jäljelle, josta saikin uuden otteen kierrettyään yhden tiheän kuusen alaoksiston kautta. Siinä oli hieman pallomahamammalla perässä pysymistä, kun piti sukeltaa kuusen oksien läpi (järkevämpi tyyppi olisi ehkä päästänyt siitä liinan päästä irti hetkeksi..).

Viimeinen suora meni vaivatta suoraan lihaköntsälle, ja koira oli hieman hölmistynyt, että tässäkö se jo oli? Se nuuskutteli muutaman kerran ympärilleen toivoen jäljen jatkuen, mutta historiallisesti ekaa kertaa palkkio vei voiton. Hirvenluu nousi suuhun ja tyytyväinen koira rauhoittui silmin nähden. Autolle kävellessä ei tuntunut koiralla enää olevan kiire yhtään mihinkään, ja sainkin siinä miettiä, olinko vahingossa metsässä onnistunut vaihtamaan vetävän intopiukkaspanielin rauhalliseen lampaaseen. :)

Oli superhauskaa taas, kiitos Hannalle hyvästä jäljestä! Koira oli kotona superväsynyt, oltiin kuitenkin ennen jälkeä käyty päivällä parin tunnin metsälenkit ja Taiksula oli meillä myös muutaman tunnin hoidossa Millin seurana. Ei ole mitään ihanampaa katseltavaa, kuin aidosti touhuamisesta väsynyt koira, joka pötköttää lattialla tyytyväisenä! Sellainen koira on ihan eri näköinen, kuin koira, joka lepäilee vain, koska muuta tekemistäkään ei ole (tosin sellaista ei Millistä koskaan voi tulla, se osaa kyllä aktivoida tarvittaessa itseään keksimällä miten ovi kuin ovi tai vessanpöntön kansi avataan tai miten namit ryöstetään).

Pentukuume

2010-06-29T16:56:00.008+03:00

Eksyin sitten selailemaan walesipentueita ja kuvia niistä netissä. Sitä tulee tehtyä tasaisin väliajoin, kun emme varsinaisesti tunne muita welssiläisiä oikeassa elämässä, niin on mukava blogien kautta tarkastella muiden samanrotuisten elämänmenoa. Tarkoitus oli siis viattomasti lueskella walesiblogeja, mutta jotenkin sitä harhautui kasvattajien sivuille. Millin pentuajoista taitaa sitten olla nyt niin kauan aikaa, että aika on viimein kullannut muistot. Olen jo suunnitellut, että seuraavan koiran kanssa "harjoitellaan" taippariasioita pennusta asti ja puuhaillaan ehkä hieman tavoitteellisemmin jotain lajia, ihan koirasta ja sen taipumuksista riippuen ja ja ja....... Ja sitten iskee todellisuus: kiva haaveilla toisesta koiruudesta, mutta todellisuudessa projektina on nyt selviytyä tämän koiran ja kissan aktivoinnista loppuraskauden ja ihmisvauva-ajan läpi, joten pentu jää kaukaiseksi haaveeksi. Tässä kuitenkin hieman fiilistelyä (Milli 2,5-4kk):

Lurppaisaa Juhannusta t. Milli

2010-06-25T19:45:00.010+03:00

Koiramainen juhannus sujuu tänä vuonna miehen työvuorojen vuoksi kotosalla. Siskoni Riikka, yksi Millin suosikki-ihmisistä, on tullut kylään koko viikonlopuksi. Millillä on koko juhannus seuraa kotona, hengaillaan yhdessä pihalla aina kun ei sada, se on saanut paljon herkkuja ja purujuttuja, käynyt metsälenkillä ja syönyt vähän grilliruokaakin.

Tällä viikolla ei olla jäljestetty eikä tokoiltu lainkaan, loma tekee hyvää meille molemmille. Nyt vaan keskitytään löhöilyyn ja syömiseen, metsälenkkien ohella toki. Milli vaikuttaa erittäin tyytyväiseltä jatkuvaan seuranpitoon ja mikä parasta, se saa nukkua välillä Riikan vieressä öisin ihan OIKEASSA sängyssä. :)

Vähän tehtiin namien eteen töitä, ei nyt parhaita tokosuorituksia, mutta kyllä niillä namit irtosi :D.
"Luokse!":

"Sivu" (peppu luistaa liukkaalla parketilla taaksepäin):

Tässä kuvayritelmä molemmista elukoista, kamera oli sitten hieman myöhässä tilanteessa. Toisessa kuvassa elukat jaksoivat kytätä kinkkuja, kun sain hieman kuvausapua (huomatkaa ekassa kuvassa elukoiden luonne-ero, Rapsu näyttää peräpeiliään "pidäittekinkkuskuneitipu" ja Milli taas yrittää parhaansa mukaan olla menossa mukana):

Lurppa pääsi myös osaksi Riikan Geishakakun (ohje Riikan blogissa, linkki tuossa sivussa ;) ) leivontaa, missäpä welssi ei haluaisi olla mukana ja avuksi:

Harmi, ettei ulkoilusta saatu kuvaa, kun sade yllätti, mutta sisälle tullessa koira näytti suunnilleen tältä:

Riikka ja Milli parhaimmillaan:

Lopulta Timokin tuli kotiin. Salikamat tarkastettiin ja sitten isäntää lahjottiinkin jo Majavalla (oudon pysähtynyt tuo koira noissa kuvissa, todellisuudessa kotiintulo on yhtä täpinää):

Lurppaisaa juhannusta kaikille koirille ja koiranmielisille!

Sprinttikisat

2010-06-20T18:28:00.004+03:00

Tänään suunnattiin kohti Kaupin vinttarirataa, jossa järjestettiin Joka Koiran Sprinttimestaruus - kisa. Milli ja Taika joutuivat juoksemaan isoissa koirissa, koska raja oli 40 cm. Onneksi päivä oli aurinkoinen ja ajoittain lämmin, koska odottelua rokotusten tarkastamisen jälkeen oli yli kolme tuntia.

"Lämmittelyt" hoidettiin aamulla n. tunnin metsälenkillä ja vielä ennen juoksua pienellä kävelylenkillä. Koirat saivat muuten lepäillä Taikan kangashäkissä, kun me ihmiset katselimme pienten koirien juoksua ja kuuntelimme aikoja. Alle 8:aan sekuntiin 80 metrin matkan juoksivat nopeimmat pienetkin koirat!! Olikohan shelttiä ja russelia siellä kärkipäässä.

Tyyli juoksuun oli vapaa. Kaikenlaisia hauskoja suorituksia kentällä nähtiinkin. Useat pienetkin koirat "tapppoivat" vieheenä toiminutta kangasta, jopa villakoira suoriutui taposta oikein lahjakkaasti.

Millin vuorolla avustaja piti koiraa pannasta, heilautin sille vähän vanhaa grillipihviä (joka ihan sattumalta oli jääkaapissa aamulla) ja painelin maalisuoran ohi. Varuiksi kirittämään ehti myös viehe. Milli veteli hienosti aikaan 8,41 juosten ihan suoraan ensin tarkastamaan vieheen ja sitten mun luo syömään pihviä. Taikan juoksussa nähtiin sitten tolleri, joka tappoi vielä "elävän" vieheen suurella innolla!

"Vähän" erilaista "jäljestystä"

2010-06-15T21:32:00.002+03:00

Tänään oli oikea emähuijauspäivä. Suunnittelimme yhdessä Riikka-kouluttajan kanssa yllätystä Hannalle näyttelymenestyksen johdosta ja onnitteluksi Cruftsiin pääsemisestä. Iivölplään sai alkunsa siitä, että Riikka ehdotti jotain kivaa juttua, ja sitten siitä kehittyi oikea huijausten huijaus. Ainakin tällaiselle ihmiselle, jolla ei ole juurikaan pokkaa tai näyttelijänlahjoja, oli tämä jo hyvä saavutus!

Saatiin Hanna uskomaan mm. että tänään jäljestetään kaatosateessa. Onnistui. Kävimme lenkillä ihan normitapaan kuten aina ennen treenejä, ja lähdimme asianmukaisesti valjaat ja muut vermeet mukana kohti Riikan kämppää. Riikka oli vakuuttanut Hannalle, että hänellä on jalka niin kipeä, että hänet pitäisi hakea kotoa saakka treenejä vetämään. Onnistui.

Paikan päällä Riikan kotipihassa julma totuus paljastui, kun kerroin, että nyt on niin, että koirat jäävät Riikan miehen Antin hoiviin ja me tytöt lähdetään baanalle. :D Ja sitten vaihdettiin metsävaatteet normikuteisiin, jätettiin koirat hoitoon ja suunnistettiin (tätä kohtaa vois varmaan sit kutsua tämän päivän osalta jäljestämiseksi??) The Grilliin.

Huijaus onnistui, ruoka oli mahtavaa (ja sitä oli liikaa) ja seura vielä parempaa. Ei meinattu edes päästä ravintolasta liikkeelle, kun juttua riitti sen verran hyvin vielä maksamisenkin jälkeen. Kiitos molemmille huippuseurasta! Ja näitä iltoja lisää kiitos!!

Millin neljäs jäljestys ja eka jana

2010-06-09T11:15:00.002+03:00

Eilen sitten mentiin Pirkkalan perukoille tekemään jälkeä aitoon metsämaastoon "mäyräkoira"-Taikan (tsihihiii :D) ja Millin kanssa. Riikka, meidän kouluttajamme, teki ystävällisesti meille jäljet. Nyt koira sai jo lyhyeltä janalta löytää itse jäljen alun. En tiedä, mistä tuo Millieläin oikein aina etukäteen tajuaa, että nyt mennään jäljelle, sillä se alkoi jo automatkalla piipata ja oli aivan kiihkoissaan kun sai jälkivaljaat ja liinan yllensä. Joko se näin neljännellä kerralla tunnistaa treenikassin? Se voi olla mahdollista, sillä meillä on eri kassi jäljellä kuin tokossa. Tokoon mennessä koira on joskus hieman kierroksilla, mutta ei koskaan näin paljoa.

Metsä oli sakeanaan hyttysiä, yäh. Varmaan ikinä ei ole tällaista hyttysmäärää ollut täälläpäin Suomea, ja liikun kuitenkin jatkuvasti metiköissä. Raskaana ollessa kun ei saa käyttää noita myrkkyjä iholle, niin olin kotona pihalla etukäteen jo suihkuttanut collegehupparin myrkyllä, ja nyt viihdyinkin harvinaisen iloisesti huppari päällä ja pää hupun suojissa. Ja silti mua syötiin.. ja koiraa myös.

Niin, siitä jäljestä... Milli oli siis hyvin kiihkoissaan, mutta sain hetkeksi sen rauhoitettua istumaan ennen jälkeä. Se haistoi heti ilmavainusta, missä jälki meni. Alku löytyi janalta vaivatta, ja koira alkoi tiukan nenätyönsä. Edelleen Milli menee osittain ilmavainulla, joka siis tarkoittaa sitä, että tuulisella kelillä se on hiukan sivussa jäljestä ja joutuu välillä kierähtämään itsensä ympäri hukatessaan jäljen. Kulmia oli kai (?) kolme, en oikein itsekään pysynyt perässä, kun keskityin liinan antamiseen koiralle ja pystyssä pysymiseen, oli sen verta haastava maasto tän mahan kanssa liikkua. Jäljen vaikein kohta oli puunrungon alitus/ylitys, jossa jouduin hieman ohjaamaan ja rohkaisemaan koiraa etenemään rungosta huolimatta. Toinen vaikeus oli jäljen päättäminen, Milli olisi näes halunnut jatkaa jälkeä lopetuskohdasta huolimatta. Siinä innossa meinasivat lopetuksen lihapullatkin jäädä syömättä...

Kokonaisuudessaan olen todella yllättynyt, että näin riistaviettinen koira on IHMISjäljestä todella näin innoissaan! Koskaan tästä ei ole tarkoitus sen vakavampaa kuin koiran aktivointia tehdä, mutta onnistuminen on silti mukavaa. Oletin, että tämä ensimmäinen kerta metsässä saa Milli innostumaan enemmän niistä jänisten ja kanalintujen jäljistä, mutta niin ei käynyt. Jäljen jälkeen se oli huomattavan väsynyt ja rentoutunut.

Esineruutua ei tehty sitten Millin kanssa vieläkään, mikä on ihan fiksu idea. Ei sitä jäljen jälkeen enää kiinnostanut taaskaan mikään muu, kuin nenätyö. Tehdään sitä eri päivänä kotona ja mahdollisesti tokotreenien yhteydessä. Ehkä ne voidaan joku päivä vielä tässä yhdistää toisiinsa..

Millin eka serti!! (Ja miten sitä juhlistettiin...)

2010-06-07T12:06:00.006+03:00

Sunnuntaina 6.6. Tollerimobiili lähti 9.02 Ruutanasta kohti Jämsän näyttelyä. Päivä oli aurinkoinen, muttei lainkaan lämmin silti. Pystytimme koirien häkit nurmikolle kentän reunaan. Annin piti siis esittää koirat täällä, mutta estyi sen tekemästä, joten hän oli erittäin ystävällisesti hommannut meille koiriensa kasvattajan Outin esittämään molemmat koirat, siis Millin ja Taikan. Heti alkuun näytti hyvältä, Outi sai Millin kulkemaan niin hienosti, että tuo lehmän värinen eläin unohti kokonaan mun olemassaolon! Se on jo historiallista. Pystyin käymään vessassa n. vartin reissun, eikä Millisilli inissyt lainkaan mun perään! :D

Koirien esiintyminen meinasi hiukan mennä päällekkän, kun walesit oli laitettu alkaamaan 11.30 ja juuri samoihin aikoihin Taika pääsi kehään. Walesikehässä pidettiin onnekkaasti juuri sillä hetkellä tauko, joten koirien esiintymisen väliin jäi jopa seisoskeluaikaa.

Mua jännitti lähinnä Millin esiintyminen. Meillä oli tuomarina Niemisen Kirsi, jolta Milli on n. vuosi sitten saanut H:n (perusteet lukevatkin tuossa blogin laidassa). Millihän on ollut aina liian "kevyt", ja nyt talven aikana on pyritty ruualla saamaan hiukan tukea massan kasvatukselle, jota on kyllä tapahtunut ihan itsekseenkin koiran vielä kehittyessä. Lisäksi Millillä on juuri ollut elämänsä pahin karvanlähtö, onneksi sentään juuri viikkoa ennen näyttelyä pahin sameus hävisi turkista ja saatiin vähän kiiltoa takaisin. Mä en uskaltanut edes katsoa Milliä päin sen esiintyessä, jotta se kulkisi Outin kanssa nätisti. Enkä kyllä odottanut yhtään mitään, lähinnä toivoin EH:ta, ja olinkin ihan hämmästyksissä, kun Hanna hihkaisi mun vieressä että "ERI tuli". Jee, Millin eka eri!

Arvostelussa luki näin: "Erinomaista tyyppiä oleva narttu, jolla oikeat rungon mittasuhteet. Kaunis pää ja viehättävä ilme. Hyvä kaula. Hyvä rintakehä ja hyvä runko. Hieman luisu lantio. Hyvä raajaluusto. Tänään niukka karvapeite. Liikkuu tasapainoisesti, mutta taka-askel voisi olla tehokkaampi. Esitetään erinomaisesti."

Milli jatkoi siis paras narttu kehään (muistaakseni) kolmen muun nartun kanssa ja sijoittui toiseksi saaden samaan syssyyn ensimmäisen sertinsä! :) Kiitos Outille erinomaisesta esittämisestä ja Hannalle iso kiitos näyttelyyn houkuttelemisesta, tsemppauksesta ja kyydeistä!

Kävimme Jämsänportissa syömässä ihanan seisovan pöydän aterian, jonka jälkeen suunnistimme sinne "toiselle" laavulle lenkille. Lenkin lopussa Milli päätti juhlia sertiään kierimällä siinä ihtessään, löysässä ihmisen p*skassa. Puoli koiraa oli iloisesti sinapin väristä, kun se kömpi tyytyväisenä kuusikon keskeltä esittelemään uutta hajustettaan ilmeellä "Enkös tuoksukin hyvältä!" Taikan mielestä ilmeisesti tuoksuikin, kun tolleri päätti maistella kaverin turkkia pienin lipaisuin. Ihmiset eivät olleet yhtä innoissaan... Kun viimein saimme pressuun käärityn koiran autolla kotiin saakka, joutui se ensin pesulle useaan kertaan ja sitten sai nakerrella puolisentoista tuntia hirvenluuta tuulettuen samalla pihamaalla. Ja ihme kyllä, ei haissut enää! :D Ja sertikuvan ottaminen jäi sitten seuraavaan päivään... (Ja tuli silti vähän heikkoja suorituksia noista mun kuvista, mutta eiköhän ne mene :).)

Tottista ja jälkeä

2010-06-04T20:26:00.003+03:00

BH
Tottis, bh-sellainen, oli toissapäivänä, joten aloitetaan siitä. Päivä oli kuuma, ja Milli sen mukaisesti läähättävän löysä, mallia perässä vedettävä walesi. Teimme jäävät liikkeet; istuminen ja maahan, josta luoksetulo. Hyvin sujui noin niinkuin periaatteessa, mutta kaikki vauhti puuttui. Milli jolkotteli ja läähätti, ja oli hieman poissaoleva. Paikallaanmakuu sujui hyvin, tosin kovin pitkälle ei pystynyt kävelemään, kun Aamulehden rakennus tuli jo eteen. N. 25 metriä oli varmaan matka, ja jäin kuitenkin selin koiraan. Siinähän se pysyi hyvin, kun sai maata varjossa. Läähättäen. N. kolme minuuttia meni Taikalla liikkeiden tekemiseen, ja sen ajan makasi Milli maassa.

Seuraavaksi vain hengailtiin. Tollerimobiiliin ei helteellä voinut koiria jättää odottamaan, joten istuimme nurmikolla hengailemassa puun leppoisassa varjossa. Milli oli ihan löysänä ja makoili rauhallisesti, haluten rapsutuksia ja rentoutusta.

Lopuksi vielä tehtiin ihmisryhmä. Ihan ok sekin, löysäily vain jatkui...

Jälki
Jälkipäivä ei ollut, koiraharrastuksen kannalta onneksi, niin kuuma kuin edelliset. Eipä tosin tänään satanutkaan, joka myös vähän veisi tunnelmaa jäljen teolta. Teimme enemmän ja vähemmän hoidetulle nurmelle seuraavanlaisen jäljen: n. 30m suoraan - loiva käännös 90astetta, josta n.30m suoraa - loiva käännös 90astetta, josta taas n. 30 m suoraan. Lokkipenteleet meinasivat vain käydä nappaamassa eväät (Millillä oli ihan pippuripihvejä jäljellä! ;) ). Sainkin kolistella namipurkkia ja huutaa sekopäisesti Taikan jäljen ajon ajan, jotteivät lentävät rosvot olisi kahmineet kaikkia nameja jäljeltä..

Lopulta sitten Millikin pääsi jäljelle. Alku oli kaiken piippaamisen (oli näes katsonut autossa, kun mamma juoksee lintujen perässä kuin heikkopäinen, ja oli aika fiiliksissään ja kiihdyksissä jo pelkästään siitä) jälkeen kuitenkin hyvä, ja koira sai heti ideasta kiinni. Alkupätkällä vauhtia oli taas enemmän kuin tarpeeksi, mutta jäljen loppua kohden vauhti hiljeni ja työhön alkoi tulla tarkkuutta. Tuuli painoi hajua hieman sivuun, ja sekä ekalla että kolmannella suoralla, jotka kulkivat tuuleen nähden poikittain, koirakin kulki tuulen alapuolella n. puoli metriä jäljen vieressä. Mutta sai silti osan nameista napsittua! Ja ensimmäistä kertaa tehdyt kulmatkin mentiin hienosti.

Viimeinen, eli se kolmas suora oli Milliltä jo hienoa työtä, en joutunut enää jarruttamaan lainkaan koiran etenemistä, vaan pystyi antamaan löysää liinaa meidän välille. Ja koira alkoi saada nenätyöhön tarkkuutta, vauhdin jäädessä kakkossijalle. Jäljen ainoa heikko kohta oli se, että se oli koiralle ihan liian lyhyt! Milli nimittäin olisi halunnut jatkaa lopun jälkeen, se jäi haistelemaan jäljen potentiaalista kulkusuuntaa ihan samalla innolla kuin itse jälkeäkin.

Esineruutuakin koetettiin, mutta koira oli niin jäljen lumoissa, ettei siitä tullut enää mitään. Ei kiinnostanut esineet tippaakaan, ja koetettiin kaikilla mahdollisilla, jopa Taikan leluilla. Mutta ei kun ei, hajut vievät koiran nenässä voiton. Lisäksi se alkoi olla jo tosi väsynyt ja ihan keskittymiskyvytön (katselee muualle koko ajan, läähättää, seisoo paikoillaan, haistelee, vaikka mitä tekisin). Jätettiin se siis ensi kertaan. Autossa Milli nukahti välittömästi, ja nyt kotona iltaruuan jälkeen mulla on tuollainen etäisesti walesiä muistuttava talja eteisen lattialla..

Joka ilta kun lamppu sammuu (tai sammuisi, jos ei koko ajan häirittäisi!)

2010-05-28T18:00:00.005+03:00

Uuvuttavan odottelun harjoittelua ja pk-jälkeä

2010-05-25T22:47:00.002+03:00

Tänään lenkkeiltiin siis ennen treenejä n. 1h metsässä, vapaana. Millin päivä oli tänään jostain kumman syystä hyvin hyvin iloinen, se ilahtui aivan valtavasti kaikesta, mitä tapahtui. Taisi mun viikonloppuinen poissaoloni saada koiran latautumaan oikein kunnolla, huolimatta siitä, että Timo lenkkeilytti Milliä ihan hyvin. Mutta automaattisesti mun poissaollessani muu aktivointi jää pienemmälle.

Ennen treeniä mentiin Taikan lääkärireissulle mukaan, koska menimme tollerimobiililla yhdessä treeneihin. Siellä vierähti sellaiset 45 minuuttia, ja se aika oli pisamanaamalle oikein oivaa "mitääntekemättömyyden" ja odottamisen harjoittelua. Odoteltiin aulassa pienen piippauksen kera, sillä Millihän olisi halunnut mennä sinne lekurinhuoneeseen. Mikäs sen mukavampaa, saa aina lääkärin ja hoitajan jakamattoman huomion, ja yleensä vielä namiakin. Lopuksi Milli kyllä sitten rauhoittui, kun tajusi, ettei tästä mihinkään tutkimuksiin olla menossa.

Jälki tehtiin taas pellolle, tällä kertaa hieman pidempi ja jo pienillä kunnon askelilla. Hieman haastavuutta asiaan toi se, että kyseinen pelto oli fasaanikukkojen suosiossa.. Ja nehän eivät juuri ihmistä tai koiria kavahtaneet, vaan pyrähtelivät lentoon ihan muutamien metrien päästä ja ajoivat toisiaan pellolla lentäen koirien yli melko matalta. Koetin parhaani mukaan pitää Pillikän kiireisenä pienillä tempuilla, jotta odotellessamme Riikan saapumista paikalle tuo piskendaalis ei havaitsisi fasaaneja. No, se oli hieman haastavahkoa, sillä ne fasaanit myös huusivat aika lujaa siinä vieressä.. Toinen haasteeni oli pitää itseni rauhallisena ja tyynnyttää omia hermojani, kun Milli sitten ensin haistoi peltolinnut ja lopulta onnistui kuitenkin näkemään yhden kukon laskeutumisen n. 10 metrin päähän meistä.. "piipipppiiiiipviuviuprrrrr" kuului elättimen suusta, mutta kaikeksi ihmeeksi päästessämme jäljelle, jäljen ajo sujui tilanteeseen nähden jopa hyvin! Milli aloitti jäljen hienosti. Alku tuntuukin olevan juuri se kohta, josta näkee, miten loppu tulee menemään; alkaa hyvin --> Marika on rauhallinen ja kehut aitoja --> koira motivoitunut --> Marika on rento --> koiran motivoituu jne jne... Ja tuo toimii myös tietty negatiivisessa mielessä...

Nyt jäljellä sai jo hieman ohitella nameja, joka tuntuu sopivan Milli tyyliin. Milli ottaisi mieluiten ilmavainun lähes kaikesta, eikä malttaisi oikein tehdä kovin tarkkaa työtä. Nopeus on Millistä valttia, tarkkuus tulee toisena. Hauska, miten erilaisia ne etenkin tässä suhteessa ovat Taikan kanssa! Taikan pikkutarkkuus versus Millin nopeaan suoritukseen pyrkiminen.

Jäljen lopussa namikasa oli ehkä hieman kuraisessa kohdassa, ja Milli olisikin mieluiten syönyt paikalle madelleet kaksi etanaa, eikä kuraisia nameja.. Kovasti tuli kuitenkin kehuja, ja koirakin tajusi siinä jäljen päättyneen. Jäljen jälkeen fasaanitkin tuntuivat unohtuneen, ja Milli oli superväsyneen oloinen, kun siinä vielä hetki keskusteltiin porukassa.

Jälki oli siis n. 20-30m pitkä, ja nyt on tän mamman selkä erittäin jumissa jäljen teolla kyyristelystä.. Kuinkahan käy sitten pidemmillä jäljillä??

Treenimotivaation resepti

2010-05-23T18:51:00.002+03:00

Kirjoitin tässä yhtenä kauniina päivänä piiiitkät tekstinpätkät ko. aiheesta, mutta koko teksti sitten ennen lähettämistä päätti hävitä ja kadota. Sellainen tatti kasvoi siitä tuohon otsaryppyjen väliin, etten ole kyennyt kirjoittamaan samaa tekstiä uusiksi. Mutta nyt sitten tatti on laskenut ja tartun näppäimistöön jälleen uudella innolla.

Siitä kadonneesta treeni- ja yhdessätekemismotivaatiosta olen avautunut tänne paljon. Ja miettinyt asiaa pääni puhki, kunnes nyt viimein toivo pilkottaa. Kiitos Hannalle ja kouluttajallemme Riikalle, jotka olette jaksaneet kuunnella ihan "irl" tätä volinaa! Puhumisesta on ollut iso apu ihan sille, että nämä omat aivot alkavat raksuttaa. Nyt on jotain toivoa ilmassa siitä, että treenimotivaatiota olisi tullut jo takaisin.

Tässä resepti:

1.Milli ei odota treeneissä ainakaan pääsääntöisesti autossa, vaan pihamaalla. Silloin siihen voi odottelun aikana alkaa saada draivia ja motivaatiota pikkutempuilla, ja se myös pysyy paljon rauhallisempana. Jokainen ulospääsy autosta on näet juhlan paikka, ja aiheuttaa härdelliä Millin korvien välissä; "JEEJEEJEEJEEEEEE, VIHDOINPÄÄSINULOSMISSÄSNYTOLLAANJAMITÄTEHDÄÄNKETÄSTÄÄLLÄON" jne. Ja ihan sama, vaikka auto ei olisi välissä liikkunut mihinkään... Suoraan autosta ottamisen jälkeen on ihan turha yrittää tehdä mitään, kun koira on jeejee-moodissa. 5-10 min rauhoittaa koiran kummasti, kun ympäristö on havainnoitu, ja voidaan keskittyä vähän muuhunkin.

2. Treenipäivänä lenkit vähemmälle. Kuulostaa pahalta, mutta jos joku nyt ei tiedä, niin meillä lenkit tapahtuu vapaana metsässä, n.1,5-2,5h päivittäin, plus aamu- ja iltapissatukset 10-30 min. Missäpä lintukoira toteuttaisi itseään paremmin kuin metsässä?? Metsälenkit on selkeästi Millille treenipäivinä liian aktivoivia. Siellä treenataan fyysistä kuntoa; Millihän ei mene tiellä, vaan siellä luonnon siimeksessä hyppien ja juosten, ojan pohjissa uiden ja kallioita kiiveten. Ottaen vielä huomioon sen, että tuo metsä on suurimmaksi osaksi ns. luonnontilaista, eli suomeksi vaikeakulkuista aluetta, jossa raivausta ei tehdä, vaan puut kasvavat tiheästi, kaatuneet rungot ovat paikoillaan ja aluskasvillisuus pääosin runsasta. Fyysisen aktiivisuuden kuluttamisen lisäksi treenien kannalta oleellisempaa on se, että Milli myös kuluttaa psyykkistä aktiivisuuttaan lenkeillä; ajaa lintuja, tutkii hajuja ja käy jäljellä. Valkoinen walesinhäntä vain viuhuu jäljen löytämisen merkiksi, kun Milli saa vainun. Lisäksi usein mukana on Taika, jonka kanssa myös leikitään ajoittain, vaikka hajut vievätkin yleensä Milliä lenkillä. Illalla treeneissä ei voi Milliä enää vähempää kiinnostaakaan varsinkaan vaativampi tekeminen, kun energia on oikeasti poissa.

3. Enemmän leikkiä, positiivisuutta ja motivoivaa tekemistä. Millin kanssa ei vaan voi olla kovin tosissaan. Jos musta on huomattavissa ärtyneisyyttä tms, Milli paineistuu ja alkaa keksiä muuta, yleensä haistelemaan muka erittäin kiinnostuneena jotain paikkaa asfalttikentällä. Silloin sen päivän treenimotivaation löytäminen on jo hiukan myöhäistä. Liikaa vaatiminenkin näyttäytyy samalla tavoin, koira ikään kuin menettää mielenkiintonsa ja keksii korvaavaa tekemistä. Tästä aiheutuukin treeneissä noidankehä joka huonoon tai hyvään suuntaan. Jos saan sen paineistumaan liikaa, kehää on vaikea lopettaa, koska silloin mullekin alkaa tulla sellainen olo, että tästä ei tule mitään, ja siitä koira vetää enempi paineita jne... Toisaalta myös jos saadaan treeni hyvin käyntiin pienillä motivoivilla jutuilla ja runsaalla palkalla, olen itsekin rennompi ja koira halukkaampi toimimaan ja kehä kiertää kohti positiivista ja haluttua lopputulosta.

4. Ei liikaa toistoja. Milli kyllääntyy nopeasti, ja liiat toistot tuhoavat sen motivaatiota. Parhaiten se toimii, kun liikkeiden harjoittelun välissä otetaan lyhyitä temppuja, joista palkka on välitön.

Tätä reseptiä noudatin keskiviikkona BH-treeneissä, ja tulos oli hyvä. Koira toimi hienosti. Harjoiteltiin:
- paikallaan makuuta (muut koirat paikallaan, kun omistajat ihmisryhmässä, jota yksi koira kerrallaan kiertää), josta Milli nousi pari kertaa, mutta lopuksi pysyi hyvin. Aika oli melko pitkä.
- ihmisryhmää, joka sujui hyvin sekä hihnassa että irti.
- liikkeestä maahanmenoa ja siitä luoksetuloa: Vielä vaatii hiomista, sillä joudun lähes pysähtymään, eikä Milli siltikään ymmärrä mennä maahan saakka ekalla käskyllä. Luoksetulo on hyvä ja innokas, tosin joudun hieman näyttämään tulopaikan sormella, muuten Milli menee suoraan sivulle (kuten tokokursseilla on tehty, toki eri käskyllä).
- liikkeestä pysähtymistä: sujuu, mutta käsi näyttää edelleen hiukan merkkiä koiralle. Treenaamalla odotellessa rupesi kuitenkin sujumaan paremmin!
- eteenmenoa noutona; menee muuten hyvin, mutta Milli edelleen tiputtaa patukan mulle. Koetetaan korjata sillä, että mä peruutan, kunnes sanon "irti".
- eteenmenoa + kupille maahan. Ekalla kerralla Milli oli hukassa, meni maahan vasta, kun kävelin lähemmäs ja sanoin kolmannen kerran maahan. Toinen kerta meni vähän nopeammin.

Kotona ollaan treenattu leikkimällä; vauhdista aloitetaan seuraamaan, jottei "sivu"-käskyyn kyllästytä, lelulla leikkiessä maahan+istu ja luoksetuloja ihan metrin päästä jne.. Seuraaminen on se suuri kompastinkivi, tällä viikolla keksi palkata Millin "vauhtilähdöstä" seuraamisesta heittämällä namin eteenpäin, jolla jäljessä kulkeminen selvästi on parantunut, samoin kuin motivaatio koko hommaan; lentävä nami palkkana on sen verran kierroksia nostattava, että seuraaminenkin on alkanut saamaan aikaan korvien ylösnousemista ja heiluvaa häntää. Eli juuri sitä, millaiselta haluan treenaamisen näyttävänkin! :D

Hellettä ja jälkeä

2010-05-19T12:51:00.002+03:00

Mittari näyttää 26 astetta. Toivottavasti tämä ei tarkoita sitä, että kesä tulee olemaan sateinen. Jotenkin tuntuu, että näissä säissä on aina jotain "karmaa", hyvä keli keväällä = huono keli kesällä tai kaunis alkukesä=sateinen loppukesä. Aurinkoisten päivien määrä on ikään kuin vakio, ja nyt niitä jo "kulutetaan" pois. Eikä siinä mitään, ihana juttu koirailla näillä keleillä. Siis lähinnä lenkkeillä, muutenhan tuo piskendaalis on aika löysä kuumalla ilmalla.

Tänään piti aamulla mennä lyhyt pikkukävely. Tavattiin metsässä ihan tuossa kodin nurkalla tutut nahkacolliet, joiden kanssa Milli sai juosta hetken aikaa. Siinä meidän omistajien jutellessa koirajuttuja Millille tuli ilmeisesti kuuma, ja koska mitään lätäkköä ei löytynyt, se oli turkin mustuusasteesta päätellen viilentänyt itseään soisessa mutakuopassa. Se tuli mättäiden takaa hyvin onnellisen oloisena mun luo, ja niinpä sitten päätimme lähteä hieman pidemmälle Matkajärven rantaan; koirahan oli pakko uittaa, mustaa mutaa valuvana en olisi viitsinyt sitä vielä edes takapihan terassille. Käveltiin rantaan hieman kiertoteitä, käärmeitä peläten. On muuten jännä efekti sillä, että lenkkeilen Millin kanssa kaksi verrattuna Taikan ja Hannan kanssa tehtyihin yhteislenkkeihin; Milli pysyy suurimman osan ajasta polulla ja on hyvin paljon rauhallisempi, kuin yhteislenkeillä. Ties mistä sekin johtuu? Järven rannalla tapasimme sitten Millin veljenpojan Ilpon ja "isoveljensä" flätin, mutta nyt Milli tyytyi lähinnä olemaan poikien haisteltavana ja istumaan mun vieressä rauhallisesti. Mä välillä epäilen, että tossa koirassa on kaksi täysin eri persoonaa..

Niin, ja eilen tosiaan alkoi pk-jälki. Teimme pellolle yhdet n. 10 metrin jäljet ns. "chaplin"-askeleilla. Alkuun tuli tallattu kohta, jossa oli paljon namia, ja jokaisen jäljen varpaan kärkiin potkittuun kuoppaan yksi nami. Jäljen päässä oli jälleen tallattu alue, jossa paljon namia. Koira piti rauhoittaa jäljen alkuun makaamaan, ja kun nenä alkoi käydä, päästiin jäljelle. Sitä edettiin askel askeleelta koiraa jarruttaen, jotta nenätyöskentely olisi huolellista ja eteneminen tapahtuisi jälki kerrallaan. Milli turhautui monin paikoin, sillä se haistoi ilmavainun nameista, mutta ei päässyt niille. Sen oli vaikea ymmärtää, miksi ei pääse namille suoraan, ja yleensä vielä sinne reilusti eteenpäin namille. Lopulta päästiin usein istumis- ja vinkumiskohtauksen jälkeen jälki loppuun. Jälkeä vaikeampaa Millille oli odotella koiratarhassa n. 5metrin näköyhteyden päässä musta, kun joimme Hannan Ja Taikan menestyskahveet Riikan tarjoamana. Seutu oli maaseutumaista, joten kerrankin sai antaa Millin vinkua rauhassa tarhassa, eikä tarvinnut miettiä ketä kaikkia se oikein häiritsee. Saati saada niitä "opetajokoirasiolemaanyksin"-katseita.. (Kun se osaa olla yksin tutuissa paikoissa, mutta jokainen vieras paikka on aina vaikea. Ja koska se häiritse monesti ihmisiä niin paljon, on julkisilla paikoilla vaikea/mahdoton harjoitella).

Milli ui, mutta ei tottistele

2010-05-15T21:46:00.003+03:00

Hellettä oli tänään 26 astetta. Aikainen kesästartti sai Millinkin reipastumaan ja tänään se ensimmäistä kertaa ui ihan vapaaehtoisesti Matkajärven vedessä. Milli on aina pitänyt kahlaamisesta, mutta uiminen on ollut hieman pelottavaa. Tänä keväänä se on mennyt aina hiukan pidemmälle ja pidemmälle, ja tänään se vihdoin ui ihan tietoisesti; aiemminhan uiminen on aina ollut vahinko, tyyliin "upstassuteiosukaanpohjaanäkkiärantaan". Matkat eivät vielä päätä huimanneet, mutta ainakin sellainen neljän metrin kieppi nähtiin Millin pulikoivan! :)

Tokotreeni taas ei maistu yhtään. Milli muuttuu aina ihan veteläksi, kun aletaan tekemään jotain. En tiedä, miten siihen saisi lisää virtaa. Joskus siinä on nimittäin sitä tekemisen meininkiä ollutkin, nyt vain löysäilyä ja mielenkiinnotonta "pakosta" tottelemista. Ja se ei näytä yhtään reippaalta eikä nautinnolliselta. Mietin tässä illan kuluessa, että olenko ollut sille treeneissä edelleen liian vaativa, ja ehkä myös liian pakottava/painostava? Vielä puoli vuotta sitten tilanne oli toinen, ja koira teki häntä heiluen ilolla hommia. Nyt tuntuu, että se tekee, koska mä sanon. Ja se näyttää juurikin siltä. Vinkkejä, miten saan taas iloisen toko-treenaajan takaisin??

Mätsäri Hakametsässä

2010-05-13T15:44:00.002+03:00

Tänään jälleen Anni harjoitteli Millin kanssa helatorstain mätsärissä. Milli esiintyi edukseen sijoittuen sinisten toiseksi hienon ruusukkeen ja parin purupatukan ansainneena! Oli aika löysä koira meillä tänään, tottunut raukka nukkumaan aamusta. Ja nyt olisi pitänyt esiintyäkin!
Kehässä Annin kanssa menoa tuntui auttavan se, että seison jatkuvasti kehän laidalla ja Milli näki mut koko ajan. Ihan hienoa esiintymistä oli!

Mätsärissä Kaupin Vinttikoiraradalla

2010-05-06T12:23:00.002+03:00

Anni ehdotti mätsäriä, jotta Milli voisi harjoitella esiintymistä jonkun muun, kuin mun kanssa ennen oikeaa näyttelytilannetta. Olemme ilmoittautuneet Jämsään 6.6. ja Annin olisi tarkoitus esittää Milli siellä. Millihän ei ole vielä oikein suostunut lähtemään kenenkään muun mukaan, jos minä olen läsnä, saati, että esiintyisi kauniisti! Tilanne muuttuu yleensä vetämiseksi ja vinkumiseksi, ja kukaan ei ole jaksanut sen kanssa taistella pahemmin...

Eilen ensimmäinen kehään meno oli aika sähläystä, mutta Anni sai Millin lopuksi hyvin seisomaan! Milli sai sinisen nauhan, ja sinisten kehässä esiintyminen oli jo mallikkaampaa! Hieno homma, sillä olin vakuuttunut, että Milli rempoo molemmissa kehissä kunnes Annilta menee hermo. Niin ei kuitenkaan päässyt käymään, ja Anni osasi käsitellä Milliä saaden sen jopa esiintymään! Jei! Kiitos Anni!

Sinisten kehässä Milli oli "viides" eli tippui viimeisenä koirana ennen sijoituksia. Arvostelukin saatiin ihan kirjallisena:
" 3v. Intoa täynnä. Hyvä purenta. Vähän hammaskiveä. Hienot tummat silmät. Vahva selkä. Hyvät etu- ja takakulmaukset. Hyvä häntä. Liikkeitä vaikea arvioida"

Vielä tiedossa muutama mätsäri ennen Jämsää!

Pakko kai se tämäkin on tänne raportoida... (BH-harjoitus"kokeesta")

2010-05-01T17:22:00.002+03:00

Juu. Mitenkäs tässä nyt alottaisi? Hyvin ei mennyt, kuten jo ehkä otsikosta voi päätellä. Aavistelin jo pahaa karmaa, kun Taikan suoritusvuoro oli ennen Milliä ja Lurpanderi piti jättää autoon YKSIN odottamaan omaa vuoroaan. Ihan kamalaa Millille, kun joutuu miettimään, että missä Taika on ja mitä se tekee. Kun meidän vuoro tuli, hain autosta jo valmiiksi vinkuvan ja kierroksilla käyvän koiran, jonka keskittyminen oli katkaravun luokkaa. Pitää vissiin ryhtyä ottamaan Milli ihan tavantakaa vasta Taikan jälkeen treenaamaan...

No, myönnettävä se on, hermostunut olin itsekin heti kättelyssä, kun koira käyttäytyi kuin äänekäs pingispallo. "viihviihviihprrrrrprrrrr" kuului sen kuonosta, kun istutin sen viereeni tervehtimään tuomaria, eli Riikkaa. Meillä oli ensin vuorossa seuraamiskaavio, ihmisryhmät ja jäävät liikkeet. Sillä aikaa suoritusvuorossa yhtä aikaa ollut kultsu sai jäädä paikkamakuuseen. Ja suoritushan alkoi jo sillä, ettei Milli jaksanut yhtään kuunnella sivulle tulokäskyä, vaan katseli lintuja ja pärisi. Välillä tuli JOPA mun taakseni, mutta sivulle tulo jäi kaihoisaksi tuijotukseksi taaksepäin. Huono alku lisäsi mun hermostumista, joka ei ainakaan auttanut koirankaan tulevia suorituksia...

Tässä Riikan antamaa arvostelua (tosin kyllä se huonommasti meni todellisuudessa). Omat kommenttini ja kokemukseni suorituksesta vaaleanpunaisella.
Arvosteluasteikko: Puutteellinen-tyydyttävä-hyvä-erittäin hyvä - erinomainen.

BH-TESTIKOE ARVOSTELU

Seuraaminen taluttimessa : kontakti paikoin hyvää. Välillä erkanee
ohjaajastaan mutta palaa.
Arvosana: HYVÄ
Ajoittain tosiaan oli hyvää kontaktia, kunhan tosiaan oltiin alussa vihdoin ja viimein päästy perusasentoon... Mutta, seuraaminen on Millistä aivan selkeästi mielettömän tylsää ja ihan tyhmää, ja sen näki. Hermostunut ohjaaja ei helpottanut varmastikaan koiran halua pysyä kontaktissa, ja osa Millin innosta katsella tipusten perään tuli varmasti sen kokemasta liian kovasta paineistuksesta mun suunnalta. Millille on jo aiemmin ollut tyypillistä olla hermostuneen oloinen ja ERITTÄIN kiinnostunut ympäristöstään, jos minä olen hermostunut/vihainen tai vaadin siltä liikaa. Tunnistan itsestäni sen mielenlaadun, jossa saan, teen sitten mitä tahansa, Millin harmostuneeksi; vaikka kuinka palkkaisin ja koettaisin lepertää, niin jostain tuo koira lukee mun oikeita mielenliikkeitä, ja vieläpä hyvin herkästi.

Seuraaminen taluttimetta: kontakti paikoin todella hyvää. Seuraa nätisti
ohjaajan vierellä. Kerran ohjaaja joutuu komentamaan haistelevan koiran
jatkamaan ja koira tottelee.
Arvosana: HYVÄ
Huolimatta näistä arvosteluista Milli oli aika hermostunut seuraamisessa. Välillä mietin, että vaadinko siltä liian nopeasti liikaa? Se ei ole koskaan oikein pitänyt seuraamisesta, ja seurauttaminen on varmin tapa saada Millin motivaatio laskemaan tottis-hommissa. Parhaimmillaan Milli on kuitenkin tosi innostunut ja skappi. Varsinkin liikkeissä, joissa suoritus on nopeatempoinen, esim. temput; jalan yli hyppääminen on Millin suosikki; siinä on liikettä, vauhtia ja se kelpaa lähestulkoon jo itsessään koiran palkitsemiseen. Tämän tempun avulla löysään Milliin saa draivia myös muihin suorituksiin.
Nämä tällaiset temput onnistuvat aina, olin sitten itse millä mielellä tahansa. Seuraaminen ei. Siinä Milli on ehkä "liian" lähellä mua, ja siinähän se ei halua olla, jos olen hermostunut. Seuraamisesta on varmaan mulle itsellekin tullut jo valmiiksi jännitystä aiheuttava liike, sillä HARVOIN se onnistuu hyvin. Ja mun jännitys ja kireys muuttuu koirassa välinpitämättömyydeksi ja hermostuneisuudeksi.

Seuraamisesta istumaan jääminen: istuu kolmannen käskyn jälkeen.
Arvosana: PUUTTEELLINEN
Tästä en kyllä muista enää mitään, seuraamisten jälkeen veetutti niin ankarasti jo valmiiksi...

Seuraamisesta maahan meno ja luokse tulo: menee maahan kaksoiskäskyn
jälkeen. Luoksetulo iloinen ja reipas.
Arvosana: HYVÄ
Juu, luoksetulo (käskyn alta) on aina ollut hyvä, se täytyy myöntää. (vielä kun sais saman yleistettyä tonne metsään, kun Milli näkee pupun tai kanalinnun..Tänäänkin taas saldona yksi ylösajettu teerinaaras ja varmaan ainakin kolme veteen ajettua sorsalintua laavureissulta..)

Paikallaan makuu: ohjaajan täytyy jäädä koiran luokse koska koira ei pysy
paikallaan.
Arvosana: PUUTTEELLINEN
Niin, pusikossa hyppi kiva lintu. Millin sain sivulle, mutta maahan-käsky kaikui pitkään kuuroille korville. Ja kun lopulta maahan mentiin, olivat silmät naulittuina pusikkoon, jossa se lintu edelleen hyppi (ei sillä, linnulla on siihen ihan oikeus, mutta voisko sit ens kerralla hyppiä jossain muualla, kuin lintukoiran silmien alla BH-kokeessa?). Ja minä olin ajatellut, että paikallaan makuu olisi Millille se liike, joka sujuu korkeintaan yhdellä nousulla..

Kotona mulla oli sitten illalla maailman tottelevaisin koira. Se tietenkin hoksasi, että olen hieman huonolla päällä, ja teki kaiken juuri niinkuin pyydettiin. Jäi jotenkin niin huono fiilis omasta olosta treenikokeesta, että sitten illalla me Millin kanssa puolin ja toisin paikkailtiin vähän suhdettamme; iltaruoka syötiin lyhyiden temppujen, kontaktiharjoitusten ja sivulletuloharjoitusten myötä viimeistä nappulaa myöten. Koira teki, otti sivullakin hienon kontaktin ja saimme molemmat siitä sitten paremman mielen.

Ensi kerralla sitten BH-kokeesta tulee pelkkää "erinomaista", nimittäin Timo mua lohdutellessaan lupasi, että tulee mun koiraksi seuraavaan kokeeseen ja lupasi vielä totellakin kiltisti ;). Ei kukaan varmaan huomaisi mitään eroa???

Valeraskaana

2010-04-16T14:50:00.002+03:00

Milli on raskaana, tai ainakin itse kuvittelee niin. Se makaa surkean näköisenä vuoroin possu ja vuoroin lehmä kainalossaan. Molemmat ovat vinkuvia leluja. Possu on ollut myös Millin mukana sen pedissä, ja se jopa asetteli sitä tänään vatsaansa vasten ja kellahti raukeasti kyljelleen "imettämään" kumista vinkulelua. Nisistä tulee maitoa.

Erityisen hellää tuo valepentujen käsittely ei kuitenkaan ole, sillä sekä possu- että lehmäraukat ovat myös olleet pureskelun ja rajun tiputtelun uhreina. Se siitä huolehtivasta äidistä. Tosin taitaa se syvällä sisimmässään tietää, että eivätpä nuo oikeita pentusia ole.

Ruoka ei maita vieläkään. Varsinkaan aamuruoka. Ulkoilu on silti kivaa ja BH-kurssilla oli ihan innokas tyttö treenaamassa lyhyitä seuraamispätkiä, liikkeestä pysähtymisiä ja eteenmenoa. Tosin viimeinen eteenmeno oli aika kaoottinen, Milli sai ilmavainun jostakin ja aivot menivät off-asentoon samoin tein. Vain se vainu kiinnosti.

BH-kurssilla jälleen hemuloimassa

2010-04-09T21:31:00.003+03:00

Eilen torstaina tollerimobiili starttasi pienen n. 40 minuutin metsälenkin jälkeen kohti Riikan BH-kurssia. Kyydissä hurruutteli kaksi emäntää, yksi hemuli ja yksi nipsu. Emännillä oli karmaiseva nälkä, mutta niin oli varmasti hemulillakin, sillä se ei (harvinaista kylläkään) syönyt aamulla aamuruokaansa. Ei edes, vaikka tämä sokea emäntä jätti kupin koko työpäivän ajaksi lattialle. Ennenkuulumatonta, enhän edes osannut epäillä, että ruoka olisi syömäti!

Noh, enemmän tai vähemmän nälissämme lopulta kuitenkin selvisimme kurssipaikalle. Otimme elukat autosta ennen omaa treenivuoroamme ja teimme hiukan paikallaanmakuuta ja jääviä liikkeitä. Millihemuli ei kylläkään yhtään tykkää tehdä, ellei ole tosi kyseessä. Kuten viime kerrallakin, se nousi mm. paikallaan makuusta seisomaan ja mateli eteenpäin jäävissä liikkeissä. Treenin puutetta, ja siitä ei voi hemulia syyttää. Syyllinen on täällä, kun ei saada treenattua koskaanikinämilloinkaan kotosalla... Paitsi sivulletuloa ollaan hinkattu hiukan sisäoloissa, kun Millillä on asennon (ja kärsivällisyyden) kanssa siinä ongelmia. Emännällä taasen laiskuuden kanssa...

Lopulta kurssi kuitenkin kohdaltamme alkoi, ja ensimmäisenä pyrimme löytämään koiran äärirajat seurauttamalla. Tein ehkä liikaa mutkia ja kiemuroita, sillä Millihän jaksoi seurata pitkään! Seuraa kylläkin edelleen suurimman osan ajasta liian takana tai kaukana musta... Hanna vartioi ruokakippoa, johon palkka asetettiin. Riikka totesi, että kontakti parani aina ruokakipon läheisyydessä ja sitä kautta myös asento koheni. Pitääpä siis seurauttaa kupin lähellä.
Mietin kontaktin parantamisessa seuraamisessa myös kotimatkalla sitä, että viime kurssilla tamsk:lla kehoitettiin saattamaan Milli parempaan vireeseen, innostaa sitä lelulla tms, jotta seuraaminen ei olisi niin löysää. Sama ilmiö on havaittavissa siinä kupin lähellä, sen viretila nousee ja koko seuraaminen ryhdistäytyy. Plus, seuraaminen on tuon pisamapään mielestä tällä hetkellä tylsimpiä asioita maailmassa. Ja sitä kautta mullakin on mennyt hieman into siihen. Mutta selkeästi viretilan nosto keinolla tai toisella (kupilla tai kestokanilla) auttaa. Silti, veikkaampa, että tämä seuraaminen tulee aina olemaan meille koetinkivi..

Seuraavaksi pienen autossa istuskelutauon jälkeen hemppa-hemuli pääsi tositoimiin paikallaan makuu harjoituksessa, jonka aikana toinen koira suoritti jääviä liikkeitä. Ja nyt KUKAAN ei usko tätä seuraavaa (ja paikalla olleetkin luulevat nähneensä vain unta..), mutta Milli the Hemulien Hemuli todella PYSYI paikassa hieman yli 5 minuuttia. Ja minä olin vielä siihen sen ajan SELIN. Sekä rutkasti normaalitreenejä kauempana, ehkä n. 30 m päässä. The hemuli makasi, minä kurkin olkani yli kaksi kertaa. Jossain vaiheessa tunsin paniikin nostavan päätään, mutta koetin olla mahdollisimman rennon ja rauhallisen näköinen, jottei pikkuhemuli olisi ainakaan sen takia menettänyt hermojaan ja noussut. Oli kuulemma muutamaan otteeseen vinkunut ja pohtinut sammakkoasentoon asettumista, mutta se EI LIIKKUNUT. Silloin tuntui, että kyllähän mekin jotain ollaan opittu!

Jäävistä liikkeistä taasen en viitsi edes tämän hehkutuksen jälkeen muuta kirjoittaa, kuin sen, että työtä riittää.. Oma vika. Ei hemulin.

Milli-Lurppa sairastaa, häntä hellikäämme...

2010-04-04T12:30:00.004+03:00

Oireet

Voi kun nuo elättimet ovat niin surkeita ja säälittäviä sairastaessaan (=siis ihan perusmillejä...)! Eilen illalla lähdimme vierainemme hieman tuulettumaan kaupungille pääsiäisen kunniaksi. Kun palasimme siinä puoli kahdeksan aikaan kotiin, ihmettelimme siinä sohvalla juomia siemaillessamme, kun Milli rupesi äkisti kovin tärisemään. Ihan kuin sen läpi olisi mennyt väreitä. Se seisoi, onneton, sohvan vieressä pää sohvalla ja katsoi mua anovasti (tosin se on ihan normaalia perusmilliä) ja tärisi kauttaaltaan. Ensin mieleen tuli käärmeenpurema. Ne lierot metsänasukit ovat jo lehtien mukaan nousseet kiusimaan meitä tuonne metsään ja Milliä on aiemmin purrut käärme aiheuttaen kovaa tärinää.

Nousin sohvalta ja Milli siirtyi makaamaan ulko-oven eteen. Nenä oveen päin. Ei ääntäkään, mutta tiesin, että tämä on Millin tapa ilmoittaa, että nyt on hätä. Vein sen heti ulos (Luojan kiitos siitä, että heti kahden metrin päästä ulko-ovesta alkaa metsä!), ja koska pihassa ei ollut ketään, se sai syöksyä vapaana metsän laitaan. Oli jokseenkin hämärää, mutta äänestä sen kuuli; ripuli. Noin viiden minuutin onnettoman kykkimisen jälkeen Milli palasi sisälle. Siitä alkoikin sitten ripuli-show; n. kahden tunnin välein Milli löytyi makaamasta ulko-oven edestä ja taas syöksyttiin ulos.
Hoidin itse muutaman ensimmäisen kerran, ja mieheni hoiti yövalvomisensa ohessa sitten yöulkoilut. Kuudelta aamulla nousin itse, kun mieskin oli jo nukkumassa. Onneksi sentään yläkerrassa nukkuessamme Milli osasi hennosti vinkua, jotta kuulin hädän olevan. Milli kun nukkuu aulatilassa, ja meillä on ovi kiinni huoneeseen, niin pelkkä koiran levottomuus ei vielä riitä herättämään meitä. Millin aamukakassa oli myös verta, ihan kirkasta, joka johtuu peräsuolen ja aukon ärtymisestä.

Hoito

Jo illalla Milli sai reilun annoksen Attapektiinia, jonka tehoa ei kyllä ole aiemminkaan meillä todistettu. Käärin sitä kinkkusuikaleeseen ja "työnsin" koiran syödessä sen leuan alta kuonoa kohti kattoa, jotta pillerin palat eivät tippuisi lattialle. Onneksi Milli on kova juomaan luonnostaan! Kuudelta aamulla toistin lääkeannoksen lihapullan sisään laitettuna. Ruokia Milli ei ole vieläkään saanut noita herkkulääkepaloja lukuunottamatta. Ja sitä, että se on nuollut kissun kupin jämät, kun misse on lopetellut ateriansa.

Keitin sille nyt aamulla riisiä, johon lisäsin koirien vitamiinitabletin ja paistoin vähärasvaista jauhelihaa (ilman öljyä). Laitoin pienen osan jauhelihasta riisin sekaan ja lisäsin vettä. Sitten kaadoin keitinveden+lisätyn veden kuppiin, jonka pohjalle laitoin yhden jauhelihan palasen houkuttimeksi. Esittelin Millille jauhelihan palaa ja viimein se innostui litkimään keitinliemiseoksen saaden lopulta sen jauhelihankin sieltä pohjalta. Nyt yritän vähintään tunnin-puolentoista välein antaa Millille pari desiä kyseistä litkua ja ohjeen mukaisesti attapektiiniä.

Nyt päivällä kuuri tuntuu jo purreen, kakka on edelleen löysää, mutta ei ihan litkua enää. Ja Milli pystyi jo tässä olemaan kuutisen tuntia kakkaamatta, eikä nyt päivällä ole löysän ulosteen mukana enää tullut vertakaan.

Pirteä ja ahne oma itsensä se on täysin (mm. availee kaapin ovia ja nousee pöydille etsimään ruokaa), mutten uskalla sitä lenkittää. Jos ripuli pitkittyy kuitenkin, niin on parempi, että nyt vain lepäillään ja juodaan nestettä. Illalla, jos maha on jo parempi, annan sille riisi-jauheliha seosta ihan muutaman ruokalusikallisen verran.

Jos vielä tiistaina on ripulia, niin sitten soitan elukkatohtorille. Viimeksi kun Milli ripuloi parisen vuotta sitten, saimme lääkäritädiltä sellaista mudan näköistä litkua, jota sekoitettiin ruokalusikallinen ruuan sekaan. Se auttoi ainakin silloin välittömästi tehdän ulosteesta normaalia. Toivottavasti kuitenkin selvitään kotikonsteilla!

Ällöttävää

Niin, yöllä ja nyt päivällä Milli tahritsi itsensä ihan täysin löysään kakkaan. Yöllä sen pesi Timo, ja äsken minä. Äsken sen koko takapää, yhtään liioittelematta, oli keltaisen kakan peitossa. Kaikki hienot koristekarvat pertsuuksista, kintereet ja kyljet koiran takaosasta peittyivät hienoiseen ulosteeseen. Lisäksi sitä löytyi etukäpälien lavoista. Upottava lumihanki saa tällaista ihanaa aikaan! Siinäpä sitten koira suihkuun ja koirashampoo käyttöön. Ripulikakassa on se hyvä puoli, että se irtoaa turkista helposti, toisin kuin se viime kesäinen ihmisenpaskandaali, jossa tuo pisamanaama kieriskeli... Ei ole mulla kivaa, mutta vielä vähemmän kivaa on ihan varmasti Millillä!

EDIT: Näin maanantaiaamuna päivittelen tekstiä, sillä Milli-poloinen on jo ihan terve Lurppanen! Tuon eilisen puolen päivän ripulointi- ja pesusession jälkeen se ei ole käynyt lainkaan isolla asialla ennen tätä aamua, jolloin tuotos oli jo ihan normaalia. Tärisi raukka eilen vielä vähän illalla muutamaan otteeseen, varmaan jotain vatsakramppeja (?), mutta nyt on jo ihan oma itsensä! :D

Hoitolapsi yökylässä

2010-03-28T10:32:00.003+03:00

Ja se hoitolapsi oli tietenkin Taika. Kukas muukaan? Perjantai-iltana kymmenen aikaan Hannan matka kohti kasvattajakurssia käynnistyi, ja sitä ennen tuo pieni Nipsun näköinen punaturkki tipautettiin meille ruokineen ja peteineen. Pikku-Nipsukka oli aluksi hieman hämmentynyt, kun Hanna porhalsi ulos ovesta ilman sitä. Se katseli eteisessä seisten vuoroin ulko-ovea ja vuoroin Milliä ja mua. Milli-Lurppahan oli aivan innoissaan, kun sai jälleen kaverin kotiinsa. Ja etenkin, kun meillä perjantait on työtilanteesta johtuen aina hieman ei-niin-aktiivisia päiviä koiran kanssa. Iltariehumiseksihan se meni.

Lauantai

Noh, kyllä se yökin sitten laskeutui riehunnan jälkeen Linnunlaulunkujan ylle, ja koirat vetelivät sikeitä molemmat omilla pedeillään yläkerran "aula"tilassa (Nyt tämä kuulostaa siltä, että meillä on joku hillitön linna, mutta en tiedä sille tilalle mitään muutakaan nimeä :) ). Aamulla tämä omistaja/hoitaja veteli sikeitä puoli ysiin saakka, kun kerrankin saa nukkua! Sitä ennen heräsin kyllä jo pariin kertaan kynsien rapinaan laminaattia vasten, taisi Taika olla jo hereillä ja valmis aamulenkille. :) Tuo meidän Lurpanderi kun on aina aamuisin niiiiiiiiin väsynyt, ettei se paljoa tepsuttele, vaan saattaa vielä kymmenenkin jälkeen käpertyä omaan koppaansa lurpattamaan.

Ennen aamulenkkiä ruokin kaikki kolme elukkaa. Tietty ensin kisumisu sai safkansa, ja molemmat koirat lipoivat tuijottaen Rapsun ruokailua, toinen toisella puolen ja toinen toisella. Mutta eipä mennyt kumpikaan ottamaan sitä kissan ruokaa, vaan kunnioittivat missen ruokarauhaa. Taikakin on tainnut oppia, että kissoille ei ryttyillä! ;) Aamupalan syöminen oli yllättävän rauhallista, olin ajatellut, että joudun vahtimaan, jotta Milli ei syöksy ruokailemaan Taikan ruokaa. Sitä ei edes yrittänyt tapahtua. Lenkki heitettiin metsässä, vajaa puoli tuntia tuolla maaliskuun lopun harmaassa sumusäässä tepasteltiin, ja palattiin sisälle. Siinä ajassa Taika ehti singota ilmeisesti naapurin bulldogin ja mopsin perään, mutta palasi häntä alhaalla takaisin hetken karjumisen jälkeen. Koirat painimaan, minä neulomaan sohvalle. Taika seuraili mua kovasti alkuun, ehkä vielä hieman hämmentyneenä "uudesta kodista", mutta rauhoittui sitten päivää myöten makoilemaan omalle pedilleen keittiön nurkkaan.

Päivän ehdottomasti kuvattavin hetki olisi ollut se, kun Milli, Taika ja Rapsu makasivat kuin kanat orrella rivissä täällä kirjastohuoneen sängyn peitteellä. Ikävä kyllä olisi, sillä kamera oli toisessa huoneessa, ja vähintään Milli olisi rikkonut tunnelman lähtemällä perääni, mikäli sen kameran olisin yrittänyt noutaa. Joten tyydyin vain ihastelemaan noita kolmea elukkaa. Rapsukin nautti silminnähtävästi koirien seurasta. Iltaa kohden se ryhtyi jopa "kutsumaan leikkiin" (siis puremaan takajaloista ja juoksemaan sitten karkuun) molempia koiria, ja pian kissarallia sai jo rajoittaa terävällä murahduksella, sillä muuten olisi taulu-TV:t ja muutkin esineet löytyneet pian lattialta lakaistavina murusina.

Odotin koko päivän säätiedotuksen lupaamaa mahdollista auringon pilkistelyä maahan saakka ulottuvan harmaan pilvivaipan läpi. Mutta sitä ei tullut. Puoli viiden aikaan vihdoin päätin lenkille lähdön tapahtuvan sumusta huolimatta. Sain IHME kyllä houkuteltua TimoSimon mukaan (ja tänään kaikilla on tuplanimet!). Päädyimme metsälenkille, koska kävelytiet ovat umpijäiset ja sattuneesta syystä en nyt halua missään nimessä lentää selälleni jäätikköön. Kävelimme noin tunnin, eikä ilmeisesti säästä johtuen ketään tullut vastaan. Timo jaksoi ihmetellä koirien pöllöilyä, siis sitä vakiosettiä, painimista, juoksemista, riekkumista ja kierimistä. Koirille heitettiin keppiä lumihankeen, joka ei tietenkään tuolla +6 asteessa kantanut lainkaan. Sitkeästi ne jaksoivat mennä syvään ja upottavaan hankeen hakemaan keppiä, vaikka liikkuminen näytti kyllä enemmän uimiselta, kuin juoksemiselta. :D Kertaakaan ei tarvinnut laittaa koiria kiinni, vaikka lauantaina useasti joutuukin olemaan varuillaan. Nyt oli aivan hiljaista.

Illalla koirat olivatkin jo väsyneitä. Alkaneet painituokiot loppuivat pian siihen, että Taika seisoi Millin päällä nuollen kovasti Millin korvia. Milli makasi alla vetäen suupieliään taaksepäin nautinnollisessa asennossa. Millin molemmat korvat saivat perusteelliset pesut, ja sitten jo nukuttiin. Ei meinannut edes iltalenkille lähtö houkuttaa koiria, sen verran olivat väsyneitä. Iltalenkki olikin sitten nopea 15 minuutin pyrähdys, koska molemmat koirat olivat sen verta perässä vedettäviä malleja. Eikä omistajaa/hoitajaakaan huvittanut lainkaan tuo liukkaus ja illan myötä alkanut vesisade.

Sunnuntai

Aamu alkoi Taikan tassujen pesulla. Taika oli lähdössä näyttelyyn Annin mukana, ja laittelin sen tassut priimakuntoon valkoisen koiran shampoolla ensi töikseni. Rapsu hämmensi sekä minua että Taikaa ryhtymällä puskemaan päällään Taikan jalkoja ja kuonoa. Taika istui vain paikoillaan, korvat takana uskaltamatta edes katsoa kissaan, kun se kurnautteli kasikkoa mun ja Taikan välissä.

Tällä hetkellä talo on hiljainen. Milli makaa lattialla ja kissa päiväpeiton alla. Taika on näyttelyssä, ja tuloksia kovasti odotellaan!

Niin ja... Olemme olleet myös BH-kurssilla viime aikoina, mutta siitä voisin kirjoittaa joskus myöhemmin lisää. Eihän tätä tekstiä jaksa enää kohta kukaan lukea! Sen verta voin kertoa, että siellä treenataan paljon seuraamista, ja kivasti on mennyt. Kontakti on Millillä seuratessa vain hieman hatara, mutta sitä parannellaan!

Kuvia Millistä ja hoitolaisesta

2010-03-14T12:11:00.006+02:00

Milli ei kestä, kun Taikalla on Millin purukenkä (joita oli lattialla varmaan ainakin 4 ihan samanlaista):

Tiukka tuijotus tuottaa tulosta, ja Milli saa kengän.

Ja tämän kuvan ottamisen jälkeen Taika meni nappaamaan toisen lattialla lojuvan kengän, ja Milli perässä. Kuvien kenkä hylättiin samoin tein.

Milli matkustaa lakosta huolimatta

2010-03-04T12:36:00.002+02:00

Hiihtoloma ja Muurameen. Tietenkin. Bussilakko sotki meidän matkasuunnitelmat, ja jouduttiin pitkästä aikaa taittamaan matka junalla. Todella typeräntuntuista ajaa ensin Ruutanasta Tampereen keskustaan, sitten junalla hetken kuluttua Ruutanan ohi, seuraavaksi junalla Muuramen ohi, ja lopuksi Jyväskylästä takaisin Muurameen. Yli 60 km turhaa matkantekoa! Yli tunti turhaa matkantekoa.

Mutta Milli käyttäytyi niiiiiin nätisti. Kolme muuta koiraa matkusti eläinvaunussa. Milli kävi mun jalkoihini makaamaan koko matkan ajaksi, ja vaihtoi vain välillä asentoa lötköttäen täysin rentona junan puksuttaessa eteenpäin. Yksi koirista jännitti selkeästi tunneleita (joita ennen jklää on 7 kpl! Oli siis tylsä matka, niin laskin ne tunnelit ;) ), mutta Millillä ei selkeästikään ollut muuta mielessä kuin koiranunen näkeminen.

Asiaan tietenkin vaikuttaa se, että Taiksulainen on ollut meillä parinä päivänä päivähoidossa, ja koirat puuhailivat jatkuvasti jotain. Lenkkeiltiin metsässä ihan hyviä lenkkkejä, mutta sisälläkin pitää vahtia toisiaan, leikkiä leluilla (siis Taika ottaa korista lelun, ja Milli ottaa sen Taikalta) tai taistella purukengistä. Ei siis juurikaan lepoa. Mutta väsynyt koira matkustaa hyvin! :D

Millipilli ja talvi

2010-02-20T17:27:00.003+02:00

Voi kuinka kloira voikaan nauttia talvisäästä! Siis siitä, että on lunta. Tänään olimme lenkillä -19 asteen kelissä auringon paisteessa. Taika on ollut lomalla koko loppuviikon ajan, joten olemme Millin kanssa lenkkeilleet kahdestaan. Viime aikoina tämä omistaja on ollut kyllä tosi väsynyt, mutta Millillä on sitten virtaa senkin edestä.

Niin, siitä talvesta nauttimisesta: Milli pysähtyy välillä polulle, ottaa itsekseen leikkiinkutsuasennon (kohdistamatta toimintaa siis mitenkään minuun), haukkaa lunta polun pielestä ja pomppaa hurjaan juoksuun. Ajoittain se pomppaa innoissaan koiransyvyiseen lumihankeen ja työntää samettisen kuononsa lumen sekaan. Kun se nostaa päänsä, näyttää se ihan harmaantuneelta vanhalta walesilta. Mikään ei ole meidän yhteislenkeillä kivempaa Millin mielestä, kuin se, että se saa etsiä lumihangesta damia tai mun hanskaani. Piilotan tai heitän hanskan lumeen, ja Milli saa loikkia syvässä hangessa sitä hakemaan. Välillä se tosin näyttää ihan uimiselta :D.

Vaikka walesi on aluskarvaton, ei sitä palele liikkuessa. Ainut haittapuoli talvessa on tassujen lumipaakut, joita kerääntyy jäisiksi kokkareiksi tassukarvoihin. Huolimatta siitä, että olen tässä viikonloppuisin aina leikannut tassukarvat niin lyhyiksi kuin olen kyennyt. Siitähän Milli ei pidä, mutta ottaa nykyään jo sakset nähdessään "kylkiasennon" eli käy kyljelleen makaamaan. Se makaa liikkumatta leikkuun ajan, ja saan käännellä sitä tassuista ympäri toiselle kyljelle kuin mitäkin grillibroileria :D. Huomattavan helpottunut ilme heijastuu sen silmistä, kun se lopulta piinan päätyttyä kuulee sanan "vapaa". Se nousee, ravistaa itseään ja seisoo häntä heiluen mua katsoen. Milli ei kyllä ikinä loukkaannu, ja tämä on vain yksi esimerkki siitä. Sen tapa tulla korvat takana häntä heiluen pyytämään MULTA anteeksi, jos MÄ astun sen tassun päälle, kertoo ehkä jotain Millin luonteesta.

Millin juoksuilla - miksi kiimaa kutsutaan juoksuiksi?

2010-02-13T22:01:00.003+02:00

Nyt ne on ohi! Juoksut. Aaah, ihanaa! Rättipäivät ovat luetut ja seuraavat odotettavissa vasta hieman yli puolen vuoden kuluttua! Uu jee! Kyllä ne kestikin.

Juoksut alkoivat su 24.1. Olin jo ennen joulua alkanut odottelemaan juoksuja, sen verran koira merkkaili, nuuskutti muiden haukkujen hajuja ja oli omissa maailmoissaan. Vuoto on Millillä ihan kamalan runsasta, joten turha toivo pärjätä ilman pökiä. Juoksujen alkaessa Milli muuttui ihan mahdottomaksi.

Etenkin, mitä lähemmäs tärppipäiviä tultiin (arviolta siinä pe 5.2-la 6.2). Tärppien aikaan se oli ihan kamala kiimainen narttu. Mitään mun sanomisia ei kuunneltu, ja kun metsässä päästin (hyi minua!) sen vapaaksi (ihan tosi, tuolla hangessa ei lenkkeile polun raivaajina kukaan muu kuin me hullut), se päästeli hetken päästä suoralla täysin vastakkaiseen suuntaan, kuin mihin me olimme menossa. Hanna kysyi jossain vaiheessa, että "onko tuo piste tuolla Milli?" Juu, olihan se. Tässä selvisi, miksi nartun kiimaa kutsutaan juoksuiksi. Koska ne JUOKSEVAT silloin. Huusin ja karjuin (jälleen kerran.. tästä on tullut jo tapa..) ja Milli pieni propellikorvaseni pysähtyi, kääntyi katsomaan, mietti hetken ja säntäsi (onneksi) meitä kohti kuin viimeistä päivää. Ihan kuin se olisi ajatellut, että "ups, en huomannut, että menitte sinne suuntaan", vaikka oli kyllä aluksi lähtenyt kanssamme samaan suuntaan, eli sinne umpihankeen. Milli olisi tosin seurannut valmista polkua, mitä pitkin oli mennyt muita koiria.

Juoksut loppuivat viime torstaina, 11.2 kestäen näin ollen 2,5 vko, joka ei ole lainkaan hullummin koiran juoksuiksi. Mitään kehittävää ei olla tehty, ainoastaan kunto kehittävää polkujen raivuuta metsässä (lumisateesta johtuen yhä uudelleen ja uudelleen...). Ei ainakaan ole tullut ketään vastaan! Eikä ole käärmeitä.

Rekka-autolle uhittelua ja koirakoulua

2010-01-16T16:57:00.002+02:00

Rekka ja walesinsprinkku kohtaavat
Kyllä walesi voi olla sitten idioottimaisen tyhmänrohkea!! Oltiin toissapäivänä lenkillä perinteiseen tyyliin Hannan ja Taikan kanssa ja mentiin sitä meidän peruskiekkaa; tuota läheistä metsäautotietä eteenpäin, kunnes tulee kääntöpaikka ja siitä näin talviaikaan samaa reittiä takaisin. Tuolta kääntöpaikalta on syksyllä kaadettu metsää ihan kiitettävästi, ja rangat on pinottu tien poskeen. Luultiin ensin, että joku ihana tyyppi on tänä talvena IHAN MEITÄ varten aurannut tuon metsätien, mutta tiettykin se on aurattu puunhakua varten. No, joka tapauksessa, siinä on nyt erittäin mukava kävellä.

Ja mehän kävellään. Tuolloin toissapäivänäkin käveltiin, ihan kaikessa rauhassa, kun yhtäkkiä tien suoran päässä vastaan ajoikin rekka. Eikä mikään pikkurekka, vaan ihan sellainen iso kaksiosainen puunkuljetusrekka (ammattilaisuuteni rekka-alan termeissä paistaa heti läpi..). Sellainen, jonka ei uskoisi edes mahtuvan ajelemaan tuota tietä pitkin. No ei se kyllä ajellutkaan, lähinnä mateli. Ja onneksi mateli, nimittäin sen ääntä ei kuullut lainkaan, ennen kuin se oli jo nenän edessä. Onneksi tuli vastaan suoralla!

Mitä tekee Milli? Pahalta tuntuu, mutta myönnettävä on, että vaikka kuinka karjuin p*rkelettä ja uhkasin nylkemisellä, juoksi tuo pieni mutta isoegoinen otus vauhdilla rekan eteen ihan polleana. "Vuhsinäkamalaisootushäivysiitävuh"-meiningillä Milli kohtasi rekan. Sen mielestä tilanteessa ei ollut mitää vaaraa, vaan Milli kuvitteli ilmeisesti pärjäävänsä rekalle oikein mainiosti. Taika oli Hannan kanssa rekan vieressä ojassa, ja sai houkuteltua Millin ojaan ja pideltyä siellä, kunnes pääsin paikalle ja laitoin koiran kiinni. Rekkakuskia lähinnä huvitti, ja onneksi hän ymmärsi pysäyttää rekan kun piskuinen koira juoksee kohti. Pahin pelkoni oli, että Milli syöksyy korkean rekan alle, ja kuski jatkaa ajomatkaa koiraa huomaamatta. Onneksi kaikki sujui hyvin!
.......
Koirakoulua ja paikallaan makuuta
Tänään jatkoimme jo yli pari kuukautta tauolla ollutta koirakoulua. Hieman skeptisenä otukseni työmotivaatiosta saavuimme paikalle odottelemaan alkua, ja ilokseni tapasimme 16-viikkoisen walesinpennun. Iih, se oli ihQ!! (sori, oli ihan pakko käyttää tuota ilmaisua!)

Hommat alkoivat paikallaanmakuusta. Milli (kuten Taikakin!) pysyi tosi hienosti, mutta tauon jälkeen otin varman päälle, ja n. 3 minuutin aikana palkkailin ainakin neljä kertaa. Tajusin, että hirveän helposti tulee tehtyä niin, että kun koira katselee muualle, niin kävelen sitä kohti. Ja Millille kohti kävely meinaa tietty potentiaalista palkkaa. Kontaktin ylläpitämiseksi kävelin Milliä kohti ainoastaan silloin, kun se tuijotti mua tiiviisti. Ja muualle kyttäilystä pysähdyin. Ihan jo muutaman kerran jälkeen kontakti parani huomattavasti, eikä vuh enää vilkuillut niin paljoa sivulle!
Paikallaan makuussa tehtiin seuraavaksi pienen tauon jälkeen n. 2 minuutin versio häiriöllä. Koirat maahan, ja omistajat pois koirien luota sopivan matkan päähän. Riikka, koirakoulumme vetäjä, käveli koirien nenien edestä, siitä koirien ja ihmisten välistä melko reipasta tahtia. Millin häntä rupesi tietty heilumaan, ja varmuudeksi näytin paikka-merkkiä sormella, mutta onneksi se ei kertaakaan vaikuttanut edes siltä, että aikoisi nousta tai liikkua. Ja katsekin pysyi mussa, hännästä ainoastaan näki, että häiriössä oli hieman sietämistä.
Häiriö tehtiin vielä toisella koiralla niin, että koira käveli meidän ihmisten takaa. Siinä kohtaa ihme kyllä Milli pysyi ihan kauniisti mua tuijottaen. Tyytyväinen saa olla!

Tehtiin myös luoksetuloa, ja olin ihan unohtanut, miten olen yleensä toiminut! Aivot siis täysin lomalla... Hetken mietittyäni päädyin tulokseen, että "sivu"käskyllä Milli on pyydetty sivulle suoraan, ja "luokse" käskyllä suoraan eteen. Tämä sujuu ongelmitta, kuten aina aiemminkin on sujunut; Milli jää kauniisti istumaan ja tulee reippaasti luo kutsuttaessa.

Pieni pätkä seuraamista otettiin myös, ihan vain suoraa. Ja välipalkoilla. Lopullisen palkan virkaa toimitti patukka, ja välipalkkoina toimivat namit (jotka olivat kyllä ihan liikaa pureksimista vaativia ja häiritsivät suoritusta!).

Hmm, eikai me muuta tehty? Koulun jälkeen suuntasimme Turtolan cittarin pihaan lahjoittamaan vilttejä, leluja ja pureksittavia rekku rescuelle. Meiltä pois turhat tavarat, jotka ovat jossain muualla todella hyödyllisiä ja tarpeellisia! Lopulta päädyimme lenkille pienen lätäkkömme, Matkajärven ympäri. Ja vihdoin uupuneina kotiin!

Pikkutontut lenkillä talviaikaan

2010-01-14T19:46:00.008+02:00

Se aika vuodesta??

2010-01-06T19:20:00.002+02:00

Eilen tapahtui jotain historiallista. Siitä ei voi syyttää pakkasia, ei ruokia, ei seuranpuutetta eikä mitään muutakaan ulkoista syytä. Milli, the aina-valmis-ulkoilija, ei HALUNNUT lenkille. Pikaiset pissit ja kakat metsään, mutta lenkkeily oli ihan totaalisen poissa valikosta. Ketjupannan ilkeästä kireydestä huolimatta eläin veti itseään uutterasti ulko-ovea kohti. Ei auttanut mikään. Se halusi sisälle. Ja mitä se sitten teki sisällä? Ei mitään. Makasi apaattisena sohvannurkassa. Ainut syy, miksi en lähtenyt kiikuttamaan sitä eläinlääkärille, oli se, että ruoka kuin ruoka maistui ja palloleikkiin intouduttiin uudella joululahjalla, jos vain joku ihminen aloitti leikin.

Ulkoilu sujui sitten yöllä, kun päästin eläimen tuohon Muuramen luontopolulle vapaana lurppailemaan. Siinä sitten juostiin, haukattiin lunta ja pompittiin oikein olan takaa. Mutta omistaja ei halunnut enää hieman ennen puoltayötä lähteä lenkkilenkille reippailemaan, joten 15 minuuttia riehumista sai siltä erää riittää. Ehkä Milli vastustaa näitä jo useamman päivän jatkuneita hihnalenkkejä?

On myös toinen syy (Ai have tuu things Ai want to toolk about.... ;) ), miksi epäilen sen ajan vuodesta olevan lähellä. Tai oikeastaan kaksi syytä:
a) tunnin lenkillä pissiä piti likimain 15 kertaa. Eikä tavispisu riittänyt, vaan piti nostaa takapää hankivallia vasten mahdollisimman ylös. Näyttipä se typerältä! Koiran takapuoli korkealla lumivallin päällä, ja nenä lähes kävelytiessä. Ja välillä nostettiin koipea, istuma-asennossa tosin, jotta olenpiankiimassa-viesti kirjautuisi mahdollisimman ylös vallia. Milli taitaa haluta miehekseen vain niitä isoja koiria..
b) Edelliset juoksut alkoivat laskujeni mukaan seitsemän kuukautta sitten. Ja sitä edellisistä oli silloin kulunut juurikin seitsemän kuukautta. Kiva, että tulee vähän harvemmin kuin puolen vuoden välein, mutta toisaalta joulu-juhannus-rytmi olisi ollut aikas buenissimo.

Uusi vuosi ja koira

2010-01-01T22:19:00.003+02:00

Raketit paukkuvat. Missä on koira? Viime vuonna koira ahtoi itsensä vanhempieni asunnon vaatehuoneeseen, sinne aivan perälle saakka Se laski siellä kuononsa maahan ja pälyili säälittävillä spanielinsilmillään sieltä. Ajoittain portaista kuului pieni kopina, kun Millin piti käydä katsomassa, etteivät ihmiset ole vain poksahtaneet rakettien mukana. Koska raketit OVAT pahoja. Millin mielestä.

Tänä Uutena Vuonna äitillä ja iskällä oli vieraita, ja talo täynnä ääniä ja tohinaa. Koira oli edelleen peloissaan, mutta ei tuntunut kokevan tarvetta vetäytyä vaatehuoneen syvimpään nurkkaan. Nyt se tyytyi viettämään aikaa ihmisten jaloissa. Välillä piti nousta, häntä alhaalla ja korvat takana luimussa, katselemaan kamalaa Uuden vuoden näytelmää. Milli on entistä vakuuttuneempi, että raketit OVAT pahoja.

1.1.2010 Lähdettiin sitten lenkille. Aamupissalla Milli oli tehnyt nopeasti asiansa ja vetäissyt itsensä irti talutushihnasta vakuuttuneena siitä, että maailmanloppu ja raketit tulevat ihan kohta. Vaikkei mistään kuulunut edes pauketta. Päivälenkille lähtiessä se käveli varautuneena polulle, mutta ei olisi suostunut lenkkeilemään. Mutta iiivöl-mamma halusi lenkkeillä, ja siihen piti koirankin sopeutua. Eikun koira kantoon Paris Hiltonin Tinkerbellin lailla, ja menoksi. Tuo walesinrotjake tosin painaa n. 17 kiloa maailman puetuinta koiraa eniten, joten kantomatka jäi ehkä vajaaseen sataan metriin.. Sen jälkeen koira jo tuli perässä, mutta nimenomaan PERÄSSÄ. Hihna oli melkein äärilaidassaan ja koira hinautui hyppivillä askelilla ihmisten perässä. Keksittiin lähteä juoksemaan, ja silloin Millikin innostui. Vähän lapasta vielä nenän eteen heilumaan, niin raketit unohtuivat kuin tuhka tuuleen. (Tiedetään, "äläannakoiranleikkiälapasillataisetottuusiihen.." ja plaaplaaplaa.. Omat ovat lapaseni, tai no oikeastaan useat parit niistä jo Millin...) Loppulenkki menikin jo normaaliin tyyliin, ja uskalsin päästää koiraa vapaaksikin hetkeksi aikaa.

Kolmas uusi vuosi takana Milli-tylleröllä. Ja joka kerta 1.1. se on pelännyt lenkille lähtiessä, mutta reipas ulkoilu on saanut lopulta paukut ja pommit unohtumaan. Tänään yksittäisiä paukahduksiakaan ei jääty edes ihmettelemään. Tiedä sitten, mitä se eläin loppujen lopuksi Uutena Vuonna pelkää; jatkuvaa pauketta, rakettien vinkunaa, hajua ja välähdyksiä, vai näitä kaikkia yhdessä? Vai enemmän filosofisesti, Uutta Vuotta?

Hyvää vuotta 2010 kaikille koirille ja koiraihmisille. (Ei kuitenkaan kakkamiehille ;) ) Me aloitellaan tämä vuosi siskoni kämpillä Lepa-kollin koiruuksia ihmetellessä.

Siis mä en kestä!

2009-12-29T20:15:00.005+02:00

Ja otsikko johti heti kaikki (siis teidät 4 lukijaani) harhaan ja luulemaan, että Milli on ollut ihan mahdoton tuholainen. Sekin olisi potentiaalista, mutta ei tällä kertaa. Kyse on nyt hyvin toisenlaisesta tunteesta, jonka epäilen olevan useammallekin koiranomistajalle tuttu. Tämä pakahduttava tunne, kun katsoo nukkuvaa pikku-spanielia, sen ajoittain heilahtavaa häntää, nykiviä jalkoja, lurpattavia korvia ja etenkin sen IHANAA samettikuonoa, josta pääsee aika ajoin hiljainen "vuhvuhvuhvuh.." Se on vaan niiiiiiiin söpö, että musta tuntuu että poksahdan kohta.

Tekisi mieli ottaa sen nukkumisesta ainoastaan piiiiiiiitkä video ja laittaa se youtubeen kaikkien nähtäville. Tosin, voi olla, että sen huvittavuutta ei kovin moni vieras ihminen ymmärtäisi. Saati tätä tunnetta, mikä mulle tulee kun katselen tuota nukkuvaa Lurppaa. Huulien välistä kuuluu"vuhvuhvuhvuh", vaikka suu tuskin liikkuukaan. Ah ja oih!

Poksahdan, kun katselen näitä kuviakin, missä Taika ja Milli olla möllöttävät kahdestaan. Ne on aivan yybersöpöhöpöjä! Lurputilurplurplurp! (Viimeistään tässä vaiheessa joku varmaan soittaa mulle valkotakkisia miehiä avuksi.. Tulis kyllä ihan tarpeeseen.)

Tämän tekstin kirjanmerkkaan ja etsin käsiini aina, kun Milli on ollut ihan kamala kakara. Mutta nyt se on vaan niin IhQ!!! <3 (terv. teini-Marika)

Ja lisää kuvatuksia...

2009-12-27T01:19:00.002+02:00

Taika hoidossa:

Äh ja päh, mikä himskatti näitä kuvia vaivaa?? Koneella ovat oikein päin ja sitten idioottitietotekniikka ei taaskaan ole mun kaveri. Prkl. Olkoon, tietokone 1, Marika 0. Taas.

Kuvia 2009

2009-12-27T01:08:00.008+02:00

Päättyvän vuoden kunniaksi (ja koska en saa unta) esittelen hieman kuvia vuodelta 2009:

otoksia metsälenkiltä:

Koirapuistoilua:

Kesällä mökillä:

Vuhvelimaista Joulua!

2009-12-23T07:51:00.002+02:00

Milli on saapunut Muuramee joulun viettoon. Tänä vuonna ollaan jälleen viime vuosista viisaampia (kuten ollaan ajateltu edellisinäkin vuosina...) ja lahjat ovat tiukasti piilossa rosvoavalta hurttimukselta. Viime vuonnahan Milli kaivoi esiin kaksi lahjapakettia, jotka sisälsivät tietenkin suklaata. Eikä siinä vielä mitään, mutta katsellessani sitä sotkua lattialla rupesin miettimään, että olikohan noissa suklaissa käärepaperit? Käärepapereista ei ollut jälkeäkään, mutta muistelin aiemmin syöneeni vastaavia herkkuja. Etsin netistä Jyväskylän Kalpiksen numeron ja soitin sinne kysyäkseni käärepapereista. Ja juu, kyseisistä suklaista jokainen on erikseen paperiin pakattu. Sitten vain mietittiin, että missä ne paperit sitten olivat. Ja sitä ei tietenkään kenenkään ole kovin vaikea arvata. Millin kakka oli viime jouluna oikein jouluista ja kimaltavaa!

Nyt on ensimmäinen joulu, kun siskoni kissa Lepa on myös täällä. Tuo pieni naukujainen järjestää kyllä täällä ohjelmaa niin ihmisille kuin koirallekin. Tänään lähtivät kinkut kävelemään leipäni päältä, kun hieman katsettani käänsin, eikä asiasta voinut syyttää Milliä (kerrankin näin!). Vessaan ei voi mennä ilman Lepan läsnäoloa, se sanoo "kur" ja hyppää lavuaariin juomaan. Jääkaapin avaaminen johtaa myös usein siihen, että kissa sanoo "kur" ja hyppää isolla loikalla suoraan kaapin hyllylle. Mutta Millillä on hauskaa pienen kissanpojan kanssa. Niinkuin jouluna kuuluukin.

Milli ja muu perhe toivottavat kaikille oikein hyvää joulua!!

Vieraita vieraita vieraita!!!

2009-12-19T23:22:00.002+02:00

Mikä hemmetti siinä on, että koira ei opi yleistämään normaaleja käyttäytymissääntöjä? Jotenkin sellaisen kuvan sitä saa koirankoulutusoppaista, että kun jonkun asian opettaa, niin se yleistyy kaikkiin vastaaviin tilanteisiin. Esimerkiksi käy hienosti tämä ilta: Neljä ystävääni oli tulossa kylään. Kun ulko-ovi avautui, syöksyi Milli ohjus liukkaasti hyppimäänpomppimaanreihumaan kavereitani kumoon. Meitä vasten ei enää hypitä. Mutta vieraat testataan erikseen: "jospa näiltä saa huomion hyppimällä?". Pieni korvasta nyppäisy auttaa kyllä tehokkaasti, mutta vain hetken aikaa. Huutaminen ja karjuminen ja ärähtely auttaa siinä tilanteessa, mutta ei niissä seuraavissa (jotka tulevat n. puolen vuoden kuluttua...)

TIEDÄN: harjoittelua harjoittelua harjoittelua.. Mutta nykyään vieraita käy niin harvoin. Ja yhden tutun tyypin kanssa harjoittelu ei edelleenkään auta siihen, ettei Milli pomppisi kumoon kaikkia muita vieraita. Ei, se auttaa vain siihen, että Milli ei pompi kumoon juuri tätä tyyppiä.

Hmmm.. vai pitäisikö olla ovela? Ostaa oven ulkopuolelle LIV- (tai mitä liekään) saippuapulloja, jotka täytetään vedellä/sitruunamehulla. Ja viereen ohjeet vieraille niiden käytöstä hyppivän koiran kanssa toimimisesta; "Ota pullo, tähtää hyppivää koiraa". Jospa se olisi niin epämiellyttävää, että koira lakkaa pöllöilemästä?

Noh, elämä on. Olisinpa onnellinen, jos tämä olisi mun tän hetkisistä pulmista suurin!

Metsälenkkejä ja koirapuistoilua

2009-12-13T20:00:00.002+02:00

Kaikista vannotuksistani huolimatta ollaan Millin kanssa tehty metsälenkkejä vapaana. Se tuntuu nyt tottelevan paremmin, luulee kai raukkaparka, että me lähdetään taas reissuun, jos se ei osaa käyttäytyä. Mullahan ei ole mitään sitä vastaan! Tänään jätti menemättä linnun perään "korppikallioiden" kohdalla, kun murahdin toimimattoman tännepäin-käskyn jälkeen.

Eilen metsässä mukana oli kaninnahka ja iso dami. Piilottelin nahkaa Millille metsään ja se oli aivan riemuissaan päästessään sitä etsimään. Nahka vaatii vain hieman houkuttelua palautuakseen jälleen mulle, sillä Milli jäisi mielellään repimään sitä metsään.. Onneksi käsky namipalkalla tehoaa, vaikka jäniksen nahka tuntuu olevan namiakin parempi. Etsimisten jälkeen jänön turkki lähti narun päässä Milli-metsästäjää karkuun, ja siitä tulikin aivan mahtileikki! Koira paikkaan, itse parinkymmenen metrin etumatkaa ja samalla, kun käsken koiran vapaaksi, lähden juoksemaan. Sekä koiralla että omistajalla oli kunto testissä tässä lajissa. Koiran osoittautui paremmaksi :). Lopulta vielä heiteltiin loppulenkistä damia pusikoihin. Tuli mieleen siinä heitellessä, että aikamoisista risukoista ja louhikoista tuo koira ketterästi ja mielellään sen damin tuo. Ei ole ainakaan treenimaasto liian helppoa! Niin, nämä kaikki siis tehtiin pitkin lenkkiä, ei suinkaan yhteen syssyyn. :)

Eilen sain Ruutanan seurahuoneen kohdalta jonkun hullun stalkkerin perääni; äijä vain seisoskeli kävelytiellä ja lähti seuraamaan meitä, kun olimme menneet ohi. Muutaman päättömän käännöksen jälkeen, jotka selkeästi kännipäinen ukko tuli vain sitkeästi perässä, lähdin Millin kanssa juoksemaan ja käännyin risteyksestä kohti kotia ennen kuin se kusipää ehti nähdä, mihin käännytään. Helvetti kun noita pitää olla täälläkin!! Muistan, kuinka joskus Miraa ja Maria ulkoiluttaessani sain vastaavan äijän perääni, joka loppupeleissä vielä juoksi mua kohti ja seurasi kotiovelle asti. Ei tosin onneksi nähnyt, mistä ovesta menin sisään, ikkunasta vain näin äijän lampsivan pihan läpi. Eipä tosta eilisestäkään voinut erehtyä, sen verta käännyin ja ukko tuli vain peesissä..

No joo, tänään vältin iltalenkin menemällä koirapuistoon. Timo piti kuitenkin heittää pikkujouluihin, joten ajoimme Millin kanssa kotiin Hakametsän puiston kautta. Kivoja juoksukavereita oli, mutta pakkanen kiristyi kuudesta asteesta yhdeksään puolen tunnin aikana, ja sen vaikutuksesta tuli meillekin pian kylmä ja auto kutsui jo 40 minuutin kuluttua.

Millin Jekyll & Hyde - ominaisuudet

2009-12-09T20:54:00.002+02:00

Ollapa sitten lomalla ja jättää koira hoitoon. "Juu, ei se ole tuhonnut enää piiitkiiin aikoihin mitään" on vihonviimeinen lause, joka kannattaa ääneen lausua koiraa hoitoon viedessä. Huoh ja puoh. Milli neiti päätti sitten testailla hoitoperhettä eli Hannaa, Taikaa ja Jaria, oikein urakalla. Se taantui pikkupennun tasolle muun muassa paskantamalla lattialle (vatsa ei ollut sekaisin, ihan taviskikkareet) Hannan ensimmäisenä työpäivänä ja aloittamalla tavaroiden levittely- ja pureskelushown jäädessään yksin Hannan kotiin. Sen sijaan omassa kotona, jossa Milli vietti Hannan työpäivät, tyydyttiin vain ovien availuun ja eläintenkaapin penkomiseen. Oli kuulemma myös joku aamu koettanut herättää isänäväen sängystään, jota meidän aamu-uninen koira ei kyllä pikkupentuajan jälkeen ole tehnyt. Pikemminkin päinvastoin, se nukkuu sikeästi ja mielellään pitkään aamusella. Huoh ja voih. Kaiken päällepäätteeksi Hannan käsi katkesi liukkaan kelin ja Millin yhteisvaikutuksesta.

Mielelläni pääsisin koiran pään sisään... Miten fiksu musta tulisikaan!!

Muuta jaettavaa yleiseen paheksuntaan kurittomasta piskistä voidaan lukea loman jälkeiset lenkkimme. Loman aikana Milli vietti hihnalenkkielämää (täysin ansaitusti). Heti ensimmäisellä (vai toisella) lomanjälkeisyhteislenkillämme päästettyäni Millin vihdoista viimein vapauteen se bongasi kuin bongasikin pikkulinjojen alta jäniksen. Ja eikun perään. Ikävä ja ihme kyllä myös Taika lähti jostain syystä jänöjussin kintereille kuin rasvattu salama. Ensin se oli jossain kaukana edellämme haukusta päätellen, ja kun kuulin haukun kääntyvän meitä kohti, astelimme metsään, josta sattumalta myös koirien reitti kulki. Karjaisin niin vihaisesti kuin pystyin Milliä luokse, ja maailman kolmas ihme tapahtui; se tuli kesken jänistyksen hyvin hyvin matalana luokseni. Kehumiset vaihtuivat kyllä tukkapöllyyn siinä vaiheessa. Taisi parkaeläin luulla, että mamma sai sen juoksemalla kiinni kesken jahtauksen! Ja sitten vielä yksi ihme, Taika jatkoi ajoa ja ensi kertaa saimme kuulla myös tollerin taitavan ajohaukun salat.
Viimein Taika the Kettu Repolainen kuitenkin palasi, varmaan tajusi olevansa yksin jänöjussin kimpussa ja palasi ihmettelemään, minne Milli jäi.

Noh, tarina ei lopu vielä tähän. Tänään olimme jälleen lenkillä. Pyrin nyt pitämään Millin "lähellä" (suhteellinen käsite) huutelemalla sitä "tännepäin"käskyllä aina, kun se hiemankin katoaa metsikköön. Yhden kerran jätti tällä lenkillä tottelematta käskyä, ja vihaisen karjaisun jälkeen korviaan taaksepäin luimisteleva walesi ilmestyi pikaisesti parikymmentä metriä meidän peräämme. Häntä alhaalla se seisahtui kauas meistä ikään kuin katselemaan, että saako tulla luo vai ollaanko vihaisia. Kävelin Hannan kanssa luimistelevan koiran luota yhä kauemmas, kunnes kutsuin sitä hetken päästä iloisesti ja kehuin, kun se laputti salamana paikan päälle. Joskus näinkin!

Niin, ja lenkeillä ei nyt ole ollut edes nameja mukana. Ilman nameja käskyt näyttävät menevän jopa peremmin perille. Namien kanssa Millin ilme on sellainen, kuin se ajattelisi, että "emmä nyt jaksa tulla sinne vain syömään kun mieluummin haistelen". Tuntuu kivalta, kun koira tulee luokse vain mun käskyn takia, eikä namin. Ja tuntuu tottelevankin paremmin!

Viikonloppu Jyväskylä-cityssä ja maanantai-ilta rallytoko radalla

2009-11-17T21:23:00.002+02:00

Jyskylän keikka

Lauantaiaamuna lähdimme lurputtimen kanssa posottamaan kohti Muurametta. Milli nukkui tyypilliseen tapaansa matkan, kuskin nauttiessa mahdollisuudesta hoilottaa radion mukana lauluja ylhäisessä yksinäisyydessään. Jätimme siis miehen kotiin. Oma tarkoitukseni oli suunnata entisen uintiryhmäni tapaamiseen, ja Milli pääsi siksi aikaa viettämään laatuaikaa mun iskän kanssa Muuramessa. Ilta sujui meillä molemmilla hienosti, tosin Millitin pääsi kuulemma iltaisella vierailullaan nappaamaan kolmasosan maitosuklaalevystä. No, noin pienestä määrästä ei haittaa ollut suklaan myrkyllisyydestä huolimatta. Omistaja ei nappaillut illan aikana kuin yhden IHANAN kuivan omenasiiderin. Oli muuten hyvää pitkäääästä aikaa! Miittingistä tullessani kahden jälkeen yöllä (onnellisena siitä, että sain auton liikkeelle jyrkkää lumista mäkeä ylö rkp:n majan pihasta...) vastassa oli selkeästi väsynyt ja riemukkaan illan viettänyt koira, joka tosin hylkäsi rakkaan omistajansa yöksi nukkuen vanhempieni välissä SÄNGYSSÄ ikionnellisena.....

Sunnuntaina kyläluutailimme. Ensin kävimme pappani luona (herättämässä pahennusta ;) ) ja sitten vuorossa Millille hieman mieluisampi vierailu entisen uintikaverini 16-viikkoista kultsua moikkaamaan. Meno oli varsin vallatonta, kun Milli alkoi leikkiä Fannin kanssa. Hauskaa tuntui olevan molemmilla, eikä pentukaan pelännyt Millin "hurjaa" leikkiärinää. Illan päätteeksi heitimme vielä kaupunkilenkin Jyväskylän uimahallille. Mukavasti palautui Millille mieleen hihnakäytöksen perusteita, eikä vetämistä tapahtunut lainkaan lenkin aikana!

Rallytoko

Rallin viimeinen kerta oli radan suorituskerta. Aluksi Tainan pystytellessä rataa harjoittelimme yksittäisiä juttuja ja lopulta oli vuorossa rata, joka meni näin (jos nyt oikein muistan):
-LÄHTÖ seuraten
--> 270 astetta vasempaan (eli koira joutuu peruuttamaan)
--> spiraali (3 tötsää-2tötsää-1 tötsä)
---> hidasta käyntiä --> juosten seuraamista
--> käännös vasempaan
---> seuraten 1 askel ja istu, 2 askelta ja istu, 3 askelta ja istu
--> 270 astetta oikeaan
--> istuminen ja kierretään koiran ympäri
--> käännös oikeaan
---> maahanmeno ja siitä suoraa seuraamaan (ei istumista)
-->käännös vasempaan
---> käännös vasempaan
---> koira eteen (front): 1 askel peruutusta (ihminen peruuttaa), koira seuraa edessä ja istuu, 2 askelta ja koira seuraa ja istuu, 3 askelta ja koira seuraa ja istuu
--> 360 astetta vasempaan
--> MAALI

Koira teki töitä, mutta ohjaaja oli tänään hitaalla ja koira ehti istua lähes joka välissä, vaikkei saisi. Mutta se teki vain, kuten on opetettu, eli istuu aina kun liike loppuu. Rallytokossa koiraa saa ohjeistaa ja kehua niin paljon kuin sielu sietää, ja tämä pääsi hieman multa unohtumaan. Mutta Hannan kanssa päätettiin tätä harrastusta jatkaa, jahka saamme itsellemme kylttejä tehtyä! :D

Aitoa draamaa ja sydämen tykytystä

2009-11-13T22:58:00.002+02:00

Eilen torstaina lähdimme lenkille ihan normaaliin tapaan, ihan normaaliin aikaan ja ihan normaalin päivän päätteeksi. Kävelimme ihan normaalisti sitä ihan normaalia reittiä (Hannan esittelemänä: "ensin tonne, sitten tosta ja sit tuolta" ;) ). Kaikki oli ihan normaalia.

Olimme kävelleet siis ihan normaalisti noin puolisen tuntia, kun yhtäkkiä kesken meidän kiivaan ja henkevän keskustelun ryhdyin pälyilemään hiukan, että missähän se koira on. Ei muuten näkynyt missään. Huutelin, odottelimme ja houkuttelimme. Milli oli kadonnut.

Ensimmäisen puoli tuntia, sen iltaisen auringonlaskun ajan, kuljimme ympyrää siinä kohdin, missä Milli oli kadonnut. Sitten laajensimme etsintää Lintukallion tielle päin, jossa sain panikoivaan päähäni ajatuksen, että Milli on juossut jonkin eläimen perässä läheiseen Matkajärveen. Olin vakuuttunut, että jotain sille oli sattunut, kun jo yli puoli tuntia oli ollut poissa. Tässä vaiheessa soitimme molempien miehet apuun. Timo tuli järveä pitkin vastaan ja Jari ajeli autolla metsäautoteitä. Mietin jo kaikki pahimmat vaihtoehdot läpi: susi söi Millin (ilman ääntä ja ei täällä muutenkaan paljon susia ole), se juoksi 9-tielle ja jäi auton alle (pääsisikö se hirviaidan ali + tie on melko kaukana) tai sitten tippui läheiseltä korkealta kalliolta ja makaa verissään jossain puskassa.

Järvellä ei näkynyt merkkiäkään uponneesta koirasta. Onneksi. Päätimme palailla Kaarinan polulle ja lähemmäs Millin katoamispaikkaa. Timo lähti hakemaan autoa järven toiselta puolelta ja jakoi mennessään puhelinnumeroaan ihanille avuliaille ihmisille. Mieltäni rauhoitti hieman se, että alueella oli yön pimetessä alkamassa koirien Haku-treenit juuri sillä alueella, millä PikkuLehmäni katosi.

Kävelimme Hannan kanssa juuri hakuporukkaa kohden, kun Jari soitti kysyäkseen, oliko Millillä heijastinliivit päällä. Oli!!! Milli oli siis nähty todistettavasti elossa, lähellä sitä paikkaa, jossa se katosikin. Viiden minuutin kuluttua tästä Hannan puhelin pirisi jälleen, ja Jari kertoi Millin olevan nyt Polon takapenkillä lopen uupuneena. Se oli suorastaan ryöminyt esiin metsästä Jarin luokse ja kieltämättä vaikuttikin oudon väsyneeltä maaten rauhassa takapenkillä huolimatta meistä kaikista auton luona seisovista ihmisistä. Siirsin Millin omaan autoomme ja ajoimme kotiin tutkimaan koiran kunnon. Kunnossa oli, vain jo aiemmin ollut pieni haava oli auennut uudelleen. Koira oli erittäin janoinen ja lopen uupunut retkestään pimeässä metsässä. Se vaikutti aluksi olevan hieman poissa tolaltaan, ehkä jonkin asteisessa shokissa, mutta pienten unien, juoman ja ruuan jälkeen heilutti jälleen iloisesti häntäänsä ja painautui mun viereeni sohvalle makoilemaan.

Jos joskus seuraava kerta tulee, niin pitää luottaa siihen, että koira palaa lähtöpaikkaansa. Ilmeisesti oli ollut niin shokissa, kun ei löytänytkään meitä enää pimeässä metsässä, ettei kuullut edes huutojamme. Olimme myös kulkeneet polkuja ja teitä pitkin niin monta kertaa ympyrää, ettei hajuistakaan tainnut hyötyä koiralle enää olla. Onneksi, oi onneksi tämä päättyi onnellisesti!!

Iso KIITOS Hannalle ja Jarille kun autoitte meitä!!! :)

Ralliradalla

2009-11-09T21:37:00.002+02:00

Tänään pääsimme kokeilemaan ihkaoikeata rallirataa! Jopa kolmea erilaista. Taina oli tehnyt meille "kartat", joita pitkin suoritimme tehtäviä oikeassa järjestyksessä. Millillä ei ollut alkuun minkäännäköistä mielenkiintoa mihinkään suuntaan, ja kun huomasin oman hermoni kiristyvän koiran hajamielisyyden takia, tajusin onnekseni pitää lähes heti alkuun pienen tauon. Noh, Millipillillä oli hätä, ja parin minuutin pissa- ja haistelutauon jälkeen homma lähtikin sujumaan, ja pystyimme taas treenaamaan ilman remmiä.

Esim. yksi rata oli tällainen (kaikki liikkeiden välit mennään seuraamalla)
- pujottelu seuraten, koira "sisäpuolella" (eli niiden törtsien puolella)
--> tästä suoraan seuraten käännös vasempaan,
--> istu-käskyllä koira istuu ja ihminen kiertää koiran ympäri
--> käännös oikeaan
--> hidasta käyntiä seuraten
--> käännös oikeaan
-->pysähdys: "istu-maahan-istu"
--> kääntyen ympäri vasemman kautta 270 astetta (eli koira peruuttaa ihmisen kääntyessä)
--> seuraten loppuun vielä käänös vasempaan

Käytössä oli kolme erilaisia liikkeitä sisältäviä ratoja. Ensimmäinen oli ihan plörinää Millin haluttomuudesta johtuen, ja jouduin imuttamaan namilla, että edes jotain tapahtuu. Seuraavat kaksi jo menivät motivoituneemmin ja seuraamiset voitiin ottaa ihan kunnolla.

Loppuajasta Milli olisi tehnyt liikkeitä vaikka kuinka, tänään vain hieman kesti tuo motivaation löytäminen, mutta kyllä se sieltä vihdoin ja viimein löytyi! Lopuksi vielä astelimme kohti koirapuistoa, jossa leikittiin puolisen tuntia ennen kotiinlähtöä.

Pleipleiplei!!! Palkitsemisesta

2009-11-08T19:24:00.004+02:00

Riikan ohjeita leikkimisestä

Eilen lauantaina jatkoimme Riikka Eskurin pitämää kurssia. Aiheena oli koiran leikittäminen ja leikkimällä palkkaaminen. Paikalla oli vain kolme koirakkoa, me, kultsu ja mopsi. Milli oli hyvin tohkeissaan leluista ja piti aktiivisesti kontaktia päällä.

Ohjeet leikittämisestä olivat mielenkiintoiset, tosin Milli kun leikkii rajuakin vetoleikkiä ihan luonnostaan, niin me emme hirveästi opastusta siihen kaivanneetkaan. Mutta oppia leikkimisestä tuli yleisellä tasolla: Jos koira ei luonnostaan leiki, sitä ensin houkutellaan lelun perään ja kun se nappaa lelusta kiinni, lelu päästetään irti ja koiraa kehutaan. Aluksi liikaa jännitettä ja painetta omistajasta koiraan vältetään (eli ei mm. katsota silmiin tai kyyristytä), mutta pikku hiljaa koiran oppiessa leikkimään sitä voidaan lisätä.

Milli on pienestä pitäen tyypillisen spanielin tapaan ollut kovin leikkisä. (Jahas, ja kun nyt tätä blogitekstiä tässä kirjoitan, niin tuo kyseinen eläin kantaa mulle vinkukanaa ja -lehmää vinguttaen niitä suussaan häntä heiluen..) Etenkin jahtaus ja taisteluleikit ovat Millin mieleen, ja mitä enemmän itsekin ärisen "leikkiärinää" (lähinnä hoen että "ärärär"), sitä innokkaampi pieni petoeläimeni on kiskomaan intoutuen välillä itsekin murisemaan. Millihän on mun ensimmäinen koirani, joten mun on vaikea kuvitella koiraa, joka ei leiki.

Millille hyvänä palkkauskeinona Riikka piti nimenomaan lelua, joka välillä lentää ja jota välillä vedetään. Ennen liikettä lelulla härnätään koiraa ihan pikkuhetki, ja sitten lelu menee kainaloon. Liikkeen jälkeen, tai välillä kesken liikkeen, koira palkataan lelulla. Meille palkkauksena toimi parhaiten se, että lelu lentää ja Milli pääsee perään. Jottei liikkeestä tule liian noutomaista, ajoittain Millin palauttaessa lelun minulle alkaakin hurja vetoleikki. Näin vire saadaan pysymään hyvänä, eikä koira ajattele, että kun lelu tulee mulle, niin kaikki kiva loppuu.

Omia ajatuksia nameista ja leluista palkkiona

Ok, lelupalkkaus sopii Millille. Riikan mielestä voitaisiin sillä päästä kokonaan nameista pois. Itse olen samaa mieltä, sillä namien kanssa Milli ei edes tiedä, mitä se on tekemässä, vaan seuraa vain namia. Esim. on tipahtanut A-esteeltä, kun käteni ei ylettänyt namin kanssa ylös asti, seuratessa ei ole namin kanssa kontaktia jne... Ja ainakin itsestäni tuntuu, että se hidastaa nimenomaan uusien asioiden oppimista.
Mutta ne namit on vaan niin kätsyjä! En usko, että ihan kokonaan niistä luovun, esim. häiriö-, kontakti- ja paikallaan makuussa ne ovat ehdottomia. Muutenkin luulen, että koiraakin motivoi, kun välillä palkinto on lelu ja välillä nami. Tosin se on totta, että namin käyttöä pitäisi vähentää. Ja siinä lelut ovat oiva apukeino.

Mutta siitä ei päästä mihinkään, että paras palkkio Millille olisi, jos se pääsisi jäniksen perään/tuoreelle pupunjäljelle aina liikkeen jälkeen. Sillä lailla se oppisi varmastikin kaikki tokoliikkeet kuin vettä vain... Tällaista palkkiota on vain astetta vaikeampi järjestää....

Rallytokoa II ja seuraamisen roplemaatikkaa

2009-11-04T12:08:00.006+02:00

RALLYTOKO
Maanantai-iltana olimme jälleen ralleissa. Kerrattiin edelliskerran asioita, ja mm. 270 astetta kääntyen takaperin alkoi jo sujua. Milli oli todella vastaanottavaisella tuulella, ja pystyinkin pitämään sitä lähes koko ajan irti. Jopa silloin, kun se ei ollut käskyn alla, se kuunteli mua eikä yrittänytkään rynnätä mihinkään!

Lisäksi harjoiteltiin uutena näitä:

* pujottelu seuraten törtsien välistä. Muuten olisi varmaan mennyt hyvin, mutta Milli näki Taikan haistelevan häntä heiluen toista tolleria, ja Millin pasmat menivät ihan sekaisin. Ei meinannut edes nami kiinnostaa.. Extremehäiriötä! :D

* spiraali: Edessä kolme tötsää, ensin seuraten kierretään ne kaikki, sitten kaksi ja sitten yksi. Ja se tehtiin sekä vasemmalta että oikealta kiertäen. Sujui jo hyvin "imuttamalla" namilla. Olisin halunnut kokeilla ihan normiseuraamista tässä, mutta Taina vaati, että nami olisi nenän edessä. En tosin tiedä, onko se Millille yhtään hyvä, sillä silloin se liike ei ole seuraamista; koira on puoli metriä liian takana kontaktissa namiin.

SEURAAMISESTA
Tästä aiheesta onkin hyvä mennä seuraavaan, jota olen tässä pohtinut. Nimittäin siihen seuraamiseen. Olemme käyneet kolmella eri kouluttajalla, jotka jokainen neuvovat erilailla seuraamista:

* Taina opettaa sen "imutuksella" namin kanssa. Ekalla kurssilla meitä kehoitettiin ottamaan se aika rauhallisesti, ettei Milli ala hyppiä ja sählätä. Joten jätin liian innokkaat kehut pois ja keskityin namin pitämiseen koiran nenän edessä.
HYVÄT PUOLET: Koiran huomio pysyy siinä namissa ja se seuraa (namia...).
ONGELMAT: Koiran huomio pysyy siinä NAMISSA, mitään ihmiseen liittyvää kontaktia ei ole. Lurppa tuskin edes huomaa, mihin mennään saati että jossain kohti käännytään, kun se vaan hamuaa sitä namia. Lisäksi se kulkee liian takana, jos nami on vasemmassa kädessä, pidin sitä kättä kuinka edessä tahansa.

* Tamsk:ssa Anna kehoitti nostamaan koiran vireystilaa, koska hän tuli kanssani samaan diagnoosiin; Millin mielestä seuraaminen on supertylsää. Ja nami ei nosta vireyttä. Siksi käyttöön otettiin lelu, joka on oikeassa kädessä sekä hurjan kova ja innostava kehuminen. Alunperin Tainan koulussa innokkuus jätettiin pois Millin mennessä kierroksille.
HYVÄT PUOLET: Milli on ilmeisen kasvanut aiemmasta, ja ei repeä käsiin, vaikka innostan sitä. Vireyttä saatiin nostettua ja koiralle seuraamisesta tuli kivempaa kuin aiemmin. Se seuraa reippaasti ja innoissaan. Kontakti on lelussa, joka ajoittain lentää kesken seuraamisen, ajoittain pysähtymisen jälkeen ja ajoittain käännöksen jälkeen. Milli on innokas!!
ONGELMA: ei kontaktia muhun. Itse lähdin korjaamaan tätä sillä, että lelu voi lentää vain katsekontaktista, ja hiukan ehkä on parantunutkin näin.

*Riikka Eskuri neuvoi näin: kun koiran kontakti katoaa ja se haahuilee (Millin tapauksessa nuuskuttaa maata), tehdään koirakohtaisesti käännös oikealle tai vasemmalle. Ja pysähtyminen kiitoksineen vain kontaktista. Yritetään päästä pois "imuttamisesta" ja kohti normaalia kävelyä.
HYVÄT PUOLET: tämä ei kumoa Annan neuvoja, vaan runsaan kehun innoittamana Milli seuraa innokkaasti. Kun kontakti häviää maahan, käännös oikealle tuo halutun tuloksen!! Koira ktsoo hieman hölmistyneenä muhun ja useiden toistojen jälkeen on paremmin kontaktissa. JEE!
ONGELMA: ei toimi kimppatreeneissä, kun käännöksiä ja muita huudetaan. Toisin sanoen treenin puute. :)

Eli, miten aiomme nyt toimia: Unohdamme "imuttelun". Pidän lelua taskussa niin, että Miltsuliini tietää sen siellä olevan. Kannustan ja nostan vireystilaa, jotta seuraaminen ei taas muutu kaikista tylsimmäksi liikkeeksi. Harjoittelen kääntyen aina kontaktin kadotessa, teemme myös ympyrää (jonka neuvoivat sekä Anna että Riikka) molempiin suuntiin.

Rallytokosta tuli myös hyvä temppu kontaktin parantamiseen seuraamisessa: seuraa-käskyllä mennäänkin vain yksi tai kaksi askelta ja sitten seis. Milli nimittäin kadottaa sen kontaktin heti alussa, se varmaan ajattelee, että "no nyt tässä on aikaa haistella maata kun kuitenkin vain kuljetaan eteenpäin". Harjoiteltiin tuota 1-2-3 liikettä, ja huomasin koiran suorastaan säpsähtävä hereille kun mentiinkin vain yksi askel oletetun kävelyyn lähdön asemasta. Eli tämäkin voisi toimia.

Ei kun hinkkaamaan!!!

Kuka haluaa Millin hoitoon??

2009-11-02T21:34:00.002+02:00

Tuolta Hannan blogista voikin lukea, miten helppohoitoinen koira mulla onkaan! Se on niin helppo, ettei se vaadi lainkaan aktivoimista, sillä se keksii aivotyönsä täysin itsenäisesti! Ja viihdyttää siinä sivussa myös mahdollista hoitoperheen omaa koiraa. Kaikki tämä tapahtuu alle tunnissa, kunhan vain muistat jättää koirat yksin kotiin. Esimerkiksi:

Jätä Milli toisen koiran kanssa yksin, esim. Taika käy tähän hyvin! Sulje huolellisesti kaikki ovet ja laita ruuat turvaan. Lukitse ulko-ovi (paitsi, jos haluat jännitystä elämään ja iltalenkin koiran jahtaamisen muodossa..). Tule alle tunnin sisällä kotiin ja havaitse, miten taidokkaasti Milli pääjehuna ja Taika vanavedessä ovat avanneet sulkemasi ovet, syöneet treeninamit, sitoneet treenirepun Millin kaulaan pysyvästi roikkumaan ja levitelleet tavarat ympäri asuntoa. Ja yksi Taika on hyvä olla mukana, sillä tarpeen vaatiessa Taika osaa käyttää DAP-suihketta Millin hillitsemiseksi! Ja sitten ne ovatkin uupuneita kaikesta kivasta aktivaatiosta, ja itsekin voit lösähtää sohvalle heti (siivottuasi koirien levittämät tavarat..).

Kukas olis sitten seuraavana vuorossa huolehtimaan tästä helposta ja itsenäisestä koirasta?? Sen läsnäoloa kun tuskin huomaakaan... :)

Rallytoko ja toko

2009-10-31T16:01:00.004+02:00

Aloitimme maanantai-illassa Tainan ryhmässä rallytokon. Paikka ja ohjaaja ovat vanhoja tuttuja, joten Milli pystyi hienosti tekemään kaikki liikkeet ilman hihnan häiritsevää läsnäoloa!Lähinnä seuraavia harjoiteltiin:

* paikallaan kääntyen koiran seuratessa joko 270 tai 360 astetta. Sujui ihan mukavasti etuperin, taaksepäin vielä hakien. Takaperin mennessä Millin kroppa lähtee sivulle, kun toisella on niin pitkä perä! :)

* seuraaminen 1+2+3 askeleella niin, että jokaisen kohdan jälkeen tulee perusasento. Se sujui ihan ok, yksi askel tosin oli alussa hieman liian vähän, Milli ei meinaa tajuta, että seuraaminen loppuu niin lyhyeen!

*koiran ympäri kävely, kun koira makaa tai istuu. Tämä on jo helppo ja vanha tuttu!

*koiran tulo sivulta eteen. Käskysana "front". Namilla ohjaten vielä...

Lauantaina menimme Riikka Eskurin ryhmään tokoilemaan. Ryhmä on varsin mukavan pieni, vain neljä koirakkoa. Harjoittelimme ensi alkuun seuraamista ja lähinnä kontaktia seuraamisessa. Saimme vinkin Millin hajamieliseen kontaktiin; aina koiran kadottaessa kontaktin, käännytään. Ja meillä toimi paremmin vasemmalle kääntyminen tässä kohdin. Milli on ilmeisen tottunut seuraamiseen, ja aina liikkeelle lähtiessä ajattelee, että nyt on aikaa haahuilla omiaan pieni hetki, kun nyt vain mennään suoraa. Nopeat käännökset ovat haaste hitaalle omistajalle, mutta onnistuessaan ne nostavat koiran mielenkiintoa ja parantavat kontaktia.

Lisäksi kokeilimme hitaasti ympyrän kävelemistä vasemmalle, koiran seuratessa vieressä. Milli teki kaiken ihan kivasti ja välillä ilman hihnaa, mutta hajamielisyyttä oli ilmassa. Kaiken kaikkiaan yllättävän onnistunut ensimmäinen kerta uudessa paikassa ja uudella ohjaajalla! Lopuksi vielä teimme paikallaan makuun Taikan kanssa, joka sujui ilman hihnaa hyvin varmasti.

Tää on Miiiilliin elämää...

2009-10-21T19:09:00.004+03:00

Sunnuntaina, kun olimme jo saapuneet takaisin kotiin syysloman vietosta, oli vuorossa mätsäri Hakametsän jäähallilla. Hain Millin kotoa aamun uimakoulujen jälkeen ja Hannan Punton nokka suuntasi kohti Hakametsää. Taika ja Milli kävivät ilmoittautumisen jälkeen hakemassa hieman luonnon omaa kaunistusta koirapuistossa pyörien, ja ennen omaa vuoroamme ehdimme myös ihan kunnioitettavan paljon harrastaa kaupungissa hihnalenkkeilyä. Tosin se taisi hieman koiria kyllästyttää, siihen malliin eläimet kävivät vuorotellen toistensa niskaan roikkumaan ja pelleilivät keskenään kielloista huolimatta.

Milliä vastassa oli tanskandoggi, joka tietenkin komeana isona koirana vei punaisen nauhan ilman sen kummempia perusteluja tuomarilta. Vaikka kyse onkin vain mätsäristä, olisi kyllä silti kiva kuulla jotain perusteluja tai vaikka vinkkejä oman koiran esittämiseen. Tai edes jotain kommenttia, jotta tulisi sellainen olo, ettei tuomari ole ihan hälläväliämeiningillä. Taika pärjäsi kuitenkin hienosti sijoittuen punaisten neljänneksi! Nöffi taisi viedä voiton kaikista punaisista, mutta paras koira kehä jäi meiltä katsastamatta, sen verta paleli jo parin asteen pilvisessä säässä.

Mätsäritouhujen jälkeen kävimme vielä laavulenkillä, johon vierähtikin hieman yli pari tuntia, ja kotiin tullessa huomattiin, että kokonaisuudessaan koirailussa oli vierähtänyt jo kuutisen tuntia!

Tosin eipä nuo meidän muutkaan lenkit tällä viikolla kovin lyhyitä ole olleet, puolitoista-pari tuntia päivittäin, ja koirat ovat saaneet olla irti lenkkien ajan. Tässä se kunto kohenee kalliomaastoissa kiiveten ja laskeutuen, niin että Helsinki-citymarathonin juoksijat, varokaa, ettei me keksitä ilmoittautua mukaan! :)

Syyslomalla kurppailua Muuramessa

2009-10-17T19:34:00.002+03:00

Miten nämä lomaviikot menevät aina niin nopeaan! Uskomatonta! Lähdettiin tiistai-iltana Milli the eläimen kanssa bussilla Muurameen vanhempieni luokse. Kerrankin bussikuski otti meidät ystävällisesti vastaan, eikä tarkkaillut tuota kilttiä pientä eläintä kuin pahaistakin rieuhujapurijaräyhääjäsutta. Se on nimittäin ollut aiempien bussikuskien suhtautuminen, kun kilttiMillipilli on kanssani noussut bussin kyytiin. Huolimatta koiran hyvähköstä käytöksestä (mitä nyt hieman vetää hihnassa, kun pysähdyn maksamaan matkaa; mutta se on vain innokas matkustaja!). Meiltä jopa poisjäädessä kysyttiin miten matka meni ja toivoteltiin hyviä loppuiltoja! Kiitos sinulle kiva bussikuski! Toivottavasti voit ajaa jatkossakin meidän käyttämiämme bussivuoroja ja saat törkeän ison bussikuskien joulubonuksen!

Muuramessa Milli sai viikon aikana lenkkeilyä, pitkästä aikaa piti taas muistella hihnakäytöstä ja tiellä muiden ohittamista, joka tosin sujuu nykyään jo todella hyvin, etenkin, jos vuhvelini on sivulla käskyn alla. Jopa muita koiria ohitettiin oikein mallikkaasti!

Leirintäalueella Milli sai käydä juoksentelemassa vapaana muutamana päivänä ja lauantaina ennen lähtöä takaisin kotiin kävimme äitini kanssa retkeilemässä Muuratsalon luontopolulla ja vähän muuallakin Muuratasalon suuressa metsässä. Maasto on sanoinkuvaamattoman upeaa, kivilohkareita ja kallioita, joita jääkausi on muokannut muun muassa alttariksi (kallion reunalla kolme pientä kiveä pitelevät päällään isoa kivenlohkaretta) ja hampurilaiseksi (pari metriä halkaisijaltaan oleva "pihvimäinen"littanan kivi isompien pyöreiden lohkareiden välissä). Kyllä vain jääkausi on ennustanut hampurilaisten tulon! :D Milli ei näistä luonnon omista taideteoksista hölkkäsenkään pöläystä välittänyt, vaan paineli pitkin maita ja mantuja hajujen perässä. Ihan nätisti se lähellä pysyi muuten, mutta kun harmaavalkoinen pikkujänis ponkaisi kahden metrin päästä eläimen kuonoa juoksuun, niin siinä meni jänis edellä ja koira perässä. "Ou-ou-ou-ou-ou-ou-ou" kuului jo todella pitkän matkan takaa ja tällä emännällä meinasi sydän pompata ulos rinnasta silkasta huolesta. Parinkymmentä minuuttia kului, kun punavalkoinen pikkulehmä palasi hyvittelevän näköisenä takaisin reissultaan, ja asettui häntä koipien välissä eteeni lurpattamaan. Myönnettävä on, että vihastutti niin, että jatkoin kylmästi kävelyä, jolloin Milli jäi surkeana paikalleen odottamaan hyväksyntää. Ja kyllähän se taas hyväksyttiinkin, eihän tuolle voi olla vihainen! Säikähdin vain niiiiiiiin paljon! Onneksi Muuratsalossa sentään on isot tiet hyvin kaukana!

Noh, joka lauantainen Millin ihmisenp*skassa pyörimistapakin meinasi jatkua, mutta onneksi äiti huomasi löysän jätöksen (papereineen, ei voinut siis karhua tästä syyttää..) ennen koiraa ja Milli oli johdateltavissa pois hätäpaikan luota. Ehkä tämä lauantaiperinne katkeaa siis tähän!

Ylpeyttä omasta vuhvelista

2009-10-13T23:17:00.000+03:00

Tänään mentiin taas Hannan ja Taikan kanssa meidän basiclenkkimme Kaarinan polun siimeksessä. Hieman pidennettiin kierrosta vielä Matkajärvelle saakka, joten varmaan noin kaksi tuntia meni koko reissussa. Pointti, miksi tästä reissusta kannattaa kertoa, on se, kun miten Milli käyttäytyi, kun vastaamme tuli kaksi sauvakävelijää; Neiti "haukunkaikkivastaantulijatjaehkävähänhypinkin" pysähtyi, jäykistyi ja kääntyi iloisena kannoillaan ja JUOKSI SUORAAN MUN LUO! Ja huolimatta siitä, että lenkkeilijät olivat kyllä ihan meitä lähellä mutkan takana. Ou jea, siitäkös juhlat syntyivät! Ehkä se joskus jotain sitten oppiikin! :D

Ah, ketään ei tullut vastaan!

2009-10-12T22:55:00.002+03:00

Nimittäin tänään kokeilimme uutta kävelyreittiä. Valmistauduin retkeen leipomalla pullia, tosin yllättäen aikapula meinasi yllättää ja viimeinen pelti vedettiin uunista ulos 3 minuuttia ennenkuin Hanna soitti pihalta hälytyssoiton, joka merkitsi lähtöä. Varauduin tähän puolentoistatunnin "vaellukseen" muutenkin kuin kolmen päivän reissuun talvisäässä pakaten mukaan lämpimän takin , sadetakin ja muutaman muun mahdollisesti hengen pelastavan vetimen (kuten otsalampun...)

Ajoimme Jyväskylään menevää tietä noin 10 kilometriä ja Lihasulan vastapäätä käännyimme Norojärven tielle. Maailman painavin portti saatiin auki kahden naisen voimin (koirat istuivat kerrassaan typerän näköisinä toinen etupenkillä ja toinen takapenkillä törröttäen). Retki alkoi.

Maasto oli mahtavaa! Ihania kallioita ja sammalikkoja, metsää, jossa näkyi pitkälle. Millikin jaksoi aamupäivän väsymyksestään huolimatta liitää ja pomppia yli kivien ja risukkojen ihanien hajujen perässä. Noin puolen tunnin kävelyn jälkeen nautiskelimme Norojärven laavulla vielä lämpimät pullat, suklaat ja kaakaot.

Koko retki oli vastaantulijavapaa, lukuunottamatta noin 20 metriä ennen autoa paluumatkalla, kun Millin tuttu "VUH" kuului metsän siimeksestä. Huusin koiran luokseni ja se tuli, ja jossain kaukana vilahti punainen takki.

Onneksi Milli ei enää ryntää kenenkään iholle kiinni räkyttämään ja tulee kutsuttaessa luo! Elämäni kamalimpia tilanteita on ollut, kun lenkillä vastaantullut mies sanoi pelkäävänsä koiria, koska häntä on sellainen purrut ja juuri kun pääsen sanomasta, että "ei näitä tarvitse pelätä" käy Milli tyypilliseen iloiseen tapaansa koskettamassa hampaillaan miehen nilkkaa... (Siis sehän ottaa onnellisesti ja erittäin keveästi meitä kiinni hampaillaan oikein innostuessaan, mikä ei tokikaan tunnu missään, mutta ymmärrettävästi voi säikäyttää koiran tuntemattoman henkilön..). Onneksi se tapa on nyt jäänyt, ja pisamanaamalle riittää ilmoittaminen vastaantulijasta ja sitten mamman luokse juoksu. :)

Lenkiin jälkeen retkemme jatkui Kangasalan Bob & Piaffeen, josta ostimme ainakin mielikuvani mukaan edulliset talvimanttelit koirillemme. Taika tarvinnee sitä agitreenien lämmittelyosioon ja aluskarvaton Millieläin taasen talven tottistreenien varalta. Taidan laittaa manttelin vielä kaapin pohjalle ja väittää kiven kovaa ukkokullalle, että "kyllä se on jo siellä pitkään ollut"....

Gourmet-aterian metsästyskausi on alkanut...

2009-10-11T23:01:00.002+03:00

...ja siitä syystä Milli päätti sitten olla Suuri Metsästäjä, ugh! Hannan, Taikan ja meidän rauhallisen basiclenkin keskeytti Milli, joka oli ollut poissa näkyvistä ainoastaan puoli minuuttia ja jolkutti tyytyväisen oloisena LEHTOKURPPA suussaan paikalle. Se laski liikkumattoman kurpan mun jalkoihin.

WAROITUS: Tämä teksti on raakaa! Reader discretion is advised: Linnun silmistä näki sen vielä olevan elävien kirjoissa, vaikkakin kovin liikkumaton oli. Muutaman pyrähdysyrityksen jälkeen Milli ruksautteli lintua, ei tosin niskasta kuolleeksi, vaan vartalosta. Ja onneton kurppa porskutti availlen nokkaansa. :( Onneksi Hanna toimi ripeästi päästäen poloisen tuskistaan isolla puun oksalla napsauttaen. Olin niin äimän käkenä, etten oikein ehtinyt edes tajuta koko asiaa.

Sääli poloa lintuparkaa! Omaa tuntoani helpottavat seuraavat seikat:
a. On metsästysaika, ja kurppa on gourmet-ruokaa.
b. Lehtokurppa ei ole lainkaan harvinainen, vaikka onkin kovin näkymätön, sillä sen suojautumiskeino on painautua maahan vaaran uhatessa. (Mikä toimii kyllä varmasti metsästäjiä vastaan, mutta entäs luonnon omat pedot?)
c. Tämä oli Millin ainoa lintusaalis, joten se ei verota millään lailla luonnon kurppakantaa. (Jos joku tästä kehtoo valittoo, niin annettakoon nyt tässä mietittäväksi kaikille se, miten pahasti ihmisen toimet verottavat kaikkea luonnossa. Se pankoon asiat mittakaavaan...)
d. Kurpat eivät pesi enää tähän aikaan vuodesta. Kai...?

Ja lauantaina Milli sitten metsästi hieman toisenlaista "gourmet-ruokaa", nimittäin ihmisen p*skaa. Se nautiskeli sen ittensä kierittämällä itsensä kasassa ja haisten maailman kamalimmalta koko lenkin ajan. Koira oli kokonaan ruskea, vain mahan alunen oli enää valkea. Harkitsin vakaasti koko koiran myymistä tässä vaiheessa, mutta eihän se sen vika ole, että ihmisten mielestä koiralle parhaat hajut ovat kamalia.. Tyydyin siis pesemään vuhvelin ensin ulkosalla tiskiharjalla hangaten ja sitten vielä kahdesti sisällä.
Lopuksi haisi enää sen suu, johon auttoi koiranmakkara.

Ja viime viikon lauantainahan Milli ui maalla ollessamme talon lietevedessä, jossa sitä ihmisen kakkaa myös tietenkin oli. Ja tuolloinkin vain kolme pesua auttoi. Tästähän on tulossa joka lauantainen tapa! Ensi lauantaita odotellessa...

Möllitokoilua

2009-10-10T10:59:00.002+03:00

Hieman on viime päivityksestä aikaa. Syksy on ollut sen verran kiireinen ja rankka, että eipä tässä juuri töitä ja koirailua kummempaa ole ehtinyt tekemään. Mutta nyt, TADAA: päivitystä koiraluun!

TAMSKin "kilpailuvalmiiden" ryhmän viimeisellä kerralla pidimme omalle ryhmällemme möllitokokisan. Olimme joutuneet Millin kanssa olemaan poissa kurssin kahdelta kerralta, ja mua jännitti vähän, että miten sujuu. Emmehän olleet lainkaan treenanneet kotosalla kaikenmaailman läksyistä huolimatta... Bädmiii... Mutta toisaalta, Milli tuntui oppivan joka koirakoulukerralla jotain, joka jäi aina päähän. Ja kovin useaa toistoa se ei jaksa, silloin lähtee nenä viemään koiraa. Ja kahtena-kolmena perättäisenä päivänä treenaaminen on meille sula mahdottomuus, sillä ei Milli jaksa kuunnella niin usein mun komentoja. Ja nämä treenithän meillä ovat olleet kahdesti viikossa, joten eipä tuon nenänuuskuttimen kanssa useammin voi treenatakaan, lukuunottamatta hyvin lyhyitä "leikki"tuokioita. Ja tähän kun plussataan emännän laiskuus tehdä kotitreeniä, niin tekosyyseliseli on valmis!

Mutta itse aiheeseen ja pois syiden selittelystä; aloitimme luoksepäästävyydellä. Olin salaa toivonut, että Milli voisi olla alkupäässä, että jaksaisi sitten paremmin suoritukset, mutta ohjaaja laittoi meidät ilmoittautumisjärjestykseen ja jo siinä kohtaa tiesin meidän olevan viimeisiä. Ja niinhän siinä kävi. Olimme rivin häntäpäässä reunimmaisina. Luoksepäästävyydessä Milli on edistynyt huimasti, kun sitä on tehty joka treenikerralla. Alussa Milli suorastaan syöksyi Anna-ohjaajan syliin, hyppi ja pomppi ja riemuitsi, kun joku tuli sitä tervehtimään. Nyt viimeisellä kerralla se istui kauniisti kontaktissa, kunnes Anna oli ihan mun edessäni. Siitä Milli nousi seisomaan, heilautti häntäänsä, nuuskaisi Annan kättä ja siirtyi hänen rapsuteltavakseen ollen kuitenkin kontaktissa muhun. JEE! Ei edes aikomusta hyppiäpomppia tai "purra" iloissaan Annaa käteen... Pieni piip kuului kyllä koiran suusta, mutta katse pysyi mussa ja Milli oli oikein mallikelpoisesti. -------------------------------------> Arvosteluna täysi 10!

Paikallaanmakuu alkoi rivissä ollen heti luoksepäästävyyden jälkeen. Milli pomppasi käskystä mun sivulle (näykäten mua käteen pehmeästi, jostain syystä se on alkanut tehdä sitä hieman turhautuessaan/innostuessaan kovasti). Maahan mentiin yllättävää kyllä ENSIMMÄISESTÄ käskystä! Yleensähän Milli vain ekassa käskyssä kyyristyy hiukan, mutta on epävarman oloinen siitä, mennäkö maahan vai ei. Se vielä makasikin suorasti, eikä lötkötellen vinossa. Palkata sai välillä, joten otin aika varman päälle. Kahden minuutin aikana kävin kolmesti palkkaamassa, vaikkei Milli näyttänyt kertaakaan merkkiäkään ylösnousemisesta. Kun aika päättyi, Milli pysyi käskyyn saakka kauniisti maassa ja nousi "istu"-käskyllä heti istumaan. -----------------> täysi 10! Ja kerroin 3.

Sitten alkoikin odotus, kun jokainen koira meni yksilösuorituksena loput liikkeet. Otin Millin kanssa muutaman seuraamisen patukan avulla ja Annan opettamaa "liikkeestäpysähtymisleikkiä", mutta muuten vain chillailtiin kivillä istuen ja katsellen muiden suorituksia. Vihdoin ja viimein, noin 40 minuutin kuluttua oli meidän vuoromme. Hiukan ennen meitä kentälle oli tullut toinen koiratreeniryhmä (joka ei aiemmin siellä ollutkaan) ja bernien tokokoe porukka siihen aivan meidän suorituspaikan viereen. Berni-ihmisillä oli vielä mukanaan pieniä lapsia, jotka heittelivät tiettykin palloa.... Olin ihan varma, etten voi päästää Milliä edes irti suoritusten ajaksi, kun yhtäkkiä muutoin niin hiljainen kenttä olikin täynnä häiriötä.

Aloitimme seuraamisella. Asetuimme lähtöasentoon nenä suoraan kohti lähellä olevia bernejä, mutta yllättäen Milli tarjosikin niin kiinteää kontaktia, että uskalsin ottaa hihnan pois. Kuitenkin, kun lähdimme liikkeelle Annan käskystä, Millin nenä kääntyi maahan... Pienen herätyksen jälkeen Milli kuitenkin seurasi loppuajan kauniisti kontaktissa. ---------------> pisteet 8,5, kerroin 3.

Seuraavana oli vuorossa liikkeestä pysähtyminen. Valitsin maahanmenon, ehkä hieman riskisti, koska yleensä seisominen oli Millillä parempi. Kuitenkin tänään aiemmin maahanmeno oli sujunut seisomista paremmin, joten päädyin maahanmenoon. Alussa oli taas pieni kontaktiongelma, kun Milli sivulla istuessaan katseli muualle. Pieni "kröhöm" palautti sen kuitenkin maan pinnalle ja maahanmeno sujui ongelmitta, kuten myös loppuliike. Huolimatta niistä berneistä siinä nenän alla! ---------------------------------------------> pisteet 9, kerroin 2.

Luoksetuloa hieman jännitin, koska tässä Millin juoksu suuntautui suoraan kohti pallolla leikkiviä, juoksevia ja huudahtelevia lapsia, jotka olivat noin viidentoista metrin päässä mun selkäni takana. Hyvän kontaktin vakuuttamana uskalsin kuitenkin ottaa hihnan pois ja kävellä koko matkan "matka riittää"-huutoon saakka. Pyysin Millin sivulle, ja se tuli! Ei mennyt ohi kohti lapsia ja bernejä! Sivulle tulo jäi alussa vinoksi, jota korjasin pienellä sormen heilautuksella, mutta se tuntui pieneltä verrattuna siihen, miten haasteellinen luoksetulotilanne alkujaan oli!
-------------------------------------------------------------------> pisteet 9,5, kerroin 2.

Hyppy jäi meiltä väliin, koska Annalla ei ollut avainta mukanaan, emmekä saaneet estettä kontista.

Kokonaisvaikutelmasta saimme 9. Piste vähennettiin Millin pienen hajamielisyyden takia, mutta sellainenhan se on luonteeltaan. En olisi ikinä uskonut, että olisi noin hyvin voinut yleensäkään mennä. Millin normaaliin kontaktiin verrattuna Milli pysyi tänään kontaktissa kympin tasoisesti. :)

Loppupisteet olivat siis 111,5 / 120 p. Ja sijoitus oli meidän seitsemästä koirakosta toinen. Anna oli hankkinut kaikille palkinnot. Koska tiedän, että Milli on aika tuuliviiri tuon tottelemisen suhteen, olen tyytyväinen, että täksi päiväksi sattui sitten se hyvä päivä. :)

tottisesteellä

2009-09-03T10:38:00.002+03:00

Eilen pikkiskoulussa harjoittelimme tottisestettä. Se olikin pikkiksen vika kerta tältä erää. Palaamme ehkä sitten seuraavalle kurssille, kun tamskin kurssi on käyty. Teimme seurauttamista ja liikkeistä pysähtymisiä, ja koetin ottaa mukaan lisää kehua vireystilan nostamiseksi. Ja kyllä se onnistui ihan kivasti. Milli seuraa tosin edelleen melko kaukana mun jalasta, ja nenä haahuilee välillä maata kohti... Minkäs sille voi, kun toinen on syntynyt isoksi nenäksi tähän maailmaan! :)

Estetreeniä teimme myös. Milli seuraa edelleen tasan tarkkaan mun kättäni, kuten agilityssäkin. Tästä tuntuu pikkuhiljaa tulevan ongelma meille. Joudun ohjaamaan Millin tarpeeksi pitkälle esteen taakse seisomaan, muuten se hyppää yli ja jää nenä kiinni esteeseen seisomaan toiselle puolelle. Siis liian lähellä. Siitä se ei kykenisi enää ponnistamaan toistamiseen esteen yli. Toistaiseksi keskityimme alokasluokan hyppyyn, eli koira jää toiselle puolelle seisomaan, ja omistaja kävelee koiran luo ja istuttaa sen viereensä. Menimme Millin kanssa estettä kolmella laudalla tällä kertaa.

Muutaman kerran kokeilimme avoimen luokan hyppyä, niin, että koira tulee uudelleen esteen yli ja sivulle. Sekin sujui muuten ihan hyvin, mutta Milli on niin lähellä estettä, että se pääsee nippanappa siitä uudelleen yli. Lopuksi sain sen kauemmas, mutta kädellä pitää ohjata tosi paljon, niin paljon, että ylävartaloni on esteen yli...

Mun on varmaan itse opittava häivyttämään yleensäkin käsimerkkejä aika paljon, jotta Milli kuuntelisi sanoja. Se onkin sitten helpommin sanottu, kuin tehty!

tokotokotoko ja mättshöy

2009-09-02T18:08:00.003+03:00

Aloitettiin sitten Pikkuhukan rinnalle toinen koirakoulu. Päästiin tamsk:n kilpailuvalmiiden ryhmään tokoilemaan yhdessä Taikan ja Hannan kanssa. Tosin tuo Pikkis loppuu tänään, joten kauaa eivät treenit ehtineet olla yhtä aikaa.

Maanantaina olimme ensimmäistä kertaa tamsk:n treeneissä. Saatiin heti kotiläksyksi opetella seuraamista lelulla, ei namilla. Olen itsekin pohtinut tuota namiseuraamisen roplemaatiikka, kun Millihän seuraa sitä namia niin intensiivisesti, että tippui agiesteeltäkin, A:n päältä kun mun käsi harhautui. Siitä on siis päästävä eroon. Ja sain luvan nostaa koiran vireystilaa entisestään, jotta seuraamisesta tulisi energisempää. Aiemmin Millillä on ollut ongelmia liian vireän sähläämisen kanssa, joten olen ollut arka kannustamaan liikaa. Nyt tosin koirakin on jo vanhempi, ja toki fiksumpi :D. Harjoittelemme siis seuraamista jatkossa lelu ja leikkipalkkiolla ja suuremmilla kehuilla!

Mätsärissä oltiin myös maanantaina. Sinistä tuli takakorkeudesta(!). Iik, ei näyttelyssä meille sellaista ole sanottu! Tiputtiin heti sinistenkin kehästä pois, kun ollaan nyt sitten niiiin takakorkeita. Mutta Milli esiintyi maailman hienoiten! Siitä pisteet kotiinpäin. Ihme kyllä Taikakin sai noottia hännän kantamisesta korkealla, vaikka niinhän tollerin kuuluu tehdäkin! Oli kyllä Taikankin esiintyminen hienoa katseltavaa, niin reippaasti häntä PYSTYSSÄ ja hyvällä asenteella mentiin kehässä.

Ikaalisten näyttely 16.8

2009-08-16T16:33:00.002+03:00

No niin, tällästa sieltä tuli mukavalta Annaliisa Heikkiseltä:

"Hyväntyyppinen, sopusuhtainen narttu, joka saisi olla vankempi kauttaaltaan. Hyvä pää ja kaula. Etuosa saisi olla paremmin kulmautunut ja eturinta voimakkaampi. Vielä kovin litteä runko, riittävät takakulmaukset. Liikkuu hyvin takaa, edestä hieman löysästi. Hyvä turkinlaatu, hyvä luonne."

Ja suullisena palautteena tuli, että koira todennäköisesti kehittyy vielä tästä ja kokonaisuutena kaunis narttu. Ja toi hyvä luonne - kommentti ilahduttaa mua erityisesti! Milli käyttäytyi hyvin, mielestäni seisoi melko levottomasti, mutta ulkoapäin kuulemma näytti ihan kauniilta. EH siis tuli.

Nyt jo kolmas arvio, jossa ilmaistaan koiran olevan "vielä kehittymätön", joten taidetaan ainakin tää loppuvuosi pitää näyttelytaukoa! :D

Jäljestystä

2009-08-03T21:41:00.002+03:00

Taas sai emäntä opin jäljestyksestä: älä koeta jäljestää, tai siis älä kuvittele, että koira jäljestää, mikäli sinulla on lihaköntti kädessä. Lopputulos on näes seuraavanlainen...

Jälki oli n. 100 m-makuu-100 metriä. Lihaköntti siis oli kädessäni, koska viimeksi jäljen päähän laitettu liha kuhisi muurahaisia. Yäh. Nyt ajattelin olevani "fiksu", ja "heittäväni lihan koiralle jäljen päähän". Ääs if.. Koirahan näes katsoi mua n. 5 metrin välein "jokosaantonlihanjoohan"-ilmeellä. Jälki eteni siis aika hitaasti ja kaarrellen, mutta koira pysyi silti jäljellä. En tiedä, kuinka ison virheen tein, kun opastin koiraa jäljelle nuuhkimalla itse maata kuuluvin "nuuhnuuh"-äänin. Ainakin tuo sai Millin kiinnostumaan uudestaan jäljestä. Seuraavaksi viideksi metriksi...

No, mutta hyvääkin tässä oli, sillä Milli löysi kuitenkin perille ja eteni koko ajan oikeaan suuntaan jäljellä. :D

Pupudameilua

2009-08-01T16:25:00.002+03:00

Mikä kumma siinä on, että jotain asiaa aina ajattelee tekevänsä, mutta loppujen lopuksi ei siihen kuitenkaan ryhdy? No, meillä pupudameilu on yksi näitä asioita. "Pitäispitäispitäis", mutta loppujen lopuksi aina huomaa, että taas kuukausi mennyt ilman pupudameilua..

Pupudamihan on siis dami, tässä tapauksessa 500 grammainen punainen pötkö, jonka ympärille on kiedottu pupun nahka. Millistä pelkkä dami on tylsä, mutta pupunnahkaan tarttuminen onkin sitten jo aivan mahtijuttu! Tuon kokoinen dami on jo ainakin meidän mittakaavassa painava, ja aluksi sainkin miettiä pääni puhki, että miten saan lurpan ottamaan damin suuhunsa. Koira joutui näes etsimään oikeaa kohtaa aika pitkään, roikottaen sitä aluksi narusta, sitten päästä, mutta löysi viimein hyvän kanto-otteen ammattimaisesti damin keskeltä syvällä suussaan kantaen.

Tänään vihdoin, pitkän tauon jälkeen, innostuin raahaamaan pupudamin mukaan lenkille. Menimme helppokulkuiseen sammalpohjaiseen kuusimetsään. Heittelen neitokaiselle pupudamia, ja innosta puhkuen se palautti damin kerta toisensa jälkeen. En tosin viitsi pilata sen intoa kovin monilla toistoilla. Piilotin myös damia metsään koiran odottaessa paikallaan. Vaikka menin jo melko kauas koirasta ja sotkin omaa jälkeäni risteilemällä edes takaisin, löytyi pupudami aina alle puolessa minuutissa. Luulen, että Milli jollain lailla mun käytöksestäni näkee, mihin lasken pupudamin, vaikka kuinka koita jatkaa mukapiiloitusta damin jättämisen jälkeen.

Vaikka tauko on ollut pitkä, oli kiva huomata, että edelliseen kertaan tapahtui edistystä. Milli kantoi damia varmoin ottein häntä iloisesti heiluen, eikä repinyt pupunnahkaa, kuten aiemmin. Palautukset tulivat SUORAAN mulle! Se ei koettanut kertaakaan omia pupudamia itselleen, eikä viivytellyt palautuksissa. Liekö osuutensa sitten ollut sillä, että aamuruoka oli antamatta? Otin nimittäin ruokanappuloita annoksen verran metsään mukaan piilotusta varten. Ja kyllähän ne noutopalkkiostakin kävivät!

Pitäisi vissiin lahdata jokin varis, että pääsisi treenaamaan linnullakin välillä. ;)

Kyiden armoilla

2009-07-29T13:28:00.002+03:00

Olin juuri päivää aiemmin varoitellut meillä vierailleita Lissua, Eevaa ja Maijua plus Hippi-vesikoiraa nurkillamme lämmittelevistä käärmeksistä, kun lähdimme maalle Aholaan. Ihan kuten aiemminkin tänä kesänä, Milli sai vedellä siellä vapaana pitkin peltoja ja jahdata räksyjä niin paljon kuin jaksoi. Kaikki meni ihan hienosti, siis vanhaan tuttuun malliin, kunnes koitti perjantaiaamupäivä.

Makoilin pihalla aurinkoa ottaen koiran kirmatessa ahonlaitaa. Ajattelin juuri lähteä vaihtamaan pikkubikineitä kumppareihin ja mustikkaämpäriin, kun lurppa kellahti pihanurmelle uupuneen näköisenä. Olin ottamassa pelloilla itsensä kuranneen likatassun suihkuun, kun huomasin pisamaisen posken olevan turvoksissa. Ja se turposi silmin nähtävää vauhtia. Ihan kuin eläimellä olisi ollut tennispallo huulen sisässä. Kylmä todellisuus iski kun katselin epäuskoisena koiran naamaa. Amppareita, toivoin. Mutta eipä olleet. Asiat ovat erittäin usein sellaisia, miltä ne näyttävät, ja niin oli nytkin.

Onnistuimme saamaan monen puhelun jälkeen Oriveden päivystävän ell kiinni. Muutaman tunnin ja puolentoista kyytabletin jälkeen saimme turvotuksen valtaaman koiranpään jatko-osineen Länkipohjaan lääkärille, jossa meidän silmissämme HYVIN vaisu Milli heilutti iloisena häntäänsä ja tutki paikkoja sellaisella innolla, että lekuri pohti, että voisiko käärmeen purema koira olla niin innokas ja reipas. Voi, Millihän heilutti häntäänsäkin nukutuksen alaisena, kun kuulin Timon äänen... Kuonosto löytyneet puremakohdat veritippoineen kuitenkin varmistivat asian, ja Milli sai niskaansa antibiootit, kortisonin ja kipulääkkeen. Ja mukaan antibioottikuurin. Ohjeistus oli juottaa koiraa, jos se ei suostuisi juomaan, se tulisi viedä tiputukseen. Onneksi Milliä on helppo huijata laittamalla vesikupin pohjalle kinkkua.

Kaksi päivää meni tästä toipumiseen. Kissa on ollut maalla jo kaksi viikkoa vapaana, mutta jotenkin en osaa sen puolesta pelätä. Millin tyyli edetä pää alhaalla poukkoillen sinne sun tänne altistaa sen käärmeenpuraisuille ihan eri lailla, kuin kissan varovaisen harkitseva istuskelu viljasiilon reunalla. En todellakaan usko, että kuonopuremasta huolimatta tuo pieni lehmämäinen eläin on edes huomannut koko käärmettä. Tuntenut vain yhtäkkiä olonsa heikentyneen ja tullut takaisin pihalle lepäämään. Huoh, se ei siis edes oppinut tästä mitään!

Virhepäivä

2009-07-21T22:50:00.004+03:00

Arvasin jo aamulla, että tämä päivä ei voi olla kovin erinomainen (kuten suurin osa lomapäivistäni). Tänään tulisi tapahtumaan jotain, en vielä tarkemmin aavistanut, että mitä, mutta jotain kuitenkin. Olihan siivouspäivä. Spuukia.

Noh, päivä alkoi. Lähdin mustikkaan. Läsnä oli autoista päätellen muistakin marjastajia, joten kaiken fiksuuden ja kohteliaisuuden nimeen pidin koirani kiinni. Se oli ensimmäinen virhe. Koira kaatoi hihnallaan juuri vaivalla ja tuskalla keräämäni mustikat suoraan puoli metriä syvää käärmeenkolon näköiseen kuoppaan. Epätoivoissani raastoin mustikoita takaisin ämpäriin. Samalla soin heipat fiksuudelle ja kohteliaisuudelle, ja päästin susipetoni vapaaksi.

Ja sitten, kohta kaksi, hermo paloi, kun pieni susipeto ei tullutkaan käskystä luokse. Lopulta kävi niin, että uhkasin hylätä sen metsään ja kävelin pois. Hetken ilmeisen paniikin jälkeen pieni susipeto vastasi sitten luoksetulokutsuun hippulat vinkuen, ja joutui samantien kiinni.

Kohta kolme, kaikessa älyllisyydessäni aloin siivoamaan mustikoita VALKOISET shortsit jalassa. Ja sen nyt arvaa, mitä yhtälöstä "valkoiset shortsit + mustat, lähmäiset mustikat" seuraa. Juupa.

Kohta neljä. Ja tämä on päivän suurin virheeni. Lähdin pitsalle. Yläkerran portti oli jäänyt auki, ja Milli the jokakodin tuholainen oli käynyt tutkimassa alusvaatteitani sillä tuloksella, että ne lensivät kotiin tullessamme roskiin.

Puuh. Ja nyt olen toistanut sanaa "virhe" myös tekstissäni, mutta enemmän vielä päässäni niin, etten enää edes tiedä, mitä se tarkoittaa. Joten lopetan tähän. Aamen.

Home sweet home

2009-07-20T10:55:00.002+03:00

Kotona ollaan, pitkästä aikaa! Kesä on mennyt heittäen ohi, kiitos aurinkoisten ja kauniiden päivien. Milli on saanut viettää aikaa sekä Muuramen maastoissa että maaseudun viljapeltojen lintuparatiisissa.

Erikoista oli huomata, että vaikka maalla Milli vetää pää viidentenä jalkana räksien ja naakkojen perässä pellon reunaa, niin mökillä ollessamme neiti Lurppa Lurppanen pysyi asiaan kuuluvasti pihapiirissä karkailematta. Liekö sitten naapurin isokokoiset ja kumeaääniset haukut asiaan vaikuttaneet tuolla möksällä?

Rapsu kissakin on saanut työpaikan! Joka samalla kyllä käy kissan lomapaikasta, sillä Eero ja Eeva ottivat Rapsun maalle hiirikissaksi. Nyt jo viikonpäivät se on saanut siellä kyttäillä pitkähäntiä kuivurin ja varastorakennusten suojissa. Saaliita on kuulemma kannettu aika ajoin portaille ja myös sisään saakka. Syömistä ennen kissat tunnetusti esileikkivät saalillaan heitellen sitä ilmaan ja paiskoen tassuilla pitkin lattiaa. Kaiken tämän jälkeen pienet kattimuksen uhrit joutuvat syödyiksi. Ei ole kuulemma Whiskassit kissalle maittaneet, Aivandövai? :D

Silti näin kisuemona ottaa kyllä sydänalasta, kun toinen karvaisista lapsosista on kaikkien luonnon vaarojen armoilla. Mutta jo sen nautinnon näkeminen, kun kissa juoksee villinä ja vapaana pitkin pihaa kiiveten puusta puuhun, taiteilee varastorojun päällä etsien vikisijöiden jälkiä tai tulee ylpeänä ruumis suussaan portaille, on kaikki sen arvoista. Suureellisesti sanottuna; nyt se on siinä hommassa, johon se on aikojen saatossa metsästävien maalaiskissojen kautta jalostunut ja toteuttaa niitä viettejä, jotka sillä voimakkaimpina pehmeän turkin alla piilee. Ja hitto, elämähän on yhtä suurta riskinottoa.

Tästä pääsenkin sitten tähän eettiseen pohdintaan, että otanko enää maatiaiskissaa, ellen asu maalaistalossa pihapiirissä, jossa muista ihmisistä tai autoista ei ole vaaraa? Kun näkee tuon kissan onnellisuudenasteen maalaistalon pihapiirissä vapaana, tuntuu todella julmalta viedä se sieltä taajama-alueelle normielämään hihnalenkkeilemään 8 metrin fleksissä. Kaikesta huolimatta en todellakaan silti aio päästää misseä kotona liikkumaan vapaana mm. seuraavista syistä:
a) laki kieltää (ja sitähän noudatetaan, aina...?)
b) vaikka asutaan metsän laidassa, ovat asutusalueella autot aivan liian suuri riski kissalle
c) puhumattakaan kyistä
d) tai idiootti-nipottaja-eläintenvihaajaihmisistä, joiden mielestä suurin rikos on eläimen uloste.
e) naapurin vauvat; en halua ottaa sitä riskiä, että meidän kissa hyppää takapihalla nokosiaan ottavan vauvan rattaisiin, kuten eräs kissa tällä alueella on jo tehnyt... Ja kun noita vauvoja täällä on.

Ehkäpä sitten seuraava (hypoteettisesti) kissamme olisi rotukissa? Joku ihmisseurasta nauttiva ja sisällä leikittämisestä ja kiipeilystä tarpeeksi virikkeitä saava, muilla kuin hiirestystaitojensa perusteella jalostettu misse?

Synttäripäivän mätsäri

2009-07-10T22:14:00.003+03:00

Tänään heräsin tietoisena siitä, että vuosia tulee jälleen lisää. Kello 16.25 tunsin, kuinka yksi ikävuosi lisää mätkähti kroppaani. Synttärit menivät mattoja pesten ja Aholaidan kentän match showssa Millin, äitin ja Riikan kanssa.

Milli esiintyi hienosti makkaran avustuksella. Hieman tuomari kehoitti laittamaan namikättä alemmas, jotta koiran kaula ja rinta eivät siitä syystä näyttäisi liian kapeilta. Tässä voi olla perää, sillä Milliähän on näyttelyissä sanottu jo muutamaan otteeseen liian kapearintaiseksi.

Pariksemme saimme suomenlapinkoiran, jonka Milli päihitti tällä kierroksella. Punaisten kehästä ei sitten enää mentykään jatkoon, nyyh. Yksikään omista suosikkikanssakilpailijoistani ei päässyt sijoille; ei kaunis portugalinvesikoira, eikä upea kultainen kultainennoutajakaan. Milli kyllä yritti ryöstää kehän laidalle sijoitetut palkintoruuat. Jos ei hyvällä, niin pahalla sitten...

Milli ui!!!

2009-07-09T07:52:00.003+03:00

Eilen tehtiin iltalenkki tuonne Muuramen vanhalle leirintäalueelle äitin kanssa. Milli meni vanhaan tuttuun tyyliinsä kahlailemaan veteen loivaa rantaa pitkin. Otettiin äitin kanssa myös kengät pois ja kahlailtiin koiran mukana.

Milli eksyi aina vain pidemmälle ja pidemmälle, kunnes pikkuhiljaa tassut irtosivat yhä enemmän ja enemmän, lopulta uintiliikkeistä enää kynnet ja varpaan kärjet osuivat maahan. Ja sitten eivät enää nekään. Ja Milli ui!

Heiteltiin vähän isoa puunkarahkaa, ja useamman kerran Milli meni niin syvälle, että tassut irtosivat. Ilmeisesti kuitenkin lähellä oleva pohja sai piskittimen rohkaistumaan ihan uintiliikkeisiin. Ja ei muuten ollut mitään litsläts-uintia, vaan ihan kaunista ja teknisesti oikeaa koiraa.

Kyllä tästä vielä meidän uimariperheen uimarikoira tulee. :)

Kun ihmiset pesee mattoja, niin...

2009-07-07T15:20:00.002+03:00

... koira on ruokavarkaissa, tietysti! Tällä kertaa pienen pitkäkynnen saaliiksi tuli lähes täysi dental stix-pussi ja hieman kissanruokaa. Ihan kyllä oma on vikani, annoin lähtiessä Millille yhden stixin, ja jätin sitten varmaan tuon äitin vetokaapin oven vähän raolleen. Ja Millille edes painava vetokaapin ovi ei ole este, korkeintaan hidaste, kun tiedossa on rosvottua safkaa.

Nyt täällä pallomainen koira keräilee itseään, ja omistaja miettii, että eläisiköhän tuo hurttimus seuraavan viikon ajan pelkällä pyhällä hengellä, jotta linjat palautuvat...

Tuusula Summer Show

2009-07-05T21:48:00.002+03:00

Lauantaina heinäkuun 4.päivä lähdettiin Hannan, Jarin ja Taikan kyydillä kohti Tuusulaa. Aamu enteili kaunista ilmaa, vaikka helteiden tiesimme jo loppuvan viikonlopun aikana.

Millillä alkoi harmiksemme muutamaa päivää aiemmin hirmuinen karvanlähtö juoksujen vihdoin ja viimein lähestyessä loppuaan. Ikäväksemme Milli ei oikein esiintynyt edukseen, juoksuista johtuen neiti ulvoi urosten perään ja keikutti takapäätään juostessaan. Ilmeisesti siitä johtuen arvosteluun tuli "juoksee selkä köyryssä". Rintaa sanottiin jälleen kerran liian kapeaksi ja karvapeite oli "ei parhaassa näyttelykunnossa", kuten kyllä itsekin totesin ennen kehää...''

Kehuja sen sijaan tuli jälleen kerran kauniista ja narttumaisesta päästä, oikeista rungon mittasuhteista ja hyvästä kaulasta. Lapussa luki H ja kehästä lähdettiin sinisen nauhan kera, ehkä hippasen pettyneenä. Vaikka eihän tuota näyttelykoiraksi ole otettukaan, kunhan sosiaaliseerataan ja katsellaan kauniita waleseja, joita muualla harvemmin näkee missään.

Vaikka henkeen ja vereen olen narttu-ihminen, en voinut olla ihailematta näyttelyssä walesiurosten komeaa olemusta liehuvine karvoineen. Koirarotujen välisessä kauneuskilpailussa tämä rotu olisi kyllä ehdottomasti missi/mister-kruunun arvoinen! :)

Kesälomaa helteisessä ilmassa

2009-07-01T16:04:00.002+03:00

Viime viikon maanantaina, heti juhannuksen jälkeen, alkoivat helteet. Nyt jo pitkälti toista viikkoa olemme saaneet paistella itseämme auringossa ja laiskotella hyvällä syyllä; kuka hullu liikaa helteessä lenkkeilee? Millin mielestä ei ainakaan Milli, ja täytyy myöntää, että omistaja ei pane vastaan...

Juhannuksen jälkeen jatkoimme lököilyä Muuramen täyshoidossa. Päivät kuluivat suunnilleen näin: aamulla pissatus, kissat ulos, koira omenapuuhun kiinni ja ihminen paistumaan bikinit päällä aurinkotuoliin. Iltapäivällä sama meno jatkui. Illalla reippailimme sellaisia tunnin pituisia pikkulenkkejä metsässä tai luontopolun viileässä katveessa.

Millisillipillitilli on ollut melko laiskalla päällä. Oma osuutensa tähän on juoksuilla, mutta myös helle vaikuttaa koiran lenkki-intoon. Mitään sen suurempaa treeniä ei olla oikein tehty missään lajissa lukuunottamatta maanantain agilitytreenejä. Maanantaina tosiaan ajelimme aamusella Oriveden ja trimmauksen kautta kotiin, sillä jatkokurssin agilityn viimeinen kerta oli sovittu illaksi. Hieman jännitin, että tajuaisiko Milli esteistä yhtään mitään; juoksujen ajan tuo onneton olento on ollut hyvin lurpallaan ja ajelehtinut omassa pikkumaailmassaan haistellen, hidastellen ja nukkuen. Juoksulenkistä on ollut turha haaveillakaan....

Agility, vastoin kaikkia oletuksiani, meni kuitenkin aivan uskomattoman hyvin! Teimme radan, jossa oli putki, A-este, kaksi aitaa, rengas ja keinu. Varmuuden vuoksi Milli oli omassa liinassaan, sillä riskinotto irti pitämällä tässä vaiheessa juoksua voi johtaa isikoiran rodunmääritykseen ja muutamaan vinkuvaan minieläimeen... Milli meni kaikki esteet mielettömän hyvin, tosin sen henkinen olemus tuntui ajoittain seilaavan jossain ihan muualla. Koira kyllä hyppi, kiipesi ja juoksi emännän (namin) perässä ja ohjeita noudattaen, mutta sen olemus oli poissaoleva. Sähläys oli tipotiessään, mutta toisaalta koirakaan ei tuntunut ihan omalta näin rauhallisena.

Hieman nyt menin valehtelemaan, kyllähän me eilen illalla otettiin vähän damin hakuakin. Omassa pikkupihassamme heittelin Millille tuota 500 gramman damia. Aiemmin se ei ole suostunut siihen koskea, mutta sen lojuttua muutaman viikon kaninnahkaan käärittynä ei ongelmaa enää ollut. Milli otti damin reilusti suuhunsa ja toi häntä heiluen mulle. Kaninnahka, josta tuo lurputin innostuu aivan vietävästi, toimi namien ohella hyvänä palkintona noudoille. Yksi damin etsintäkin suoritettiin, ja löytyihän sekin.

Tänään (keskiviikkona) kävimme Hakametsän hallilla treenaamassa Rean kanssa näyttelyasioita. Lähdemme viikonloppuna Tuusulan Summer Show´hun, jossa Rea saa esittää Millin. Ainakin tämän päivän perusteella sanoisin, että Millin tulisi esiintyä ihan hyvin. Kasvattajan mukaan eri pitäisi tulla jo, mutta itselläni odotukset kohdistuvat lähinnä tuon eläimen käytökseen.... Tulkoon vaikka H, kunhan Milli the lehmäkoira juoksee ja seisoo nätisti.

Nartuilla on rankka elämä...

2009-06-21T17:25:00.002+03:00

...ainakin tällä tällä, kun juoksut alkoivat perjantaina 19.6. Edellisistä onkin jo yli puolisen vuotta, joten odoteltuhan näitä jo onkin. Tulimme torstaina bussilla Millin kanssa Muurameen. Kotona lähtiessämme en tajunnut ottaa juoksuhousuja mukaan, joten Riikka ja Antti saivat käydä juhannusostostensa lomassa hankkimassa Sittarista koiran juoksusuojan. Milli sai hienot, hieman pienemmät pöksyt kuin omansa. Se on selkeästi kyllä näihin pikkupöksyihin tyytyväisempi, kuin kotona oleviin mummomalleihin.

Muuten tuo pikkulehmänalku on hyvin masentunut. Se makaa ja katselee meitä kulmiensa alta, hakeutuu kylkeen ihan liki rapsuteltavaksi ja löntystää lenkeillä. Vähän sain sitä innostumaan frisbeestä, mutta muuten ollaan oltu aika hiljaksiin juhannusmeiningeissä.

Tottelavaisuusraportti

2009-06-18T01:19:00.002+03:00

III - jatkokurssin taso 2 kerta:

- paikallaan makuu 1 minuutti. Milli pysyi maassa, kunnes minuutti oli lähes kulunut ja palasin sen viereen odottamaan viimeisten sekunttien kulumista. Silloin nousi istumaan ilman käskyä. Muuten meni tosi hyvin, vaikka ohi juoksi kirkuvia lenkkeilijätaitoluistelijoita joukkueen verran.

- Ohitukset: Edelleen toimivat mainiosti täällä. Oikea elämä unohdetaan tässä kohtaa... Juostenkaan kukaan ei häiritse Milliä enää.

- Sivulle tulot: parantuneet! Milli tulee jo lähemmäs ja suoraan, mutta jää edelleen liian taakse.

- Seuraaminen: normiseuraaminen NAMILLA ok, pysähdykset istuen/maahan/seisten menevät erinomaisesti, ja Milliin voi luottaa (treenipaikassa) kuin kallioon, ei varmasti lähde paikaltaan. Askelittain seuraamiset ovat Millin mielestä tappotylsiä: kaksi askelta oikealle, taakse, eteen jne. käännöksineen... Maa on paljon mielenkiintoisempaa!

- häiriöt: Kuten jo edellä tullut ilmi, treenipaikassa mikään ei häiritse Milliä. Ei ohitsekiitävät pallot, lelut, muovipussit, kepit... tänään superhäiriönä sivulletuloissa varis alle 5 metrin päässä. Milli ei reagoinut siihen mitenkään! Jee! :D

-Nouto: innostunut fiilis ollaan saatu tähän leikin kautta. Milli tuo kapulan suoraan mulle, eikä pureskele sitä enää :). Jee! Paikallaan lähdöstä luvan kauttakin osaa tän, mutta silloin fiilis puuttuu, joten tehdään vielä enimmäkseen leikkimällä.

- Kaukokäskyt: Maahanmenon Milli jo osaa. Tehtiin sekä istumasta että seisomasta maahan. Seisomasta Milli tuppaa mönkiä alas mennessään hieman eteenpäin, joten treenataan tätä käskymerkin osaamisesta huolimatta ihan lähietäisyydeltä, ettei eteenpäin raahautumisesta tule tapa.
Istumaan meno kaukokäskyllä oli uusi meille. Valitsin merkiksi sivulle käännetyn kyynärvarren ylöstuomisen. Milli oppi yhdistämään merkin jo parinkerran jälkeen istumiseen sekä seistessä että maasta noustessa. Jostain syystä istuminen on Millistä paljon tyhmempää kuin makaaminen, ja ilme on ajoittain "täytyykö?".

Kivasti meni siis tänään, liikkeissä Milliä voisi jo pitää vapaana, mutta en ole rohjennut vielä jättää hihnaa pois. Se roikkuu valjaissa maassa raahautuen. Ne varikset kun aiemmin ovat olleet suurisuuri häiriötekijä, mutta siitäkin ongelmasta ollaan pääsemässä tämän kerran perusteella ilmeisesti eroon.

Hyvää juhannusta!

Kesälomalla

2009-06-15T23:17:00.002+03:00

Uskomatonta, miten nopeasti lomaKIN menee.... Justiinsa vasta kirjoittelin hätäpääällä todistuksia illat pitkät ja murehdin numeroita, mutta nyt alkaa jo kolmas lomaviikko. Pikku-uimareiden treenit ovat kesältä ohi, ja kisatkin ovat menneet täysin nappiin! Ensimmäiset kaksi kiireisintä lomaviikkoa ovat menneet, ja nyt onkin kalenterissa enemmän niitä päiviä, joiden kohdalla ei lue mitään. Siis niitä päiviä, joita aina töissä ollessa toivoisi saavansa, mutta nyt on vaikea viettää aikaa jouten.

Miksei työelämää ja vapaa-aikaa voisi jollain lailla mukavasti tasapainottaa? Tästä voisi vetää toisen suuren filosofisen kysymyksen; miksi ihmeessä ihmiset tekevät keskinmäärin 5 päivää viikossa töitä? Neljän päivän työviikko kolmen päivän levolla olisi optimaalinen tahti, sillä sairaspoissaolot ja "sairaspoissaolot" vähenisivät varmasti oleellisesti ja ihmiset jaksaisivat paljon enemmän. Pyörisikö yhteiskunta? Ihan varmasti, mutta ei yhtä kiivaalla tahdilla, kuin nyt. Jos olisin presidentti.. äh, tarvitsisi olla diktaattori, määräisin viikkoon kolme pyhäpäivää.

Jouten päivän viettäminen on hankalaa. Etenkin tällä säällä. Kun vettä kaadetaan taivaalta ja pilvet tekevät päivästä yötä pimeämmän, on hankala toteuttaa niitä "löhöilenmakoilenterassillaristikkoatehden"-suunnitelmia..

Jottei nyt menisi ihan off topiciin tämä, niin vedetään koirakin tähän tekstiin mukaan. Nimittäin koiran kanssa ulkoilu on vielä ihan jees tässä säässä, kiitos lähinnä Hannan ja Taikan lenkkiseuran. Hyvässä seurassa keskustellen kun ei säätä muista enää lainkaan, kun maailma parantuu Tampereen Sähkölaitoksen laskutusta myöden keskusteluissa. Mutta kotiin palaaminen metsäreissulta vetisen, kuralammikoissa uineen ja koristekarvoihinsa metsän pohjan keränneen walesin kanssa ei enää olekaan mitään herkkua. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen suunnitellut kehittävänä koirandippauslaitteen, jolla voisin käydä mustuneen koiran dippaamassa mukavasti läheiseen järveen ja kantaa kuraantumatta takaisin kotiin.

Koirista puheen ollen, teimme viime torstaina jälleen verijäljet koirille metsään. Kävin vetämässä jäljet puolen päivän aikaan, ja hieman yli viisi menimme koirinemme aloittamaan jäljestystä. Vedin kaksi 50+50 jälkeä yhdellä makuulla, ja asetin saaliiksi lihaköntit. Se oli virhe. Ne lihaköntit siis. Molemmat koirat löysivät jälkensä ja saapuivat "kaadoille", jotka olivat molemmat neljännespäivän muhimisen jälkeen täynnä muurahaisia sisältäpäin. Yöks, sanoin minä ja niin myös koirat. Onneksi olin valmistautunut, ja napannut pakkasesta kaksi lihaklönttiä lisää pussiin, joista toisen heitin Millille kaadoksi, ennen kuin se kerkesi edes tajuta asiaa. Milli söi lihan hyvällä ruokahalulla, Taika puolestaa piilotti saaliinsa (jonka Milli puolestaa löysi seuraavana päivänä).

Tottelevaisuutta

2009-06-11T10:55:00.002+03:00

Keskiviikkoiltanan olimme jatko 2-kurssin toisella kurssikerralla. Aurinkokin päätti näyttäytyä pitäen meidät kurssilaiset lämpiminä kurssin ajan, kunnes taas painui pilvien taakse, kuten tälleKIN kesälle on tyypillistä. Liekö sitten kesäisen lämmin ilma, vai mikä, mutta Milli oli hyvin hyvin rauhallinen koko kurssikertamme ajan.

Aloitimme treenit ohituksilla, jotka täällä sujuvat vallan mainiosti, mutta oikeassa elämässä hihna on kireänä kuin viulun kieli ja koira kulkee 45 asteen kulmassa kieli lärpättäen... Jatkoimme sivulletulo treenillä, joka ei todella ole Millin suosikki. Se lähtee innoissaan mua kohti, kääntyy kohdallani jalan viereen, mutta sen jälkeen se saattaa jäädä seisoksimaan katsellen taaksepäin, tullen kyllä sitten hidastetusti sivulle. Täytynee ottaa jotain parempaa namia tätä varten.

Seuraaminen on myös yksi tylsimmistä Millin mielestä. Tänään se kyllä seurasi, mutta se oli enemmänkin sellaista laiskaa raahautumista mun perässä. Istuminen pysähdyttäessä oli täysin unohtunut, koira otti kyllä kontaktin, mutta seisoi häntää heiluttaen suu auki vieressäni.

Seuraamisesta istuminen, maahanmeno ja seisomaan jääminen ovat edelleen Millille tällaisenaan (=hidastan vauhtia käskyn ajaksi) helppoja. Kokeilimme myös minuutin paikallaan makuuta. Saatumalta viereinen vehnis oli melko lähellä Milliä ja mikä pahinta, vehniksen emännällä oli RAPISEVA pussi taskussaan. Milli oli jo aiemmin kohotellut nenäänsä pussin suuntaan. Maassa se kuitenkin pysyi, vaikka poistuin vajaan 10 metrin päähän ja vehniksen emäntä rapisutteli Millin vieressä pussiaan. Pari kertaa Milli vilkuili viereistä paria kohden, mutta ei ollut aikeissakaan nousta paikoiltaan. Jee! :D

Tollerileirillä kuokkimassa, jälkikurssilla ja agilityssä

2009-06-10T10:33:00.004+03:00

Kun joskus nuoruuden villeinä vuosina hairahduin viettämään juhannusta Himos-festivaaleilla, en olisi ikinä uskonut, että joskus olen Himoksella tollerileirillä walesinspringerspanielin kanssa. Niin siinä kuitenkin kävi. Viikonlopuksi nimittäin lähdimme ex tempore Hannan ja Taikan mukaan tollerileirille nuuskuilemaan.

Majoituimme hotellihuoneeseen Torvinokka-rakennukseen hotellialueen rantaan. Koirat valloittivat sängyn heti oven avattuamme ja nauttivat täysin siemauksin sängyn päällä pöllöilystä, joka kotona on kiellettyä puuhaa. Viikonloppuna seurasimme Taikan taipparitreenejä, ja siinä sivussa Millikin sai kosketuksen riistaan; variksiin, lokkeihin ja pupusiin. Sukkavaris nousi Millinkin suuhun. Lenkkeilimme Himoksen hienoissa maastoissa koirien kanssa. Koirista paras paikka oli varmasti laskettelurinne, jossa oli tilaa juosta ylös ja alas. Me emännät söimme itsemme pyöreiksi palloiksi ja herkuttelimme oikein urakalla iltaisin telkkarin ääressä. Nukkuminen oli hieman haasteellista, kun koirat kuuntelivat käytävän ääniä. Toisena yönä tosin sekin sujui jo paremmin, sen verran olimme kaikki tuolloin väsyksissä päivän ulkoiluista.

Maanantai-iltana jäljestimme taas kurssilla tonnikalajälkeä. "Milli ainakin syö" oli kommenttini, kun pohdittiin, söisikö koira tonnikalan vai ei. Vedimme jäljet sukkahousuun isketyllä tonnikalalla. Millille jätin matkan varrelle palasia tonnikalasta, jotta malttaisi mennä koko jäljen. Yllättäen kävikin niin, ettei Milliä juuri tämä tonnikala kiinnostanutkaan... Jäljellä se meni, maisteli tonnikalaa, mutta PUDOTTI sen suustaan irvistellen takaisin maahan, vilkaisten mua "eiks tää ookaan Rainbowta? Hyi!"-ilmeellä...

Tiistain agility sujui jo astetta verran paremmin. Milliä pitää jäähdytellä aina autosta ulosottamisen jälkeen, jotta turhat kierrokset tasoittuvat. Parhaiten se käy pienellä haistelukierroksella ja lyhyillä kärsivällisyyttä ja katsekontaktia vaativilla tempuilla ennen treeniä. Milli sai olla liinassa, varmuuden vuoksi, sen verran tuolla pellolla treenaaminen on edelleen meille haasteellista; onhan se täynnä myyrän koloja ja eri eläinten jälkiä. Ajoittain kasvillisuuden seasta saattaa lähteä lentoon rastaita, tai matalalla ylilentää sorsia kaakattaen.
Kaikista näistä huolimatta tänään meillä meni ihan hienosti alkukankeuden jälkeen. Erja piti liinaan päästä kiinni varmuuden varalta, joten itse kykenin keskittymään koiran ohjaamiseen.

Saimme jo hieman vauhtia radalle (kaksi aitaa, putki, rengas, kepit ja keinu), tosin keinulla vauhtia on aivan liikaa. Jos Milli saisi mennä keinun yksin, sen varmasti juoksisi sen täysiä läpi ja vähät välittäisi rymähdyksestä.. Haasteellinen keinu tuntuu olevan Millin suosikkieste, sillä se on ainoa, jonne Milli ryntää suoraan. Muiden esteiden välissä nenä menee vielä maahan...

Uutena esteenä otimme A-esteen. Luulen, että Milli nauttii noista tasapainoilua vaativista esteistä, sillä A-esteen päällä tähystely tuntui sitä kovin kiinnostavan. Liekö etsinyt sieltä korkealta tiiraillen Taikaa? Mitään ongelmaa tässä esteessä ei ollut, ainoana mainittakoon se, että tälle esteelle Milli meni itsekseen useamman kerran tauon aikana, joten keinun suosikkiasema on selkeästi haastettu.
Viime kerran uutta estettä pussia kokeilimme lopuksi ratana A-esteen kanssa. Se sujui hienosti, vaikka noin joka toinen kerta Milli jostain syystä kääntyy pussissa ympäri ja pomppii mun luokse pussin ohi "mammatäällämäolenenköookinhyvä"-ilmeellä. :D

Pieni lisäys vielä kepeistä: Millin keppien meneminen on aivan superhauskaa katseltavaa. Se kun hyppää itsensä ympäri vähintään joka toisen kepin jälkeen. Kai tämä agility vain on niin riemuisaa :D

Tottelevaisuutta treenaamassa

2009-06-04T10:54:00.002+03:00

Nyt on kyllä vähän liiankin tiukka viikko koiralle näiden harrastusten parissa, mutta onneksi kyse on nyt vain tästä ja ensi viikosta kun treenit eri lajeissa ovat näin tiuhaan. Jatkoimme siis Millin kanssa Tainan jatko taso 2 - kurssilla tottelevaisuustreenejä.

Aamulla kävimme remmilenkin pitkästä aikaa Ruutanan hiekkakentälle, jossa on kaukalo edelleen pystyssä. Se on täällä paras paikka omalle treenille rauhallisuutensa ja aidatun alueen vuoksi. Treenasimme edelleen sitä luoksetuloa, tarkoituksena oli saada koira innostumaan luoksetullessaan. Lisäksi otimme muutaman seuraamisen ja liikkeestä pysähtymisen. Lopuksi vielä Millin lempitemppu: jalan yli hyppyjä ja namien etsintää. Jalan yli hypyt saavat Milliin helposti lisää virtaa, joten joskus käytän tätä myös ennen koulutusta ikään kuin "lämmittelynä". Se on selkeästi Millistä kivaa yhdessä tekemistä, ja saa aikaan näin myös paremman kontaktin.

Illalla sitten jatkoimme Tainan koirakoulussa samojen asioiden treenaamista. Otimme ensin muutamat sivulle luoksetulot. Aamun treeni ja näiden viime päivien muut aktiviteetit näkyivät ainakin alussa Millissä keskittymiskyvyttömyytenä. Milli pysyi kyllä rauhallisena (oli varmasti jo aika väsy), mutta halusi vain haistella maata. Näitä ongelmia tosin oli vain aluksi, lopputunnista jaksoi olla kivasti kontaktissa.
Sivulletulon ongelma on edelleen se, etten saa ohjattua Milliä suoraan mun jalan viereen. Se istuu aina liian takana tai vähän vinossa. Koitetaan treenata tätä nyt kotona seinän vieressä, jospa se korjaisi edes vähän tuota vinoutta.

Seuraamiset sujuivat hyvin, tosin kontaktia ei aina siinä ole, vaikka koira käveleekin vieressä. Milli jää hienosti seisomaan, istumaan ja maahan, vaikka poistun sen rinnalta. Ja vaikka keli oli mitä kamalin kaatosade ja näinpä myös maa litimärkänä lätäköistä. Onneksi Milli ei turhia hienostele...
Lisäksi teimme noutoa (onneksi tuli patukka mukaan! Kapula jäi kyllä kotiin, en ajatellut yhtään sen mukaan ottoa...), maassa pysymistä n. 1 minuutin ajan ja erilaisia häiriö- ja ohitusharjoituksia. Milli pysyy kivasti häiriöiden alla näin treeneissä, mutta oikeassa elämässä ei ihan yhtä kivasti... Treenin puutetta, laiska minä..

Agilityä pellolla

2009-06-03T14:07:00.003+03:00

Jatkokurssin toinen kerta oli eilen illalla. Viimeksi olimme aika pettyneitä treeniin ja mennessä mietitytti, että millainen kerta tämä tulisi olemaan. Olin aivan varma, että Milliä kiinnostaa edelleen kaikki muu, linnut, jänikset ja myyrät enemmän kuin mikään muu.

Alkuun menimme Taikan kanssa kentälle yhtäaikaa muiden koirien taukoillessa. Kenttä oli jaettu kahteen harjoittelupisteeseen, joissa molemmissa oli pieni rata eri esteistä. Olin varautunut lähmäämällä taskuni lihapullilla ja haisevilla kuivatuilla kaloilla. Se kannatti. Milli jaksoi kuunnella mua niin hyvin, että uskaltauduin päästämään sen irti. Se oli hienosti kontaktissa samassa paikassa, jossa viimeksi jänisten ja myyrien jäljestäminen oli viimeksi ollut se paras juttu.
Aluksi Erja opasti meitä miniradalla: pitkä putki, rengas ja kepit. Milli menee putken hienosti, se tuntuu oikein nauttivan siitä kun saa juosta sitä pitkin. Rengaskin sujuu, tosin sen koira haluaa jostain syystä aina mielummin kiertää. Liekö ohjauksessa jotain hämäävää... Kepit ovat minulle itselle haasteellisin ohjata. Koira menee ne hyvin, tosin kun into on oikein kova, niin se saattaa kesken pujottelun hypähtää riemukiepahduksen itsensä ympäri ja jatkaa sitten matkaa. Energiaa ja intoa on riittämiin, ja niistä aiheutuu ihan mieletön vauhti. Menimme radan muutaman kerran hyvin läpi, kunnes Taika päätti, että meidän rata on kivempi kuin se, mitä Hanna ja Taika tekivät. Millikin intoutui morjenstamaan Taikaa, mutta palasi hyvin kontaktiin kun sählinki oli ohi. Päätimme vaihtaa pareja, niin että Taika ja Milli treenaavat eri aikaan.

Milli jäi kentälle Taikan lähtiessä tauolle. Vaihdoimme rataa Eevan ohjaukseen. Radalla oli nyt kaksi hyppyestettä, pituus ja uutena esteenä pussi, jonka läpi Milli tosin oli jo rynninyt käydessään Taikan luona... Olivat molemmat jääneet jumiin pussiin, ja siinä sitten mietittiin, oliko siitä aiheutunut kovastikin traumoja pussia kohtaan. Turha pelko, sillä Milli rynnisti pussiin aivan suoraa päätä miettimättä lainkaan edellistä jumiin jäämistään...
Kaksi estettä peräkkäin ovat meille haaste. Tai lähinnä minulle itselleni. Koiralla ei mitään ongelmaa ole, itse vain olen liian hidas. Milli hyppää esteen yli jo valmiiksi niin pitkälle, että se suorastaan lentää minut kiinni. En löydä millään oikeaa tapaa ehtiä toisenkin esteen taakse niin, että Milli ei käänny minua vastaan. Jos taas yritän juosta nopeasti esteen taakse valmiiksi, Milli seuraa mua esteen ympäri. Jos taas olen liian hidas, se kääntyy mua vastaan palkkion toivossa. Tähän ongelmaan kaipaisin kyllä jotain neuvoja. Jotain ongelmaa mun omassa ohjauksessa on.
Pituus sujuu hyvin, siitä ei ole mitään mainittavaa.

Hallittavuus on edelleen meidän ongelma. Vaikka pystyin pitämään Milliä vapaana suurimman osan treeniä, se kerkesi silti salamannopeasti rynniä muutamat kerrat. Toisella kerralla luoksehuutoni kaikuivat kuuroille korville, tai lähinnä korvattomalle päälle, kun Milli intoutui loikkimaan pitkin peltoa gasellin lailla jonkun hajun perässä ja osittain puhtaasta innostuksestakin. Treenaamme edelleen kovasti luoksetuloa, mutta en tiedä, miten tuon hajujäljeltä luoksetulon saisi toimimaan. Hankintalistalla on nyt ainakin liina.

Millin arvostelu Tampereen Niihaman näyttelystä

2009-06-02T14:56:00.003+03:00

EH siis tuli ja näin tuosta wannabe-lehmästä sanottiin:

"feminiininen, sopivan kokoinen, mittasuhteiltaan oikea. Oikea linjainen, kaunis ilmeinen kuiva nartun pää. Pitkä kaula. Oikea ylälinja, Oikein kulmautuneet raajat. Hyvät käpälät. Hieman matala ja ohut rintakehä. Normaalit rodunomaiset liikkeet. Oikean laatuinen, suora ja kiiltävä sopivasti hapsukas karvapeite."

Jälkikurssi

2009-06-01T20:06:00.002+03:00

Työt on nyt sitten ohi tältä keväältä, ja voin rauhassa keskittyä harrastuksiin. Valmennuksia on jäljellä vielä ja olemme Millin kanssa aika ahkearasti erilaisilla koirakursseilla mukana. Kukapa sitä lomalla vain oleilla jaksaisi...

Tänään olimme jälkikurssilla. Teimme lihaliemijälkeä:kuumaan veteen liotetulla lihaliemellä, jota lorotettiin vanana pullosta). Jäljen päähän laitettiin palkinnoksi iso köntti jauhelihaa. Jälkeä piti varoa sotkemasta millään lailla, joten poistuminen lihan maahan laiton jälkeen tapahtui "kiertäen" jäljen kauempaa.

Taika meni jäljen kuten kuuluikin. Toisena mennyt koira hoksasi kyllä jäljen, mutta keksi aina kesken jälkeä itselleen jotain tekemistä, kuten tuikitärkeää vessapaperin syömistä.

Arvelin jo ennen kurssia, että noin 10 metrin jälki ei Millistä tuntuisi jäljeltä lainkaan, ja olinpahan oikeassa... Milli haistoi jäljen alussa maata, nosti nenänsä ilmaan ja ryntäsi lihaklöntin luo. Se siitä jäljestämisestä sitten. Toisaalta, hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä. :D

Ensi viikolla teemme sukkahousu-tonnikalajäljen. Aion laittaa jäljelle paloja tonnikalasta niin, ettei Milli rynni heti jäljen loppupääähän, vaan keskittyisi edes hiukan paremmin itse jälkeen. Houh... kunpa nyt edes joku lähtisi meiltä sujumaan. Tuntuu, että nyt ei suju agility eikä jäljestys. Pitäneekö meidän vain pitäytyä kotiaktiviteeteissa ja tokoilun parissa..

Millin pilleilyä koulujen loppumisviikolla

2009-05-29T20:14:00.003+03:00

Tämä viikko on ollut itselleni koulujen päättymisestä johtuen työntäyteinen. Useana päivänä olen ollut töissä lähemmäs kello kuutta, ja se on tarkoittanut sitä, että Millin lenkit ovat olleet lyhyempiä, kuin normaalisti. Eilen pidimme kevätjuhlan, ja työpäivän ja juhlan välissä ehdin piipahtaa kotona kahden tunnin ajan. Koti on kuin kaaoksen jäljiltä ja koiralle olen kehitellyt aktiviteettia enemmänkin sisätiloissa. Onneksi Milli ymmärtää, kun sanon sille, että ensi viikolla lenkkeillään pitkästi päivittäin!!

Tiistaina jatkoimme agilityn kakkostason kurssilla. Nyt kurssi on pellolla järven lähellä aiemman sisähallin sijaan. Ikävä kyllä Milliä ei hajujen ja yli lentävien sorsaeläinten takia voinut päästää vapaaksi... Esteet kun eivät kiinnosta, kun koko koira muuttuu yhdeksi isoksi nenäksi ja leikkii hurjaa saalistajaa.. Pahoin pelkään, että tämän kurssin 85 euroa meni kankkulan kaivoon. Treeniaikakin on mielestäni Millille liian lyhyt, yhden kerran noin 10 minuuttia per koira. Harkintaan menee oman agisetin tekeminen....

Tänään kuitenkin pääsimme jälleen pitkälle lenkille Taikan ja Hannan kanssa. Lotrasimme hieman ensin Matkajärven rantaa suunnitellen agilityn esteiden tekemistä, ja jatkoimme siitä Kaarinan polkua poikkitielle saakka. Lenkki kesti yli kaksi tuntia, ja koirat saivat olla lähes koko ajan vapaina. Milli sai itsensä ihan kuraiseksi, mutta onneksi turkki ehti kuivaa ja liat karista pois ennen lenkin päättymistä. Hetken aikaa Milli sai pöhköttää uudella aidatulla pihallamme Taikan kanssa.

Uusi aita rakennettiin viime viikonloppuna iskän ja Timon toimesta. Terassia varten piha on nyt raivattu auki. Terassin rakennusprojekti alkaa vissiin sunnuntaina, ja sitten pitäisi hankkia kesäkalusteet. Sen jälkeen voimmekin nauttia auringosta virkistäviä juomia siemaillen, kun koirat painivat keskenään :D.

Tiedossa on kesäkuun ensimmäiselle viikonlopulle tollerileiri. Hanna kysyi meitä mukaan Jarilta vapautuneelle paikalla, ja lupauduimme. Saa nähdä, millaisen identiteettikriisin Milli kokee varmasti yli sadan tollerin keskellä :D.

Millin toinen näytteilleasettaminen

2009-05-23T17:13:00.002+03:00

Kävimme viikko sitten trimmissä Tertun luona, koska luvassa oli näyttely Niihamassa. Millistä tuli nätti ja kaunis, ja painelimme sitten tänään kehään. Harjoittelin muutaman kerran ennen kehää koiran kanssa reunalla juoksua ja seisomista, jotka sujuivat hyvin, tosin lähes törmäsimme harjoittelevaan dalmatialaiseen, jonka omistaja oli aivan yhtä omissa maailmoissaan kuin minäkin. Pahoittelimme puolin ja toisin. Kerrankin tällainen vahinko käy ihmisen kanssa, joka pystyy nauramaan vahingolle, eikä ole näyttelyssä kireänä kuin viulun kieli. Mitään ei kuitenkaan sattunut, ja meissä molemmissa oli vikaa tässä tapauksessa.

Kehä oli ylläripylläri myöhässä kaksi tuntia. Tuomari oli erittäin ystävällinen, vaikka jo alusta asti varmasti huomasi meidän kehäkokemuksemme olevan vähäistä. Milli esiintyi edukseen, vaikka itse olinkin hyvin hermostunut ja lopputulos oli eh. Kuulemma olisi voinut olla muuten eri, mutta rintakehä on vielä liian kapea ja kehittymätön. Olin varsin tyytyväinen Millin käytökseen. Silti tässä toivon, että seuraavassa näyttelyssä saisin jonkun esittämään Milliä, sillä oma hermostumiseni ja epävarmuuteni tarttuu koiraan joka kerta kehässä. Vapaaehtoisia?? :D

Vaskitsoita ja verijälkeä

2009-05-17T20:49:00.003+03:00

Toukokuu tuo jo kesää edetessään. Olemme rohkaistuneet lämpöisinä päivinä metsälenkeille, eikä näkyvissä ole onneksi ollutkaan lainkaan käärmeitä, vaan ihania vaskitsoita. Muutama päivä sitten olimme lenkillä Hannan ja Taikan kanssa ja törmäsimme vanhalla metsätiellä turkoosipilkulliseen melko isoon vaskitsaan. Tarkkailimme kaveria hetken ja sekin taisi katsella meitä ollen liikkumatta paikoillaan. Kosketin sen selkää varovasti, mutta se vain oli liikkumatta. Viimein se säntäsi liikkeelle luikerrellen, kun Milli tuli jo olisi tokikin halunnut sen lahdata. Sain onneksi koiran pidettyä aisoissa, kunnes tämä, ilmeisestikin uros sukupuoleltaan, oli kadonnut heinikkoon. Hannan selvitystyön mukaan vaskitsat liikkuvat yleensä vasta iltahämärissä, mutta tässä meidän metsikössämme olen nähnyt usein vaskitsan paistattelemassa päivää polulla päiväseltäänkin. Täytyy vain toivoa, että nuo kauniit liskot pysyisivät poissa tästä meidän pihamaalta, ettei niille käy niin kuin sille onnettomalle sisiliskolle, joka päätyi pihassa olleen Rapsun saaliiksi häntänsä pudottamisesta huolimatta... On kyllä mahtavaa asua täällä metsän vieressä ja seurata kevään edistymistä, valkovuokkoja, leskenlehtiä, sinivuokkoja, ketunleipien kukkia, koivun hiirenkorvien puhkeamista ja muutenkin luonnon heräämistä kevääseen! Parasta on nähdä harvinaisempia havainnoitavia eläimiä, kuten juurikin vaskitsoita lämpiminä päivinä. Käärmeisiin sen sijaan törmää useammin kuin toivoisinkaan...

Tänään Hanna ja Jari olivat tehneet aamupäivällä koirillemme ensimmäisen verijäljen vereen kastetulla sienellä. Jälki kulki ensin n. 100 m suoraa, ja kääntyi sen jälkeen 90 astetta vasemmalle, jatkuen yhä 50 metrin päähän. Siellä koiria odotti lihapulla palkintona. Mietiskelin lenkin aikana, miten Milli tulisi suoriutumaan jäljestä, kiinnostaisiko se sitä lainkaan, vai olisivatko jänisten ja muiden eläinten jäljet mielenkiintoisempia. Jännitin ihan turhaan. Millin suoriutuu ihkaensimmäisestä, kaksi tuntia vanhasta verijäljestään todella loistavasti. Käännös sai sen hämäytymään kahden metrin verran sivuun jäljeltä, mutta se tajusi pian erheensä ja otti ilmaivainulla oikean suunnan. Se palautti nenänsä maahan ja nuuski jäljen loppuun saakka. Minä luulin jo meidän eksyneen jäljeltä käännöksen jälkeen, kun en nähnyt merkkiä puussa, mutta onneksi luotin Milliin, sillä se vei meidät suoraan oikeaan paikkaan. Milli ei meinannut uskoa jäljen loppuneen lihapullan jälkeen, vaan se koitti etsiä jäljelle jatkoa. Sain houkutella sen nakilla luopumaan yrityksestään. Sen verran positiivinen kokemus oli tämä, että yritetään heti huomenna uudelleen samalla, silloin jo yli vuorokauden vanhentuneella jäljellä.

Milli ja Rapsu saivat vieraita

2009-05-11T16:09:00.003+03:00

Viikonloppuna vanhempani ja Riikka tulivat Riikan kissan Lepa-kollipojan kanssa käymään meillä Tampereen mestaruusuintien ajaksi. Kun tulin perjantaina hallilta, oli meillä kotona jo Lepan ja Millin toimesta täysi meno ja meininki päällä. Lepasta on jo kasvanut arviolta kolme ja puoli kiloinen kollimus, ja tassujen koosta on pääteltävissä, että kasvu ei ole vielä loppunut. Rapsu oli hyvin loukkaantunut, kun taloon tuli ärsyttävä ja jatkuvasti leikkivä kissanpoika, joka puolestaan oli äärimmäisen kiinnostunut vanhemmasta neitokaisesta. Kissojen elämä kuulosti lähinnä tältä:
Lepa lähestyen Rapsua itsevarmasti: "Kurkurkurkuuuur! Kur?"
Rapsu tassuaan heiluttaen: "SssssshhhhhhMurKrrrrr!"
--> Rapsu läppäisee "pienempäänsä" ja ryntää karkuun --> Lepa innoissaan uudesta leikistä perään --> Milli kaikkein innokkaimpana molempien perään. Portaat kopisivat ja lattiat rytisivät koko illan ja seuraavan päivänkin.. Millillä oli jopa niin hauskaa, ettei se suostunut perjantai-iltana lähtemään edes äitini kanssa lenkille. Milli tuntuikin löytävän yhteisen sävelen Lepan kanssa kuin vettä vain, Rapsusta tosin ei todellakaan voi sanoa samaa! Kissuus on lähinnä helpottunut nyt, kun saa olla ainut naukuja talossa.

Keväistä menoa mätsäreissä ja metsässä

2009-05-05T16:36:00.004+03:00

Oho, meneepä aika nopeasti! Töitä on jäljellä enää hieman yli kolme viikkoa. En ole hetkeen tännekään kirjoittanut.

Ollaan Millin kanssa viime aikoina käyty Pikkuhukan tunneilla. Mainitsemisen arvoista on kunniakas toko-esteen harjoittelu, jonka ajaksi päästin Millin vapaaksi. Este sujui hienosti ja koira kääntyi esteen toiselle puolen seisoen paikallaan odottamaan minua. Koulutus on muutenkin sujunut todella mukavasti ja Milli on ollut kontaktihaluinen. Kontakti on meillä hyvin tilannesidonnaista, toisaalta treenipaikalla Milli tapittaa kiltisti mua ja tottelee hyvin, toisaalta metsälenkeillä riistavietti vie lurppaa niin, että koko koira tuntuu muuttuvan yhdeksi isoksi nenäksi. Ja nenällä ei luonnollisestikaan ole kuuloaistia... Tällä hetkellä en tiedä, mitä voisin tuon metsälenkkeilyn suhteen tehdä. Jo riistan haistaminenkin on Millille niin suuri palkinto itsessään, ettei sitä korvaa mikään muu. Kontaktia voin yllin kyllin harjoitella eri tavoin kotona, pihassa, kävelytiellä ja kentällä, mutta metsässä koira muuttuu aivan erilaiseksi. Tällä haavaa paras, mitä voin tehdä, on rajoittaa irti lenkkeilyä. Hihnassa ötökän pitää ottaa edes jonkinlainen, joskin nanosekunteja kestävä, kontakti muhun, kun taluttimen pituus loppuu kesken. Käytännössä siis se menee näin:
Milli haistaa jäniksen/linnun tmv. jäljen --> häntä viuhoo, jalat teputtaa, koira rynnii eteenpäin täydellä teholla -->fleksi napsahtaa lähes rikki, kun koko hihnan pituus on käytetty --> Milli istuu, vinkuu, rapsuttaa, vinkuu, haukkuu, rapsuttaa, teputtaa jaloillaan,vinkuu, pyörii, vilkaisee olemattoman lyhyesti muhun ja jälleen aloittaa kuvion alusta.--> Minä koetan odottaa hetkeä, että koira katsoo minuun ja löysää (vahingossa) hihnaa --> kun tällainen hetki vihdoin tulee, ehdin astua kaksi askelta eteenpäin, kun tämä kaikki alkaa jälleen alusta. --> vaikka kuinka itseäni psyykkaan, menee minulta huonolta koiranomistajalta täydellisesti hermo ja kiroilen hihnanpäässä --> kilometrin kävely kestää puoli tuntia...
Puuh... pitäiskö vaan lenkkeillä kaduilla...?

Noh, tästä johtuen sitten olin hieman peloissani, kun menimme koirakoulun viimeiselle kerralle metsään lenkkipolun varteen harjoittelemaan hakua. Olin aivan tuhatvarma, että Milli karkaa hajun perään ja haukkuu pomppien samalla kaikki luonnon rauhaa kaipaavat tuulipukuiset lenkkeilijät (jotka eivät pidä koirista).
Haku toimii niin, että ensin joukko ihmisiä tallaa maastoa pitkin poikin, ei kuitenkaan polkuja pitkin. Näin alkuharjoitteluvaiheessa sitten joukosta valittu maalimies ottaa hieman kontaktia harjoittelevaan koiraan namien ja kehujen muodossa, jotta koira kiinnostuivi hakeutumaan kyseisen maalimiehen luo. Tässä vaiheessa Milli oli myyty. Sitten maalimies poistuu suoraa reittiä metsään korkeintaan parinkymmenen metrin päähän ja kyykistyy piiloon. Omistaja näyttää koiralle suunnan kädellä, ja sanaa hakusanan. Meillä sanaksi otettiin "ukko". Koiran tavoite on siis löytää piilossa oleva ihminen ja lopulta oppia tuomaan ihminen takaisin omistajan luo. Alkuvaiheessa piilossa oleva maalimies antaa koiralle nameja koiran hänet löydettyä ja syöttää namia koiralle kävellessään pois piilostaan omistajaa kohti. Tämän vaiheen arvelin etukäteen olevan Millin kohdalla vaikea, mutta sainkin olla ylpeä pienestä lehmästäni, kun se häntä heiluen toi ihmisen perille saakka. Tätä aiomme jatkaa vastakin!

Mätsäreissä olemme myös olleet kaksikin kertaa sitten viimeisen kirjoituksen. Molemmat ovat olleet jäähallilla, eikä kummastakaan mainittavaa menestystä ole tullut. Toisessa Milli sai punaisen nauhan ja toisessa sinisen. Neiti esiintyi muuten erittäin hyvin molemmissa, mutta sinisten kehässä Milli luuli hölmöyksissään ohitsekävelevää tolleria Taikaksi, ja kesken juoksun hönki sen perään. Tuomarihan tietysti näki tämän tilanteen, eikä oletettavastikaan arvostanut Millin kehäkäytöstä. Muuten olen tyytyväinen esiintymiseen. Oikeita näyttelyitä ajatellen on minulla itselläni tässä enemmän harjoiteltavaa kuin koiralla!

Milli 2 v

2009-04-20T21:56:00.002+03:00

9.4. Milli täytti pyöreät kaksi vuotta. Olen joskus aiemmin kuullut eräältä jo toista walesiaan kasvattaneelta, että siinä kahden ikävuoden jälkeen ne, varsinkin nartut, rauhoittuvat. Pieni odotus ja myös pelko takapuolessa menin nukkumaan 8.4, sillä en tiennyt oikein, että olisinko odottanut ilolla vai surulla tuota ihmeellistä kahden vuoden ikää, joka tekee walesinartuista ihmeellisen rauhallisia, pahimmassa tapauksessa jopa sohvaperunoita. No, pelko (ja osittain odotus...:D ) oli täysin turhaa. Kaksivuotispäivänsä aamuna Milli raapi huoneen ovea ja ulos päästessään meni jahtaamaan Riikan kissaa Lepaa niin, että portaat rymisivät mennessä. Eivätkä ainoastaan kerran, vaan tätä jatkui "hieman" pidempään. Ylös alas, ylös alas, ylös, alas jne... Päivän aikana sama meno jatkui niin sisällä, kuin ulkonakin. Välillä karkuun juoksi kissa, toisinaan taas koira. Milli tunsi selvää sielun veljeyttä nelikuisen kissanpojan kanssa. Mitähän se kertoo koiran ajattelun tasosta??? Rapsu tyytyi lähinnä katselemaan korkeammalta pöydän kulmalta luoden aikuismaisia ja lähes halveksivia katseita nuorempiinsa, koska neiti itse on aina niiiiiin fiksu ja filmaattinen (neverever...)

No, rauhoittuivathan nuo kaksi kilpakumppania välillä... Kai... pakkohan niiden oli nukkuakin...? Noh, viimeistään silloin kun Lepa lähti vanhemmiltani omaan kotiinsa siskoni mukana sai Milli käpertyä autuaille unille sohvan nurkkaan.

Mitäs me ollaan Millin kanssa viime aikoina puuhattukaan...? Ainakin olimme koirakoulussa pääsiäismaanantaina. Milli oppi ehkä nopeimmin ikinä kaukokäskyn maahan menolle. Auran Tainakin huomasi, että tänään oli tosiaan Milli päivä, kun koira haki jatkuvasti kontaktia ja miellytti lähes palveluskoiramaisesti kaikkia pyytöjäni. Luoksetulon kaukokäskyn (=käden sivuille levälleen) Milli on haltsannut pitkään. Jostain syystä maahan menon kaukokäsky jäi sille mieleen niin hyvin, että jo kymmenen toiston jälkeen pystyin jättämään sanan "maahan" pois ja näyttämään vain käsimerkin n. 10:n metrin päästä. Huolimatta siitä, että vastaavaa käsimerkkiä (=vartalon sivulla ikään kuin "painan" kättä alaspäin kämmenen ollessa kohti maata) en ole aiemmin tässä yhteydessä (tai missään muussakaan) käyttänyt, vaan keksin sen tätä käyttöä varten.
Itse saan tehdä noiden kaukokäskyjen kanssa töitä, etten kumarra vartaloani eteenpäin tai muuten annan koiralle kaksoiskäskyjä. Vaikka ei tässä kyllä tosissaan treenatakaan, mutta kivahan se on kerralla asiat tehdä hyvin (ainakin silloin, kun siihen kyetään).

Tänään maanantaina olimme Hannan kanssa koiran lihashuolto-luonnolla. Luento kuuluu agilityn jatkokurssin ohjelmaan. Kurssikerrat tulevat olemaan tässä kesän alussa, ja niitä odotamme kovasti! Lihashuolto oli todella mielenkiintoinen, ja kävimme läpi koiran liikuntaa, hierontaa ja venyttelyä Talan Jaanan opastamina. Mallina toimi Jaanan kaunis kaunis kultainennoutajanarttu, joka tartutti muhun jälleen pinnan alla kytevät kultsukuumeen. Jotain siinä on sellaista, joka saa mut syttymään.. Ehkä joskus sellainen meillekin voisi tulla..

Match Show Jyväskylässä 5.4

2009-04-06T17:34:00.002+03:00

Käytiin tosiaan eilen Jyväskylän Seppälän Citymarketilla mätsärissä Riikan kanssa. Milli käyttäytyi ensimmäistä kertaa odotellessakin todella nätisti ja turhia hötkyilemättä. Ensimmäisestä kehästä Milli sai punaisen nauhan ja sijoittui lopulta punaisten toiseksi australianpaimenkoiran voittaessa. Saatiin palkinnoksi tuikitarpeelliset heijastiliivit ja Millin mielestä vielä tärkeämpiä nameja.

Koira alkaa jo osata pikkuhiljaa esiintyä! :)

Uusi sukulainen

2009-04-03T22:45:00.002+03:00

Kuten jo aiemmin mainitsin, Millille ja Rapsulle tuli sukuun uusi serkku. Siskoni otti maatiaiskissan pennun, Lepardin alias Lepan. Tänään ollaan sitten saavuttu Muurameen vanhemmilleni tutustumaan tähän uuteen serkkupoikaan.
Aluksi veimme kissat alakertaan, jotta koiran turha sähläys ei häiritsisi kissojen tutustumista. Kissat tutkivat ja pälyilivät toisiaan sängyn alla, ensin kumpainenkin omissa nurkissaan, sitten jo hieman lähestyen toisiaan. Rapsu otti yllättävän lunkisti, vähän sähisi ja murisi, muttei sentään läppinyt pikku-kissaa. Lepa oli nuoruuden rohkaudessaan todella kiinnostunut uudesta kissatuttavuudesta. Nyt Rapsu edelleen hieman tässä sulattelee uuden perheenjäsenen vastaanottoa, mutta on jo suopealla mielellä. Sen tyyliin vaan kuuluu olla hieman skeptinen aina alussa... Ja ehkä myös vähän loukkaantunut, kun hän ei enää olekaan ainut kissa perheessä.

Milli oli alusta asti mielettömän kiinnostunut uudesta kissasta, eikä se kiinnostus ole vieläkään laantunut. Aluksi sille piti haukkua. Sitten otettiin kissa sängylle syliin, ja Milli sai haistella sitä kunnolla. Lepa oli aika jäykkänä ja varautuneena aluksi, mutta luotti Riikan turvalliseen syliin eikä edes pyrkinyt siitä pois. Pikku hiljaa uskalsimme jättää kissa makoilemaan tuoliinsa, kun Milli pörräili ympärillä läähättäen innostuneena. Nyt ne menevät vuorotellen peräkanaa, ja Lepakin on kyllä melko kiinnostunut uudesta leikkikaveristaan...

Yllättävän hyvin tämä ensitapaaminen on sujunut!

Koirakoulua ja nukutusta

2009-04-02T17:45:00.002+03:00

Sunnuntaina harjoittelimme koiraeläinten koulussa jälleen seuraamista. Mamma näin opettajana on tottunut lähinnä itse opettamaan, eikä oikein meinaa malttaa kuunnella ohjeita, joten ensimmäiset seuraamisesta pysähtymis - treenit eivät ihan putkeen menneet, kun itse unohdin, tai oikeastaan en lainkaan edes kuunnellut ohjeita annettaessa, mitä pysähtymistä treenattiin. Milli toimi kyllä hienosti!
Harjoittelimme myös noutoa. Tällä kertaa muistin ottaa kapulankin mukaan treeneihin. Nouto sujui hyvin, vaikka kapula on ollut pitkään kaapin pohjalla käyttämättömänä. Milli nouti kapulaa jo melko pitkältä, yli kymmenen metrin päästä palauttaen sen mulle käteen.
Ohitustreenit ovat aina helppoja koulutuksessa, mutta käytännön elämässä eivät ole lainkaan yhtä helppoja. Nyt menimme ohituksia kiemurrellen toisten koirakkojen ohi. Paremmin ei olisi voinut sujuakaan!

Tiistaina Milli vietiin lonkkakuviin ja mikrosirun laittoon. Neiti nukahti lähes samoin tein. Nukutin sitä silitellen kuvaushuoneen lattialla, kunnes lääkäri palasi toteamaan, että koira on aivan nukuksissa. Eipä se aivan nukuksissa ollut, sillä kun nousin ylös ja lähdin poistumaan huoneesta odotustilaan, tämä kanttuveinä makoileva uskollinen pikkukoira nosti urheasti päätään ja vinkaisi minun perääni. Pää pysyi pystyssä ehkä noin sekunnin, kunnes se rojahti tajuttomana maahan. Hieman sydäntä särki, koiran viimeinen ponnistus kun se luulee omistajansa sen hylänneen. Nyyh!
Loppuillan Milli olikin aivan unoksissa suihkuhuoneen lämmitetyllä lattialla vilttien välissä. Yöllä se pääsi siirtymään Timon peliseuraksi tietokonehuoneen sohvalle, kun tassut rupesivat jälleen kantamaan ja äly pelaamaan.

Kun Taika on reissussa...

2009-03-26T19:36:00.002+02:00

...on Milli aivan surkeana, todella surkeana. Iltapäivällä menee aina hetki, ennen kuin pääsemme liikkeelle lenkkipolkua kohden, koska Milli odottaa Taikaa saapuvaksi kuin kuuta nousevaa. Se käy nopeasti asioillaan ja jää sen jälkeen tuijottamaan kohti tietä, jota pitkin Taika ja Hanna saapuvat. Kun koetan parhaani mukaan houkutella koiraa ja kerron sille, että nyt mennään vaan me, se katsoo mua pitkään, ja kääntyy vuoroin mua kohden ja vuoroin sinne, mistä olettaa leikkikaverin pian saapuvan. Ja (*nyyhkäys*) pettyy päivä toisensa jälkeen.

Onneksi sentään saimme työkaverini cavalieerinsa kanssa käymään meidän kanssa pitkän lenkin maaliskuun aurinkoisessa pakkassäässä. Milli oli selkeän innoissaan lenkkikaverista, vaikka leikkiä ei nyt ollutkaan. Mamman lapaset sen sijaan ovat saaneet toimia hurjan repimisen ja riuhtomisen (sekä varastelun) kohteena...

Kahdestaan saamme harjoiteltua luoksetuloja, joissa olen alkanut käyttää uudenlaista palkintoa. Jotain, mitä Milli halajaa suuresti, eli siis lapasiani.
Luoksetulosta seuraa hurja leikki, jonka tarpeessa Milli tuntuu olevan nyt koirakaverin puuttuessa. Ainakin näin yksin lenkkeillessä tuntuu tämä tehoavan jopa namia paremmin. Tärkeää on hyvä tumput, mun mustat paksut pakkaspörröhanskat ovat Millin mielestä parhaat. Ainakin osa saalisvietistäkin saadaan purettua lapasen heitoilla ja noudoilla (joihin nämä hanskat ovat aivan omiaan, koska ne lentävät pitkälle!). Milli on ainakin tällä hetkellä hienosti kontaktissa lenkillä ja kyttää mua vähän väliä, että josko jo hanska lentäisi tai hurja leikki alkaisi. Vaikeinta on lopettaa leikki aina ajoissa kesken, siis silloin, kun Milli vielä on täysi meno päällä. Liian pitkä leikki yhteen syssyyn johtaisi leikin vetovoiman hiipumiseen ja ainakin nyt tämä leikki saa Milliin reippaan luoksetulovaihteen päälle.

Työkaverini koiran lisäksi Milli tutustui tänään naapurin kultaisiin koiriin, joista nuorempi ymmärsi ainakin aivan täysin Millin leikit ja Milli sai hieman Taikan korviketta leikkinälkäänsä.

Ollaan myös harjoiteltu noutoa kapulalla ja lokin siivellä. Kapulalla onnistuu jo hyvin, siivellä ei IHAN niin hyvin... Kapulan perään Milli osaa lähteä vasta luvan saatuaan, tuo sen suoraan mulle ja luovuttaa pyynnöstä. Joudun edellee pyytämään nopeasti, sillä paikallaan seistessä ei Millin mielestä ole mitään järkeä pitää esinettä suussa. Lokin siiven peräänkin neiti malttaa odottaa lähtölupaa, mutta noutoa ei tapahdu, tapahtuu hurja repiminen... Nyt siivestä on jäljellä yksi luun pätkä ja pari onnetonta sulkaa.

Agilityn huumaa...

2009-03-19T21:47:00.002+02:00

Tänään oli viimeinen agilityn alkeiskerta. Milli viiletti tuulispäänä esteitä pitkin, tosin esteen käsite on Millille vielä vieras. Millin mielestä on ihan sama, mistä kohtaa esteen ylittää, kunhan ylittää, esimerkiksi normaalilla hyppyesteellä ei välttis tarvitse hypätä sen estekepin yli, koska haasteita kaipaava voi myös hypätä niiden aitojen (siis ne hökötykset, minkä välissä keppi on) yli. Ja kyllä, Milli pääsee niiden melko korkeiden puuporttien yli pomppaamalla ja varaakin vielä jää.

Tänään sisällä hallissa treenattiin rengasta ja keinua. Keinu oli esteistä uusin, emmekä ole siihen vielä kunnolla tutustuneet. Aluksi menoa hieman pehmennettiin kädellä, mutta pian keinu sujui jo ihan hienosti ilman pehmennystä. Milli ei reagoinut keinun alasrömähdykseen millään lailla, ja tauoillakin hyppi keinun päällä. Rengas oli helppo, mutta koska vaihtelu virkistää, yritti Milli välillä mennä ketjujen väleistä.

Ulkona treenattiin jo pientä rataa. Piha ei ole aidattu ja autotiet ovat ihan vieressä, joten mietin aluksi, etten uskaltaisi päästää Milliä irti. Lopulta, kun Milli oli hyvässä "treenivireessä" ja piti kontaktia tiiviistii, uskalsin ottaa hihnan sen kaulasta aina suoritusten ajaksi. Puomin menimme ensin panta kaulassa, eikä siitä tullut yhtään mitään. Milli nojasi pantaan niin voimakkaasti, että melkein tipahti alas puomilta. Ilman hihnaa mitään tasapaino-ongelmia ei ollut, ja puomi sujui oikein mallikkaasti.
Esteiden jälkeen Milli edelleen kääntyy mua vastaan, hakemaan namia tietty. Olen aivan liian hidas ohjaamaan koiraa seuraavalle esteelle suoraan, vaikka jättäisin sen odottamaan ja aloittaisin ensimmäisen esteen ohjaamisen edeltä käsin.
Muutenkin olisi varmasti hyvä idea koettaa häivyttää namilla ohjaamista, sillä Milli ei todella näe mitään muuta kuin namin kädessäni, ei edes sitä estettä edessään, ja tästä toki seuraa sähläämistä ja pudotuksia. Milli myös löi yhden kerran päänsä renkaan yläkulmaan, kun seurasi katseellaan mun kättäni, eikä katsonut yhtään, mistä hyppää. Mutta eipä tuo sitä tuntunut huomaavan...

Agilityn parissa olen huomannut Millin olevan jopa rohkeampi kuin olen ajatellut. Tiesin kyllä, että arkajalkainen tämä walesi ei todellakaan ole, mutta se on jopa rohkeampi, kuin olin ajatellutkaan. Esteiden kaatuminen, tippuminen tai kovatkaan kolinat eivät vaikuta Millin suoritukseen millään lailla. Pienet kompuroinnit tai pöllöilyt, joissa näyttäisi ulkopuolisen silmiin sattuvankin, eivät myöskään saa Millissä aikaan minkäännäköistä reaktiota tai pelkoa kyseistä tilannetta kohtaan.
Olen myös tyytyväinen siihen, että tällä viimeisellä kerralla olimme Millin kanssa viimein jo samalla aaltopituudella; sain kontaktin pidettyä koiraan paremmin kuin ikinä aiemmin. Milli oli sentään vapaana teollisuusalueella. Karkaamista Taikan ja Hannan luo tapahtuu vieläkin, mutta yhä vähemmän. Yhden kerran ulkosalla Milli sai jonkun hajun perästä kiinni, mutta onneksi tunnistin tämän"vaihteen vaihdoksen" pian ja sain koiran napattua kiinni ennen kuin tuoksut veivät mukanaan. Nyt tietenkin voidaan ihmetellä, että miten uskallan päästää tuon dogin irti keskellä teollisuusaluetta. Millistä kuitenkin näkee sen, milloin se on kiinnostuneempi musta ja yhdessä tekemisestä, ja milloin ympäristö kiinnostaa sitä enemmän. Tämän asian voi havaita mm. koiran oma-aloitteisesta tiiviistä katsekontaktista (katse, jonka viesti on: "mitä-nyt-tehdään-voitasko-jo-tehdä-hei!-joo-tehdään!") ja yleisestä asenteesta tekemistä kohtaan. Millistä tämä on mielestäni erittäin helppo havaita, jos vähänkin tuota koiraa tuntee. Tänään oli hieno päivä, ja mamma oli heti alusta asti kaikkia muita kiinnostavampi!

Tästä on hyvä jatkaa, toivottavasti pääsemme pian taas treenailemaan!

Näyttelynsä aloittelevan pohdintaa...

2009-03-16T19:55:00.003+02:00

Vuorokausi vierähtänyt meidän nolosta ensiesiintymisestä. Päätin, että jatketaan treeniä, ja koitetaan tuota seisomista treenata enemmän häiriön allakin. Kotona kun tää sujuu mielettömän hyvin tietty. Itseäni kismittää eniten se, että en saa Milliin näyttelytilanteessa kunnolla kontaktia. Mielestäni tämä on verrattavissa johonkin tottelevaisuusliikkeeseen, koiran tulisi seistä kauniisti tapahtui ympärillä mitä vain. Arvosteluun olen tyytyväinen, sinänsä vastaavalla esiintymisellä se olisi voinut olla huonompikin. Toisaalta, eikös se tuomari arvioikin nimenomaan sitä koiraa, eikä esiintymistä? Vaikka onhan hyvä esiintyminen toki tarpeellista, jotta tuomari näkee koiran rakenteen ja liikkeet, sen ymmärrän.

Toisaalta (nyt kun kerran analysoimaan ryhdyin) kyse on varmasti myös siitä, että olin itse todella hermostunut kehässä ja se tarttui koiraan. Kun treenasimme seisomista ja juoksemista ruuhkaisella käytävällä, sujuivat molemmat erinomaisesti muista koirista huolimatta. Kehässä näytti siltä, ettei ikinä olla seisomista harjoiteltukaan. Ja tunnistin myös itsessäni sen "sisäisen tilan", jonka voin havaita myös joskus koirakoulussa, kun olen väsynyt ja hermostunut. Ja sen ollessa päällä Milli ei tasan tee yhtään mitään, vaan menee lukkoon haistellen maata tai kiinnostuen muista koirista/ihmisistä. Kyse on todella ainoastaan mun omasta sisäisestä tilasta, jota kukaan ihmisistä ei varmasti edes huomaa. Mutta Milli huomaa, ja sen käytös muuttuu salamannopeasti. Näin kävi siellä näyttelyssäkin.

Mutta todella ihmettelen suuresti, miten vakavasti ihmiset voivat koiranäyttelyihin suhtautua. Näin ei-näyttely - ihmisenä koko homma vaikuttaa lähtökohtaisestikin jo hiukan hassulta toiminnalta, etenkin, jos koiria arvostellaan etupäässä ulkonäön mukaan. Sinänsä toiminta on ymmärrettävää rodun jalostuksen kannalta (niin kauan, kun terveyspuoli hallitsee arvostelua ulkonäön kustannuksella), mutta sen vakavuutta en vain ymmärrä. Hemmetti, koirat juoksee ja seisoo kehässä ja tuomari antaa siitä, toki rotuun perehtyneenä, mutta joka tapauksessa hyvin subjektiivisen näkemyksensä. Ja tässä tämä, mitä eniten ihmettelen: miten joku voi todella suuttua ja vetää herneen keuhkoonsa, kun oma koira ei menestykään????? (Ja tämä pohdinta ei liity omaan rotuuni, sillä tällaista käytöstä en mukava kyllä lainkaan havainnut walesi-kehässä.)

Onko tässä näyttelyasiassa nyt joku, mitä en ymmärrä? Toki itsekin olisi pettynyt, jos koirani saisi tyydyttävän, mutta toisaalta, mikä on omistajan ansiota siinä, että koira nyt sattuu olemaan kaunis? Kasvattajan ansion tässä asiassa toki ymmärrän, onhan hän valinnut juuri tämän yhdistelmän, josta esitettävä koira on peräisin. Tokihan myös ostaja valitsee koiran, eli onhan se näin tietty myös omistajan ansiota.
Lisäksi, mikä on yhden näyttelyn painoarvo? Kun kaveri puhisee kehästä tullessaan voittaneen ja muiden sijoittuneiden koirien olevan aivan kammottavia plus muita epäimartelevia kommentoiden, täytyy todella miettiä, onko tällaisen ihmisen päässä ihan aikuisten oikeasti kaikki nakit oikein päin vai onko niitä nakkeja siellä päässä lainkaan.

Olen iloisesti ja myönteisesti yllättynyt, miten avuliaita ja mukavia ainakin walesikehän laidalla oltiin. Sain opastusta ja ymmärrystä osakseni, vaikka olin selkeästi pihalla kehässä. Yhtään pahaa sanaa en ole meidän huonoksi luokiteltavasta esiintymisestä kuullut, enemmänkin "siitä se lähtee"-tyyppistä kommenttia. Ikävä kyllä, myös toisenlaista käytöstä näyttelyssä oli nähtävissä ja jälkeen päin kuulemistani kaverikoirien jutuista kuultavissa. Erittäin harmillista käytöstä on oman koiran voittaneiden koirien (eläinten?) nimittely ja suoranainen herjaus vaikkapa netissä jälkeenpäin... Mitä ihmette AIKUINEN ihminen tällaisella toiminnalla oikein yrittää todistaa? Omaa lapsellisuuttaan, tahtomattaankin. Mut voi kiidättää valkotakkisten miesten saattelemana hoitoon ja koiran vilkkaasti paremmalle omistajalle, mikäli itse vastaavaa joskus teen.

Juuh, jos tästä vielä näyttelyihin uskaltaudutaan ja kehdataan lähteä, voin ainakin ajatella, että tästä on tie ylöspäin! :D

Tampereen kv

2009-03-15T15:23:00.002+02:00

Huoh... jo on kotiuduttu sitten Tampereen kv:stä. Milli sai Eh:n ja sijoittui nuorten neljänneksi. Esiintyminen nyt oli vähän vähemmän mairittelevaa... Milli ei oikein halunnut seistä luokan alussa muiden kanssa yhtäaikaa, enemmän olisi kiinnostanut takana ja edessä olevat koirat. Juokseminen sujui nätisti, mutta seisominen oli vähän niin ja näin. Noh, ainakin nyt ensimmäinen näyttely käyty, vaikka todella nolottaakin tuo käytöspuoli (niin koiran kuin omistajankin) näin jälkikäteen. Ei taida koiranäyttelyt oikein olla meitä varten, niin hukassa ollaan molemmat tuossa maailmassa.

Tässä arvostelu tanskalaiselta Helle Dan Pålssonilta:
"Very good type & size. Feminine head. Lovely neck. Good shoulders. Needs to develop more on chest. Little long loin. Normal angulation behind. Moves with a sufficient confident & good reach & little close behind. Lovely coat."

Agilityä toistamiseen

2009-03-07T09:23:00.003+02:00

Tuleekohan tästä kirjoittamisesta enää mitään, kun tätä koiramammaa niin jännittää tuleva ensiesiintyminen näyttelyssä? Kun näyttelypostia saapui meille keskiviikkona, vai torstaiko se oli, tunsin kummaa vatsan vääntelyä sisuskaluissani, joka jatkuu edelleen. Pakoreaktio yllättää heti, kun kuulenkin sanan "näyttely". Ei kukaan haluaisi tulla esittämään tuota tyttöstä?? :D Eheh... voiko joku hemmetin KOIRANÄYTTELY edes jännittää näin paljoa!!!??? Nimimerkillä "ammattinsa puolesta esiintyvä"

No, mutta selkä suoraksi ja asiaan tämän tunteiden purkauksen jälkeen. Eli, meillä oli siis agilityssä toinen koirakerta tämän viikon torstaina. Kaksi koiraa treenasi hallissa aina yhtäaikaa muiden odotellessa autossa. Milli treenasi onneksi Taikan kanssa, herkempi hipiäinen koiraihminen kun olisi voinut ottaa pahastikin nokkiinsa Millin rynnätessä (lievästi vähätellen) muutamaan otteeseen sermien ja kaikenmaailman väliseiniksi aseteltujen vilttien läpi moikkaamaan Taikaa, tai oikeastaan Hannan nameja. Jotain iloa tästä sentään Hannalle ja Taikallekin oli, sillä Milli tuli samalla opettaneeksi Taikalle putken läpi menemisen. Hanna oli levitellyt putken pohjalle nameja Taikaa varten, ja Millihän syöksyi toki juuri sillä hetkellä putkeen sermin raosta namien kimppuun. No, Taika toki sitten perässä, ettei Milli ehdi kaikkia nameja napata. Korvat lerpattaen ja häntä puolelta toiselle iloisesti viuhtoen Milli pian palasi reissultaan omalle puolelle jatkaamaan estettä.

Esteen ylitys sujui hienosti. Millin hyppy vie vatsan koristekarvatkin puolisen metriä esteen yläpuolelta, joten tiputuksia ei tapahtunut. Muutaman kerran ohjatessani koiraa vasemmalla puolellani oikeaa kättä käyttäen Milli ymmärsi minun tarkoittavan "hyppää"-sanalla esteen sivuseinän läpi menemistä. Ja kyllähän Milli siitä pienestä raosta siinä sivuseinässä ihan ketterästi menikin, vaikka sen mahtumista aluksi epäiltiin. Mutta tähän väliin voin kyllä kertoa, että walesinspringerspanieli totisesti näyttää isommalta kuin onkaan, sillä Milli menee aivan suvereenisti myös koiraporttimme piskuisesta kissanluukusta läpi tilaisuuden koittaessa. Portti on niin pieni, että kuka tahansa, joka meillä on käynyt, ei ole voinut aluksi uskoa koiran portista mahtuvan. Itsekin hämmästelin muutamaan otteeseen portin asennuksen jälkeen, että Milli ilveellä tuo aina iloinen eläin oikein tuosta läpi/yli tuli. Se ylikään ei muuten olisi mahdoton, mutta portti on portaiden yläpäässä, jossa ei ole tilaa ponnistaa, eikä siinä ole myöskään vaakatasossa tankoja, joiden yli voisi apinoida. Ja kyllä, todistetusti koirakin voi apinamaisesti asetella tassunsa rakoihin ja kiivetä aidan yli, se on nähty Millin ollessa pieni...

Joka tapauksessa, asiaan: hypyissä ilmeni myös seuraavanlainen ongelma. Olen liian hidas. Jos lähden muutama askel koira edestä ohjaamaan hyppyä, on koira jo esteen yli kun itse vasta hengailen esteen laitamilla. Niinpä tässä kävi, kuten oletettua: Milli oppi kääntymään joka kerta hypyn jälkeen minua(=namia) vastaan. Kääntymisen oppiminen tapahtui hetkessä. Ohjaajan kehoituksesta jätin koiran odottamaan, ja menin itse jo valmiiksi esteen kohdalle, jotta olisin valmiina ohjaamaan koiraa seuraavalle esteelle. Siitä eteenpäin homma lähtikin sujumaan. Kokeilimme myös esteen ja putken yhdistelmää, ja kun pääsimme kääntymis-ongelmasta eroon, sainkin ohjattua Millin esteeltä suoraan putkeen, jonka jälkeen palkkiota naamariin. Muutaman kerran Milli yritti hieman varioida rataa muun muassa kokeilemalla, josko putken päällä voisi kävellä, tai jos sen yli hyppäämisestä saisikin namia. Miksi tehdä asioita joka kerta samalla tavalla, vähän tylsää?

Renkaan läpimeni sujui hyvin. Päätimme nostaa rengasta Millille, sen pää kun lähes osui renkaan yläreunaan läpi mennessä. Noston jälkeen rengas muuttui Millin mielestä oudoksi ja menimme muutamaan otteeseen harhareittiä. Lopulta Milli ohjautui esteen läpi, kun tajusin kokeilla hieman rauhallisempaa lähestymistä ja selkeää ohjaamista (=käsi renkaasta läpi). Sen jälkeen rengaskin muuttui taas kivaksi jutuksi.

Välillä Milliä sai hieman rauhoitella, se kun selkeästi nautti esteistä (ja niistä sermeistä koirien välissä, niistä kun oli kiva mennä läpi ja kaataa niitä Taikaa kurkkiessa) ja tästä seurasi kiihtymystä, joka alkoi tiettyyn pisteeseen mennessään näkyä keskittymiskyvyttömyytenä. Tosin, tämäkin ongelma saattoi johtua osin omasta innostuneisuudestani. Täytyy yrittää hallita ja rauhoittaa omaa käytöstäni, jotta Millinkään tunteet eivät karkaisi käsistä.

Eilen oli Milli perjantaihoitopäivä Hannan ja Taikan luona, ja tänään samoin. Pian tuo nukkuva samettiturpa pääsee jälleen suosikkikyläilymestaansa meidän lähtiessämme Timon papan hautajaisiin.

Mätsäilyä ja koulun alkua

2009-03-01T21:21:00.003+02:00

Tämä viikonloppu meni mätsäillessä, ensin Pirkkahallilla, sitten Ylöjärvellä. Pirkkahallin mätsäriin lähdettiin Millin, Taikan ja Sarin voimin värjöttelemään pakkaseen. Taika oli meillä hoidossa, ja ihana Sari jaksoi lähteä meidän kanssamme touhuamaan.

Koiria oli paljon, ja Milli ja Taika toki tyypilliseen tapaansa rakastivat jo valmiiksi niitä kaikkia. Olimme noin puoli tuntia ennen ilmoittautumista jo paikalla, ja kävimme melko rauhallisessa koirapuistossa hieman purkamassa energiaa. Tämä oli molemmille mukava paikka, koirat suorastaan nauttivat juosta muutaman muun kanssa aiheuttaen hillittömän juoksushown muidenkin koirien iloksi.
Milli esiintyi ihan kohtalaisesti saaden sinisen nauhan. Sinisten kehässä sijoituimme toisiksi ja saimme pikkupalkinnonkin. Taika sai myös sinisen omassa kehässään. Taika päätti tänään jo osata esiintyä, ja seisoi todella hyvin ja Sarin kanssa myös ravasi kehässä. Meidän ihmisten näpit meinasivat muuttua pakkasen johdosta jo aivan valkoisiksi...

Yljärven mätsärin lähtöasetelma oli jo Millin kannalta epäedullinen. Olimme mätsärin jo alkaessa vielä koulutuksessa. Mätsärin järjestänyt yhdistys oli kuitenkin jalomielinen, ja kun etukäteen kysyin mahdollisuutta tulla mukaan myöhässä, saimme siihen luvan. Koulutus oli lähinnä vanhan kertausta, ja Milli toimikin kuin unelma. Mitä nyt vähän piippaili variksille, jotka ihan todella olivat muutaman metrin päässä kyttäämässä koirien nameja. Lähdimme kauhealla kiireellä koulutuksesta, ja oma hermostumiseni tarttui koiraankin. Juoksimme pää kolmantena (tai viidentenä) jalkana parkkipaikalta parkkihalliin, jossa mätsäri järjestettiin. Jo ulko-ovi oli täynnä koiria, ja meteliä oli ulos saakka. Ensimmäistä kertaa Milli todella meinasi jättää kulkematta portaita pitkin ovesta sisään. Sen verran tuntui tämä paikka jännittävän!

Menimme lähes samoin tein kehään hirveällä kiireellä, ja jännitys jäi koiralle päälle. Halli oli aivan täpötäynnä porukkaa ja ahtaus loi myös kuumuutta. Hikoilin kuin pieni possu kuusinkertaiset lämpökerrastot päälläni... Milli sai sinisen nauhan, vaikka esiintyminen oli hieman hakoteillä. Sinisten kehässä esiintyminen oli aivan kateissa, Milli ei meinannut millään liikkua juostessa, vaan olisi halunnut ensin tervehtiä takajuosseen koiran... Seisominenkin oli hieman kiven alla, koska koirat olivat niin tiheästi seisotettuina. Odotellessamme juoksuvuoroa Milli myös päätti mennä selälleen kellimään rapsuteltavaksi, koska ei enää keksinyt, mitä tehdä tässä hermostuttavassa tilanteessa...
Milli sai kuitenkin mukavan oloiselta tuomarilta kehuja liikkumisestaan, ja jatkoimme kammottavasta esiintymisestä huolimatta jatkoon, johon pääsi muistaakseni 10 koiraa (tosin, oli aivan hikenä hermoissani, joten laskupää ei ollut kovin tarkkana käytössä...). Näistä kymmenestä emme enää edenneet, vaikka jälleen kehuja tuli liikkumisesta.

Onnekseen häntäänsä roikottava ja hermostunut Millisilli tapasi viimein Taikan, jonka seura sai neitokaisen piristymään huomattavasti! Häntä rupesi heilumaan entiseen malliin ja tuttu, touhukas veto joka suuntaan alkoi (josta voidaankin sitten olla monta mieltä, kuinka hyvä juttu se on...).

Kotona ollaankin nyt hyvin, hyvin väsyneenä.

Miksi hurttimus saa maata sohvalla (ja vierassängyllä..)?

2009-02-24T19:22:00.004+02:00

Me ollaan Millin kanssa lomalla. Millikin on lomalla, sillä kun yksin kotona oleminen käy täysin täydestä työpäivästä. On näes rankkaa odottaa ja odottaa, että milloin me ihmiset saavutaan kotiin. Ah tätä autuutta, kun saa vain lorvia vierassängyllä mamman ollessa tietokoneella! Tai maata sohvalla, kun mamma katsoo televisiota!

Kun otimme koiran, päätimme, että tämähän ei sitten sängyllä tai sohvalla makaa. Muistan, kun yritimme kaikkemme, että koira ei tottuisi sohvalla olemiseen. Kerrostaloasunnossa ollessamme karvaturpa ei saanut tulla kumpaankaan makkariin, joten sänkykielto oli helppo. Sohvakielto, noh, se oli "haastavampi". Me kyllä yritimme: kaikkien oppaiden opetusten mukaan koira ohjattiin aina alas sohvalta sen sinne noustessa. Kun se jäi yksin, tungin sohvan täyteen huonekaluja ja muuta roinaa, ettei se tottuisi sohvalla olemaan (kerrostalokämpässämme kun tilaa ei voinut rajata niin, ettei Milli olisi päässyt olohuoneeseen). Millin mielestä järjestin sille lähinnä hauskaa yksinolopuuhaa, kun se sai keksiä ja pähkäillä, miten pääsisi sekamelskan läpi sohvalle makaamaan. Sille tavarat, mm. keittiön tuolit, sohvalla olivat lähinnä haaste. Oli tilanne mikä tahansa, se löytyi joka kerta sohvalta makaamasta keittiön tuolien jalojen välistä. Tuntui, että sellainen 10cmx10cm tila riitti sille aivan mainiosti nukkumiseen, tärkeintä oli, että pääsi sohvalle. Lopulta meihin (tarkalleen ottaen ensinnä minuun itseeni...) iski epäusko; ehkä sitä ei kuitenkaan saa opetettua olemaan olematta sohvalla. Aloin levittää vilttejä sohvan suojaksi, koska koira kuitenkin aina tiensä sohvalle raahasi. Niinkuin tekikin, kielloista ja esteistä huolimatta...

Sitten epäusko hiipi pikkuhiljaa yhä laajemmalti mieleeni, ja aloin ottaa hellyyden kipeää nuorta koiranalkua vatsani päälle makaamaan telkkua katsellessa. Uskotin itselleni, että "kyllä se erottaa, että saa katsoa vatsani päällä telkkua, mutta ei muuten olla sohvalla"... Juu-u, itsepetos paras petos. Koska tv:n katselu yhdessä asennossa, selin koira vatsan päällä, koko illan ajan on lähes mahdottomuus, huomasin pian makaavani kyljelläni koira kainalossani. Viimeistään silloin peli oli menetetty. "No se saa olla sohvalla vain kun minäkin olen"-selitys upposi ihme kyllä minuun itseeni aika hyvin, vaikka näin ääneen lausuttuna (kirjoitettuna) se on toki aivan yhtä järjetön kuin väittää maata litteäksi.

Ja uuteen kotiin muutettaessa vierashuone tuli sallituksi koiran alueeksi. Tällä kertaa Milli valtasi sängyn täsmälleen samaa kaavaa noudattaen, tosin vain triplanopeudella. Ensin oli kiellot. Nyt on vaan koira sängyllä. Ja kyllä se siitä luksuksesta nauttiikin! :D

Näyttelykoulutusta

2009-02-22T15:50:00.002+02:00

Lauantaina Polo suuntasi kohti Hakaniemen parkkipaikkaa koirakoulu Pikkuhukan näyttelykoulutukseen. Ilma oli tuulinen pakkaskeli, ja jo ennen koulutuksen alkua me omistajat olimme aivan jäässä. Kävimme lenkillä Ruutanan pienen Matkajärven jäällä ennen lähtöä ja saimme näin valheellista lämmön tunnetta kehoomme ennen koulutusta, joten vaatekerrat olivat aivan liian ohuet kentällä seisoskelua varten.

Paikalla oli kyllä todella paljon koirakkoja, viisitoista erirotuista koiraa omistajineen. Olimme hieman pettyneitä suureen ryhmäkokoon ja siitä aiheutuneeseen odottelun määrään. Kesäaikaan se tuskin olisi niin häirinnyt, mutta nyt kylmä tuli lopuksi omistajien lisäksi myös Millille. Kylmyyden ja odottelun aiheuttama hermostuneisuus itsessäni sai varmasti aikaan sen (ison aamuruuan ohella), että Milli ei jaksanut oikein keskittyä tähän puuhaan. Jos agilityssä keskittyminen oli lähellä (Millin) loistavaa ja innostuneisuus täysi kymppi, olivat molemmat osa-alueet näyttelykoulutuksessa lähellä kolmosta... No, kyllähän seisoskelu ja kehän kiertäminen (ja vielä maata nuuskuttamatta!)lyhyessä näyttelyremmissä huomattavasti paljon tylsempää kuin vauhdikas meno ja meininki ilman hihnan kiertämää! Yllätävää oli kuitenkin se, miten vähän Milli välitti ympärillä aivan viiden metrin päässä parveilevista (tippuvia makupaloja vartovista) variksista välitti. Siitä tunsin salaa ylpeyttä, jotain sentään oli opittu! Mistään muusta ei sitten tänään ylpeä voinutkaan olla...

Mätsäreissä Milli on esiintynyt hyvin ja kärsivällisesti. Tänään esiintyminen oli kaikkea muuta. Pelkkä odottelukin oli kaikkea muuta... Kun Taina selitti meille paleleville omistajille näyttelyseisonnasta, muut koirat istuivat kauniisti omistajiensa vierellä odottaen seuraavaa ohjetta. Sanomattakin on selvää, että Milli ei istunut mainitulla tavalla. Maassa olevat hajut olivat tuhannesti mielenkiintoisempia kuin istuskelu. Ohi kävelevät ihmiset olivat samoin, kuten myös lähes kaikki, paitsi rauhallinen odottelu. Kuulin, tai lähinnä sisäistin, ehkä noin yhden kolmasosan Tainan puheista, koska pieni elohiiri pörräsi jaloissani yrittäen aiheuttaa kaaosta ympärilleen. Koska mätsäreissä oli mennyt niin hyvin, oletin, että nyt saisimme kehuja esiintymisestä (etenkin, kun olimme samalla kouluttajalla olleet aiemminkin kurssilla ja hän tietää, millainen keskittymiskyvytön pöhköfantti Milli on pienenä ollut). Puh ja pah, Milli päätti sitten näytellä, että ei ole koskaan ikinä seisonutkaan käskystä, saati antanut siirtää tassujaan tai ravannutkaan ikinä mitään kehää ympäri haistelematta maata jatkuvasti... Yhden kerran sain Millin seisomaan kauniisti ja se antoi siirrellä tassujaankin, mutta se hetki kesti noin kaksi sekuntia. Lapsellisuuskohtaus iski minuun, ja teki mieleni selitellä, että "kyllätämäainamuulloinosaamuttajuurinytvaineiihantottaheiiiiiosaaihanvarmasti", mutta päädyin hillitsemään kieleni ja ottamaan vinkit vastaan. Siksihän sinne koulutukseen tietenkin mentiin alunperin...

Saimme kuitenkin ihan hyviä vinkkejä harjoitteluun ja, ajatellaan nyt positiivisesti, myös lisää ryhmäkokemusta. Näillä sitten mennään Tampereen kv:een näyttelyyn, kahdella mätsärillä ja yhdellä näyttelykoulutuksella, kävi miten kävi. :D

Agilityn ensimmäinen koirakerta

2009-02-22T15:33:00.002+02:00

Torstai-iltana Hannan Polon nokka suunnattiin kohti Dogwitin kurssihallia. Me "mammat" ollaan oltu siellä jo aiemmin luennolla, mutta kuonolaisille paikka oli aivan uusi. Jälleen oli kauhea veto päällä molemmilla, kun astuimme hallin pimeään pihaan odottelemaan vuoroamme. Paikalle saapui myös neljä muuta koirakkoa, ja koirat saivat hieman kuonotella toisiaan ennen halliin pääsyä.

Aluksi kävimme yksi kerrallaan hallissa, ja koirat saivat irtonaisina nuuskuttaa hallin läpikotaisin. Milli haisteli tuttavallisesti joka paikan, ja olisi voinut kyllä haistella lattiasta namien ja toisten koirien hajuja koko loppuillan... Aina välillä kävi katsomassa mua "mammatääonnastamesta"-ilmeellä ja sitten taas jatkui nuuskutus.

Harjoittelun alettua saimme, Luojalle kiitos pakkasen tähden, odotella aina vuoroamme sisällä sermien suojassa. Sermit oli laitettu lähinnä siksi, että harjoitteleva koira ei häiriintyisi. Samalla odotteleville koirille tuli "ajan vietto"-treeniä, joka on todella vaikeaa etenkin sellaisille nuorille koirille, kuin Taika ja Milli. Muut koirat makoilivat tai istuivat tyynesti kukin omassa "loossissaan", mutta energiapaukkumme nujusivat välillä toistensa niskassa ja välillä kerjäsivät meiltä mammoilta nameja.
Treenasimme aluksi hyppyestettä. Treenaava koira on hallissa aina irrallaan. Milli ja Taika molemmat pitivät touhusta ja esteet ylittyivät suvereenisti kuin vanhoilta tekijöiltä. Välillä molemmat karkasivat oman serminsä taakse varmistamaan, että kaveri oli vielä paikalla (me kun olimme odottelemassa saman sermin takana muiden koirien tehdessä). Milli innostui silmin nähden hyppimisestä, ja pomppasikin kymmeniä senttejä korotetun esteen yli. Yhden kerran se meni harhaan, ja täysin oman ohjausvirheeni vuoksi.
Seuraava treenauskohde oli putki, aluksi pelkkä pikku pätkä siitä. Taika suoriutui putkesta lopuksi kunnialla, vaikka se vaatikin omistajan esimerkin, mikä suuresti huvitti meitä sermiemme takaa suoritusta seuraavia :D. Milli ei edes tainnut tajuta menneensä mistään erikoisesta läpi, sen mielessä kun oli vain nami... Sain helposti ohjattua koiran putkeen, kun liikautin kättäni ikään kuin namia heittäen putkea kohden ja siirryin "putki, hyvähyvähyvä"-hokien ennen koiraa putken toiseen päähän iskemään namin elukan kitaan. Milli sai samoin tein tutustua jo pidempään putkeen, ja ihan samoinhan sekin sujui. Yhden kerran Milli hyppäsi putken yli, kun käteni sattui heilahtamaan sen verran ylös, ja koirahan tietenkin seurasi sitä namia, joka oli kädessä (se siitä kontaktista omistajaan....).

Hauskaa oli, ja väsyneinä kotiinsa palasivat niin koirat kuin omistajatkin! :D Kiitos suuresti Hannalle kyydistä!

Millin (ja munkin) toinen Match Shöyyyy...

2009-02-15T15:16:00.002+02:00

Lauantaina 14.2, ystävänpäivänä siis, suuntasimme jälleen Taika-tollerin ja Hannan kanssa Polon kyydissä Hämeenkyröön. Häijään Kestikievarin pihalla järjestettiin mätsäri, josta toivoimme saavamme lisää esiintymiskokemusta ja myös kokemusta tilanteista, joissa on useita vieraita koiria läsnä. Ilma oli loistava, pari pakkasastetta. Myös Tara-bullmastiffi ja Missi "näyttelystara"- villis liittyivät paikanpäällä seuraamme. Siellä me sitten palelimme pakkasessa seuraavat kolme ja puoli tuntia :).

Täällä kisassa oli erikseen isot ja pienet pennut sekä isot ja pienet aikuiset. Olin lupautunut esittämään Taikan isoissa pennuissa. Kauhea jännitys päällä vein Taikan kehään, selkeästi liiankin innokkaana aluksi, sillä Taika vain pyöri ja hyppi ympärilläni. Kun itse tuomarin kehoituksesta tajusin hieman rauhoittua, alkoi esiintyminenkin sujua kohtalaisesti. Taikan mielestä olisi kyllä ollut kivempi esittää koiratanssia, kuin leikkiä missikisoja. Taika sai sinisen nauhan. Sinisten kehässä esiintyminen oli jo parempaa, osaltaan siksi, että koira oli jo tottunut tilanteeseen, ja toisaalta, koska itse olin rauhallisempi. Sijoitusta ei ikävä kyllä tullut, vaikka aiemmalla viikolla Taika oli menestynyt kunniapalkinnon arvoisesti ihan oikeassa näyttelyssä.

Ennen aikuisten kehiä oli varttitunnin tauko, jonka aikana hyväksikäytimme pihassa olevia agilityesteitä. Seuraavaksi aion kertoa hieman, miten niiden ylittäminen sujui ja pahoittelenkin jo etukäteen, mikäli käytän esteistä vääriä nimityksiä (me kun vasta aloitellaan tätä agi-uraa...). Ensin kokeilimme puomia. Milli ei tuntunut edes huomaavan mitään eroa puomin päällä kävelyn tai normaalin maan välillä. Juoksutin Millin edestakaisin useaan kertaan, eikä koiralla ollut mitään hätää missään vaiheessa (paitsi se, että missä se nami luuraa...). Seuraavaksi vuorossa pujottelukepit, joista Milli suoriutui kuin vanha tekijä. Ainoastaan mun omat ohjausvirheet sai välillä pisamanaaman erehtymään välistä. Myönnettävä on, että keppejä ollaan harjoiteltu kyllä jo aikaisemminkin. Keinu tuntui musta itsestäni jännittävimmältä. Meitä ennen keinulla olleen sakun emäntä ystävällisesti hieman "kevensi" keinua, joten Milli ei päässyt säikähtämään sen laskeutumista. Menimme keinun useaan otteeseen, pian ilman kevennystäkin, ja ainoastaan yhden kerran Milli tuli niin vauhdilla, että säikähti keinun rojahdusta. Mutta vain sen verran, että jo heti perään uskalsimme kokeilla uudelleen. Pöydälle (vai mikä liekään...) Milli hyppäsi jo pelkällä etäkäskyllä ja osoituksella. Samaa tosin ajaa varmasti lenkeillä harjoiteltu kivien päälle hyppääminen, joten se oli jo tuttua. Renkaan läpi tulemisessakaan Milli ei nähnyt suurempaa ongelmaa (jos näki edes koko rengasta, kun tuijotti vain namia niin tiiviisti...). Milli innostui silminnähden luvallisesta pomppimisesta ja juoksemisesta, ja itsekin sain hillitä himoni päästää koira vapaana kokeilemaan esteitä.

Viimein show jatkui. Milli esiintyi ihan perushyvin. Vähän levottomampaa oli paikallaan seisominen tänään verrattuna Hämeenlinnan mätsäriin (luulen, että agilityn radan innostuksella oli osuutensa asiaan..). Ensin saimme parikehässä punaisen nauhan. Vastassa oli iso leonberginkoira. Olin erityisen ylpeä siitä, että Milli ei taaskaan pomppinut tuomarin päälle, ainoastaan heilutti tyynen rauhallisesti häntäänsä ja haisteli tuomarin nenää.
Punaisten kehässä sijoituimme kolmansiksi, huolimatta siitä, että Millin niska oli Taikan painiyrityksestä johtuen märkänä kuolasta ja Milli päätti kesken ravaamisen käydä maahan makaamaan ja puhdistamaan tassujaan lumipaakuista... Tästä mätsäristä saimme myös "arvostelun", jossa oli arvioitu esittämistä, käsiteltävyyttä ja kokonaisuutta joko yhdellä, kahdella tai kolmella tähdellä. Milli sai kuhunkin kohtaan kolme tähteä.

Kisan voittoon tassutteli kaunis tumman kullankeltainen hoffi, ja pikku Missi-stara kiri toiseksi. Milli taisi olla hieman kateellinen Missin voitolle ja yritti omia Missin palkintoluun itselleen...

Tapahtuma kesti lähes neljä tuntia, ja suuntasimmekin Mouhijärvelle Hannan vanhempien luo lämmittelemään kangistuneita jäseniämme ja ruokailemaan. Koirat aikansa painittuaan nukahtivat väsyneinä lattialle. Oli oikein mukava päivä sekä koirilla että omistajilla!

Tää on Millin elämää...

2009-02-07T21:20:00.003+02:00

Viime viikonloppuna mamma lähti viihteelle. Timokin joutui yötöihin, joten Millisilli piti laittaa tietenkin hoitoon. Ekaa kertaa Milli oli aidosti kaverin luona yökylässä. Aiemmin Tara-tardelsson on ollut Millillä yökylässä, mutta Milli ei ole toistaiseksi vielä koettanut yökyläilyä kenenkään kaverinsa luona. Nyt Milli pääsi Taikalle pyjamapartyihin.

Mammaa jännitti kauheasti. Päivällä käytiin lenkillä koirien kanssa väsyttämässä ne ennen kyläilyä. Illalla Timo vei Millin lähes-naapuriin tarvikkeineen. Yö ja ilta olivat sujuneet ilmeisen hyvin (ainakin näin myöhemmin kerrottiin). Milli oli jopa osannut nukkua lattialla, eikä muutamaa yritystä lukuunottamatta koettanut vallata sohvaa.

Tänä viikonloppuna Milli sai tutustua uuteen perheen jäseneen. Toden totta, sukuumme on tullut uusi lapsukainen :D. Tämä saattaa tulla yllätyksenä joillekin, koska en ole pahemmin asiasta puhunut aiemmin. Uusi tuttavuus oli Millistä mielenkiintoinen. Tosin se Milliä harmitti, että aluksi tämä uusi tuttavuus, Lepardi nimeltään, piileksi sohvan alla. Lopulta ruuan avulla tuo pieni mustavalkoinen otus saatiin esiin, ja viimein elukat pääsivät haistelemaan toisiaan. Lopulta ne makasivat jo sohvalla vierekkäin (ihmiset tosin vahtivat tiukasti vieressä). Niin, Lepardi on siis kissa (ei mikään oikea Leopardi, kuten nimestä ehkä kaikille ensimmäisenä tuli mieleen...). Ja pieni lisäys, kyseessä on siskoni uusi karvainen lapsi.

Nyt Milli on mummolassa yötä, kun mamma kouluttaa jälleen.